Minulla on alkanut tulla punertavaa niukkaa tuhrua pikkuhousunsuojaan päivän aikana(ei kuitenkaan koskaan tule pyyhittäessä punaista paperiin). Vuoto ei missään vaiheessa ole "märkää" tai mitään hyytymiä ei ole.
Koko alkuraskauden ajan on välillä ollut minimaalista ruskeaa limaan sekoittunutta vuotoa pyyhittäessä tai vähän suojaan asti tulevaa tuhrua. Nyt ensimmäistä kertaa kuitenkin väri on muuttunut punertavammaksi. Ultrassa rv 12 on käyty ja kaikki oli siellä hyvin, samoin lääkäri on tarkastanut paikat eikä löytänyt syytä.
Uskaltaako tässä olla kuitenkin levollisin mielin, kun vuotoa on tullut pikkuisen kuitenkin läpi odotuksen eikä mitään pahaa ole vielä *kopkopkop* tapahtunut. Jäi vaivaamaan kun en tajunnut ultrassa kysyä vuodosta, olisikohan siellä selvinnyt mitään mitä lääkäri ei sisätutkimuksella näe? Jos tämä jatkuu suht niukkana, onko se tarpeeksi iso syy saada ylimääräinen ultra? Inhottava ajatus että jos tuhruilu jatkuu, joutuisi odottamaan yli kuukauden ennen kuin kuulee edes sydänääniä seuraavan kerran saati odottaa seuraavaan ultraan...