Vartijoita kutsuttiin rokotejonoon Kuopiossa
Keskiviikko 4.11.2009 klo 17.41
Sadat ihmiset jonottivat sikainfluenssarokotetta Kuopion pääterveysasemalla, Savon Sanomat kertoo.
Terveysaseman eteen kertyi pahimmillaan satojen metrien jono, kun riskiryhmiin kuuluvien rokotukset alkoivat. Rokottajia oli enimmillään 600-700 ja jonotusaika venähti jopa yli kahden tunnin mittaiseksi.
Savon Sanomien mukaan sadat ihmiset jäivät ilman rokotetta.
Paikalle hankittiin myös vartijoita rauhoittelemaan ihmisiä. Kuopion tartuntataudeista vastaava lääkäri Raija Savolainen kertoo Savon Sanomissa, että vartijat pyydettiin paikalle henkilökunnan työrauhan vuoksi.
Sikainfluenssasta terveyshenkilökunnalle ja neuvontapuhelinnumeroihin Kuopiossa soitelleet ovat jopa esittäneet uhkauksia.
- On uhkailtu, että minä tulen ja vaadin sen rokotuksen itselleni. On myös luvattu lähettää hautajaiskutsuja ja vaatia henkilökohtaisia korvauksia, jos ei saa rokotetta. Enimmäkseen ne ovat ihmisiä, joille se ei tässä vaiheessa kuulu, Savolainen kertoo lehdessä.
Se ei kuitenkaan ole mikään rutto, joka tappaa kaikki jotka siihen sairastuu... Nyt ei oikeasti ole panikoimisen aika ja ei se panikointi/pakokauhu ainakaan ketään auta!!
Olisi nyt syytä kaikkien miettiä hetki!!
Tämä tilanne alkaa olla kuin suoraan jostain kauhuleffasta, jossa lääkkeet revitään hoitajien käsistä ja ihmiset alkaa tappamaan toisiaan lääkkeen takia... Vielä ei tilanne kuitenkaan ole niin paha.. Onneksi.. Älkää tehkö siitä niin pahaa oikeasti!! Kiitos!!