Nyt kävi näin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Miten tämän selvitän?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Miten tämän selvitän?

Vieras
Olen parisuhteessa. Onnellisesti. Ihan aina ei ole ollut näin ja siksi olenkin tavannut erilaisia ihmisiä elämäni varrella. Nyt kävi niin, että minuun otettiin yhteyttä ja mies kertoo haluavansa ehdottomasti minut, on minusta jopa mustasukkainen, kertoo kaikin ihanin sanankääntein kuinka paljon merkitsen hänelle. Miten mä tällaisiin asioihin voin aina onnistua sekaantumaan. Eihän se nyt mun vika millään tavalla ole jos elämääni ihan rauhassa elelen, että näin käy. Vai onko se niin, että nainen on aina julkista riistaa kaikille miehille? Jos hiukankin seksuaalisesti vetoat johonkin, niin sinunhan se vika on, unohdit kulkea säkki päällä, hiukset roikkuen ja pää painuksissa, ettei vaan kukaan erehdy haluamaan.
 
Kannattaisko lähteä miettimään asiaa sieltä suunnasta, että se yhteyttä ottanut osapuoli on sairas ja sinä pakkomielle hänelle. Tuo jopa mustasukkainen kohta viimeistään paljastaa, ettei kyseessä ole hyvinvoiva ihminen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:

Ei se asia ole näin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kyseessä ilmeisesti tuttu mies? Sano sille ettei kiinnosta, olet onnellisesti parisuhteessa. Jos häiriköi, tee ilmoitus poliisille.

Ei kyse ollut häiriköinnistä, kyseli ensin kuulumisia ja minä vastasin tietenkin kun kyseessä on tuttu. Mut sitten sieltä tuli kaikkein odottamattominta tunnustusta. Olen hyvin hämmentynyt. Harvemmin elämässä kai tarjotaan huikeita rakkaudentunnustuksia sillä tavoin kuin elokuvissa ja tämä oli just sellainen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja ??:
Siis mikä sun ongelma on?

Mä haluan toki sitä miestä myös, mutta se on moraalisesti väärin.

Olet onnellisesti parisuhteessa, mutta haluat toista?
Miks musta tuntuu, että joku valhetelee nyt itselleen.

Eikö parisuhteessa koskaan voi ajatus karata kehenkään toiseen kuin vain omaan puolisoon? Minusta kun niin voi käydä, eri asia vaan miten toimii sen jälkeen. Tunnen tämän ihmisen enkä halua häntä loukata missään nimessä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:

Eikö parisuhteessa koskaan voi ajatus karata kehenkään toiseen kuin vain omaan puolisoon? Minusta kun niin voi käydä, eri asia vaan miten toimii sen jälkeen. Tunnen tämän ihmisen enkä halua häntä loukata missään nimessä.

Parisuhteessa kyllä, mutta onnellisessa vaiheessa ei. Toki hyväänkin parisuhteeseen kuuluu ylä- ja alamäet, mutta tasapainoisessa ja hyvässä parisuhteessa kyllä osaa torjua muiden rakkaudentunnustukset ilman että saa siitä ristiriitoja ja syyllisyydentunteita.
Se ei todellakaan loukkaa ketään, että asettaa rajansa ja kertoo tiukasti olevansa varattu.
 
Kyllä mä väitän että jos kaikki on kunnossa oman rakkaan kanssa, ei tarvitse edes miettiä mitä tuollaisiin ehdotuksiin kommentoisi takaisin.
Toki pitkässä suhteessa tulee erilaisia kausia eikä lapsut silmillä kukaan kulje.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kismett:

Peesi, nimenomaan ei tarvi miettiä, miten kommentoi ja hämmennyksensä pystyy jakamaan puolisonsa kanssa! Juu kuulkaa, mä kerron sille mun ihailijoista!
 
MINÄKI!!!! :)
 
Yhteistyössä