Täytyypä vielä laittaa omakin lusikka tähän soppaan uudelleen. Minä olen siis se, jonka mies "hormonihikisenä vinkui kolmatta lasta", eli olen ollut ns. samassa asemassa mitä aloittajan mies. Tästä huolimatta sympatiani on täysin aloittajan puolella. Ei tällaisista asioista todeta, että näin on piste, vaan halusi tai ei, niistä on keskusteltava. Tarvittaessa pitkään ja hartaastikin. Kun puolisoiden mielipiteet käyvät ristiin isoissa asioissa, ei siinä kumpikaan voi toimia yksinomaisena päätöksentekijänä. Eli niin kauan on vain keskusteltava, että kumpaakin tyydyttävä ratkaisu löytyy. Keskustelun aikana voi oppia ymmärtämään toisen näkökantoja ja näin ollen omakin näkemys voi muuttua.
Ja vielä sen verran toteaisin, että lapsen haluamattomuus EI ole sen enempää järkisyy mitä lapsen haluaminenkaan. On vain tyypillistä, että naisen mielipide muka perustuu aina tunteeseen ja miehen järkeen. Muistelen, että joskus on tehty ihan tutkimuksiakin siitä, että ihminen ei edes pysty rationaaliseen ajatteluun, sillä hänellä on aina tunteet mukana päätöksen teossa jossain määrin. On siis vain toisen väheksymistä todeta, että "minulla on järkisyy, sinulla vain hormonihikinen tunne"...
