Nuorilla miehillä pidemmät kalut - Keskipituus kasvussa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tutkimustietoa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja testosteronista se riippuu:
On myös tutkimuksia, joiden mukaan testosteronin määrä miehessä vaikuttaa peniksen kokoon. Eli miehekkään näköiset, karvaiset ja kaljut kuuluvat tähän, korkean testosteronin, ryhmään. Silloin siis esim. italialaisilla, miehekkään karvaisilla miehillä, on suurempi kuin heiveröisillä ja karvattomilla pohjoismaalaisilla. Eläimillä tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että testosteronin vähyys aiheuttaa pikkupippelin.

Eiköhän juuri äskettäin julkaistu jossain lääketieteen julkaisussa tutkimus, jossa rutattiin tuo kaljuuntuminen + testosteroniteoria lyttyyn. Löytynee googlella.

Ja toisekseen: miksi pituuskasvu (tai käden pituus, tai nenän) vaikuttaisi kalun kokoon, pituuskasvuhan on luun kasvua, penis ei ole luuta, ihan vaan tiedoksi.

Pöljät.

Alkuperäinen kirjoittaja testosteronista se riippuu:
On myös tutkimuksia, joiden mukaan testosteronin määrä miehessä vaikuttaa peniksen kokoon. Eli miehekkään näköiset, karvaiset ja kaljut kuuluvat tähän, korkean testosteronin, ryhmään. Silloin siis esim. italialaisilla, miehekkään karvaisilla miehillä, on suurempi kuin heiveröisillä ja karvattomilla pohjoismaalaisilla. Eläimillä tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että testosteronin vähyys aiheuttaa pikkupippelin.

Ei se suoraan noin mene tai sitten mä oon epänormaali tuossakin suhteessa.
Olen kaljuuntuva yli kolmekymppinen. Hiuksia on lähteny reilut 10 vuotta. Jo vuosia sitten aloin pitämään muutaman millin hiuspituutta, kun alkoi päänahka paistamaan läpi. Muuten karvoja kyllä riittää ympäri kroppaa, myös niitä naisten niin paljon inhoamia selkäkarvoja. Sen sijaan pituutta sinne minne sitä olisi kaivannut edes normaalin verran ei ole sitä tullut. Pituutta on erektiossa se nimimerkin kertoma 10cm, ympärysmittaakin vain sentin enemmän. Yritä tässä näillä avuilla sitten...

fakta kuitenkin on että kehon pituus ja raajojen, pään, nenän, korvien, kalun koko korreloivat. Todennäköisempää löytää ne kaikki suurempana pidemmältä mieheltä on fakta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja taasnäitä:
Alkuperäinen kirjoittaja käytä älyä:
Tutkimuksin on todettu korrelaatio pituuden ja ruumiinjäsenten kanssa, myös peniksen. Isommalla miehellä myös penis on keskimäärin suurempi, ihan nykyaikaisen tutkimuksen mukaan.

Voit varmaan omalta lääkäriltäsi (kyllä, psykiatri on myös lääkäri), että pitäisikö jatkaa näiden idioottimaisten postien kirjoittamista.

Ihan vinkkinä: ruumiinjäsenet kuten jalat ja kädet ovat luuta, joten tietysti ne ovat pitkillä ihmisillä pidemmät kuin lyhyillä.

Penis ei ole luuta, vaikka toisin saatoit kuvitella.

Korvalehtien tai nenän kokoonkaan luut tuskin paljon vaikuttavat, ja silti ne ovat keskimäärin pidemmillä miehillä suuremmat. Sama peniksen kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Poikkeusyksilö:
Alkuperäinen kirjoittaja tarpeeksi iso:
Itse olen 173cm, eli melko lyhyt ja pituutta hepistä löytyy 20cm ja ympärysmitta 15cm. Ei tuota oikein voi mistään käden koosta tai pituudesta mitata, koska itse olen lyhyt ja minulla on pienet kädet.

Kuvittelin ensin, että se on normaalin pituinen, kun netissä sai aina sellaisen kuvan, että kaikilla on VÄHINTÄÄN 20cm. Totuus taitaa kuitenkin olla jossain 14-16 sentin tienoilla. Kyllä se oma varmaan on siellä kärkipäässä sitten..

Täältä löytyy kans poikkeus: kalu 22cm ja ympärysmitta 15 cm ja koko hepun pituus 175 cm. Poikkeavana on kiva olla...tosi kiva.
199 cm ja muna 24 cm ja 16 ympärysmittaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja noinkohan:
Korvalehtien tai nenän kokoonkaan luut tuskin paljon vaikuttavat, ja silti ne ovat keskimäärin pidemmillä miehillä suuremmat. Sama peniksen kanssa.

Ja perustat väitteesi mihin?

Turha täällä toistella mutu-tuntumia. "Olen kaksi kertaa ollut ison miehen kanssa ja kummallakin oli iso."
 
Kyllä nuorilla miehillä alle 30v tuntuu olevan peniksen pituus suurempi kuin yli 30vuotiailla.. Selvästi on kasvussa. Kaikkein kookkain näkemäni oli kesällä 91 syntyneellä suomalais pojalla n23-24cm
 
Tosiaan on aika turha vetää noin suoria johtopäätöksiä kehon pituuden ja peniksen pituuden välillä. Esim. hollannissa erääksi merkittäväksi pituuden syyksi on arveltu runsasta maitotuotteiden käyttöä, koska se vaikuttaa luuston kasvuun. Penis taas ei kalsiumista yhtään lisäsenttiä saa.

Muutenkin tällä palstalla mittaillaan peniksiä ihan liikaa. Tilatkaa iso vibra, jos isoa kaipaatte sisäänne. Niitä saa vaikka minkä muotoisina ja niissä on kaikenlaisia moottoreita sisällä aiheuttamassa jos jonkinlaista värinää, jota normi penis ei aiheuta. Antakaa jo niiden penismittausten olla ja puhukaa jostain kehittävämmästä asiasta.
 
On myös tutkimuksia, joiden mukaan testosteronin määrä miehessä vaikuttaa peniksen kokoon. Eli miehekkään näköiset, karvaiset ja kaljut kuuluvat tähän, korkean testosteronin, ryhmään. Silloin siis esim. italialaisilla, miehekkään karvaisilla miehillä, on suurempi kuin heiveröisillä ja karvattomilla pohjoismaalaisilla. Eläimillä tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että testosteronin vähyys aiheuttaa pikkupippelin.
Harmi etteivät sakut älynneet tutkia tätä kun oli tilaisuus?
 
Viimeksi muokattu:
Itsekin kaverien kanssa vertailtua ollaan tultu siihen tulokseen että keskipituuden on Suomessa pakko olla suurempi kuin tuo yleinen 14-15 cm. Me olemme väliltä 179-198 cm ja kaikilla on heppi seisokissa välillä 16-20 cm. Ei mitään paskajuttuja vaan vertaillen tutkittu. 12 jeppeä, eikä yhdelläkään keskipituuden verran, joten Suomessa pituuksien on oltava yli keskitason.

Aika homoa!
Minulle riittää että naiset ovat sanoneet heppiäni isohkoksi.
 
Viimeksi muokattu:
Suomalaiset naiset ja miehet ovat Itä-Eurooppalaisia ja vaikka Amerikkalaisia pidempiä, eli keskipituus Suomessa, Pohjoismaissa ja Pohjois-Euroopassa on pidempi kuin Itä-Euroopassa ja muualla.

Lueppa alla olevasta tietoa:
Miksi suomalaisnaiset on lyhyitä ja paksuja? - Keskustelut - Tiede.fi ostdays=0&postorder=asc&start=30

180-senttiä OLI Suomalaisten miesten keskipituus 1980-1990-luvun mittauksissa, kun kaikki miehet otettiin mukaan (16-64-vuotiaat), sen sijaan vaikka alle 40, 30 tai 25-vuotiaiden miesten keskipituudet ovat tänään huomattavasti pidemmät noin 182-184 cm, ja alle 20-vuotiaiden keskipituus on jo tätäkin suurempi, lähestyen maailman pisimpien hollantilaisten nuorten aikuisten 185-186 sentin rajaa.

Koska keskipituus korreloi myös ruumiinosien koon kanssa, Suomalaisilla muiden Pohjois-Euroopan maiden kanssa on myös keskimäärin suuremmat päät, nenät, sormet, kämmenet, jalkapöydät ja PENIKSETKIN. Keskipituuden mukana myös peniksen keskipituus on kasvussa!
Lyhyeltä saattaa löytyä pitkä penis, kuten isot sormetkin, mutta todennäköisyys löytää pitkältä mieheltä pidemmät penikset on fakta.
Jos kaikkien miesten peniksen keskipituus on 13-14 cm, niin Suomalaisilla miehillä keskipituus on varmastikin 14-15 cm ja jos katsotaan nuoret miehet, vaikka alle 30-vuotiaat niin peniksen keskipituus on jotain 15-16 cm, ja jos mukaan otetaan vain Lounais-Suomalaiset alle 30-vuotiaat miehet, joiden keskipituus on Suomen pisin, niin penisten keskipituus saattaa olla jo hyvinkin 17 cm.

City.fi - Leikit - Penisosamäärä

Suomalaisten miesten keskipituus ei ole vieläkään 180 cm. Pääkaupunkiseudulla pitkään asuneena ja liikkuneena voin sanoa että väite on fuulaa.

Persjalkaisia hukkapätkiä ovat suomimiehet ikäluokasta riippumatta edelleen.
Taitaa olla tämäkin tutkimus tehty kyselellä, jolloin vastaajat ovat liioitelleet omaa pituuttaan.

Mulkkujen pituuteen en ota kantaa, mutta nekin ovat tod.näk. suurenneltuja.
 
Suomalaiset ukot ja akat ovat persjalkaisia, jalkaterät sisäänpäin kävelijöitä. Kengät lintallaan kulkevia. Eikä se ole ollut Tiehallinnon vika, jos penkat ottaa persiiseen kiinni
 
Viimeksi muokattu:
Mitenkähän minun kohdalla menee noi suhteet ja esim.testosteronin vaikutus?Kun olen 173/73 ja penikseni on lepotilassa 14/4cm ja täydessä erektiossa 17,5/5cm.. Lihaksia on ja rasvaprosentti aika alhainen.En ole luonnostaan kovin karvanen,ei kaljua,tuuheat hiukset,ei kasva partaa,kylläkin isot korvat ja nipukat,aika iso voimakas nenä,ei kasva kainalokarvoja ja jalkaterät ohuet,erikoisen korkea jalkaholvi ja kengännumero about 40.Voisiko korvien ja nenän koko korreloida penikseni kokoon?
 
fakta kuitenkin on että kehon pituus ja raajojen, pään, nenän, korvien, kalun koko korreloivat.

Noi on taas noita naisten lehtien juttuja..

Jotenkin vaan pinttyneitä kuvitelmia siitä, että iso nenä -> iso penis. Itselläni on pieni nenä -> iso penis. Että repikää siitä! Iso mies -> iso penis.. Itse olen pieni mies -> iso penis.. Että repikää taas siitä. ja tuntemani isot miehet ovat kyllä omistaneet pienemmän peniksen. Testosteroni suuri määrä -> iso penis.. Sori, teen tässäkin taas poikkeuksen.

Kas kun ette ala mittaamaan nenän pituutta suhteessa peukalon varteen ja kämmenen halkaisiin jaettuna se ranteen ympärysmitalla!
 
Viimeksi muokattu:
Suomalaisten miesten keskipituus ei ole vieläkään 180 cm. Pääkaupunkiseudulla pitkään asuneena ja liikkuneena voin sanoa että väite on fuulaa.

Persjalkaisia hukkapätkiä ovat suomimiehet ikäluokasta riippumatta edelleen.
Taitaa olla tämäkin tutkimus tehty kyselellä, jolloin vastaajat ovat liioitelleet omaa pituuttaan.

Mulkkujen pituuteen en ota kantaa, mutta nekin ovat tod.näk. suurenneltuja.

Kyse olinkin MIESTEN keskipituudesta, ei pääkaupunkilaisten.
 
Viimeksi muokattu:
On myös tutkimuksia, joiden mukaan testosteronin määrä miehessä vaikuttaa peniksen kokoon. Eli miehekkään näköiset, karvaiset ja kaljut kuuluvat tähän, korkean testosteronin, ryhmään. Silloin siis esim. italialaisilla, miehekkään karvaisilla miehillä, on suurempi kuin heiveröisillä ja karvattomilla pohjoismaalaisilla. Eläimillä tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että testosteronin vähyys aiheuttaa pikkupippelin.

Itse olen melko pitkä, 185 cm (53 v.), ja SE on 15 cm ja mukavan paksu. Paksuus on tärkeää, se täyttää hyvin. Olen sirorakenteinen, lähes naisellisen karvaton ja tukka on tallella, mutta pursuan testosteronia ja kiimaa.
 
Viimeksi muokattu:
Suomalaiset ukot ja akat ovat persjalkaisia, jalkaterät sisäänpäin kävelijöitä. Kengät lintallaan kulkevia. Eikä se ole ollut Tiehallinnon vika, jos penkat ottaa persiiseen kiinni

Paits meidän kannaksenkarjalainen suku, puhukaa te mannersuomen napataatiaiset vaan omasta puolestanne. Mie ite´179 cm ja hoikka nätti vartalo, pitkät sirot raajat ja sen ihan söpö peppu aika korkeella maasta. Tätä lajia ollaan kaikki, niin akat kuin ukotkin. Kun ämmi vielä sanoi aina, että selkä suoraks ja pää pystyyn, niin mikäs tässä on elellessä.

Ja mitä siihen kalun kokoon tulee, niin kyl se vaan niin kuitenkin on, että tärkeempää on se mitä siel hepin toisessa päässä on. Vaikka olis megakokoinen kalu mut toises päässä ubertylsä jyystäjä, niin mitä nainen sellasella tekee? Lukee Aku Ankkaa sillä aikaa.
 
Viimeksi muokattu:
Mun mielestä isokaluisista puhutaan vasta kun koko menee yli 20 sentin ja paksuuttakin alkaa löytyä yli 4 senttiä. Kaikki alle 20 sentin on normikokoisia.

Ei kai täällä kukaan enää niin tyhmä ole, että luulee, että mitat annetaan löysästä munasta?
 
Kyllä olet pervoanna melkoista puikulaa rakentelemassa jos pituutta on 20 senttiä ja paksuutta ainoastaan 4 senttiä. Eiköhän jokainen 20 senttinen sentään jo ole ainakin 5,5-6,5 senttiä paksu.
Kyllä kaikki paksuudet alle 5 sentin ovat melkoisia sormiparistoja.
 
Viimeksi muokattu:
Paits meidän kannaksenkarjalainen suku, puhukaa te mannersuomen napataatiaiset vaan omasta puolestanne. Mie ite´179 cm ja hoikka nätti vartalo, pitkät sirot raajat ja sen ihan söpö peppu aika korkeella maasta. Tätä lajia ollaan kaikki, niin akat kuin ukotkin. Kun ämmi vielä sanoi aina, että selkä suoraks ja pää pystyyn, niin mikäs tässä on elellessä.

Ja mitä siihen kalun kokoon tulee, niin kyl se vaan niin kuitenkin on, että tärkeempää on se mitä siel hepin toisessa päässä on. Vaikka olis megakokoinen kalu mut toises päässä ubertylsä jyystäjä, niin mitä nainen sellasella tekee? Lukee Aku Ankkaa sillä aikaa.

Mulla taas sellainen käsitys, että Savossa kasvaa Suomen lyhimmät naiset.
 
Viimeksi muokattu:

Similar threads

K
Viestiä
30
Luettu
29K
Seksi
vierailija
V
Q
Viestiä
100
Luettu
48K
Seksi
Hmmm (eik.)
H
V
Viestiä
13
Luettu
13K
Aihe vapaa
vierailija
V
V
Viestiä
2
Luettu
252
Aihe vapaa
ainakin mun mies on todella komea:p
A

Yhteistyössä