nuoren masennus

[sad mum]

Maanantai oli yksi elämäni hirveimmistä päivistä. Siitä päivästä lähtien olen elänyt jatkuvan, puristavan ahdistuksen vallassa.

Koko viime viikonlopun pelkäsin, että esikoiseni tekee itselleen jotain. Meidän fiksu, kotona viihtyvä 14 vuotiaamme. En tiedä miksi pelkäsin. Ei mitään konkreettista syytä. Soitin sitten maanantaina kouluterkkarille. Puhelussa paljastui asioita, joiden perusteella tutkin huoneen. Tiedän, tein väärin ja menetin tyttäreni luottamuksen. Mutta sen ansiosta sain selville tyttäreni masennuksen. Oireina kuolemantoiveet, syömishäiriökäyttäytyminen, viiltely ja toivottomuus/unettomuus.

Ilman huoneen tutkimista en olisi tiennyt mitään näistä. Meidän kiltti, mukautuvainen tyttömme kärsi kuukausia ilman, että tiesin. Hankin heti apua. Tutkin vielä käsilaukun, josta löytyi teriä. Viilteli koulussa. Mentiin lääkäriin akuuttivaiheen arvioon, sieltä lähete, nyt jo eka käynti nuorisopsykiatrialla takana. Onneksi sain nopeasti apua. Koulua pidän ajantasalla, jotta ovat valppaina siellä.

En ikinä anna itselleni anteeksi sitä, että en ole osannut rakentaa tyttäreni elämään riittävää turvaa ja tukea itsetunnon kehittymisessä niin, että sairastumista ei olisi tapahtunut. Olen miettinyt nämä päivät kaikki ne virheet, joita tein. Nyt on kuitenkin tärkeintä saada tytölle apua ja antaa tilaa hänen tunteilleen ja toipumiselleen. Minun syyllisyyteni on toissijaista ja siksi nyt haluankin "oksentaa" tämän tänne. Koska ne hetket, kun istumme vastaanotoilla, keskitymme tyttäreen eikä äidin pahaan oloon.

Nyt pidetään kiinni ruokailurytmeistä, onneksi paino ei ole oireilusta laskenut. Vaaka on hävitetty, kaikki sheiverit on hävitetty ja hankittu kone karvojen poistoon. Apua haettu ja saatu. Kunpa kaikki olisi vain pahaa unta....

 

["jkl"]

Paranemista ja jaksamista sinulle ja tyttärellesi! Sä olet tutkinut tyttäresi huoneen huolestuneen vanhemman roolissa ja tyttäresi tulee sitä asiaa aikuisena vielä kiittämään. Älä syyttele itseäsi. Nykymaailma on kova kaikin puolin, tytöillä ulkonäköpaineetkin ovat jossain vaiheessa ylitsepääsemättömiä ja aiheuttavat monenlaista ongelmaa...

Onneksi olet hakenut apua!

 

[sad mum]

En itse osaa tutkimista katua, mutta tyttö kertoo menettäneensä luottamuksen. Ymmärrän sen, toivottavasti vielä joskus osaa nähdä tilanteessa jotain hyvääkin. Nyt on oma reppu kyllä ihan tyhjä, ulkonäköasiat tytöllä olleet kovassa puristuksessa kyllä, ja myös kaveriasiat. Yksinäinen, ei oikein osaa luontevasti sosiaalisissa suhteissa olla. Samoin todella kokee itsensä huonoksi.

 

["a p"]

Meillä pojalla oli oireita masennuksesta ei kuitenkaan todettu. Koko yläaste koulukiusattu eikä yhtään kaveria.
Sitä on melko voimaton noiden asioiden kanssa.
Nyt olis pääasia että lapsesi saa keskustelu apua joltain sellaiselta johon luottaa. Meillä se oli koulun kuraattori. Onko sinulla ketään kenen kanssa puhua ja joka jaksaa tukea?
Vaikka kuin on itsellä tyhjä ja uupunut olo sitä ei tuossa tilanteessa voi lapselle näyttää.
Hyvä että saatte apua.

 

["jkl"]

Omalla kohdallani viime vuosi meni oman tytön kanssa ongelmissa painimisessa: syömishäiriö, koulumenestyksen lasku, sulkeutuneisuus. Painoa tarkkailtiin joka kk. Lisänä koulukuraattorilla + psykologilla käyntejä. Nyt tilanne on selvästi parempi, elämä hymyilee, ainakin toistaiseksi.

Omallani ollut aina heikompi itsetunto jostain syystä ja murkkuiän ollessa pahimmillaan se ei ainakaan siitä nouse. Parhaamme ollaan vanhempina yritetty, mutta kaikki asiat eivät ole "meidän käsissämme". Itsekin itkin ja syyttelin itseäni, mitä olen tehnyt väärin tai tekemättä jättänyt?

 

[sad mum]

Tyttäreni pääsi nuorisopolille heti hoitoon, siihen kuuluu tutkimusjakso alkuun ja vanhempien tapaaminen. Olen "alalla", joten kaverit tukevat ja saan apua. Yksi läheisimmistä kavereistani on psykiatri ja hoitsuja useita. Mutta se lisää vaan syyllisyyttä, minunhan pitäisi tietää miten lapsen ja nuoren saa tuettua oikein.

DIagnooseja vaikea vielä sanoa, mutta luulen, masennus pääsyy. Kun tuo syömishäiriöoireilu tuossa on voimakkaana, mutta siitä puuttuu liikunta, paino ei laske jne. Enemmän sitä omankuvan inhoamista.

Pelottaa suoraan sanottuna tulevaisuus. Keskimmäinen lapsi herkässä iässä, miten hän reagoi siskonsa oireiluun ja onko siinä sama edessä.

Ei tällä hetkellä osaa kyllä itselleen hirveen isoja pointseja antaa.

 

["äiti myös"]

Elät varmasti raskaita aikoja mutta yritä muistaa, että itsesi syyllistäminen on täysin turhaa. Olisi niin hienoa ajatella että me äidit olisimme yksin vastuussa siitä minkälaisia lapsistamme tulee, mutta valitettavasti siihen vaikuttaa erittäin moni muukin asia, kuten esim. se toinen vanhempi, isovanhemmat, kaverit, opettajat, koko ympäristö, kuin myös ne lapsen geenit. Jotain mainitakseni.

Sinä et ole syyllinen lapsesi nykyiseen tilaan. Olet tehnyt parhaasi ja se riittää aina. Sen on riitettävä. Enempään ei kukaan meistä pysty. Minulla on haastava esikoinen, ja joku viisas sanoi minulle joskus, että jonkun toisen lapsena tyttäreni olisi vielä "pahempi". Niinpä.

Onneksi saitte pikaisesti apua. Voimia kovasti tulevaan!

 

[Voimia]

Elät varmaan minun ja monen muun vanhemman yhtä suurimmista peloista. en osaa muuta sanoa, kun toivottaa sinulle perheinesi voimia ja jaksamista!! <3

Uskon myös, että tyttäresi vielä kiittää sinua aikanaan, kun puutuit ja "rikoit luottamuksen". Olet varmasti paras äiti lapsillesi!