nukuttamisesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja toukso
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

toukso

Vieras
Neiti on 1 v ja 2 kk. Nukutan aina illalla siten, että ensin vähän aikaa makoillaan samassa sängyssä ja sitten nostan omaan sänkyyn ja silittelen. Joskus uneen, joskus en. Mutta siis en vain jätä yksin sänkyyn. Näin siksi, että laitan itse samaan aikaan yleensä nukkumaan noin 21 aikaan (herään aamulla 6). Mites muilla tämän ikäisen vanhemmilla, nukahtaako lapsi ilman nukutteluja omaan sänkyyn vai miten toimitte. Periaatteessa mua ei haittaa tuo nukutussysteemi, mut toisaalta pääsishän siinä helpommalla, kun vain jättäis lapsen sänkyyn.
 
Meidän samanikäiselle pidettiin unikoulu vajaa kaksi kuukautta sitten. Nukkuikin sen ansiosta oikein hyvin ja nukahti omaan sänkyyn isän "tassutellessa". Nyt on taas mennyt huonommaksi tuo homma jatkuvien korvatulehdusten kans. Nukahtaa viereeni sohvalle illalla, kun katson telkkaa. Siitä siirrän omaan sänkyyn ja nukuu pääsääntöisesti siellä aamuun. Mikäli kipuja, tulee meidän väliin. Nyt edessä putkitus, jospa taas palataan paremppin tapoihin. Ei tuo nukutus mikään ongelma ole, koska ei huuda ja nukahtaa nätisti.
 
Siis en oikein tiedä, mitä tuo unikoulu on, mutta kuulostaa sanana pahalta. Meidän neiti nukkuu kyllä hyvin, olen ymmärtänyt, et unikoulu on tarkoitettu huonosti nukkuville. Vai mitä tarkoittaa unikoulunukutus?
 
minä vien sänkyyn, toivotan hyvät yöt ja suljen oven perässäni. Sinne jää joko haukottelemaan tai juttelemaan yksinään mutta hyvin pian nukahtaa. Ei huutele perään.
Iltatoimet alkaa seitsemältä iltapalalla. Sit vaipanvaihto ja pyjamaan. Ruokitaan kalat yhdessä, luetaan kirjaa ja samalla poika juo nokkamukista vielä maitoa. Sit ennen kahdeksaa sanotaan hyvät yöt isille ja kisulle, mennään pesemään hampaat ja sänkyyn.
Me pidettiin unikoulutusta 8kk vanhalle samalla kun lopetettiin yöimetys. Silloin huusi nukkumaan mennessä jonkun 5min verran. Sitä kesti pari kuukautta kunnes tottui tähän rytmiin.
Helpolla tosiaan pääsee, kun voi vaan laittaa sänkyyn, mutta joskus tekisi mieli nukuttaa viereen tai jäädä paijailemaan. Ei taida kuitenkaan viitsiä, enää siihen totuttaa :)
 
Joo ehkä se on niin, että äiti tarvitsee tuon nukutuksen enemmän kuin tyttö ;) En vain raaski jättää yksin huoneeseen... Ehkä en sitten ala vielä äitiä unikouluttaan, vaan mennään näin. Kun muutenkin ne illat on näin työssäkäyvälle niin kovin lyhyitä, kiva yhdessä vähän kelliä ja helliä. olen vain saanut tästä kommenttia ystäviltä, mutta ehkä meillä näin vielä vähän aikaa ainakin.
 
Joo mun mielestä sulla ei ole mitään syytä muuta teidän tapoja. Hyvin tuntuu menevän noinkin :) Ja kuulostaa hellyyttävältä tuo teidän tapa.
Ehkä meillä toimitaan osaksi siksi näin, kun ollaan katsottu vierestä sukulaisten touhuja, kun vielä 7-vuotiasta täytyy mennä sängyn viereen nukuttamaan... Mutta kukin tyylillään!
Nou hätä :)
 
Meillä nukutetaan samaan tapaan kuin ap:llä :) Ja minusta se on mukavaa. En aijo vaihtaa tyyliä vielä pitkään aikaan ..Ehkä sitten joskus 2-3v , jos kakkosta suunnitellaan.. Meillä tosin nukahdetaan jo kasin maissa ja minä vielä valvoskelen jonkun aikaa.
 
Kaikki lapseni olen nukuttanut, ja silti niitä siunaantui 4 ;) Eli en ole kokenut nukuttamista taakaksi taikka ikäväksi ,päinvastoin, oma lapsi kainalossa on hyvä pötkötellä ja nauttia siitä niin lyhyestä pikkulapsi-ajasta. Nukuttanut olen lapsia n viiden vuoden ikään. Iltarytmit vaihtuvat ajoittain, mutta yleensä iltapalan jälkeen lapset pisulle ja pesulle ja sitten sänkyyn kuulemaan iltasatua. Sitten lepäilen lasteni vieressä kunnes nukahtavat. Kun nukkuvat, nostan omiin sänkyihinsä. (Ja kun illalla pötköttelee klo 21-22, jaksaa vielä hyvin valvoa ja seurustella miehen kanssa.) Nukkumaan menen n klo 01 ja aamulla herätys klo 7, kun vanhemmat lapset täytyy laittaa kouluun. Aamulla voin olla vähän väsy jos lapset vielä yöllä herättelevät. Saattavat kömpiä keskellä yötä viereen ja vaatia maitopulloa, siihen nyt pakostakin herää, nukun sitten viiden vuoden päästä vähän enemmän...
 
Meillä nukahtaa itsekseen omaan huoneeseen, iltatouhujen jälkeen klo. 19.30-20.00 pusut sekä halit ja sitten paapimaan:) Sen jälkeen vietän vanhempien lasteni kanssa iltapalahetken jossa keskustelemme heidän asioistaan.

 

Yhteistyössä