Neuvokaa pliis!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Miksi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Otan vilpittömästi osaa.
Koiraihmiset osaavat olla tosi rasittavia. Mutta ajatteles niitä miehiä, joiden muijalla on hevonen. Se se vasta riesa on. Hevoseen uppoaa kaikki rahat, muijaa ei näy koskaan kotona, ja kun se viimein tulee kotiin, on jalkoväli jo valmiiksi hankautuneena kun on ratsastettu niin saatanan perusteellisesti. Muuta se muija ei sitten jaksakaan ratsastaa.
Tai sitten joillain muijilla on sekä hevonen että koira. Niistä kannattaa pysyä kaukana. Ne on lisäksi yleensä tosi roisia muijia, ei mitään söpöjä hevostyttöjä. Miehenkin ne ottaa vaan lemmikiksi, joita kasvattavat samalla metodilla kun eläimiään - piiskaa tulee jos ei muuten usko.
 
Kumpikaan ei ole asennevammainen. Olette vain tottuneet elämään eritavoin. Tämän takia kysynkin aina suhteen alussa, mitä mieltä mies on koirista:) Suosittelisin juttelemaan ja etsimään kompromisseja, koska tuon takia ei varmaan viitsi hyvää suhdetta jättää? Koira on hänelle rakas ja varmaan kuin oma lapsi, että ymmärrät varmaan häntäkin? Yritä jutella tosiaan asiasta ja näyttää, että ymmärrät myös hänen kantansa, siten on helpompi selvitä ilman hirveitaä riitoja.
 
Koiraa tuskailet... ja kuitenkin haaveilet varmasti hankkivasi lapsia joku päivä. Ne vasta kuolaavat, haisevat, rikkovat, oksentavat ja paskovat ja ne saavat tietenkin tehdä näitä kaikkia ihan mielin määrin koska ovat ""hellanlettas"" niin söpöjä....

Iso koira tarvitsee huolenpitoa, koulutusta ja hoitoa. Totta kai se on epäsiisti ja haiseva, jos sitä ei kukaan harjaa ja pese säännöllisesti. Katsokaa molemmat peiliin. Vika ei ole koirassa vaan teissä.

Koska tiedän olevani mukavuudenhaluinen ja laiska, en ota koiraa enkä hanki lapsia. Näin kämppä pysyy siistinä ja hermo lepää kotona.
 
Siinäpä se. Puhut Neija asiaa, mutta millä opetan koiran
omistajaa? Millä rahalla maksat kouluttajan ja koira on
niin vanha, että ei ole aihetta yrittää. Minäkin olen saanut
sen oppimaan monta asiaa, mutta avis on sitä mieltä, että
vanha koira ei opi enää uutta. Pötyä, sanon minä. Mitä
ulkoiluun tulee, niin kenellä on aikaa juosta hurtan kanssa
ulkona kaiken aikaa? Ihmisen elämässä ja kotona on varmasti paljon tärkeämpääkin tekemistä. Muuan tutulla
on samanlainen otus ja kun hän joutui viemään sen maalle
appivanhemmilleen lapsen allergisuuden takia, niin koira
ei edes tahtonut sisälle. Parhaiten viihtyi aitan alla.
Näillä koirasymbioosi ihmisillä on tosiaan pasmat sekaisin
ja koira pitää olla mukana varmaan vessassakin ja niiden
komentamiset on sitten sellaista lepertelyä, josta ärsyyntyy
kaikki. Koira ei järin ymmärrä puhetta suuressa määrin, muta
äänenpainoon se reagoi. Eikä ole minun keksintö, olen kuul-
lut sen oikeilta koiraihmisiltä. Jos se olisikin kokoa pystykorva, voisin ottaa sen mukaan vaikka puumetsään
ja olettaisin senkin viihtyvän. Tuollaisesta vasikan kokoisesta
pahasti sanottuna siasta en todellakaan pidä eikä se ihas-
tusta herätä monessa muussakaan. Kurista vielä, että
aviksen perässä se kulkee kaiken aikaa, ei komentoja, keittiössä ym. ja avis tunkee sille makupaloja kaiken aikaa. Olenkin sanonut, että pitääkö niitä jatkuvasti antaa. Muitten koirilla näkyy olevan ruoka-ajat ja siinä kaikki. Kun minä astun esiin, niin ei tarvitse kuin sormella näyttää, missä on paikka, niin koira menee nöyrästi takkahuoneeseen. Aina ei tarvitse edes näyttää. Mielestäni olisi ihanne tilanne jos koira on kerran oltava, että se olisi osan aikaa sisällä, osan tarhassaan ja osan lenkillä. Lisäksi opetettu ja koiran kokoinen, ei hevonen. Mutta väärässähän minä tietysti olen.
Ei ole kiva käydä mm. syömään kun tuollainen otus kuolaa,
röhkii ja töllöttää jokaista suupalaa minkä syö. Minusta
ruokailu on kulinaristinen ihmisen tarve, johon ei koira
kuulu. Aviksella tuntuu olevan hyvin kapea-alainen käsitys
koko koirajutuista. Ei käy kuin tietty koira ja tietyt kuviot.
Minun mielipiteillä syntyy vain riita. Revi siitä huumoria.
 
Älähän mitään. Kyllä tämä kyseinen henkilö on hulluna niihinkin, mutta onneksi niitä ei ole olohuoneessa, eikä
onneksi käy ratsastamassa. Kyllä hevonenkin ihan jees on. Silloin kun se on metvurstia. Niistä on ihan omatkin kokemukset, jotka liittyvät lapsuuteen. En halua olla
missään tekemisissä, silloin tuli mitta täyteen. Veljen tyttö
harrastaa sitä ja kun joskus kotona vielä ollessaan tuli
kotiin, niin veli antoi ripitystä kun koko talo haisi hevoselle.
Ymmärrän kyllä fiiliksen.
 
Miten et huomannut ennen yhteenmuuttamista, että kumppanillasi on koira? Kyllähän jotkut saattavat olla koiraihmisiä niin henkeen ja vereen, ettei aikaa jää muulle. Mutta ette kai te heti yhteen muuttaneet? Kai huomasit tämän piirteen jo aiemmin?

Minulla oli kaksi kissaa, kun muutin kumppanini kanssa yhteen. Tai siis hän muutti meille. Kaikki on mennyt hienosti, ja hän on kovin kiintynyt eläimiin.
 
Sepä se. Jos ette ole valmiita satsaamaan aikaa ja hermoja (ja ehkä rahaakin) koiran koulutukseen, niin eipä se koira niitä temppuja itsekseen opi. Ja se on kyllä pötypuhetta, etteikö vanha koira uusia temppuja opi. Oppii ihan varmasti, jos on aikaa ja kärsivällisyyttä opettaa.

Meidän perheessä bernin huolto kuuluu koko perheelle. Eli ei kyllä tulisikaan mitään, jos vain minä olisin koiraihminen ja muu perhe vähät välittäisi. Enhän minäkään joka päivä pysty käymään bernin kanssa ulkona lenkillä, vaan vuorot on jaettu miehen, kahden poikamme ja minun kesken. Pojat ainakin tykkäävät koirasta tosi paljon ja jaksavat touhuta sen kanssa pihalla.

Meillä on aitaus, johon koiralle on tehty oma koppi, jossa se viettää aikaa meidän ollessa töissä ja poikien ollessa koulussa. Kun se on alunperin totutettu ko. aitaukseen, niin hyvin on siellä pysynyt.

Ylipäätänsä koirakin tottuu tiettyy rytmiin, ruoka-aikoihin, se tietää kyllä, mikä on oikein ja mikä väärin - jos sille on pentuna ne asiat opetettu. Pentuna opettaminen on niin paljon helpompaa kuin jo aikuisen koiran, mutta kuten sanottua ainoa asia, mitä tarvitaan, on kestävät hermot ja pitkä pinna.

Mielestäni voisitte vaikka avokkisi kanssa käydä tutustumassa muihin saman rodun omistajiin ja katsoa hieman, että miten nämä ihmiset koiriaan hoitavat. Saisitte ehkä vinkkejä koiran hoitoon ja ulkoiluun. Erilaisia koirayhdistyksiä varmaan löytyy netistäkin.

Ylipäätänsä sanoisin, että kun perheeseen hommataan koira, niin kyllä se koko perheen projektiksi muodostuu. Ylipäätänsä on totuttava siihen, että jos on talossa eläimiä, niin niistä tulee sotkua ja hajua (vrt. hevosjuttusi). En kuitenkaan välillä oikein ymmärrä, että jos eläinten pito on niin raskasta ja hirveän sotkuista, niin eikö tosiaan olisi parempi sitten hommata sellainen kumppani, jolla on samat intressit kuin itsellä - joihin ei liity koiria, kissoja eikä hevosiakaan.
 
Jos ottaa ison koiran niin miksei sitä voi pitää ulkona? En ymmärrä miksi pitää kärsiä karvoista ja limaklönteistä (yök). Tulee ihan Beethoven leffa mieleen.
Meillä on mies puhunut koiran hommaamisesta, mutta en ole ajatukselle lämmennyt koska en halua sisäkoiraa juuri karvojen takia.
Toivottavasti pääsette yhteisymmärrykseen asiassa. Älä kuitenkaan naistasi jätä koiran takia. Iost koirat eivät elä kauan ja eläimestä luopuminen on ihmiselle todella vaikeaa. Tiedän kokemuksesta.
 
Minulla on iso ja toimelias koira ja en voi sietää näitä koiranpitäjiä, joille koira on muita tasavertaisempi perheenjäsen ja koko taloutta pompottava pomo.

Koira on koira, sitä pitää kohdella hyvin ja se on osa perheen elämää, mutta herranen aika, ei tuolla lailla.

Meillä koira ei tule sänkyyn, eikä sohville. Sen kanssa harrastetaan ja vietetään aikaa. Koiramme on tyytyväinen, kun saa riittävän määrän toimintaa, lenkkeilyä, ruokaa ja myös omaa rauhaa. Jos meillä on vieraita, koiran paikka ei ole keskipisteenä. Jos huomaan jonkun vieraan pelkäävän tai häiriintyvän, koira saa mennä omalle paikalleen.

Meille on tärkeää, että ottaessamme koiran, sitouduimme huolehtimaan ja rakastamaan sitä. Emme kuitenkaan ajatelleetkaan ottavamme vauvaa tai perheeseen pomoa, jonka tarpeet ylittävät kaiken muun.

Ja tuo siivottomuus... Jos aikuinen koira ulostaa sisälle, sen tarpeista ei ole huolehdittu. Aikuinen koira ei paskanna sisälle, ellei ole pakko (lue: sitä ei ole viety ulos!). Koiran ei myöskään kuulu varastaa pöydiltä ruokaa. Karvat vaan tulevat koiran mukana, mutta senpä takia meidänkin perheessämme imuroidaan vähintään joka toinen päivä. En edes ilkeäisi lähteä ihmisten ilmoille koirankarvat vaatteista roikkuen. Meidän koirastamme vielä lähtee keskimäärin vähemmän karvaa, mutta silti.

Minä en suostuisi tuollaiseen menoon kenenkään muun koiran takia. Kyllä sinulla on oikeus saada elää siistiä elämää ja saada nauttia parisuhteesta, jossa voidaan keskustella muustakin kuin koirista. Oletko muuten varma, ettei kyse ole jostain muustakin kuin pelkästä koirasta, kun välit ei avokkiin ole hyvät? Kyllä sen koirankin kanssa varmaan voisi sitä rantasaunan rakennusta tulla katselemaan, jos ylipäätään sinun seurassasi tahtoo olla..
 
Puuttumatta nyt ollenkaan alkuperäiseen aiheeseen, sanon nyt minäkin mielipiteeni koirista ja niiden kasvatuksesta. Itselläni ei ole koiraa, vaikka en niitä erityisesti inhoakaan, mutta kyläillessäni taloudessa, jossa on koira, tapahtuu usein seuraavasti:

Vasikan kokoinen hurtta tulee kuolaten jo ovella vastaan ja alkaa nuuskia. Isäntäväki rauhoittelee: ""Älä pelkää, Musti on kiltti, ei se tee mitään!"" Hah! Vai ei tee mitään? Tunkee märkää kuonoaan perseeseen - eikö muka tee mitään?
 
Puuttumatta ap:n kysymykseen haluaisin kertoa jotain.
Aikoinaan nuorena miehenä olin ammatissa jossa tuli käytyä noin kahdessa tuhannessa, 2000 asunnossa.
Voin sanoa että jo sisään mennessä tiesin tuoksusta että huushollissa on koira.
Ainakin puolessa huusholleista haju oli epämiellyttävä, en tiedä miksi.
Kissahuushollia ei kyllä pysty haistamaan.
 
Täytyypä vain sanoa, että voi sitä sessu-parkaa. Kuvauksesi perusteella on kyllä koiran hoito ""hitusen"" retuperällä.

Ymmärrän ap:tä täysin.

Sen sijaan en kyllä ap:n kumppania ymmärrä. Siitä tietenkin pisteet, että kantaa huolta koirasta ainakin jollakin tasolla, mutta siltikin on koira aika huonolla hoidolla. Jo tuo 23h/vrk sisällä alkoi puistattaa. Puistatti kyllä kertomuksesi koiran karvoista ja kuolasta sun muusta. *yöks* Patista tyttiksesi siivoamaan!

Sinällään kummallista, että koirasta on tullut jumala suhteessanne, niin kuin sanoit. Mutta silti, ap:nkin tulee tiedostaa, että kun koira on otettu, se on elävä olento jolla on tarpeet ja tunteet, siitä pitää kantaa vastuu ja pitää siitä kunnolla huoli. Tilanne on kyllä vääristynyt suhteessanne, teillä on kyllä vakavan keskustelun paikka.

Saattaisin silti hieman nostaa kulmiani, jos koiran takia jättäisit tyttiksesi.
 
Kerronpa vielä jotain. Seurustelun alussa koira oli makkarissa ja sängyssäkin ja yöllä kuorsasi nurkassa
ettei saanut itse nukuttua. Eikä pahemmin ilmaakaan
raikastanut. Silloin sanoin, että tähän huoneeseen on
saatava parillinen määrä eläviä, kumpi lähtee koira vai
minä. Silloin minä voitin.
Nyt se makaa ja sotkee sohvaa, johon pitää majoittaa
vieraat, milloin käyvät. Eivät kyllä tulisi yökylään jos tietäi-
sivät. Sille on vain selitys, että eihän se mitään haittaa,
sohvahan levitetään. Sohva haisee varmasti, etova jo
ajatuskin. Ihmettelin aikoinaan olohuoneen sohvan hajua
ja sain siihenkin jonkun ihmeselityksen, ettei se koirasta
johdu. Huomasin sitten, että koira makaa siinäkin soh-
vassa. Sitten sohvaan laitettiin tuolit, ettei koira pääse päivällä niihin ja hajukin hiljalleen hävisi.
Saunallani koira on käynyt monetkin kerrat, mutta sisälle ei
ole varmasti asiaa. Aviksen kanssa menee muuten kuten
muillakin, mutta tuo koira-asia on kyllä melkoisesti pielessä.
Jos sellaisen ottaa, niin pitäisi tajuta mihin se velvoittaa
ja hoitaa sitten sekin puoli kuntoon. Ai niin, jääkaapin oveen
piti laittaa turvalukitus kun muuten se tyhjentäisi senkin
ja palkaksi seuraavana päivänä paskantaa sitten matolle.
Näin käy myös jos lukko unohtuu auki. Kerran tavoitin sen koluamasta keittiön työpöydältä. Etutassut oli pöydällä
ja pää siellä n. 1,2m korkeudella pöydän takareunalla. Sai
muuten lähdöt. Entäpä sitten kun pitäisi syödä, niin koira
nuolee muniaan parin metrin päässä, hyvää ruokahalua. Että näin ihana elukka. Sitten pitäisi ymmärtää. Pidän kyllä itseäni ajatusmaailmaltani melko täysipäisenä ja terve järki sanoo, että tuommoinen elukka kuuluu navettaan. Nuo sinun jutut kyllä on ihan järkeviä. Noin pitää ollakin. Kunnioitan sinua. Hyvää jatkoa.
 
Minkä rotunen tuo ihana hurtta on?? Meijän 70 kilonen newfoundlandin koira karvas ja kuolas ja sit se kävi syömässä jätteitä (teurasjätettä, lantaa ym.) tunkiolta.
 
Onko sillä koiran emännällä todella niin korvaamaton tussu, että että sellaista ei löydy järvenrantakotiisi ilman koiraa ?

en kertakaikkiaan ymmäärrä , mitä sinä siellä seassa oikein teet - paitsi että ""sen "" täytyy olla todella hyvä ?
 
- jos vain voitte, niin rakentakaa koiralle pihalle tarha/koppi+naru, jossa se voisi olla muutamia tunteja päivässä

- kunnollinen kasvatus: koira ja emäntä koirakouluun harjoittelemaan

- itsekin voisit ehkä innostua lähtemään koiran kanssa pariksi tunniksi metsälenkille; koiralle pitkä flexi että saa riehua kunnolla. Väsähtää sitten illaksi nukkumaan kotiin.

Toisaalta itsekin olen seurannut vierestä kavereitani, joilla on isoja koiria pienissä asunnoissa ja autoissa mukana. Kuolaavat ja haisevat jnejne, koska eihän sellaista voi edes mitenkään kieltää. Kauhea stressi lähteä jonnekin kaverin kanssa kun aina pitää olla rupuvaatteet päällä (koira saattaa hyppiä tai kuolata niille) ja koira otetaan AINA mukaan.
En ikinä ottaisi itselleni moista vaikka eläimistä todella pidänkin ja kissan omistankin.
 
Edelleen miksi koiran, joka haisee pahalta ja paskoo sisälle, pitää ylipäätään olla sisällä???!!! Meillä oli kotona koira mutta pihalla se oli. eIhän sitä hajua ois kestänyt muuten. Hyih!
 
Hyviä neuvoja olet jo saanutkin, en osaa sen kummempia lisät kuin mitä koulutukseen, ulkotiloissa mahdollisesti osan aikaa pitämiseen, siisteyteen ym. tulee.

Kerronpa kuitenkin oman tarinan parisuhteesta ja koirasta kun aihe on kuitenkin sama:

Miesystäväni yllytyksestä ja tietysti omasta ja lapseni halusta otimme koiran, pienen ja lyhytkarvaisen, kerrostaloon sopivan. Mies lupasi olla kaikessa mukana ja apuna. Koira oli temperamenttinen mutta tosi ihana ja meille sopiva. Mies (joka siis asuu eri osoitteessa) oli kuitenkin usein neuvomassa minua kasvatuksessa ja hoputtamassa eri harrastuksiin sen kanssa. Hänellä on auto millä kuskata pientä pentua säässä kuin säässä, minulla ei. Komensin myös kuulemma liian ankarasti koiraa. Itse oli sitten ihan pulassa kun koira riehui kimpussa eikä malttanut lopettaa leikkiä, itse en edes päästänyt pentua riehaantumaan liikaa kanssani. Minä määräsin leikin rajuuden, ei koira. Yhden ainoan kerran koira oli hänen luonaan hoidossa, kun meillä oli remontti. Silloin ylensyötti koiraa niin että sain pitää dieetillä. Sitten koira sairastui vakavasti, leikkauksella olisi voitu ehkä pelastaa, mutta ei siitä täyttä koiraa enää olisi tullut, olisi jäänyt vammautuneeksi. Kivut olivat ilmeisen kovia koska se lopulta alkoi puremaan meitä. Tei rankan päätöksen ja vein koiran lopetettavaksi. Tämä oli myös eläinlääkärin ja kasvattajan suositus.

Nyt miesystävä (josta muuten tuli tämän tarinan myötä ex) syyttää minua koiran lopettamisesta. En muka tehnyt kaikkea sen eteen. Tämä oli kuulemma HÄNELLE niin kova paikka. Ei ainuttakaan lohdutuksen sanaa minulle, joka jouduin sen viemään pois ja saattamaan viimeiselle matkalle mikä ei ollut mitään siistiä katsottavaa kun joku kömpelö alottelija yrittää saada kipeen ja sätkivän koiran hengiltä. Että tällanen tapaus, melkein naurattais miehen idioottiasenne jos ei olis niin tuore menetys... :(
 

Yhteistyössä