Normaali ja hyvä parisuhde, mikä se on?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Olen alkanut epäilemään, että olen taas ajautunut epänormaaliin ja huonoon suhteeseen. En ole vuosikausiin todellisen ensirakkauden jälkeen ollut tasapainoisessa tai hyvässä suhteessa, niin minun on vähän vaikea saada tuntemuksille mitään vertailukohtaa.

Te ketkä elätte mielestänne hyvässä suhteessa, niin kertokaa millainen se on. Ja miltä tää kuulostaa.

Mulla on reilu vuoden kestänyt etäsuhde ja mies on muutamia kuukausia sitten kysellyt mun muuttohalukkuudesta. En osannut vastata mitään ja asiasta ei olla keskusteltu enää. Mä en osaa ottaa sitä puheeksi ja koko homma tuntuu vähän ahdistavalta. Mies on luonteeltaan sellainen ettei ikinä tunnu stressaavan tai suunnittelevan yhtään mitään. Mulla on ollut tässä viimeisen puolen vuoden aikana melko vaikeaa välillä, olin työttömänä ja muutenkin tyytymätön elämääni ja kaikki masensi. Häneltä ei tullut asian suhteen minkäänlaista lohtua tai tukea, joten päädyin taas tässäkin suhteessa siihen että parempi pitää vaan turpa kiinni omista asioista ja hautoa kaikki sisällään.

Onko ihan normaalia ja yleistä parisuhteessa, että omat tuntemukset pidetään sisällä ja toiselta on turha odottaa mitään tukea? Mun fiilis tästä jutusta on se, että meillä on täysin erilliset omat elämät ja oon tervetullut hänen elämäänsä vain silloin kun oon iloinen ja pirteä. Sen takia yhteenmuutto tuntuu täysin absurdilta ajatukselta. En aio jatkaa tällaisessa suhteessa, mutta haluaisin tietää onko mitään parempaa olemassakaan oikeasti?
 
Mies siis haluaisi muuttaa sun kanssa yhteen mutta sä epäröit, koska susta tuntuu että mies haluaa sut vain silloin, kun olet iloinenä ja pirteä? Mies varmaan kuitenkin huomannut, että sulla on lähiaikoina ollut hieman vaikeaa.. Ja silti ehdottanut yhteenmuuttoa.
Eli en usko, että kelpaat hänelle vain silloin kun elämä hymyilee.

Oma mies ei tiedä vieläkään, miten ottaa vastaan mun alakulo. Ei se hänestä huonoa kumppania tee. Voin hänelle jutella, mutta sen kummemmin mitään lohtua ei tule. Ei kaikki vaan osaa.
 
Asiaan voi myös vaikuttaa se, miten asian on toiselle osapuolelle tuonut ilmi. :unsure:

Etäsuhteen huono puoli on kun tavataan harvoin eikä kunnolla opi toista tuntemaan.

Hyvä puoli on että vaikka ero tulis kohdalle niin onhan se tavallansa helpompaa :whistle:
 
Hyvä suhde on sellainen, jossa kumpikaan osapuoli ei hae parisuhdeneuvoja eikä tuomioita puolisonsa käytökseen idioottien ja trollien kansoittamalta anonyymiltä nettifoorumilta.
 
Olen alkanut epäilemään, että olen taas ajautunut epänormaaliin ja huonoon suhteeseen. En ole vuosikausiin todellisen ensirakkauden jälkeen ollut tasapainoisessa tai hyvässä suhteessa, niin minun on vähän vaikea saada tuntemuksille mitään vertailukohtaa.

Te ketkä elätte mielestänne hyvässä suhteessa, niin kertokaa millainen se on. Ja miltä tää kuulostaa.

Mulla on reilu vuoden kestänyt etäsuhde ja mies on muutamia kuukausia sitten kysellyt mun muuttohalukkuudesta. En osannut vastata mitään ja asiasta ei olla keskusteltu enää. Mä en osaa ottaa sitä puheeksi ja koko homma tuntuu vähän ahdistavalta. Mies on luonteeltaan sellainen ettei ikinä tunnu stressaavan tai suunnittelevan yhtään mitään. Mulla on ollut tässä viimeisen puolen vuoden aikana melko vaikeaa välillä, olin työttömänä ja muutenkin tyytymätön elämääni ja kaikki masensi. Häneltä ei tullut asian suhteen minkäänlaista lohtua tai tukea, joten päädyin taas tässäkin suhteessa siihen että parempi pitää vaan turpa kiinni omista asioista ja hautoa kaikki sisällään.

Onko ihan normaalia ja yleistä parisuhteessa, että omat tuntemukset pidetään sisällä ja toiselta on turha odottaa mitään tukea? Mun fiilis tästä jutusta on se, että meillä on täysin erilliset omat elämät ja oon tervetullut hänen elämäänsä vain silloin kun oon iloinen ja pirteä. Sen takia yhteenmuutto tuntuu täysin absurdilta ajatukselta. En aio jatkaa tällaisessa suhteessa, mutta haluaisin tietää onko mitään parempaa olemassakaan oikeasti?

Ehkä mies ei koe tukemiseksi sitä, että hän avittaa sinua kierimään itsesäälissäsi.
Oletko ajatellut, että hän ei ehkä halunnut jauhaa asiasta kanssasi ja syventää masennuksen tilaa, vaan yritti piristää sinua viemällä ajatuksesi jonnekkin muualle?

Parisuhteessa on sinunkin tehtävänäsi ymmärtää ja ennenkaikkea haluta ymmärtää toista osapuolta. Sinä kaipasit juuri tietynlaista tukea mieheltäsi, josta et tietenkään maininnut hänelle mitään etkä kertonut mitä tarvitset, jotta kokisit hänen tukevan sinua. Hän yritti tukea sinua, kuten toivoisi itseään tuettavan.
Nyt sinä maalasit hänestä itsekeskeisen ihmisen, jolle sinä kelpaat vain pirteänä.

Kuulostaa sille, että keksit syitä eroamiseen. Ei tarvitse keksiä syitä. Sinä voit lopettaa suhteen, jos et koe olevasi täysin rakastunut. Se ei ole miehen vikaa.
 
  • Tykkää
Reactions: .....
No kuulostaa siltä, että et halua miehen kanssa yhteen muuttaa, oli syy sitten mikä tahansa.

Mitä tulee normaaliin, hyvään parisuhteeseen, niin siinä mielestäni pitää pystyä vaikeistakin asioista puhumaan ja toiselta voi odottaa kuuntelua ja lohdutusta/tsemppausta tai mikä tahansa tilanteessa on paikallaan.
 
Oma mies ei tiedä vieläkään, miten ottaa vastaan mun alakulo. Ei se hänestä huonoa kumppania tee. Voin hänelle jutella, mutta sen kummemmin mitään lohtua ei tule. Ei kaikki vaan osaa.
Harvemmin meilläkään mies mitään sellaisia kauhean lohduttavia sanoja osaa sanoa, eikä tarvitse, halaus riittää.
Jos taas minulla on joku konkreettinen ongelma, niin mielummin olen nykyisin kokonaan kysymättä miehen mielipidettä. Teen kuitenkin oman pääni mukaan, ja jos menee pieleen, niin ärsyttää vain kaksinkerroin, kun mies olisi ollut oikeassa :D
 
Normaalissa parisuhteessa uskalletaan kommunikoida. Jos ap tarvitset tukea, pyydät sitä. Kerrot toiselle mitä kaipaat. Normaalissa, hyvässä parisuhteessa, ei tarvitse arvailla tahi luottaa telepatiaan.

En tiedä olenko oikeassa mutta jotenkin liian moni nainen olettaa että mies osaa lukea hänen ajatuksia ja tarpeita. Eihän se niin mene. Eihän äitikään tunnista lapsensa tarpeita ellei lapsi kommunikoi, ikätasonsa mukaan (vaikka sitten itkulla/kitinällä). Miten aikuinen voisi toisen aikuisen tarpeet tunnistaa jollei toinen kommikoi niistä, selkeästi?

Ap sun miesystävä on kertonut tahdostaan pyytämällä sua luokseensa asumaan. Sä taas kuulostat sulkeutuneesi omaan ajatusmaailmaan ja kehität peikkoja sinnekin missä niitä ei välttämättä ole.

Jos jätä miehen niin älä ylläty jos tai ennemmin kun samat ongelmat toistuvat seuraavissakin suhteissasi
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama

Yhteistyössä