nukkumaan laittamisessa ongelmia, AUTTAKAA!

[neuvoja kaipaan]

olen neuvoton meidän tytön reilut 2v kanssa. häntä ei ole koskaan nukutettu, aina viety sänkyyn. nukahtaminen ei ole hänelle ollut koskaan helppoa mutta on nukahtanut aina joka tapauksessa 1-1,5 tunnin kuluessa,välillä alle puolessakin tunnissa. tosi tarkkana saa olla jos väsymys menee vähänki yli niin nukahtaminen kestää.

no nyt ongelma on tämä: neiti viedään illalla sänkyyn. sänkyyn viemistä edeltää aina samat vajaan tunnin kestävät iltarutiinit aina samassa järjestyksessä. Ilta pyritään rauhoittamaan ennen nukkumaan menoa, rauhallisia leikkejä ym. päivärutiinitkin mielestäni ok ulkoiluineen. mutta nyt hän on keksinyt raivostuttavan tavan pomppia sängystä ylös ja juosta karkuun! ja sitä riittää! aina on pidetty siitä kiinni että kun on nukkumaan meno aika niin sitten on, enää ei nousta eikä leikitä. Vien hänet 2-5 kertaa sänkyyn ja sanon että nyt on nukkumaan meno aika, nyt nukutaan ja huomenna noustaan, hyvää yötä. 5. tai 6. kerralla varoitan että seuraavasta nousemisesta seuraa rangasistus, unilelun pois vieminen hetkeksi ja 7. kerralla toteutan uhkauksen. aluksi tehosi, nyt ei enää. sitten 8.-9. kerralla uhkaan viedä yölampun pois ja sitten toteutan sen, enää ei toimi sekään. joka kerta samat litaniat nyt nukutaan jne. aina vaan hyppii sängystä ylös, kirkuu riemusta. lopulta kun vien sänkyyn alkaa rimpuilla ja riehua sängyssä enkä saa häneen kontaktia. nyt tyttö rauhoittuu vasta kun suutun hänelle. hermostun ja sanon todella kovasti, joskus nippaan otsaan tai pidän niin lujasti kiinni ettei pääse enää rimpuilemaan. sitten tytölle tulee itku ja useimmiten vasta tämän itkun jälkeen jää sänkyyn nukkumaan!

tämä on siis aivan kamalaa. mikään ei ole pahempaa kuin pahalla mielellä nukkumaan meneminen ja paha mieli on varmasti meillä molemmilla! jos itkun jälkeen menen vielä lepyttelemään ja hellittelemään sama show alkaa alusta!!!

tämä käytös ei voi johtua huomion puutteesta koska esim tänään me molemmat vanhemmat keskityimme vain lapsen kanssa seurusteluun ja hänen huomioimiseensa koko päivän. myös illalla ennen nukkumisrutiineja. aina ei näin tietysti voi olla, mutta joka tapauksessa lapsi saa huomiota.

myöskään sängyn vieressä nukuttaminen ei auta, koska lapsi ei osaa nukahtaa jos vieressä on joku, kokeiltu on ja nukuttaminen tällä tyylillä kestää 2-3h, rauhoittuminen vaikeaa kun lapsi vain yrittää seurustella.

nyt ovat hyvät neuvot tarpeen! onkohan kellään ollut vastaavia kokemuksia? lapsellamme on muutoinkin vaikea uhmaikä ja arki hänen kanssaan on haasteellista. mutta äitinä en kestä tätä että joka ikinen ilta käydään nukkumaan "riidoissa" ja pahalla mielin! AUTTAKAA!!!

 

[marsu 81]

Minä kokeilisin, että en antaisi niin montaa vaihtoehtoa. Yhdeksän kertaa varoittaminen on minusta aika paljon, sillä lapsi ei tiedä koska se yhdeksäs kerta sitten on jolloin se yölamppu lähtee pois tms. Joten hän ikäänkuin alkaa odottaa sitä viimeistä uhkausta, sillä hän on kiinnostunut tietämään koska se on kun ainakaan tämä eka se ei ole, eikä se toka eikä kolmas, mutta mikäs se olikaan...

Eli kokeile, että sanot kerran, että vien jotain mitä sitten keksitkää pois, ja takas ei tule. Sanot lapselle, että sanon tämän yhden kerran, en enempää. Ja sitten toisella teet sen.

Myös oven kiinni pitäminen voisi toimia. Kuulostaa kamalalta, mutta voit kokeilla siten, että olet itse oven ulkopuolella pitämässä ovea kiinni kaksi minuuttia(minuutti per ikävuosi) ja sanot että pois ei tulla kun nyt nukutaan.

Kokeile joskus, mitä tapahtuu jos annat hänen nousta ylös. Annat vain olla, etkä anna minkäänlaista huomiota muutamaan iltaan. Annat nousta sängystä tehdä mitä lystää mutta et huomaa häntä lainkaan ja menköön nukkumaan koska tahtoo. NÄin lapsi saattaa huomata että eihän tämä valtataistelu ole enää edes kivaa kun äiti ei tule mukaan tähän. Lapsesi nimittäin on huomannut kivan tavan millä äiskän saa mukaan kattomaan kumpi määrää. Ja valitettavsti nämä kaksi vuotiaat haluaisivat määrätä ja kokeilevat kaikessa kuinka paljon valtaa he saavat. ÄLÄ ANNA SITÄ HÄNELLE.

Tsemppiä! :hug: Tule kertomaan oliko näistä mitään apua :wave:

 

[Eloveena]

Meillä aikoinaan majottauduin ovelle (en laittanut ovea kiinni, sillä siitä seurasi täysi paniikki) lukemaan kirjaa, ja sitten vaan en päästänyt tyttöä siitä läpi. Hän taisteli sinnikkäästi ja yritti puskea läpi, mutta olin vain lukevani kirjaa ja suhtauduin täysin viilipyttymäisesti hänen puskemiseensa. Pidin vain kättä edessä. Sillä kertaa hän ei antanut periksi vaanjatkoi raivoten noin tunnin, mutta ei hän sitten enää uudestaan ryhtynyt tähän "leikkiin".

 

[mie]

Kuulostaa melkein samalta kuin meillä oli yhteen aikaan....meillä auttoi ainoastaan tuo oven kiinni pistäminen eli sakkominuutti kun tilanne meni ihan mahdottomaksi. Nykyisin riittää pelkkä uhkaus sakkominuutista. Tyttö käy hyvin nukkumaan itsekseen eikä mene kuin muutama minuutti.

 

[zaza]

Meillä myös nukahtamisongelmia, mutta vain päiväunilla. Pyörimistä, mylläystä ja höpöttelyä, jos ei ole TODELLA väsynyt. Jos jätän yksin huoneeseen (niinkuin välissä sanoo ettei äiti saa silittää ja äiti pois), niin kömpii pois sängystä ja tulee pois huoneestaan. Pakko olla siis vieressä "vartioimassa". Viikonloppusin ollut nyt tämä peli jo jonkin aikaa (tyttö tasan 2 vuotta ja päivähoidossa, jossa nukkuu päiväunet normaalisti, yöunille oppinut taas tutin jätön jälkeen nukahtamaan itse kuten aiemminkin).Sänkyyn menee kyllä mielellään. Tänäänkin lopulta nukahti syliin, kun sängyssä oltiin vain silmät pyöreinä vaikka kuinka nukuttaisi. Todella rasittavaa, kun aina joutuu hermostumaan temppuiluihin, mutta oli huojentavaa lukea täältä, että muillakin on/ on ollut samoja ongelmia näiden uhmaikäisten kanssa. 2-vuotiaat todella koettelevat hermoja, mutta kai se on heille parhaaksi, että käyvät tämänkin vaiheen läpi...

 

[ÄitiKolmelle]

Illalla viet nukkumaan kuten tavallisesti. Jos ja kun nousee ylös, viet eleettömästi hänet takaisin niin monta kertaa kuin tarvis ja joka kerta et reagoi mitenkään hänen huutoonsa tms. Voit sanoa aluksi:nyt on yö, nyt nukutaan. Ei muuta. Älä anna minkäänlaista huomiota hänelle "palkkioksi" sängystä karkaamisesta. Ei jaksa montaa iltaa jatkaa ilman vastakaikua.

 

[ÄitiKolmelle]

Itse joudut siis aluksi kyttäämään koko ajan huoneen ulkopuolella,jotta kuulet heti kun hän on noussut sängystä.

 

[taustalla]

\

Meillä aikoinaan majottauduin ovelle (en laittanut ovea kiinni, sillä siitä seurasi täysi paniikki) lukemaan kirjaa, ja sitten vaan en päästänyt tyttöä siitä läpi. Hän taisteli sinnikkäästi ja yritti puskea läpi, mutta olin vain lukevani kirjaa ja suhtauduin täysin viilipyttymäisesti hänen puskemiseensa. Pidin vain kättä edessä. Sillä kertaa hän ei antanut periksi vaanjatkoi raivoten noin tunnin, mutta ei hän sitten enää uudestaan ryhtynyt tähän "leikkiin".

Tämä kuulostaa tosi hyvältä :flower: Äitikään ei menetä hermojaan, kun voi ainakin yrittää keskittyä johonkin muuhun kuin taistelustrategiaan

 

[ei hyvä]

Ei kyllä kuulosta ollenkaan hyvältä tuo, että viedään unilelu pois!! jos ei tottele eli nuku ja pysy sängyssä.
On meilläkin ollut näitä hyppyyttämisiä, mutta unilelu on jotain semmosta, ettei sitä oteta pois. Vaikka mikä olisi. SIihen ei kajota. Unilelu on lohduke ja korvike, kun äiti ja isi eivät ole siinä vierellä. Sitten ei ole sitäkään. Nuku siinä sitten!

2 vuotias ei malttaisi olla erossa äidistä, leikitkin on koko ajan kesken. Hänelle tulee ehkä myös pelko, että te lähdette pois.

Meillä hoetaan sitä samaa: nyt nukutaan, äiti ja isä ON kotona, katsomme telkkaria, olemme olohuoneessa.... me emme mene mihinkään, olemme kotona, nyt nukutaan.
Ja yöllä taas vakuutellaan että on yö, äitikin nukkuu omassa sängyssään, nuku nyt.

Eli häntä ei hylätä yön aikana, eikä lähdetä pois...
Laitamme myös tv:n päälle, hiljaiselle, niin kuuluu ääniä eikä tule semmosta oloa että nyt ne on lähteneet ja jättäneet minut tänne.

2 v on semmonen ikä, että suunnilleen ollaan rakastuneita äitiin. Erossa olo on hankalaa, ikävä on koko ajan.

Rangaistus ei silloin ole se oikea tapa.

Jos minulta olisi lapsena viety unilelut, edes yhtenä yönä, olisin varmaan hajonnut kokonaan! Ne olivat niin mielettömän rakkaita - kouluikäisenäkin vielä !!!! - niiden täytyi saada minun rakkauttani silloin yöllä, nehän oli ollut koko päivän yksin, ja minun piti saada niiden turva silloin yöllä, kun muuten olisin ollut niin yksin.