karistimme kaupungin pölyt pois jaloista ja hyppäsimme autoon. Huristimme muuttokuorman edellä kohti maaseutua... ja kotiuduimme tänne.
Alun hankaluudet oli jotain käsittämätöntä...
kaupungin kerrostaloasujalle hiiri keittiössä oli "järkyttävää",
käenpoika, joka pommitti linnun juuri kuoriutuneet poikaset tieltään likipitäin mun niskaan... "hirveää",
kun kaivosta loppui vesi... "kuolenko mie janoon?"
Ikuisesti muistan, kun niska vääränä kannettiin kaupasta pullotettua lähdevettä ruokavedeksi ja sillä myös pestiin vastasyntynyttä pikkuista, kun palokunta, joka kävi kaivoa täyttämässä sanoi, että vesi kelpaa pesuihin, muttei ruoka/juomavedeksi, enkä mie ihan vastasyntynyttä, vielä napatynkänsä omaavaa tyttöä hennonnut pestä sillä vedellä.
Naapureita ei vielä tunnettu, että ois heiltä kehdannut käydä vettä pyytämässä... sukulaiset ja kaikki tutut jäi jokainen yli 50km päähän, eli pitkä ois ollut vedenhakumatka niinkin.
Nyt on toimiva, uusi kaivo... satunnaiset syksyn hiiret ei enää ole "järkytys"... ei hiiri tarkoitakkaan, että eläisin kaatopaikalla. Elämän kiertokulku nyt vaan vaatii uhrinsa, viitaten niihin linnunpoikasiin.
Hmm... Äkkiä se aika menee... tuntuu kun noista ois vasta hetki aikaa, ja kuitenkin totuus alkaa olla kolmea vuotta lähellä.
Alun hankaluudet oli jotain käsittämätöntä...
kaupungin kerrostaloasujalle hiiri keittiössä oli "järkyttävää",
käenpoika, joka pommitti linnun juuri kuoriutuneet poikaset tieltään likipitäin mun niskaan... "hirveää",
kun kaivosta loppui vesi... "kuolenko mie janoon?"
Ikuisesti muistan, kun niska vääränä kannettiin kaupasta pullotettua lähdevettä ruokavedeksi ja sillä myös pestiin vastasyntynyttä pikkuista, kun palokunta, joka kävi kaivoa täyttämässä sanoi, että vesi kelpaa pesuihin, muttei ruoka/juomavedeksi, enkä mie ihan vastasyntynyttä, vielä napatynkänsä omaavaa tyttöä hennonnut pestä sillä vedellä.
Naapureita ei vielä tunnettu, että ois heiltä kehdannut käydä vettä pyytämässä... sukulaiset ja kaikki tutut jäi jokainen yli 50km päähän, eli pitkä ois ollut vedenhakumatka niinkin.
Nyt on toimiva, uusi kaivo... satunnaiset syksyn hiiret ei enää ole "järkytys"... ei hiiri tarkoitakkaan, että eläisin kaatopaikalla. Elämän kiertokulku nyt vaan vaatii uhrinsa, viitaten niihin linnunpoikasiin.
Hmm... Äkkiä se aika menee... tuntuu kun noista ois vasta hetki aikaa, ja kuitenkin totuus alkaa olla kolmea vuotta lähellä.