Nykyään kaikki on niin omituista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Käyn lämpimässä suihkussa ja haaveilen, että on kesähelle mutta karu todellisuus iskee jäätävällä viileydellä heti kun vessan oven avaa taas.

Talvesta ei saa enää vanhemmiten mitään iloa irti. Nuorena sen sieti kun oli vielä joustava ja vilkas verenkierto mutta nyt vanhemmiten ajatuskin pakkasista, joita siis jo on, saa ahdistuksen pintaan.
Minä puolestani matkustasin mielelläni takaisin aikakoneella tämän vuoden talveen. Tykkään pilvisistä päivistä ja viileästä säästä. Suomessa on tänä kesänä rikottu kaikkien aikojen helleputki. Säätiedotus lupaa vielä tälle päivälle ja torataille 27-28 asteen helteitä. Eilen hieman satoi ja tuuli, ja oloni oli hyvä.
Ilmastonmuutos jyllää, ja säässä on vain ääri-ilmiöitä. Sen huomaa myös ihmisissä.
Mikään normaali ja kaunis ei ole enää in. Netin keskustelupalstat ovat friikkien tunkiotappelualustoja.
Eilen uutisoitiin, että ala-asteen ekaluokkalaisille ei missään tapauksessa pidä ostaa älypuhelinta, sillä se vaikuttaa vaarallisesti lasten aivoihin. Tutkijanainen pahoitteli, että nykynuorisossa älykännyköiden haitat jo näkyvät ikävästi.
Kyllä älylaitteiden lieveilmiöt näkyvät myös meissä ikäihmisissä.
Nettitrollit kaivavat meistä kaikki huonoimmat puolet esiin. He kaipaavat jatkuvasti lisää huomiota, ja nauttivat suunnattomasti, kun saavat provosoitua jonkun kirjoittamaan heistä suorat sanat.
Joku oli kommentoinut viime yönä yhteen ketjuun, etten identifioi itseäni eläkeläiseksi. Olen aina pitänyt eläkeläinen sanaa rumana ja halventavana.
Nykyään ihminen voi elää hyvin monella tavalla. Jos kertoisin olevani sijoittaja, ehkä mielikuva minusta olisi supercool. En tietenkään kertoisi mihin rahastoihin sijoittaisin. Varsinkin tulenarkoihin puolustus- ja sotatarvikkeisiin sijoittaminen tekisi minusta nopeasti upporikkaan. Mitä väliä moraalista. Pääasia, että fyffeä riittäisi, ja pääsisin humputtelemaan oikein olan takaa.
Vielä on viileää. Kaupunki heräilee pikkuhiljaa. Pian naapureiden maahanmuuttajaäidit vievät lapsiaan läheiseen päiväkotiin. Naiset pukeutuvat hyvin peittävästi ikivanhojen perinteidensä mukaan.
Mitäpä jos minäkin alkaisin pukeutua arkisin Ylä-Savon kansallispukuun ja sunnuntaisin mustaan körttiasuun. menisin syksyllä tanhukurssille, ja laittaisin jallalla koreasti.
Alan identifioitua tähän uuteen päivään. pukemalla tutun ja kauniin hellumekon ylle, ja lähden asioille. Paljon on asioita, joista haluaisin kertoa ja rupatella, mutta tämän palstan omituisten lukijoiden ja kommentoijien takia jätän asian ajatuksen asteelle.
Ilmastonmuutokselle en voi mitään. Henkiselle ilmastolleni voi hyvinkin paljon.
Pidän MTV:n Trivago-mainoksesta, jossa mustapartainen mies on hyvin lempeä ja ihana ihminen. Hän ei vielä ole oppinut vertailemaan hotelleja.
Minä en enää halua asua hotelleissa. Viihdyn Helsingissä kotonani.
Perheeni on aina ollut hyvin matkutavaista sorttia. Ehkä matkustaminen on sitä identiteetin etsimistä. Vierivä kivihän ei tunnetusti sammaloidu.

Ps. Ketjun toisessa viestissäni on kirjoitusvirhe. Martina Aitolehti. Ei Aitolehto.
Kiva tyyppi, joka olisi joskus mukava tavata. Minä hänen iässä jätin miesasiat unholaan, ja olen ollut erittäin tyytyväinen ratkaisuuni. Jo silloin puhuin paljon identiteettini uudistamisesta eli nahkojeni uudelleen luomisesta ja mankelin läpi menemisestä.
 
Aijaa mut koht alkaa meneen taas valoa kohti koht o talvipäivän seisaus ja sit alkaa valon aika taas pitenemään. Valaisetko valoin kämppääsi tai ulkovalaistusta käytätkö kynttilöitä? Mikäs nyt on niin raskasta täs kuussa?

Ootko lukenut kirjan?
 
Raskausaika on eri asia. Vauvan odotusta ei välttämättä heti huomaa
Näitä tapauksia on silloin tällöin uutisissa tyyliin nainen synnytti lentokoneen vessassa, eikä tiennyt olevansa raskaana.
Raskaana sanan voi tulkita monella tavalla. En ole raskaana, mutta koen tämän palstan henkisen ilmapiirin raskaana.
Raamatun Saara synnytti noin 90-vuotiaana esikoispojan, joten vakavalla asialla ei pidä koskaan laskea leikkiä.
 
Minä puolestani matkustasin mielelläni takaisin aikakoneella tämän vuoden talveen. Tykkään pilvisistä päivistä ja viileästä säästä. Suomessa on tänä kesänä rikottu kaikkien aikojen helleputki. Säätiedotus lupaa vielä tälle päivälle ja torstaille 27-28 asteen helteitä. Eilen hieman satoi ja tuuli, ja oloni oli hyvä.
Ilmastonmuutos jyllää, ja säässä on vain ääri-ilmiöitä. Sen huomaa myös ihmisissä.
Mikään normaali ja kaunis ei ole enää in. Netin keskustelupalstat ovat friikkien tunkiotappelualustoja.
Eilen uutisoitiin, että ala-asteen ekaluokkalaisille ei missään tapauksessa pidä ostaa älypuhelinta, sillä se vaikuttaa vaarallisesti lasten aivoihin. Tutkijanainen pahoitteli, että nykynuorisossa älykännyköiden haitat jo näkyvät ikävästi.
Kyllä älylaitteiden lieveilmiöt näkyvät myös meissä ikäihmisissä.
Nettitrollit kaivavat meistä kaikki huonoimmat puolet esiin. He kaipaavat jatkuvasti lisää huomiota, ja nauttivat suunnattomasti, kun saavat provosoitua jonkun kirjoittamaan heistä suorat sanat.
Joku oli kommentoinut viime yönä yhteen ketjuun, etten identifioi itseäni eläkeläiseksi. Olen aina pitänyt eläkeläinen sanaa rumana ja halventavana.
Nykyään ihminen voi elää hyvin monella tavalla. Jos kertoisin olevani sijoittaja, ehkä mielikuva minusta olisi supercool. En tietenkään kertoisi mihin rahastoihin sijoittaisin. Varsinkin tulenarkoihin puolustus- ja sotatarvikkeisiin sijoittaminen tekisi minusta nopeasti upporikkaan. Mitä väliä moraalista. Pääasia, että fyffeä riittäisi, ja pääsisin humputtelemaan oikein olan takaa.
Vielä on viileää. Kaupunki heräilee pikkuhiljaa. Pian naapureiden maahanmuuttajaäidit vievät lapsiaan läheiseen päiväkotiin. Naiset pukeutuvat hyvin peittävästi ikivanhojen perinteidensä mukaan.
Mitäpä jos minäkin alkaisin pukeutua arkisin Ylä-Savon kansallispukuun ja sunnuntaisin mustaan körttiasuun. menisin syksyllä tanhukurssille, ja laittaisin jallalla koreasti.
Alan identifioitua tähän uuteen päivään. pukemalla tutun ja kauniin hellumekon ylle, ja lähden asioille. Paljon on asioita, joista haluaisin kertoa ja rupatella, mutta tämän palstan omituisten lukijoiden ja kommentoijien takia jätän asian ajatuksen asteelle.
Ilmastonmuutokselle en voi mitään. Henkiselle ilmastolleni voi hyvinkin paljon.
Pidän MTV:n Trivago-mainoksesta, jossa mustapartainen mies on hyvin lempeä ja ihana ihminen. Hän ei vielä ole oppinut vertailemaan hotelleja.
Minä en enää halua asua hotelleissa. Viihdyn Helsingissä kotonani.
Perheeni on aina ollut hyvin matkutavaista sorttia. Ehkä matkustaminen on sitä identiteetin etsimistä. Vierivä kivihän ei tunnetusti sammaloidu.

Ps. Ketjun toisessa viestissäni on kirjoitusvirhe. Martina Aitolehti. Ei Aitolehto.
Kiva tyyppi, joka olisi joskus mukava tavata. Minä hänen iässä jätin miesasiat unholaan, ja olen ollut erittäin tyytyväinen ratkaisuuni. Jo silloin puhuin paljon identiteettini uudistamisesta eli nahkojeni uudelleen luomisesta ja mankelin läpi menemisestä. (korjaus: torstaille)
 
Suomen kesä on liian valoisa. Odotan aina juhannuksena syksyä.
Nyt on koko Suomessa lunta maassa. On ihana palata arkeen juhlapyhien jälkeen.
S-Marketin mainoksessa kysytään mitä teillä syödään Loppiaisena.
Mainoksessa on kolme eri vaihtoehtoa. Ykkösaamussa kerrottiin, että suomalaiset vähentävät prosessoidun lihan kulutusta. Lähiliikenteen mainoksessa mies kertoo olevansa liikennevälineiden sekakäyttäjä. Näin meidän armas äidinkielemme taipuu monelle mutkalle. Myös keskustelu rahtilaivan kaappaamisesta Suomen vesille sai hymyn huulilleni. On tämä Suomi hyvin erikoinen maa.
Jos kaipaatte lisää hupia, lukekaa vauva av;lta Martina Aitolehdon ongelmista äitipuolen tulevalla uralla Kihlatun eksä on kauhuissaan, kun lastensa isä on löytänyt suomalaisen puolison. Niin minäkin olisin, jos olisin hänen asemassa.
Outo ja kylmä maa Venäjän naapurina. Jos hän on lukenut google-kääntäjän avulla juttujani tältä palstalta, taatusti hänellä ovat hiukset nouseett pystyyn 90 asteen kulmaan.
Mukava lukea vanhaa viestiäni. Helleputki vihdoin loppui. Yle aamun Henriikan säätauluilla on minulle passelit lämpötilat.
Luin illalla vauva av:lta ketjua, jossa ihmiset kertovat tutuistaan, jotka viihtyvät kotona. Viihtyjät ovat sosiaalisia ja mukavia, mutta kotimaa on nykyään heille paras paikka.
Joku kirjoitti matkustaneensa ympäri maailmaa 16-40-vuotiaana, mutta viihtyy nyt parhaiten kotimaassa.
Meitä ihmisiä on joka lähtöön. Yritän jatkossa olla hyvin huolellinen mihin ketjuun ja viestiin kommentoin. Sisäpihalla möyrii kovaäänisesti ruohonleikkuri.
Helsingin Uutisissa on juttu, että kaupunki yrittää säilyttää ruohikot kukkivina pölyttäjille. Joka kerta harmittaa, kun pihamme ruohikoiden kukat on ajettu koneella nurin.
 
Ootko lukenut kirjan?
En oo mut luin tuon sivun ja vaikutti ihan hyvältä ja koin kauneutta. Mut nyt on niin et hukkasin kirjqstokortin jo aikoja sitten ja passi vanheni ni en oo saannut lainattua kirjoja moneen kuukauteen. Tiiäkkö mitä mä aina otan kuvakaappauksen jos netissä tulee joku hyvä kirja vastaan. Mut sit ku mun känny hajos tossa ni kirja kuvat mitä piti lainaa ni hävis ja siel oli hyvii kirjoi. Ja en nyt muista niitä kaikkia. Tiiäks mul on monesti niinkun olen kirjastossa ni jonkun kirjan kohal tulee tunne et tää on hyvä kirja ja sit otan sen kirjan. Onko sulla tollasta? Ach nyt kaipaisin kunnon kirjaa. Oletko itse lukenut tuon linkkaamasi kirjan? Ja mitäs pidit?
 
Olen. Ihan hirvee. Annoin pois.
 
Kannattaa tosiaan olla huolellinen mihin ketjuun kommentoi.
Katsoin erityispitkän A-studion. Trump kehui ohjelmassa Stubbin ulkonäköä.
Mietin ohjelman loppupuolella kävikö osallistujista joku tai jotkut vessassa sillä aikaa, kun Ylen studiossa oli suora yhteys Valkoiseen taloon.
Tämä palsta on tosiaan omituinen. Tavallaan hyvä, etten löydy yhtäkään ketjua, johon tunnen tarvetta kommentoida.
Matkustin pitkän matkan raitiovaunussa, jossa nukkui mies kovaan ääneen kuorsaten. Vielä mietin miten kauan mies on tänään nukkunut kyydissä. Olisi suotavaa, että kirjoituksiani jatkuvasti sättivä palstan herra Huu
olisi yhtä hyväuninen.
 
Herra Huu on näköjään tänä aamuna käynyt kovistelemassa toisessa ketjussa
maailman uskontoja. Minut hän on tietenkin kuten aina lytännyt alimpaan hormaan.
Omppu-setä on aloittanut uuden naisia halventavan ketjun. Ilmoitin asiasta valvojalle, mutta tuskin hän korvaansa lotkauttaa asialle.
Jos kaikki suomalaiset miehet olisivat näiden kahden palstavaikuttajan kaltaisia, asuisimme vielä savupirteissä.
Kävimme tutustumassa Suomen historiaan. Jos eläisin 1800-lukua, aamuni olisi erilainen. En seuraisi maailman kannanottoja Ukrainan turvatakuisiin. Ei olisi sähköä millä olla ajan hermolla. Pitäisi sytyttää tuli uuniin, laittaa kaivosta nostettu vesi kiehumaan pataan, ja valmistaa puuro itse kasvatetutusta viljasta.
Kaikki kodin tekstiilit olisivat omin käsin kudottuja.
Kävisimme sunnuntaisin kirkossa sulien vesien aikaan pitkällä kirkkoveneellä, ja palstan Super-Setisten kaltaisten tyyppien ateistiset pakanajutut pistettäisiin ruotuun. Sanomalehdissä ei jauhettaisi talouden kasvusta. Agraarimaailmassa vain luonto kasvaa ilman ponnisteluja, innovaatioita ja kovaa yrittämistä. Kun uni maistuu, ja kova kuorsaus kuuluu itse veistetystä puusängyssä, luonto kasvaa kohisten. Samalla kehossa tapahtuu henkistä kasvua.
Palstan fiksut ja älykkäät naiset tekevät viisaasti, kun eivät alennu tyhjään suukopuun tällä palstalla. Aika hoitaa itsestään ongelman poistumisen palstalta.
Joku aamu hieromme silmiämme, kun palstan taso on noussut uudelle ja elämänmyönteiselle tasolle kuin keväinen viljapelto.
 
En oo mut luin tuon sivun ja vaikutti ihan hyvältä ja koin kauneutta. Mut nyt on niin et hukkasin kirjqstokortin jo aikoja sitten ja passi vanheni ni en oo saannut lainattua kirjoja moneen kuukauteen. Tiiäkkö mitä mä aina otan kuvakaappauksen jos netissä tulee joku hyvä kirja vastaan. Mut sit ku mun känny hajos tossa ni kirja kuvat mitä piti lainaa ni hävis ja siel oli hyvii kirjoi. Ja en nyt muista niitä kaikkia. Tiiäks mul on monesti niinkun olen kirjastossa ni jonkun kirjan kohal tulee tunne et tää on hyvä kirja ja sit otan sen kirjan. Onko sulla tollasta? Ach nyt kaipaisin kunnon kirjaa. Oletko itse lukenut tuon linkkaamasi kirjan? Ja mitäs pidit?
Luin pari kertaa ja annoin pois. Kummilahjaksi voisi olla hyvä lusikoiden ym krääsän tilalle
 
Herra Huu on näköjään tänä aamuna käynyt kovistelemassa toisessa ketjussa
maailman uskontoja. Minut hän on tietenkin kuten aina lytännyt alimpaan hormaan.
Omppu-setä on aloittanut uuden naisia halventavan ketjun. Ilmoitin asiasta valvojalle, mutta tuskin hän korvaansa lotkauttaa asialle.
Jos kaikki suomalaiset miehet olisivat näiden kahden palstavaikuttajan kaltaisia, asuisimme vielä savupirteissä.
Kävimme tutustumassa Suomen historiaan. Jos eläisin 1800-lukua, aamuni olisi erilainen. En seuraisi maailman kannanottoja Ukrainan turvatakuisiin. Ei olisi sähköä millä olla ajan hermolla. Pitäisi sytyttää tuli uuniin, laittaa kaivosta nostettu vesi kiehumaan pataan, ja valmistaa puuro itse kasvatetutusta viljasta.
Kaikki kodin tekstiilit olisivat omin käsin kudottuja.
Kävisimme sunnuntaisin kirkossa sulien vesien aikaan pitkällä kirkkoveneellä, ja palstan Super-Setisten kaltaisten tyyppien ateistiset pakanajutut pistettäisiin ruotuun. Sanomalehdissä ei jauhettaisi talouden kasvusta. Agraarimaailmassa vain luonto kasvaa ilman ponnisteluja, innovaatioita ja kovaa yrittämistä. Kun uni maistuu, ja kova kuorsaus kuuluu itse veistetystä puusängystä, luonto kasvaa kohisten. Samalla kehossa tapahtuu henkistä kasvua.
Palstan fiksut ja älykkäät naiset tekevät viisaasti, kun eivät alennu tyhjään suukopuun tällä palstalla. Aika hoitaa itsestään ongelman poistumisen palstalta.
Joku aamu hieromme silmiämme, kun palstan taso on noussut uudelle ja elämänmyönteiselle tasolle kuin keväinen viljapelto./yhden kirjaimen lyöntivirheen korjaus
 
Yhteistyössä