Neuvoja ujolle!

[Tessu]

7 v. tyttöni on aina ollut ujo. Ihminen, jota hän ei ole tavannut paljon, pelottaa. Tuttujen kesken hän on reipas tyttö ja reippautta on kehuttu eskarissa, koulussa ja harrastuksessa. Nyt ujous on jo mielestäni liiallista. Omien vanhempien läsnä ollessa hän ei saa sanaa suustaan! On tosi kiusallista, kun lapsi ei itse vastaa. Olen nimittäin aina ollut sitä mieltä, että minun ei kuulu vastata, jos lapselle esitetään kysymys, mutta välillä on ihan pakko, kun tilanne menee muuten tosi noloksi.Olemme yrittäneet hyvällä ja pahalla - mikään ei auta. Vanhempien hermot ovat nyt jo tosi kovilla, kun ihmiset saavat tytöstä ihan kamalan kuvan, kun ei edes "kiitos" osaa sanoa. Minkähänlaisen kasvatuksen lienee saanut... Uusien tilanteiden mahdottomuus haittaa jo monella muullakin tavalla: ei uskalla mennä kellekään kaverille, kun oven saattaa avata joku muu kuin kaveri, ei uskalla mennä koulussa vessaan, kun ovella on muita jne. Tyttö nyhjää mieluiten kotona yksin ja odottaa, jos joku tulisi hakemaan ulos - onneksi toistaiseksi on joku tullutkin, mutta pari kaveria on jo kaikonnut, kun tyttöni ei koskaan mene heille. Ennustan pahoja tulevaisuudennäkymiä, jos en keksi, millä tyttöä voisin auttaa. Pitäisikö jo kääntyä ammattilaisen puoleen ja jos niin minkälaisen. Toivon hartaasti, että kuulisin toisten kokemuksia vastaavista lapsista.

 

[taustalla]

Kummilapseni on myös hyvin ujo ja oikeastaan hänen veljensäkin on. Ei heiltä vastausta saa, kun vasta sitten kun ollaan oltu yhdessä hiukan pidemmän aikaa. Hoitopaikassakin tästä oli heidän vanhemmiilleen mainittu. Lasten vanhemmista se taas tuntui ikävältä, kun ei etes lasten anneta olla sellaisia kun ovat vaan kaikkien pitäisi olla niin reippaita ja puheliaita, ettei muunlaiset sovi joukkoon.