Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Aloittajan miehellähän olisi ollut vähintäänkin selibaatin mahdollisuus, mutta käsittääkseni tämä mies ei ole halunnut pidättäytyä seksistä, vaikka on ollut tietoinen raskauden mahdollisuudesta.
Tämän vuoksi sympatiseeraan aloittajaa.
Oma mieheni on myös huolissaan kahden lapsemme tulevasta, pienestä ikäerosta. Olen avoimesti ollut käyttämättä ehkäisyä (kuten tähänkin asti suhteemme aikana) ja antanut hänelle mahdollisuuden käyttää luonnonkumittomia kondomeita, tai pidättäytyä seksistä. Kaipa mieheni vain käy jotain vaihetta nyt läpi, kun ei nähdäkseni ole mitenkään innostunut pikkukakkosesta. Toivon, että myös aloittajan mies asiaa sulateltuaan hyväksyy tilanteen ja oppii jopa iloitsemaan siitä.
Aikuiset ihmiset kun kuitenkin ymmärtänevät sen, että yhdynnästä voi aina seurata raskautuminen.