Noista lapsettomuusjutuista kun jauhetaan niin mitä olette tästä mieltä

[vieras]

Minä aloin aikoinaan kuumeilla vauvaa oikein tosissaan paljon ennen kuin mieheni suostui edes puolella sanalla asiasta puhumaan. Kuume vain koveni ja koveni ja mieheni ei suostunut edes harkitsemaan asiaa.

Siinä vaiheessa, kun olin itse yksipuolisesti kuumeillut yli vuoden niin ystäväni tapasi erään miehen ja he alkoivat seurustella, jossain vaiheessa muuttivat yhteenkin jne jne. Ystäväni tiesi valtavasta vauvakuumeestani.

Sitten kerran hän kertoi, että he ovat alkaneet yrittää vauvaa. Heillä oli kuitenkin tiedossa jo valmiiksi, että ongelmia raskaaksi tulossa luultavasti tulee olemaan ja näin siis olikin. He hakeutuivat hyvin nopeasti hoitoihin eivätkä siis yrittäneet raskautta luomusti sitä vuotta mitä yleensä suositellaan.

Ja minä jatkoin kuumeiluani. Tuntui järjettömän pahalta, että ystäväni alkoi yrittää vauvaa ja mieheni ei vain näyttänyt vihreää valoa.

Kunnes lopulta (pienen painostuksen jälkeen) mies suostui. Siinä vaiheessa, kun me olimme yrittäneet vauvaa 6kk niin ystäväni tuli raskaaksi. Onnittelin toki heitä ja yritin suhtautua mahdollisimman neutraalisti ja samaan aikaan tunsin järjetöntä kipua ja kaipuuta sydämessäni. Ja ystäväni suuttui. Minun olisi pitänyt revetä onnesta, koska hän on raskaana. Ja koska se oli hänelle vaikeaa (vaikka siis hoidoilla raskaus sai alkunsa nopeasti kyllä.) Hän ei ymmärtänyt yhtään sitä, että vaikka minä en hoidoissa käynytkään niin asia ei silti ollut minulle yhtään sen helpompi kestää. Ei ole helppoa olla lapseton sen takia, että mies ei suostu lapsentekoon ja sittenkin kun suostui niin oli jo kulunut aikaa puolivuotta (ei toki ole pitkä aika). Minun olisi ystäväni mielestä vain pitänyt täysin unohtaa se oma lapsenkaipuuni ja riemuita hänen raskaudestaan.

En tiedä miten tilanne olisi edennyt ellen olisi itse tullut heti samantien seuraavassa kuussa raskaaksi. Mutta vielä vuosien jälkeenkin joskus tullut tuo mieleen, kyllä se loukkasi.

Tuosta on jäänyt sellainen olo, että lapsettomat tai siis lapsettomuushoidoissa käyvät/käyneet nostavat itseään jonnekin jalustalle. He ja heidän raskautensa ovat tärkeämpiä kuin toisten raskaudet.

En tiedä ymmärtääkö kukaan mitä yritän sanoa.

 

[Chala]

Jokainen tuntuu omalla kohdallaan olevan loukattu, oli kohtalo mikä hyvänsä. Lapsettomuusasioissa siis varsinkin. Yleistettynä: Helposti raskaaksitulevat ottavat itseensä jos heidän riemuaan vähätellään, 9kk yrittäneet ovat yrittäneet niiiin kauan että eihän sitä voi käsittää miten vaikeaa se on, vuosia yrittäneet tai hoidoissa olevat loukkaantuvat siitä että heidän tuskaansa vähätellään.

Teit niin tai näin, se on aina väärinpäin. Ymmärrystä puolin ja toisin kaivattaisiin, vaan jokaiselle oma suru on luonnollisesti suurin ja se ajaa usein muiden yli, ei väliä onko yritystä ollut lyhyen vai pitkän aikaa, onko keskenmenoja vai ei.. Ei sen ihan niin voimakkaasti pitäisi näkyä, mutta onhan se ihan ymmärrettävää.

 

[just joo]

Mä ymmärrän kyllä, miksi susta toisten vauvauutiset tuntuvat pahoilta. Mutta...

On siinä nyt ihan selvä ero, jos sinä et saa lasta, koska miehesi ei halua ja kaverillasi on biologisia ongelmia. (Sillä onko yrittänyt vuotta ennen hoitoihin menemistä ei ole oikeasti mitään väliä, jos kerta tiedossa on, että ilman hoitoja ei lasta tule.) Meidän esikoista on tehty yli kaksi vuotta ja vaikka täysin ymmärrän lapsettomien tuskan, olisin varmaan revennyt aivan täysin, jos joku mun kavereista olisi alkanut valittamaan, kun mies ei suostu aloittamaan yritystä. Ei niitä asioita vaan voi verrata keskenään...

 

[Jeep]

Jos on tiedossa syy lapsettomuuteen eli raskautuminen ei onnistu luomusti, niin tottakai silloin kannattaa heti hoitoihin hakeutua eikä odotella sitä vuotta.

 

[ap]

Mä ymmärrän kyllä, miksi susta toisten vauvauutiset tuntuvat pahoilta. Mutta...

On siinä nyt ihan selvä ero, jos sinä et saa lasta, koska miehesi ei halua ja kaverillasi on biologisia ongelmia. (Sillä onko yrittänyt vuotta ennen hoitoihin menemistä ei ole oikeasti mitään väliä, jos kerta tiedossa on, että ilman hoitoja ei lasta tule.) Meidän esikoista on tehty yli kaksi vuotta ja vaikka täysin ymmärrän lapsettomien tuskan, olisin varmaan revennyt aivan täysin, jos joku mun kavereista olisi alkanut valittamaan, kun mies ei suostu aloittamaan yritystä. Ei niitä asioita vaan voi verrata keskenään...

Noin justiinsa sinäkin nostit oman lapsettomuutesi muiden lapsettomuuden ylle. Kaikenlisäksi tuo samainen ystävä joskus kommentoi jotain mitä olin ostanut vauvalle käytettynä, että heidän lapselleen ei osteta mitään käytettyä, koska sitä on sentään tehty niin hartaudella hoitojen avulla.

 

[ap]

Jos on tiedossa syy lapsettomuuteen eli raskautuminen ei onnistu luomusti, niin tottakai silloin kannattaa heti hoitoihin hakeutua eikä odotella sitä vuotta.

Ei tietenkään, mutta kerroin tuon vain siksi että heillä ei siis kulunut ensin aikaa siihen ns. turhaan yrittämiseen ja sitten aikaa siellä hoidoissa. Kun minä samaan aikaan ensin vuosia kiduin siinä lapsenkaipuussani ja sittenkin meni se 7kk raskautumiseen. Mikä ei siis ole pitkä aika, mutta kun samaan aikaan tuskaani ihan ääneen vähäteltiin niin....

 

[Chala]

Mä ymmärrän kyllä, miksi susta toisten vauvauutiset tuntuvat pahoilta. Mutta...

On siinä nyt ihan selvä ero, jos sinä et saa lasta, koska miehesi ei halua ja kaverillasi on biologisia ongelmia. (Sillä onko yrittänyt vuotta ennen hoitoihin menemistä ei ole oikeasti mitään väliä, jos kerta tiedossa on, että ilman hoitoja ei lasta tule.) Meidän esikoista on tehty yli kaksi vuotta ja vaikka täysin ymmärrän lapsettomien tuskan, olisin varmaan revennyt aivan täysin, jos joku mun kavereista olisi alkanut valittamaan, kun mies ei suostu aloittamaan yritystä. Ei niitä asioita vaan voi verrata keskenään...

Noin justiinsa sinäkin nostit oman lapsettomuutesi muiden lapsettomuuden ylle. Kaikenlisäksi tuo samainen ystävä joskus kommentoi jotain mitä olin ostanut vauvalle käytettynä, että heidän lapselleen ei osteta mitään käytettyä, koska sitä on sentään tehty niin hartaudella hoitojen avulla.

Mutta ei se ole samanlaista lapsettomuutta jos lasta tehdään eikä sitä tule, tai vaikka vain tiedettäisiin että vaikeuksia tulee olemaan ja hoitoja tarvitaan, kuin että ei edes yritetä. Tottakai se on varmasti ollut sulle vaikea paikka, haluat lapsen mutta mies ei suostu, mutta ei se ole lapsettomuudesta kärsimistä. Ne on ihan oikeasti kaksi aivan eri asiaa, niiden surua silti yhtään vähättelemättä.

 

[vieras]

Kyllä mun sympatiat on enemmän kaverisi puolella kuin sinun, vaikka itse en lapsettomuutta olekaan kokenut. Sinun lapsettomuutesi johtui siitä, että miehesi ei halunnut vielä lasta, kaverisi taas joutui käymään ilmeisesti rankkojakin hoitoja sekä pettymään useammin joka kuukausi kuukautisten alkaessa.

Ja on ihan ilmiselvää että hoitoihin kannattaa hakeutua nopeammin kuin vuoiden yrittämisen jälkeen silloin kun on tiedossa, että raskautuminen ilman niitä on mahdotonta tai hyvin vaikeaa.

Sitä paitsi ihan turhana olet katkera, sinä sait kuitenkin paljon helpommalla lapsen siinä vaiheessa kun miehesikin oli kypsynyt toiveeseen saada lapsi.

 

[ap]

Mä ymmärrän kyllä, miksi susta toisten vauvauutiset tuntuvat pahoilta. Mutta...

On siinä nyt ihan selvä ero, jos sinä et saa lasta, koska miehesi ei halua ja kaverillasi on biologisia ongelmia. (Sillä onko yrittänyt vuotta ennen hoitoihin menemistä ei ole oikeasti mitään väliä, jos kerta tiedossa on, että ilman hoitoja ei lasta tule.) Meidän esikoista on tehty yli kaksi vuotta ja vaikka täysin ymmärrän lapsettomien tuskan, olisin varmaan revennyt aivan täysin, jos joku mun kavereista olisi alkanut valittamaan, kun mies ei suostu aloittamaan yritystä. Ei niitä asioita vaan voi verrata keskenään...

Noin justiinsa sinäkin nostit oman lapsettomuutesi muiden lapsettomuuden ylle. Kaikenlisäksi tuo samainen ystävä joskus kommentoi jotain mitä olin ostanut vauvalle käytettynä, että heidän lapselleen ei osteta mitään käytettyä, koska sitä on sentään tehty niin hartaudella hoitojen avulla.

Mutta ei se ole samanlaista lapsettomuutta jos lasta tehdään eikä sitä tule, tai vaikka vain tiedettäisiin että vaikeuksia tulee olemaan ja hoitoja tarvitaan, kuin että ei edes yritetä. Tottakai se on varmasti ollut sulle vaikea paikka, haluat lapsen mutta mies ei suostu, mutta ei se ole lapsettomuudesta kärsimistä. Ne on ihan oikeasti kaksi aivan eri asiaa, niiden surua silti yhtään vähättelemättä.

Tottakai se lapsettomuus silloin johtuu eri asiasta, mutta onko se jotenkin oikeutetumpaa surua, kun kerran oikein käydään lapsettomuushoidoissa? Että se antaa oikeuden vähätellä minun tunteitani? Oliko minun tunteeni siis vääriä?

 

[.]

no on musta kamalaa, ettet osannut iloita ystäväsi onnesta. MItä hänen olisi pitänyt tehddä? Odottaa "vuoroaan" kunnes sinä tulet raskaaksi? On varmasti tuntunut ystävästäsi pahalta, on se hänellekin ollut ainutlaatuinen kerta.

 

[ap]

Kyllä mun sympatiat on enemmän kaverisi puolella kuin sinun, vaikka itse en lapsettomuutta olekaan kokenut. Sinun lapsettomuutesi johtui siitä, että miehesi ei halunnut vielä lasta, kaverisi taas joutui käymään ilmeisesti rankkojakin hoitoja sekä pettymään useammin joka kuukausi kuukautisten alkaessa.

Ja on ihan ilmiselvää että hoitoihin kannattaa hakeutua nopeammin kuin vuoiden yrittämisen jälkeen silloin kun on tiedossa, että raskautuminen ilman niitä on mahdotonta tai hyvin vaikeaa.

Sitä paitsi ihan turhana olet katkera, sinä sait kuitenkin paljon helpommalla lapsen siinä vaiheessa kun miehesikin oli kypsynyt toiveeseen saada lapsi.

Niin sain, mutta pointtini olikin se, että loukkaavaa on verrata suruja keskenään. Heillä ei ollut mielestäni mitään oikeutta mollata minun tunteitani vain sen takia, että he itse kokivat että heillä oli ollut rankempaa.

 

[jeep]

Tuntuu lähinnä kurjalta ystäväsi puolesta, kun et ole voinut iloita hänen puolestaan. Aivan kuin hänellä ei olisi ollut oikeutta lapseen, koska sinä et ole vielä ollut raskaana.

 

[ap]

no on musta kamalaa, ettet osannut iloita ystäväsi onnesta. MItä hänen olisi pitänyt tehddä? Odottaa "vuoroaan" kunnes sinä tulet raskaaksi? On varmasti tuntunut ystävästäsi pahalta, on se hänellekin ollut ainutlaatuinen kerta.

Ei vaan että hän olisi voinut ymmärtää sen, että minun pitää saada sille asialle oma aikani. Minä onnittelin häntä, mutta mielestäni olisi pitänyt olla selvää että en omien tunteideni takia seonnut onnesta ja alkanut taputella hänen vatsaansa. Minä en vain siihen pystynyt. Se koski liikaa. Minusta on kamalaa se, että ystävänä hän ei käsittänyt sitä vaan minun tunteeni sivuutettiin täysin.

 

[vieras]

no on musta kamalaa, ettet osannut iloita ystäväsi onnesta. MItä hänen olisi pitänyt tehddä? Odottaa "vuoroaan" kunnes sinä tulet raskaaksi? On varmasti tuntunut ystävästäsi pahalta, on se hänellekin ollut ainutlaatuinen kerta.

Mä kanssa ihmettelen että mitä tämän ystävän sitten olisi pitänyt tehdä kun löysi kumppanin jonka kanssa halusivat lapsen? Odottaa että ap:n mies suostuu lapsentekopuuhiin, koska olivat kerran kauemmin yhdessä olleet?

Kamalan itsekästä ajatella, että toinen ei saisi nauttia onnesta ja haluta lapsia vana on joku vuorosysteemi, että ensin lasta halunnut pitää se ensin saada. Mistä ap tietää kuinka monta vuotta ystävänsä on kaivannut lasta ja miestä elämääns ja joutunut pettymään kun ei ole löytänyt kunnollista isäehdokasta ja miestä, jonka kanssa haluaa elämänsä jakaa? Eivät kaikki toitota sisäisistä tunteistaan muille, edes läheisimmille ystävilleen.

 

[ap]

Tuntuu lähinnä kurjalta ystäväsi puolesta, kun et ole voinut iloita hänen puolestaan. Aivan kuin hänellä ei olisi ollut oikeutta lapseen, koska sinä et ole vielä ollut raskaana.

Niin näin se menee. Sen sijaan minulla olisi täydet oikeudet näihin tunteisiini, jos mekin olisimme käyneet lapsettomuushoidoissa.

 

[ap]

no on musta kamalaa, ettet osannut iloita ystäväsi onnesta. MItä hänen olisi pitänyt tehddä? Odottaa "vuoroaan" kunnes sinä tulet raskaaksi? On varmasti tuntunut ystävästäsi pahalta, on se hänellekin ollut ainutlaatuinen kerta.

Mä kanssa ihmettelen että mitä tämän ystävän sitten olisi pitänyt tehdä kun löysi kumppanin jonka kanssa halusivat lapsen? Odottaa että ap:n mies suostuu lapsentekopuuhiin, koska olivat kerran kauemmin yhdessä olleet?

Kamalan itsekästä ajatella, että toinen ei saisi nauttia onnesta ja haluta lapsia vana on joku vuorosysteemi, että ensin lasta halunnut pitää se ensin saada. Mistä ap tietää kuinka monta vuotta ystävänsä on kaivannut lasta ja miestä elämääns ja joutunut pettymään kun ei ole löytänyt kunnollista isäehdokasta ja miestä, jonka kanssa haluaa elämänsä jakaa? Eivät kaikki toitota sisäisistä tunteistaan muille, edes läheisimmille ystävilleen.

En kieltänyt heitä nauttimasta siitä ja olemasta onnellisia vaan, että olisi ollut mielestäni kohtuullista tajua, että minä en ratkea riemusta silti. Eikä pitänyt odottaa mitään "vuoroaan". Vaan käsittää se, että minulla oli se kaipuu ja tuska ihan yhtälailla vaikka en missään hoidoissa käynytkään.

 

[.]

no on musta kamalaa, ettet osannut iloita ystäväsi onnesta. MItä hänen olisi pitänyt tehddä? Odottaa "vuoroaan" kunnes sinä tulet raskaaksi? On varmasti tuntunut ystävästäsi pahalta, on se hänellekin ollut ainutlaatuinen kerta.

Ei vaan että hän olisi voinut ymmärtää sen, että minun pitää saada sille asialle oma aikani. Minä onnittelin häntä, mutta mielestäni olisi pitänyt olla selvää että en omien tunteideni takia seonnut onnesta ja alkanut taputella hänen vatsaansa. Minä en vain siihen pystynyt. Se koski liikaa. Minusta on kamalaa se, että ystävänä hän ei käsittänyt sitä vaan minun tunteeni sivuutettiin täysin.

Mksi hänellä ei ole sama oikeus onneen kuin sinullakin? Pahoitellako hänen olisi raskauttaan pitänyt?

 

[m]

Ap:lle: lapsenkaipuu on se pahin juttu koko tässä asiassa. Lapsettomuudesta kärisnyt ystäväsi ei ymmärrä että olet siitä samaisesta pakahduttavasta tunteesta kärsinyt kuin hänkin. Ehkäpä teillä vielä keskustelu auttaisi? Itse lapsettomuudesta vuosia kärsineenä ja hoidoissa käyneenä täytyy myöntää että tulee vähäteltyä sinunlaistesi tarinoita vaikka tiedänkin ja muistan myös sen vaiheen kun lasta yritettiin suurin odotuksin silloin alkuun. Sillä hetkellä se oli se rankin juttu. Mutta vuodet tuovat lisää perspektiiviä asiaan ja se totaalilapsettomuuden pelko on minun kohdallani ollut se rankin asia. Siis se että hoidoista huolimatta ei sitä lasta kuulu ja ne viimesetkin keinot ovat jo käytettävissä.

 

[ap]

no on musta kamalaa, ettet osannut iloita ystäväsi onnesta. MItä hänen olisi pitänyt tehddä? Odottaa "vuoroaan" kunnes sinä tulet raskaaksi? On varmasti tuntunut ystävästäsi pahalta, on se hänellekin ollut ainutlaatuinen kerta.

Ei vaan että hän olisi voinut ymmärtää sen, että minun pitää saada sille asialle oma aikani. Minä onnittelin häntä, mutta mielestäni olisi pitänyt olla selvää että en omien tunteideni takia seonnut onnesta ja alkanut taputella hänen vatsaansa. Minä en vain siihen pystynyt. Se koski liikaa. Minusta on kamalaa se, että ystävänä hän ei käsittänyt sitä vaan minun tunteeni sivuutettiin täysin.

Mksi hänellä ei ole sama oikeus onneen kuin sinullakin? Pahoitellako hänen olisi raskauttaan pitänyt?

Aika jästipäistä sakkia täällä! Tottakai hänellä oli oikeus onneen, mutta olisiko minun siis pitänyt järjestää karnevaalit hänen raskautensa kunniaksi vaikka omaa sydäntäni puristi? Miksi ei onnitteluni riittäneet? Miksi minun olisi pitänyt riemuita täysin rinnoin? Minä olin asiallinen ja käyttäydyin asiallisesti, mutta mihinkään suuriin riemutekoihin en kyennyt. Hän sensijaan haukkui minut, koska en ollut onnesta muikeana.

 

[vieras]

no on musta kamalaa, ettet osannut iloita ystäväsi onnesta. MItä hänen olisi pitänyt tehddä? Odottaa "vuoroaan" kunnes sinä tulet raskaaksi? On varmasti tuntunut ystävästäsi pahalta, on se hänellekin ollut ainutlaatuinen kerta.

Mä kanssa ihmettelen että mitä tämän ystävän sitten olisi pitänyt tehdä kun löysi kumppanin jonka kanssa halusivat lapsen? Odottaa että ap:n mies suostuu lapsentekopuuhiin, koska olivat kerran kauemmin yhdessä olleet?

Kamalan itsekästä ajatella, että toinen ei saisi nauttia onnesta ja haluta lapsia vana on joku vuorosysteemi, että ensin lasta halunnut pitää se ensin saada. Mistä ap tietää kuinka monta vuotta ystävänsä on kaivannut lasta ja miestä elämääns ja joutunut pettymään kun ei ole löytänyt kunnollista isäehdokasta ja miestä, jonka kanssa haluaa elämänsä jakaa? Eivät kaikki toitota sisäisistä tunteistaan muille, edes läheisimmille ystävilleen.

En kieltänyt heitä nauttimasta siitä ja olemasta onnellisia vaan, että olisi ollut mielestäni kohtuullista tajua, että minä en ratkea riemusta silti. Eikä pitänyt odottaa mitään "vuoroaan". Vaan käsittää se, että minulla oli se kaipuu ja tuska ihan yhtälailla vaikka en missään hoidoissa käynytkään.

Mutta sinun tuskasi johtui ihan eri syistä kuin hänen, etkö näe siinä mitään eroa? Miehesi ei ollut valmis lapseen mutta sinussa ei fyysisesti ollut mitään vikaa, toisin kuin ystävässäsi tai hänen miehessään, koska raskautuminen ilman hoitoja ei heille onnistunut.

Itsekin kuumeilin vuosia lasta ennenkuin mieheni oli valmis isyyteen, mutta en vertaa tätä lapsettomuutta ystävääni, joka sai lapsensa vasta rankkojen hoitojen jälkeen. Tulimme lopulta raskaaksi hyvin yhtä aikaa ja olen aina ollut äärettömän onnellinen, että hän sai vihdoin lapsen, vaikka alkoi kuumeilla lasta vasta paljon minun jälkeeni.

Ei toisen onni ole minulta pois...

 

[.]

no on musta kamalaa, ettet osannut iloita ystäväsi onnesta. MItä hänen olisi pitänyt tehddä? Odottaa "vuoroaan" kunnes sinä tulet raskaaksi? On varmasti tuntunut ystävästäsi pahalta, on se hänellekin ollut ainutlaatuinen kerta.

Ei vaan että hän olisi voinut ymmärtää sen, että minun pitää saada sille asialle oma aikani. Minä onnittelin häntä, mutta mielestäni olisi pitänyt olla selvää että en omien tunteideni takia seonnut onnesta ja alkanut taputella hänen vatsaansa. Minä en vain siihen pystynyt. Se koski liikaa. Minusta on kamalaa se, että ystävänä hän ei käsittänyt sitä vaan minun tunteeni sivuutettiin täysin.

Mksi hänellä ei ole sama oikeus onneen kuin sinullakin? Pahoitellako hänen olisi raskauttaan pitänyt?

Aika jästipäistä sakkia täällä! Tottakai hänellä oli oikeus onneen, mutta olisiko minun siis pitänyt järjestää karnevaalit hänen raskautensa kunniaksi vaikka omaa sydäntäni puristi? Miksi ei onnitteluni riittäneet? Miksi minun olisi pitänyt riemuita täysin rinnoin? Minä olin asiallinen ja käyttäydyin asiallisesti, mutta mihinkään suuriin riemutekoihin en kyennyt. Hän sensijaan haukkui minut, koska en ollut onnesta muikeana.

Ketä sinä haukut jästipääksi?

 

[Chala]

Tottakai se lapsettomuus silloin johtuu eri asiasta, mutta onko se jotenkin oikeutetumpaa surua, kun kerran oikein käydään lapsettomuushoidoissa? Että se antaa oikeuden vähätellä minun tunteitani? Oliko minun tunteeni siis vääriä?

Ei ole oikein vähätellä kenenkään tunteita ja tottakai loukkaa enemmän tehdä se päin naamaa, mutta ilmeisesti itse koet samalla lailla.

Kenenkään tunteet eivät ole vääriä, eikä kumpikaan teistä voi laittaa toistenne kokemuksia sinänsä samalle viivalle, että vaikka molemmilla on ollut omalla tahollaan henkisesti rankkaa, olette te kuitenkin saaneet lapsen ihan normaalissa ajassa ja luonnollisella yrittämisellä, kun taas kaverisi on läpikäynyt hoitoja jotka ovat fyysisesti ja yleensä henkisesti todella rankkoja.

Lasten saaminen suht yhtä aikaa pitäisi olla iloinen ja yhdistävä asia, ei katkeroittava ja erottava. Toivottavasti teidän ystävyys ja lasten ystävyys pystyy jatkumaan eikä nämä tunteet tule niin voimakkaiksi että ne vaikuttaisi väleihin liian pahasti :flower:

 

[ap]

no on musta kamalaa, ettet osannut iloita ystäväsi onnesta. MItä hänen olisi pitänyt tehddä? Odottaa "vuoroaan" kunnes sinä tulet raskaaksi? On varmasti tuntunut ystävästäsi pahalta, on se hänellekin ollut ainutlaatuinen kerta.

Mä kanssa ihmettelen että mitä tämän ystävän sitten olisi pitänyt tehdä kun löysi kumppanin jonka kanssa halusivat lapsen? Odottaa että ap:n mies suostuu lapsentekopuuhiin, koska olivat kerran kauemmin yhdessä olleet?

Kamalan itsekästä ajatella, että toinen ei saisi nauttia onnesta ja haluta lapsia vana on joku vuorosysteemi, että ensin lasta halunnut pitää se ensin saada. Mistä ap tietää kuinka monta vuotta ystävänsä on kaivannut lasta ja miestä elämääns ja joutunut pettymään kun ei ole löytänyt kunnollista isäehdokasta ja miestä, jonka kanssa haluaa elämänsä jakaa? Eivät kaikki toitota sisäisistä tunteistaan muille, edes läheisimmille ystävilleen.

En kieltänyt heitä nauttimasta siitä ja olemasta onnellisia vaan, että olisi ollut mielestäni kohtuullista tajua, että minä en ratkea riemusta silti. Eikä pitänyt odottaa mitään "vuoroaan". Vaan käsittää se, että minulla oli se kaipuu ja tuska ihan yhtälailla vaikka en missään hoidoissa käynytkään.

Mutta sinun tuskasi johtui ihan eri syistä kuin hänen, etkö näe siinä mitään eroa? Miehesi ei ollut valmis lapseen mutta sinussa ei fyysisesti ollut mitään vikaa, toisin kuin ystävässäsi tai hänen miehessään, koska raskautuminen ilman hoitoja ei heille onnistunut.

Itsekin kuumeilin vuosia lasta ennenkuin mieheni oli valmis isyyteen, mutta en vertaa tätä lapsettomuutta ystävääni, joka sai lapsensa vasta rankkojen hoitojen jälkeen. Tulimme lopulta raskaaksi hyvin yhtä aikaa ja olen aina ollut äärettömän onnellinen, että hän sai vihdoin lapsen, vaikka alkoi kuumeilla lasta vasta paljon minun jälkeeni.

Ei toisen onni ole minulta pois...

Niin toisella on oikeus onneen, mutta minulla ei ole oikeutta omaan suruuni? Ja mistä minä olisin siinä kuumeillessani vielä voinut tietää, että tuleeko se raskaaksi tuleminen olemaan minulle miten vaikeaa? En mistään. Ja siinä vaiheessa kun ystäväni tuli raskaaksi niin olin ehtinyt kokea niitä pettymyksiä jo kuusi kertaa mikä tuntui valtavalta, koska olin ehtinyt jo odottaa sitä pitkään.

Ja ihmiset kokee asiat eri tavalla. Sinä et kokenut sitä niin suurena asiana kuin minä. Ja siis pahinta siinä oli se, että vaikka minä itse pinnistelin käyttäytyäkseni ja ollakseni kuten "kuuluu" niin hän päättikin haukkua ja lytätä minut.

 

[m]

Itse olen kyllä voinut vilpittömästi iloita myös muiden raskausuutisista vaikka omat hoidot olivatkin vielä kesken eikä meillä lasta ollut. Mutta tämä toimi vain niiden läheisimpien ihmisten kohdalla. Vähän etäisempi kaveri ja avot- karvat pystyssä heti jos toinen ilmoitti rasuakutumisestaan (riippumatta tavasta).

Teillä molemmilla taitaa olla sama ongelma: hän ei osaa lohduttaa sinua eikä ymmärrä tilannettasi ja kohtuuttomasti odottaa sinulta myötäelämistä mutta sama pätee myös toisinpäin. Sinun pitäisi osata laittaa omat tunteesi syrjään ja iloita kaverisi onnesta. Joskus toimii se että heittäytyy mukaan toisen huumaan vaikka sitten välillä tuleekin niitä takapakki-itkuja. Se huuma voi myös valasta sinunkin elämääsi ja pääset mukaan ihanaan raskausmaailmaan jne. Yritä hyödyntää sitä.

 

[ap]

Tottakai se lapsettomuus silloin johtuu eri asiasta, mutta onko se jotenkin oikeutetumpaa surua, kun kerran oikein käydään lapsettomuushoidoissa? Että se antaa oikeuden vähätellä minun tunteitani? Oliko minun tunteeni siis vääriä?

Ei ole oikein vähätellä kenenkään tunteita ja tottakai loukkaa enemmän tehdä se päin naamaa, mutta ilmeisesti itse koet samalla lailla.

Kenenkään tunteet eivät ole vääriä, eikä kumpikaan teistä voi laittaa toistenne kokemuksia sinänsä samalle viivalle, että vaikka molemmilla on ollut omalla tahollaan henkisesti rankkaa, olette te kuitenkin saaneet lapsen ihan normaalissa ajassa ja luonnollisella yrittämisellä, kun taas kaverisi on läpikäynyt hoitoja jotka ovat fyysisesti ja yleensä henkisesti todella rankkoja.

Lasten saaminen suht yhtä aikaa pitäisi olla iloinen ja yhdistävä asia, ei katkeroittava ja erottava. Toivottavasti teidän ystävyys ja lasten ystävyys pystyy jatkumaan eikä nämä tunteet tule niin voimakkaiksi että ne vaikuttaisi väleihin liian pahasti :flower:

Niin minä en missään vaiheessa laittanutkaan tunteitamme samalle viivalle tms. mutta halusin vain oikeuden siihen omaan tuskaani ja suruuni, mutta se lytättiin ja sitä vähäteltiin. Se oli loukkaavaa.