L
lindamarine
Vieras
Olen 20 vuotias nuori nainen, ja olen nyt seurustellut vähän reilu vuoden itseäni pari vuotta vanhemman miehen kanssa. Hän on aina kohdellut minua todella rakastavasti ja hyvin, ei ole koskaan valehdellut tai touhunnut mitään luvattomia selkäni takana.. Hän on hyvin kiltti ja inhoaa valehtelua kaikinpuolin. Ja sisimmässäni tiedän, että hän ei koskaan satuttaisi mua millään tavalla. Siltikään en vain pysty millään tavalla luottamaan siihen että kukaan haluaisi oikeasti olla kanssani.
Ennen häntä seurustelin 1,5vuotta miehen kanssa, jossa oli todella paljon narsistisia piirteitä, valehteli aivan kaikesta, piti salasuhteita selkäni takana ja poltti pilveä lähes päivittäin. Lisäksi joka kerta kun hän joi alkoholia (oikeastaan joka viikonloppu) hän haukkui minut huoraksi, paskaläjäksi, perseenreijäksi ja ihmispaskaksi jolla ei ole mitään arvoa. Pilasin kuulemma vain hänen elämänsä. (tiedän, nyt nuo haukkumasanat kuulostavat jopa hieman huvittavilta...) Aina kun menimme yhdessä esimerkiksi baarista kotiin, hän paiskoi kotiaan säpäleiksi ja karjui mulle kurkku suorana kuinka hirveä olen. Sen vuoksi aina jos nykyään edes pari viinilasia juotuani kuulen tappelua tai aggresiivista huutoa saan itku/paniikkikohtauksen. Kerran hän läppäisi mua selkään ja otti kuristusotteella kaulasta, mutta muuten hän ei käyttänyt fyysistä väkivaltaa.
Hän halusi että olen täydellisen näköinen, alusvaatteidenkin piti olla samaa sarjaa jotta hänelle kelpasi (ja silti mulla oli olo että en kelpaa). Aina jos päästin hänet yksin baariin, sain seuraavina päivinä kuulla ystäviltäni kenen kanssa hän oli tällä kertaa pussaillut/säätänyt jotain muuta. Ja olin niin tyhmä että annoin hänelle aina uuden mahdollisuuden, niin kauan että hän romutti itsetuntoni ja vei pohjan kaikelta luottamukselta ketään miehiä kohtaan.
Aina selvinpäinkin sain kuulla häneltä inhottavia naljailevia kommentteja mistä pystyi rivien välistä kuuntelemaan millainen typerys olenkaan. Perheeni kuunteli ihmeissään miten kukaan voi puhua minulle niin eivätkä hekään enää lopuksi voineet sietää tätä miestä.
Aina kaveriporukassa hän retosteli meidän seksielämällä, kertoi todella intiimejä asioita kaikille kovaan ääneen mikä oli mulle tosi kiusallista kuten varmasti kenelle tahansa muullekkin olisi... Kerran hän alkoi pokailemaan kaveriani vaikka seisoin vieressä, ehdotteli tälle jotain seksileikkejä. Miten saatoin olla niin tyhmä että kattelin sellasta vaan hiljaa vieressä? Lisäksi hän oli hyvin mustasukkainen, uhkaili puukottavansa ja ampuvansa jotain mun entisiä poikaystäviä.
Sitten kun lopulta mulle ihan oikeasti riitti ja jätin hänet, hän soitteli mulle päivittäin ja uhkaili itsemurhalla, kuinka oon hänen elämänsä rakkaus eikä hän mitenkään voi elää ilman mua. Pysyin kovana enkä enää edes harkinnut yhteenpalaamista. Kun erosta oli kulunut 5 kk, olin onnellinen yksin enkä edes halunnut rinnalleni uutta parisuhdetta. Kunnes tämä nykyinen tapaus otti muhun yhteyttä ja alettiin tapailla... Ja rakastuin.
Nyt olemme siis seurustelleet sen reilun vuoden, enkä vieläkään pysty käsittämään että oikeasti riittäisin hänelle. Saattaa kuulostaa hölmöltä, koska hän kuitenkin sanoo mulle joka päivä rakastavansa mua ja suunnittelee meille yhteistä tulevaisuutta (lapset ja kaikki) mutta SILTI. Sisimmässäni tiedän että hän on varmaan rehellisin ja kiltein ihminen ketä tiedän, mutta jostain alitajunnasta kumpuaa kaikki pettämispelot mitkä todella syö meidän suhdetta
Kaikki itseinho ajatukset pulpahtelee välillä mun päästä vieläkin, aattelen vaan että sekin kuitenkin haikailee muiden perään.. Vaikka pidän kyllä itseäni ihan kivannäköisenä ja pidän tosi paljon itsestäni huolta, esimerkiksi käyn salilla ja laittaudun. Ja luonteeltani oon mielestäni tosi kiltti enkä koskaan (ainakaan tahallani) loukkaa ketään.
Se mun exä muuten vieläkin tekstailee mulle lähes joka kuukausi, ihan kuin hän vaan yrittäisi sekottaa mun päätä laittamalla jotain flirttijuttuja vaikka oon sanonut että en jaksa lukea sellasia viestejä siltä enää.. Siitä huolimatta hän vaan jatkaa, vaikka en vastaisi niihin mitään.
En tiedä saiko kukaan tästä mun selityksestä nyt mitään tolkkua ja kuulosti varmaan ihan typerältä. Mutta toivoisin että joku kertoisi vaikka omia kokemuksiaan tähän vaikean parisuhteen jälkeen?
olisin tosi kiitollinen kuulemaan miten muut ovat löytäneet itselleen tasapainon ja onnellisen uuden elämän!
Ennen häntä seurustelin 1,5vuotta miehen kanssa, jossa oli todella paljon narsistisia piirteitä, valehteli aivan kaikesta, piti salasuhteita selkäni takana ja poltti pilveä lähes päivittäin. Lisäksi joka kerta kun hän joi alkoholia (oikeastaan joka viikonloppu) hän haukkui minut huoraksi, paskaläjäksi, perseenreijäksi ja ihmispaskaksi jolla ei ole mitään arvoa. Pilasin kuulemma vain hänen elämänsä. (tiedän, nyt nuo haukkumasanat kuulostavat jopa hieman huvittavilta...) Aina kun menimme yhdessä esimerkiksi baarista kotiin, hän paiskoi kotiaan säpäleiksi ja karjui mulle kurkku suorana kuinka hirveä olen. Sen vuoksi aina jos nykyään edes pari viinilasia juotuani kuulen tappelua tai aggresiivista huutoa saan itku/paniikkikohtauksen. Kerran hän läppäisi mua selkään ja otti kuristusotteella kaulasta, mutta muuten hän ei käyttänyt fyysistä väkivaltaa.
Hän halusi että olen täydellisen näköinen, alusvaatteidenkin piti olla samaa sarjaa jotta hänelle kelpasi (ja silti mulla oli olo että en kelpaa). Aina jos päästin hänet yksin baariin, sain seuraavina päivinä kuulla ystäviltäni kenen kanssa hän oli tällä kertaa pussaillut/säätänyt jotain muuta. Ja olin niin tyhmä että annoin hänelle aina uuden mahdollisuuden, niin kauan että hän romutti itsetuntoni ja vei pohjan kaikelta luottamukselta ketään miehiä kohtaan.
Aina selvinpäinkin sain kuulla häneltä inhottavia naljailevia kommentteja mistä pystyi rivien välistä kuuntelemaan millainen typerys olenkaan. Perheeni kuunteli ihmeissään miten kukaan voi puhua minulle niin eivätkä hekään enää lopuksi voineet sietää tätä miestä.
Aina kaveriporukassa hän retosteli meidän seksielämällä, kertoi todella intiimejä asioita kaikille kovaan ääneen mikä oli mulle tosi kiusallista kuten varmasti kenelle tahansa muullekkin olisi... Kerran hän alkoi pokailemaan kaveriani vaikka seisoin vieressä, ehdotteli tälle jotain seksileikkejä. Miten saatoin olla niin tyhmä että kattelin sellasta vaan hiljaa vieressä? Lisäksi hän oli hyvin mustasukkainen, uhkaili puukottavansa ja ampuvansa jotain mun entisiä poikaystäviä.
Sitten kun lopulta mulle ihan oikeasti riitti ja jätin hänet, hän soitteli mulle päivittäin ja uhkaili itsemurhalla, kuinka oon hänen elämänsä rakkaus eikä hän mitenkään voi elää ilman mua. Pysyin kovana enkä enää edes harkinnut yhteenpalaamista. Kun erosta oli kulunut 5 kk, olin onnellinen yksin enkä edes halunnut rinnalleni uutta parisuhdetta. Kunnes tämä nykyinen tapaus otti muhun yhteyttä ja alettiin tapailla... Ja rakastuin.
Nyt olemme siis seurustelleet sen reilun vuoden, enkä vieläkään pysty käsittämään että oikeasti riittäisin hänelle. Saattaa kuulostaa hölmöltä, koska hän kuitenkin sanoo mulle joka päivä rakastavansa mua ja suunnittelee meille yhteistä tulevaisuutta (lapset ja kaikki) mutta SILTI. Sisimmässäni tiedän että hän on varmaan rehellisin ja kiltein ihminen ketä tiedän, mutta jostain alitajunnasta kumpuaa kaikki pettämispelot mitkä todella syö meidän suhdetta
Kaikki itseinho ajatukset pulpahtelee välillä mun päästä vieläkin, aattelen vaan että sekin kuitenkin haikailee muiden perään.. Vaikka pidän kyllä itseäni ihan kivannäköisenä ja pidän tosi paljon itsestäni huolta, esimerkiksi käyn salilla ja laittaudun. Ja luonteeltani oon mielestäni tosi kiltti enkä koskaan (ainakaan tahallani) loukkaa ketään. Se mun exä muuten vieläkin tekstailee mulle lähes joka kuukausi, ihan kuin hän vaan yrittäisi sekottaa mun päätä laittamalla jotain flirttijuttuja vaikka oon sanonut että en jaksa lukea sellasia viestejä siltä enää.. Siitä huolimatta hän vaan jatkaa, vaikka en vastaisi niihin mitään.
En tiedä saiko kukaan tästä mun selityksestä nyt mitään tolkkua ja kuulosti varmaan ihan typerältä. Mutta toivoisin että joku kertoisi vaikka omia kokemuksiaan tähän vaikean parisuhteen jälkeen?
olisin tosi kiitollinen kuulemaan miten muut ovat löytäneet itselleen tasapainon ja onnellisen uuden elämän!