Asiasta on varmasti täällä kesusteltu moneen otteeseen, mutta en keksinyt missä muuallakaan asiasta puhua
Olen monesti miettinyt että jos tyttöystäväni kanssa tulisi lapsi, olisinko valmis astumaan isän rooliin ja ottamaan tuon kaiken vastuun. Molemmilla meillä on tällä hetkellä sellainen tilanne, että opiskelemme ja teemme lisäksi osa-aika työtä ja valmistuminen on parin vuoden päässä ja olen miettinyt että jos perheen perustaminen tapahtuisi nyt niin se varmasti keskeyttäisi ainakin omat opintoni tai muuttaisi ura-suunnitelmani.
Haluaisin kysyä tätä nyt minua viisaammilta tai jo tämän asian kokeneilta juuri kokemuksia ja mietteitä asian suhteen. ei sillä että olisimme perhettä juuri nyt tähän hätään perustamassa, vaikkakin vauvakuume on jo kovasti päällä
Tokihan se lapsi muuttaa ja paljon mutta itse en ole niin kova "uranainen" että laittaisin "järjen" vauvakuumeen edelle Eli itselläni vauvakuume pukkasi kun olin 17 vuotias mutta mies toppuutteli silloin (ihan hyvä). Esikoisemme kuitenkin sain ollessani 19 jolloin opiskelut jäi kesken. (Mies minua tosin 7 vuotta vanhempi joten hänen "uraansa" ei vaikuttanut). Tyttö on nyt 3v ja päivääkään en ole valintaani katunut. Edelleenkään en ole opiskellut loppuun ja nyt yritämme toista. Katson parhaaksi tällä hetkellä, että perhe on etusijalla ja haluan hankkia lapset nuorena! Opiskella ehtii myöhemminkin! (ja olen ihan ok palkkaisessa duunissa nyt niin että rahallisesti ei ole tiukkaa)
En tiedä miten vauva vaikuttaisi sinun opiskeluihisi, koska eihän isä jää yleensä samalla tavalla vanhempainvapaalle kuin äiti ja voit varsin hyvin opiskella loppuun MUTTA tietenkin rahallisesti olisi varmasti tiukempaa
Tsemppiä vain mitä ikinä päätättekin lapsen hankinnan ajankohdasta mutta syvästi suosittelen hankkimaan lapsia nuorena
ei varmaankaan suoranaisesti keskeyttäisi, mutta haluaisin kuitenkin että tulisimme rahallisesti hyvin toimeen lapsen synnyttyä tyttöystäväni on nyt 19v ja minä itse kohta 22v ja olemme kyllä puhuneet että 5v sisällä perustaisimme perheen. ja itse haluaisin olla lapsen kehittymisessä ja kasvattamisessa mukana niin paljon kuin mahdollista, mutta olen myöskin sitä mieltä samalla ettei maailma loppuisi sitten jos se lapsi tulisi opintojen ollessa kesken
mukava kuulla kokemuksistasi ja onnea jatkolle, 3v on todella mahtava ikä lapselle
Eihän tuo ole ees nuoruutta ennee Siehää oot jo vanaha No ei vaine, mut siis oletin ko luin juttuas et oisit paljolti nuorempi, itse täytän 24 syksyllä ja kovasti yritetään. Kyllä sitä aina pärjää jos on kova tahto pärjätä Tosin meil etuna kyl sekin et miehen työ on simmosta et siittä ei niin vaa saakaa potkuja yleensä, ja tekkee työtä aina eläkeikään asti. Et sinällään meil ehk helpompaa ku on jo työssä ees toinen. Itse valmistuin ja häitä suunnittelen ni en viel töihin mee, sit jos raskaudun ni jään kotiäidiksi
Tsemppiä vaan, kyl se oikein on jos siltä kerran tuntuu! Jos vain oot kaikki mielessäs käyny läpi, eli myös ne vaikeatkin ajat mitä voi olla edessä.
Meil oli molemmilla miehen kans opinnot kesken ku tyttö synty ja tosi hyvin ollaa pärjätty kaikin puolin. Mie olin sillo 22 ja mies 23. Mun mielest opiskelu ei oo mikää este lapsen teolle.. parempi tehä lapset nuorena, jos molemmat on siihen valmiita..sitte ku on opiskellu ja ollu muutaman vuoden töis, nii sit käy helposti nii ettei sit saakkaa enää niit lapsii..
Ja kyl sitä pienimmilläki tuloilla hyvin pärjää, varsinki jos on tottun elämää säästeliäästi
kiitoksia vastauksista! nämä on rauhoittanut mieltä, mitä siinä nyt rauhoitettavaa on varmastikaan yhtä ainoaa suoraa vastausta tai kehoitusta ei ole, mutta on mukava kuulla, että teillä on ollut noin positiivisia kokemuksia asian suhteen nähtäväksi jää tuleeko aikatauluumme muutoksia
Minä olin 19 kun aloin odottamaan esikoista, koulutusta oli peräti peruskoulu, töissä lähinnä olin ollut, kakkonen syntyi kun olin 21 vuotias ja minusta tuo on ihan hyvä aika
Minusta lapsen tekeminen nuorena oli ainoa järkevä ratkaisu, nyt olen opiskellut työn ohessa, joten kun valmistun ammattiin minulla on vuosien työkokemus, tutkinto+lapset jo tehtynä.
Itse olen miettinyt, että nyt kun on päässyt jo palkkaan kiinni kotiin jääminen tuntuu paljon suuremmalta asialta, sillä tulot tippuisivat todella paljon, opiskellessa jne. se muutama sata euroa mitä sai tuntui tosi isolta rahalta
Eli itselläni vauvakuume pukkasi kun olin 17 vuotias mutta mies toppuutteli silloin (ihan hyvä). Esikoisemme kuitenkin sain ollessani 19 jolloin opiskelut jäi kesken. (Mies minua tosin 7 vuotta vanhempi joten hänen "uraansa" ei vaikuttanut). Tyttö on nyt 3v ja päivääkään en ole valintaani katunut. Edelleenkään en ole opiskellut loppuun ja nyt yritämme toista. Katson parhaaksi tällä hetkellä, että perhe on etusijalla ja haluan hankkia lapset nuorena! Opiskella ehtii myöhemminkin! 
Siehää oot jo vanaha 