A
Argh!
Vieras
Mulla menee hermo miehen kanssa! Lupasin olla ymmärtäväinen kun lopetti tupakan polton, tänään ja meini jo hermot.. Argh! Olimme sopineet, että minä, mies, vauva ja anoppi menemme tänään kaikki yhdessä ruoka kauppaan. Noh mies sitten töiden jälkeen päätti, että hänellä on PALJON tekemistä (siivota kaappi, asentaa tulostin ym.) joten hän ei voi tulla mukaan. Vauvan kanssa on vaikea mennä kauppaan, koska itkee joka kerta kun joutuu autoon ja en mielelläni häntä vie autolla, paitsi ns. pakkotilanteissa. Eli tänäänkin jos kaikki olisivat lähteneet olisin viihdyttänyt vauvaa koko ajo matkan, jolloin ei itke. Sanoin sitten että menen anopin kanssa kahden kauppaan, ja hän jää vauvan kanssa kotiin. (On useasti jäänyt ja osaa todella hyvin hoitaa, on hyvä isä) Miehelle nyt sitten se ei kuitenkaan käynyt. Koska hänellähän on niin paljon hommia, mutta en ymmärrä miksi juuri TÄNÄÄN ne hommat kiinnostivat. Kauppaan olisi ollut pakko mennä kun on ruoka loppu. Onneksi vauvan ruoka tulee minusta ja soseita on kaapissa ja vaippoja, itselleni on sitten ihan sama jos en syö huomenna muuta kuin puuroa, ennen kauppaan menoa. Mies sitten erittäin lapsellisesti tokaisi; "no mene vauvan kanssa käymään ensin lähikaupassa ja hae mulle croisantteja ja sit voin olla vauvan kanssa." No minähän nauroin.. Ajattelin ettei voi millään olla tosissaan. No olihan tuo ja taaaaas kiukutellaaan ja riidellään. Menin kuitenkin hakemaan niitä helvetin croisantteja, tulin kotiin ja mies NUKKUU. herätin ja sanoin että vauva itki matkalla ja en voi hänen kanssaan kauppaan ja kaupungille mennä, laitoin vielä uuninkin päälle valmiiksi. Mies "no onko se nyt niin paljon vaadittu, et otat vauvan mukaan" minä "no on se vähän, kun raukka itkee ja en pysty ajamaan jos toinen voi huonosti. " ja taaaaass möksmöks! Naurattaa jo itseäkin.
mies meni takaisin nukkumaan.
En sitten mennyt kauppaan, menin nukuttaan vauvan. Tein ne croissantit, mies söi ja jatkoi nukkumista. Edelleen nukkuu..
Ymmärrän että on vaikeaa lopettaa tupakointi, yli 10vuoden polttamisen jälkeen. Mutta hei, mun pinna ei ole noin pitkä!
Kiitos ja anteeksi valitus
Vähän naurattaa toi lapsellisuus, mutta helpotti purkautua!
En sitten mennyt kauppaan, menin nukuttaan vauvan. Tein ne croissantit, mies söi ja jatkoi nukkumista. Edelleen nukkuu..
Ymmärrän että on vaikeaa lopettaa tupakointi, yli 10vuoden polttamisen jälkeen. Mutta hei, mun pinna ei ole noin pitkä!
Kiitos ja anteeksi valitus
Vähän naurattaa toi lapsellisuus, mutta helpotti purkautua!