Äitini soitti minulle päivällä, että olen kuulemma raskaana. Juu, naapurin rouva oli kuulemma hänelle ihan vartavasten soittanut. Onhan se ihanaa, ettei tarvitse omista asioistaan huolehtia kun ne naapurit tuntuvat tietävän paremmin. Tämäkin lähti liikkeelle vaan siitä, että oli tuo naapuri nähnyt minut kylillä ja vielä ulkovaatteet päällä, et siitähän on hyvä vetää johtopäätösiä.
Että mua alko raivostuttaa. Toi sama naapuri on kytänny mun mahaa siitä asti kun mentiin naimisiin. Oli oikein äidille sanonut, että nyt sen tytön maha on sitten syynin alla. Onhan se hienoo, et pääsee ensimmäisenä kylälle juoruilee.
Taidan hankki sellasen paidan, et en ole raskaana olen vain lihonut! Näin jossain mainoksen.
Yleensä raskaanaolevat puhuu siitä, kuinka heidän mahansa tuntuu olevan kuin yhteistä omaisuutta taputellaan jne....Mulla tuntuu jo nyt, kaikki kyttää. Olivat töissäkin ihmiset puhuneet, et olen varmaan raskaana kun satuin olee paljon pois töistä sairaslomalla.
Tällänen kyttäminen oikeesti satuttaa, kun ei sitä vauvaa tule yrityksistä huolimatta. Itsestäkin tuntuu, että lihoo vaan entisestään kun ihmiset tuijottaa vaan mahaa. Vähän sama tunne kun isotissisillä tuijotellaan rintoja ja kommentoidaan.