Yhden perheen kanssa päätin ystävystyä hetken perusteella. Olin vienyt heille lapsiamme leikkimään, heidän lapset olivat meillä silloin tällöin, mutta en kauhean hyvin tuntenut perhettä.
Eräänä iltana tulin sitten hakemaan lapsiamme sieltä. Minua oli vastassa perheen kuopus, 4 v, kiharat hiukset valuivat olkapäille, poika keikkui veräjällä hilpeästi, hänellä oli yllään neonvihreä mutanttininjakilpikonna-puku, hän oli lainannut äidiltään kai kattilan ja sitä hän rummutti iloisesti jollakin puukalikalla ja lauloi itsetekemää lauluaan. Takana kaartui ilta-aurinko, pisteaita reunusti pihaa ja isompien lasten melu ja räyhy kuului jostain pellon takaa.
Katselin ja ihastelin. Näkyyn tiivistyi niin paljon perheen elämän filosofiasta ja olemistavasta, että kertakaikkiaan päättämällä päätin alkaa tämän perheen ystäväksi.
Päätöksestä ja ystävyydestä on ollut, on ja tulee jatkossakin olemaan toivon mukaan olemaan iloa ja paljon rakentavaa onnellistumista.