Neljäs lapsi tulossa täytenä yllätyksenä isolla ikäerolla edellisiin, pelottaa, ahdistaa, masentaa, tsempatkaa että

[apua!!]

tästä selviää!

Eli huomasin reilu viikko sitten olevani raskaana ehkäisystä huolimatta. Isommat lapset 5,8 ja 11. Ja lapsiluvun piti olla täysi, tuntui ihanalta päästä elämään elämää isompien lasten vanhempina, oltiin suunniteltu koiran hankkimista ym.
Ja nyt kaikki on päälaellaan, pelottaa miten ylipäätään neljän lapsen äitinä pärjää ja jaksaa, miten mahdumme kolmen makuuhuoneen taloon, muutto ei tule kyseeseen. Jäävätkö isommat liikaa "paitsioon" ja riittääkö aikaa ja huomiota heille vauvan kanssa. Tuo koirahaaveenkin lykkääntyminen harmittaa ja pelottaa jos vauvasta tuleekin kovin allerginen niin jos se jää kokonaan, koira on siis ollut koko perheen haave.
Jääkö tämä pienin sitten kovin yksinäiseksi kun ikäeroa isompiin tulee noin paljon, isommat ovat kuitenkin aika tiivis porukka ja leikkivät paljon yhdessä, etenkin 5- ja 8-vuotiaat.
Pelottaa, pelottaa ja pelottaa, mitään hyvää en raskaudessa osaa tällä hetkellä nähdä. Myös raskaus itsessään pelottaa, miten jaksaa olla isompien kanssa jos on huonossa kunnossa.
Mies suhtautuu paljon positiivisemmin, hänestä meille mahtuu neljäs lapsi (nyt on kyllä luvannut mennä vasektomiaan jotta lisää yllätyksiä ei voi tulla)
Ikänikin (kohta 39) pelottaa, miten tällä iällä vielä raskauden, synnytyksen ja vauvan hoidon jaksaa. Toisaalta ikäni huomioiden tiedän kyllä senkin että uutta mahdollisuutta vauvaan ei enää tämän jälkeen tule.
Mutta onko tämkin jo liikaa, selviämmekkö tästä? Eniten pelottaa juuri tuo että jäävtkö isommat liikaa syrjään eikä heille ole enää aikaa.

 

[kyllä]

Selviätte. olet jo kolme lasta saanut kasvamaan mikset saisi sitä pahnan pohjimmaistakin. Allergia ei aina ole este lemmikin ottamiselle ja sitä suorastaan suositellaan uusimpien tulosten valossa. Isommat lapset tulee varmasti rakastamaan pienintäkin jos ovat jo toisiinsakkin kiintyneet. Minä pomppisin onnesta jos olisin sinun tilassasi. Haaveilen jos saisin joskus edes sen toisen lapsen. Onnellista odotusaikaa

 

["vieras"]

Teillä on mukavan ikäiset lapset saamaan pikkusisarus. Tulet saamaan heidän ilostaan ja onnestaan voimia vauvanhoitoon. Neljä lasta on mukava määrä, ja jos olet perusterve, jaksat helposti ne tulevat kolme vuotta, sittenhän se vauvakin on jo aika iso lapsi. Hyvin mennee, ihanaa ku saat vauvan.

 

["harmaa"]

Jotensakkin niitä pelkoja löytyy raskauden aikana, meille kun syntyi nelonen vaiikka pelkäsin miten jaksan ja riittääkö huomiota ja rakkautta jne. mutta saman tien kun sain nelosen rinnalle niin tuntui kuin se olisi puuttuva palanen meidän perhe palapelistä. kaikki on mennyt hyvin ja meillä on 7 henkeä ja neljä huonetta, pojat on omassa huoneessa ja tytö omassa huoneessa ja meillä vanhemmilla on oma makuuhuone. Mä kyllä tsemppaan sua, tän alkumietiskelyn jälkeen ,viimeistään vauvan syntyessä kaikki järjestyy jos perheessä kaikki muuten on hyvin Onnea

 

["..."]

Miksi siitä allerginen tulisi jos edellisetkään eivät ole??

 

[Astral harmaana]

Meillä on 5v, 8v ja 10v lapset ja ihan toivon että nelonen saataisiin alulle. Itselläni mietitytti myös kauan se, kun elämä on jo niin helppoa. Hulluhan sitä on kun alkais samaan rumbaan uudestaan. Kuitenkin haluamme vielä neljännen lapsen. Meilläkin 3 mh, mutta tarvittaessa saa kirjastohuoneesta esim. meidän makkarin. Meillä vuoden ikäinen labradori ja tottista reenaan sen kanssa, mutta kyllähän sitä muistaakseni oli elämää vauvan syntymän jälkeenkin. Niin että tottisreneihin pääsee jatkossakin. Toisen koiran laittamista ollaan mietitty, mutta saa odottaa vielä pari vuotta. Itselläni ikää 30v.

Se on oikeasti ihan pieni aika se, kun lapset on pieniä ja isommista lapsista on sitte apua Nauti, että olet saanut yllätyslahjan <3

 

["äityliini"]

Ihanaa tuo on!! Itse haaveilen myös kolmen makuuhuoneen taloon neljättä. Lapsi on lahja, eikä niitä niin vaan tule. Kaikella on tarkoituksensa, niin myös teidän pikku nelosella!!

 

["minni"]

Meillä lapsilla ikäeroa lähes 10 vuotta ja isosisar rakastaa pikkuista sisarustaan suurella sydämellä Lisäksi hänestä on todella paljon apuakin pienen hoidossa ja ihan mielellään pienen hetken vauvaa jo vahtiikin esim. äidin tehdessä kotitöitä. Varmasti yhteisiä hetkiä löytyy yhä, kunhan isommat sisarukset ovat heti alusta asti vauva-arjessa mukana. Meidän pikkuisen silmiin syttyy suuri ilo, kun isompi sisarus ilmestyy lähipiiriin. Vauva suo myös räiskyvimmät naurunsa tälle isommalle. Heidän välillää vallitsee siis jokin suurempi yhteys, vaikka ikäeroa on paljon. Vauva-arki on myös "helpompaa",kun osa lapsista on jo isoja ja selviävät monesta asiasta omatoimisesti. Tsemppiä ja ilonhetkiä koko perheelle

 

["vieras"]

ylös

 

["vieras"]

nosto

 

["niin"]

Itse kamppailin samojen tunteiden kanssa muutama kuukausi sitten, tosin meille ei ole tulossa isoa ikäeroa, vaan vain 1,5 vuotta.
Ehkäisy oli "kunnossa" mutta niin vain jäi menkat tulematta ja raskaustestiin ilmeistyi ne kaksi viivaa monet itkut itkin ja pohdin miten pärjätään taloudellisesti ja kuinka taas jaksan saman rumban, jonka olen jo kerran käynyt läpi! Lisäksi oikeasti surettaa, että sitten kun vauva syntyy ei kuopus enää olekaan kuopus!

Nyt on jo rv 30 ja toisaalta odotan kovin vauvaa ja nautin suunnattomasti potkuista ja kyllä mä tästä mahastakin tykkään, toisaalta mietin, että olisin mä ilmankin pärjännyt ja niin olisi ollut parempi. Nää ristiriitaiset fiilikset on tässä raskaudessa etenkin olleet tosi voimakkaat, kun lapsi ei ollut toivottu. Toisaalta muistan myös kolmosen odotuksessa ne ajatukset, että jos voisin raskauden perua, sen peruisin ja kun se vauva syntymän jälkeen nostettiin rinnalle nuo epäilykset häipyivät.

Uskon, että tämä neljäskin synnyttyään valloittaa minut täysin, hyvin se menee teilläkin!!

 

["vieras"]

ylös

 

[hyviä puolia vain]

Heips! Olen 35- vuotias ja minulla on 13, 11, 8 ja 1,5 vuotiaat lapset. Vauva saa olla hellittynä ja lellittynä, sisarustensa silmäteränä ja keskipisteenä. Mustasukkaisuutta ei ole ollut yhtään. Voin joskus ottaa päivätorkut ja luottaa siihen, että isommat vahtii pientä sen aikaa. Voin lukea lehdet rauhassa, syödä rauhassa, käydä suihkussa ym ym, kun aina joku isosisaruksista jaksaa viihdyttää vauvaa. En olisi uskonut, miten helpolla pääsee, kun noista isommista on niin suuri apu!

Ja ennenkuin joku syyttää lapsityövoiman käytöstä, sanon, että mielellään hoitavat ja auttavat. Mulla ei suuresta ikäerosta ole muuta kuin positiivista sanottavaa.

Ja sitten ajattelen myös näin (itsekkäästi) että ihanaa, kun mulle jää kotiin vielä ihana pikkutyttö seurakseni, kun isommat muuttavat omilleen.

 

[neakas]

[QUOTE="niin";24846105]Itse kamppailin samojen tunteiden kanssa muutama kuukausi sitten, tosin meille ei ole tulossa isoa ikäeroa, vaan vain 1,5 vuotta.
Ehkäisy oli "kunnossa" mutta niin vain jäi menkat tulematta ja raskaustestiin ilmeistyi ne kaksi viivaa monet itkut itkin ja pohdin miten pärjätään taloudellisesti ja kuinka taas jaksan saman rumban, jonka olen jo kerran käynyt läpi! Lisäksi oikeasti surettaa, että sitten kun vauva syntyy ei kuopus enää olekaan kuopus!

Nyt on jo rv 30 ja toisaalta odotan kovin vauvaa ja nautin suunnattomasti ---[/QUOTE]
Tämä olis voinut olla suoraan mun näppikseltä, viikkoja on pari vähemmän

Monet asiat ahdistaa, etenkin kun suunnitelmat muuttuu vastoin omaa toivetta. Silti ne asiat on sellaisia että niistä selviää, usein vain uudelleen asennoitumalla.
Jotenkin sitä aikaa vain riittää kaikille, äidit on sillä tavalla kummallisia. Perheaika on kaikkien yhteistä, vaikka vauvaa joutuisi sylissä roikottelemaankin niin ei se tarkoita etteikö silti voi olla läsnä isompien elämässä. Sisarusrakkaus on myös yleensä ihan itsestään kehittyvä juttu, usein etenkin se isommalla ikäerolla oleva sisarus saa koko perheen pikkusormensa ympärille Kunhan kukaan ei jää osattomaksi vanhempien huomiosta. Isompien kanssa voi ottaa silloin tällöin kahdenkeskistä laatuaikaa. Isoista lapsista on sitä paitsi jo monen sorttista apua vanhemmille, mikä säästää sekä aikaa että voimia äidiltä.

Vaikka koiran hankinta ei ole järkevintä juuri samaan aikaan vauvastressin kanssa niin ei sen hankkimista tyystin tarvitse poissulkea. (Meillä tosin on vauvoja ja koiria tullut samaan aikaankin ilman ongelmia).

Jokainen lapsi ei tartte omaa makkaria ja kun tilat on pienet niin silloin täytyy vain painottaa toimivuuteen ja mahdollisuuksien mukaan muokattavuuteen. Ja taata se henkilökohtainen rauha jotenkin muuten esim läksyjenteon ajaksi. Parvisängystä on helppo luoda kullekin oma "pesä" tai jonnekin ei-keskeisessä käytössä olevaan tilaan muokata läksyjenteko-/luku/leikkinurkkauksen jossa kukin saa rauhottua vuorollaan.

Aina sitä jokin pelottaa ja saa pelottaakin, mutta älä anna sille valtaa vaan päättäkää selvitä häntä pystyssä Hyvin se lopulta menee, myöhemmin olette onnellisia että tässä kävi sittenkin näin Tsemppiä!

 

["noo"]

tästä selviää!

Eli huomasin reilu viikko sitten olevani raskaana ehkäisystä huolimatta. Isommat lapset 5,8 ja 11. Ja lapsiluvun piti olla täysi, tuntui ihanalta päästä elämään elämää isompien lasten vanhempina, oltiin suunniteltu koiran hankkimista ym.
Ja nyt kaikki on päälaellaan, pelottaa miten ylipäätään neljän lapsen äitinä pärjää ja jaksaa, miten mahdumme kolmen makuuhuoneen taloon, muutto ei tule kyseeseen. Jäävätkö isommat liikaa "paitsioon" ja riittääkö aikaa ja huomiota heille vauvan kanssa. Tuo koirahaaveenkin lykkääntyminen harmittaa ja pelottaa jos vauvasta tuleekin kovin allerginen niin jos se jää kokonaan, koira on siis ollut koko perheen haave.
Jääkö tämä pienin sitten kovin yksinäiseksi kun ikäeroa isompiin tulee noin paljon, isommat ovat kuitenkin aika tiivis porukka ja leikkivät paljon yhdessä, etenkin 5- ja 8-vuotiaat.
Pelottaa, pelottaa ja pelottaa, mitään hyvää en raskaudessa osaa tällä hetkellä nähdä. Myös raskaus itsessään pelottaa, miten jaksaa olla isompien kanssa jos on huonossa kunnossa.
Mies suhtautuu paljon positiivisemmin, hänestä meille mahtuu neljäs lapsi (nyt on kyllä luvannut mennä vasektomiaan jotta lisää yllätyksiä ei voi tulla)
Ikänikin (kohta 39) pelottaa, miten tällä iällä vielä raskauden, synnytyksen ja vauvan hoidon jaksaa. Toisaalta ikäni huomioiden tiedän kyllä senkin että uutta mahdollisuutta vauvaan ei enää tämän jälkeen tule.
Mutta onko tämkin jo liikaa, selviämmekkö tästä? Eniten pelottaa juuri tuo että jäävtkö isommat liikaa syrjään eikä heille ole enää aikaa.

Eihän tuo ole vielä mikään suuri ikäero?
Meillä oli kolmas jo 20v kun yllättäin tulin raskaaksi. 43v olin kun neljäs syntyi.
Meillä oli kylläkin kaikki vanhemmat lapset jo pois kotoa, opiskelivat ja töissä toisilla paikkakunnilla.
Raskaus, synnytys ja vauvan hoito on ollut helppo. Esim. äitiyslomalle jäin silloin kun sen aika oli enkä tarvinnut sairaslomia.

 

["alkup."]

Tämä olis voinut olla suoraan mun näppikseltä, viikkoja on pari vähemmän

Monet asiat ahdistaa, etenkin kun suunnitelmat muuttuu vastoin omaa toivetta. Silti ne asiat on sellaisia että niistä selviää, usein vain uudelleen asennoitumalla.
Jotenkin sitä aikaa vain riittää kaikille, äidit on sillä tavalla kummallisia. Perheaika on kaikkien yhteistä, vaikka vauvaa joutuisi sylissä roikottelemaankin niin ei se tarkoita etteikö silti voi olla läsnä isompien elämässä. Sisarusrakkaus on myös yleensä ihan itsestään kehittyvä juttu, usein etenkin se isommalla ikäerolla oleva sisarus saa koko perheen pikkusormensa ympärille Kunhan kukaan ei jää osattomaksi vanhempien huomiosta. Isompien kanssa voi ottaa silloin tällöin kahdenkeskistä laatuaikaa. Isoista lapsista on sitä paitsi jo monen sorttista apua vanhemmille, mikä säästää sekä aikaa että voimia äidiltä.

Vaikka koiran hankinta ei ole järkevintä juuri samaan aikaan vauvastressin kanssa niin ei sen hankkimista tyystin tarvitse poissulkea. (Meillä tosin on vauvoja ja koiria tullut samaan aikaankin ilman ongelmia).

Jokainen lapsi ei tartte omaa makkaria ja kun tilat on pienet niin silloin täytyy vain painottaa toimivuuteen ja mahdollisuuksien mukaan muokattavuuteen. Ja taata se henkilökohtainen rauha jotenkin muuten esim läksyjenteon ajaksi. Parvisängystä on helppo luoda kullekin oma "pesä" tai jonnekin ei-keskeisessä käytössä olevaan tilaan muokata läksyjenteko-/luku/leikkinurkkauksen jossa kukin saa rauhottua vuorollaan.

Aina sitä jokin pelottaa ja saa pelottaakin, mutta älä anna sille valtaa vaan päättäkää selvitä häntä pystyssä Hyvin se lopulta menee, myöhemmin olette onnellisia että tässä kävi sittenkin näin Tsemppiä!

Kiitos kaikille vastauksista!

Erityisesti neakas sinun kommenttisi helpottivat edes vähän tätä paniikkia ja pakokauhua mitä tästä tilanteesta tunnen..

Sinulta olisi kysynyt vielä tuohon koira-asiaan liittyen, onko teillä ollut kenelläkään lapsella epäilyä koira-allergiasta? Itseäni siis mietityttää josko pienimmästä tuleekin allerginen ja koiran hankinta jää sen takia.
Ja kun sinulla kokemusta koirista ja vauvoista niin osaatko oman kokemuksesi pohjalta mikä ikäisen lapsen kanssa kannattaa pennun hankkimista alkaa miettiä? Kun ensi kevät nyt varmaan jää kuitenkin pois laskuista niin miten seuraava kevät kun vauva n. vuoden tai kannattaako esim. jo puoli vuotiaan vauvan kanssa pentua ottaa?

Ihanasti kirjoitit noista käytännön asioista tila ym asioista, pakko vaan uskoa että kaikki järjestyy.

 

["madame"]

tästä selviää!

Eli huomasin reilu viikko sitten olevani raskaana ehkäisystä huolimatta. Isommat lapset 5,8 ja 11. Ja lapsiluvun piti olla täysi, tuntui ihanalta päästä elämään elämää isompien lasten vanhempina, oltiin suunniteltu koiran hankkimista ym.
Ja nyt kaikki on päälaellaan, pelottaa miten ylipäätään neljän lapsen äitinä pärjää ja jaksaa, miten mahdumme kolmen makuuhuoneen taloon, muutto ei tule kyseeseen. Jäävätkö isommat liikaa "paitsioon" ja riittääkö aikaa ja huomiota heille vauvan kanssa. Tuo koirahaaveenkin lykkääntyminen harmittaa ja pelottaa jos vauvasta tuleekin kovin allerginen niin jos se jää kokonaan, koira on siis ollut koko perheen haave.
Jääkö tämä pienin sitten kovin yksinäiseksi kun ikäeroa isompiin tulee noin paljon, isommat ovat kuitenkin aika tiivis porukka ja leikkivät paljon yhdessä, etenkin 5- ja 8-vuotiaat.
Pelottaa, pelottaa ja pelottaa, mitään hyvää en raskaudessa osaa tällä hetkellä nähdä. Myös raskaus itsessään pelottaa, miten jaksaa olla isompien kanssa jos on huonossa kunnossa.
Mies suhtautuu paljon positiivisemmin, hänestä meille mahtuu neljäs lapsi (nyt on kyllä luvannut mennä vasektomiaan jotta lisää yllätyksiä ei voi tulla)
Ikänikin (kohta 39) pelottaa, miten tällä iällä vielä raskauden, synnytyksen ja vauvan hoidon jaksaa. Toisaalta ikäni huomioiden tiedän kyllä senkin että uutta mahdollisuutta vauvaan ei enää tämän jälkeen tule.
Mutta onko tämkin jo liikaa, selviämmekkö tästä? Eniten pelottaa juuri tuo että jäävtkö isommat liikaa syrjään eikä heille ole enää aikaa.

mä en lähtisi uudestaan vauva/taapero härdelliin,en vaikka mikä olis,joten ymmärrän tunteesi

 

[Tapiontytär]

Meidän nelonen syntyi kun vanhemmat lapset olivat 12, 10 ja 7 -vuotiaat.

Kuopus on ollut koko perheen silmäterä ja sen sijaan että olisin itse ollut koko ajan vauvassa kiinni, on nuo isommat sisarukset helpottaneet sitä todella paljon haluamalla osallistua hoitamiseen.
Siis leikkivät, pitävät silmällä, syöttävät, lukevat ja paljon muuta. En siis pyydä heiltä sitä, sillä mielestäni lasten ei kuulu hoitaa pienempiä lapsia, mutta en tietysti ole kieltänytkään heiltä osallistumasta.

Kaikenkaikkiaan on ollut huomattavasti helpompaa tämän nuorimman kanssa.
Meilläkin on kolme makkaria ja hyvin on toistaiseksi mahduttu, mutta koska viides lapsi syntyy vuoden alussa niin nyt ne lisäneliöt on sitten pakollisia ja muutto on edessä.

Olen jopa miettinyt sitä, että harmittaa ettei kohta 2v kuopus sitten enää olekkaan se pienin ja joutuu ehkä luopumaan "paikastaan auringossa", mutta kenties isoveljeys tuokin mukanaan uusia mukavia asioita

 

["akka"]

Jos ajatus ei miellytä että tulis lisää lapsia,tee abortti.Sinä siinä kuitenkin tulet aina eniten kiinni olemaan ja isommat sisarukset,niillä on omat juttunsa johon ei vauvaikäinen mahdu.

 

[neakas]

[QUOTE="alkup.";24861769]Kiitos kaikille vastauksista!

Erityisesti neakas sinun kommenttisi helpottivat edes vähän tätä paniikkia ja pakokauhua mitä tästä tilanteesta tunnen..

Sinulta olisi kysynyt vielä tuohon koira-asiaan liittyen, onko teillä ollut kenelläkään lapsella epäilyä koira-allergiasta? Itseäni siis mietityttää josko pienimmästä tuleekin allerginen ja koiran hankinta jää sen takia.
Ja kun sinulla kokemusta koirista ja vauvoista niin osaatko oman kokemuksesi pohjalta mikä ikäisen lapsen kanssa kannattaa pennun hankkimista alkaa miettiä? Kun ensi kevät nyt varmaan jää kuitenkin pois laskuista niin miten seuraava kevät kun vauva n. vuoden tai kannattaako esim. jo puoli vuotiaan vauvan kanssa pentua ottaa?

Ihanasti kirjoitit noista käytännön asioista tila ym asioista, pakko vaan uskoa että kaikki järjestyy.[/QUOTE]
Hyvä jos helpotti

Mä olen itse allerginen mm. koirille, joten riskit on olemassa. Toisaalta meillä on ollut koiria "aina" joten lapset on varmaan hyvin siedättyneetkin Itselläni oireet pysyvät kurissa nimenomaan jatkuvalla altistuksella. Kuopuksella oli keväällä pari kuukautta mystiseksi jäänyttä yskää ja totta kai siihen oli mummot ja muut tarjoamassa heti ensimmäiseksi allergiaa... Kyllähän se pisti miettimään asioita mutta vaikka olen koiraharrastaja ollut ikäni niin kyllä se lapsi menee edelle ja jos todella olisi allergiasta ollut kyse niin silloin olisi vain täytynyt toimia tilanteen mukaan. Asiat ja elämäntilanteet muuttuvat, kaikkea ei pysty -eikä tarvitse- ennakoida

Paras aika koiranottoon riippuu niin kovin perheestä ja siitä millainen koira halutaan. Itse olen henkilökohtaisesti kokenut helpoimmaksi ottaa pentu ennen lapsen syntymää tai suht pian sen jälkeen. Äitiyslomalla ollessa on riittänyt aikaa pennun tavoille opettamiseen ja pentu on vienyt ajatuksia muuallekin kuin vauvaan... Huomattavaa tässä on kuitenkin se että kyseessä ei ole olleet mun ensimmäiset koirani ja se että myös mies on "koiraihminen". Eli mun mahd. väsymys tai liikuntarajotteisuus eivät ole juurikaan haitanneet.
Pahin mahdollinen vaihtoehto ottaa koiran on ajoittaa se niin että talossa on kaksi liikkuvaista ja täysin ällitöntä otusta. Eli jommalla kummalla on oltava jo kohtalainen kyky ottaa ohjeistusta vastaan: joko niin että pentu osaa jo perusasiat kuten kiellot ja rauhoittumiset kun vauva lähtee liikkeelle, tai sitten niin että lapsella on mahdollisuudet ymmärtää kun sitä neuvotaan koiran käsittelyssä, kupille menemisissä jne pennun tullessa.

Omat ja perheen resurssit, mitä koiralta halutaan, miten koiran rauha (vauva)perheen keskellä varmistetaan ym käytännön asiat kannattaa pohtia yhdessä realistisesti läpi, kyllä se oikea ajankohta siitä valkenee

Nii, ja järjestyyhän ne, usko pois, kun vaihtoehtoakaan ei juuri ole. Ja jos ei vallan alistu epätoivoon ja synkkyyteen, niin yleensä ne järjestyy vielä ihan tyydyttävällä, jopa ilahduttavalla tavalla ennen pitkää. :hug:

 

[Äiti vain]

Ymmärrän tunteen, itse koin samanlaisia kolme vuotta sitten kun yllättäen huomasin olevani raskaana. Tosin meillä oli kolmas silloin tulossa, ja kaksi vanhempaa olivat 4 ja 2. Takana oli todella rankka vuosi toisen lapsen kanssa, ja alkoi tuntua että tästä selvitään. Tuntui että kaikki suunnitelmat menevät uusiksi vauvan tulosta kotikin tuntui liian ahtaalta. Kaikkea tuli pyöritettyä mielessä. Mutta mitä pidemmälle raskaus meni, sitä enemmän asiat tuntuivat menevän kohdalleen. Lopulta kun vauva oli siinä mitään niistä asioista ei enää edes miettinyt.

 

[narikka83]

onnea

meille on tullu koira taloon ku esikoinen oli 10 viikkoa. 5 koira tuli ku kupus oli 1 viikon. hyvin meni

 

[Isosiskon näkökulma]

Olen itse nelilapsisesta perheestä ja 12 v., kun sain toisen pikkuveljen (se edellinen pikkuveli oli silloin 10v.). Tämä "kakkossarja" täydentyi paria vuotta myöhemmin vielä pikkusiskolla, eli olin pahimmassa murrosiän turbulenssissa, kun kotona kirkui kaksi taaperoa. Nyt olen neljänkymmenen, itse kahden pienen lapsen äiti ja kolmannesta haaveilen vielä kun se olisi iän puolesta mahdollista (olen aika helposti raskautuvaa sorttia...).

Haluan kertoa sinulle kokemuksestani reilusti vanhemman isosisaren näkökulmasta. Toki hetkittäin olisin ollut 13-15 vuotiaana ihan missä muualla tahansa, kuin pihalla vispaamassa pikkusiskoa / -veljeä nukuksiin vaunuihinsa, mutta kaiken kaikkiaan on sanottava, että lämmöllä muistelen noita aikoja, kun sain tuntea olevani melkein aikuinen sisaruksia hoitaessani. Varsinkin tarhaiässä pikkusisko suorastaan palvoi minua, lukiolaista isosisartaan, mikä tuntui samaan aikaan hiukan huvittavalta ja kuitenkin jollain tapaa hienolta.

Noista vuosista minulle jäi myös varsin realistinen käsitys lastenhoidosta ja pienen lapsen kasvuun liittyvistä asioista, mikä lienee toisaalta hiukan hillinnyt ensimmäisiä vauvakuumeita, mutta toisaalta myös tuonut tiettyä varmuutta ja itseluottamusta omien lasten kanssa pärjäämiseen ja lapsenkasvatukseen. Ja on varmaan turha mainostaa (koska teilläkin on lapsia sentään jo kolme), miten suuri ilo nykyään on se, että meitä sisaruksia on neljä, ja luonnollisesti nyt aikuisena ovat ikäerot jo täysin toissijainen seikka ja olemme kaikki "vain" sisaruksia.

Siis haluan minäkin toivottaa voimia ja valaa uskoa siihen, että, jos olet kolmesta "selvinnyt", selviät neljästäkin, ja ennen kaikkea sinun lapsesi "selviävät" varmasti!

 

[sos]

hyvin se menee.älä huoli.

 

["vieras"]

ylös