Nyt mä sen tajusin; en mä miestä vihannut..

["RIIKKA"]

Niin. Me erottiin miehen kanssa 1,5kk sitten. Nyt olen ymmärtänyt, että en minä miestäni tavallaan vihannutkaan, en sittenkään. Vihasin vain sitä, että minulla ei ole ollut ollenkaan omaa aikaa lapsemme syntymän jälkeen (2009). Se minut katkeroitti miestäni ja koko elämää vastaan, eikä se, että mies olisi ollut ääliö ja täysi dorka.

Kaksi vuotta mietin eroa ja sitä todellista syytä. Tänään tajusin sen 1,5kk kestäneen erossa olon ja pohdinnan jälkeen.

Tänään mulla oli ekaa kertaa moneen vuoteen ensimmäinen päivä kun olen yksin, siis oikeasti yksin ilman mitään oheissuunnitelmaa, menoa tai vastaavaa. Poika lähti iltapäivällä isälleen. Minä kävin kaupassa, vedin juoksukengät jalkaan, juoksin kevään ensimmäisen lenkkini, korvanapeista soi wolbeat täysillä, tulin kotiin, tein kokovartalojumpan, venyttelin, lauloin, kuuntelin musaa, olin suihkussa paaaljon kauemmin kuin sen vaivaisen 5min (kuten yleensä kurkkien ovenvälistä tarvitseeko joku minua), tein aivan loistavaa iltapalaa itselleni, katsoin rauhassa televisiota, leffan jne. Nyt menen nukkumaan, aamulla nukun niin pitkään, että saan silmäpussit osittain edes piiloon, juon kahvini rauhassa, siivoan keskeytyksettä ja nukun päiväunet silloin kun itselleni sopii.

Mikä tunne oli silloin lenkillä kun aurinko paistoi ja jalat vei eteenpäin, tuntui niin upealle ja tajusin, että tämä oli sitä mitä kaipasin vastapainoksi arkeemme. En sitä saanut, mutta nyt saan ja nautin siitä täysillä.

 

["RIIKKA"]

Mieheni siis tekee työtä jossa on kotona noin 8h/vko. Minä olin yh miehen ehdoilla, yhteisessä kodissamme. Nyt olen yh omilla ehdoillani, omassa kodissani.

 

[jännää]

tuossa on varmasti perää. mua ihmetyttää vain se, miten usein naisilla tuntuu olevan tilanne tuommoinen, ja miten usein ne yrittävät tyytyä siihen. ja tietysti sekin ihmetyttää, että miksi miehet ei tajuu, vaikka tajuavat tiukasti pitää omasta ajastaan kiinni. että miksi eivät ymmärrä, että ihminen se nainenkin on ja ennenpitkää tulee kustua omiin muroihin jos ei huolehdi että se tuore äitikin pääsee tuulettumaan.

miksi sä yritit niin sitkeästi pärjätä vaan? kotoa saatu malli? kavereiden ym vähyys? kunnianhimo?

 

["RIIKKA"]

tuossa on varmasti perää. mua ihmetyttää vain se, miten usein naisilla tuntuu olevan tilanne tuommoinen, ja miten usein ne yrittävät tyytyä siihen. ja tietysti sekin ihmetyttää, että miksi miehet ei tajuu, vaikka tajuavat tiukasti pitää omasta ajastaan kiinni. että miksi eivät ymmärrä, että ihminen se nainenkin on ja ennenpitkää tulee kustua omiin muroihin jos ei huolehdi että se tuore äitikin pääsee tuulettumaan.

miksi sä yritit niin sitkeästi pärjätä vaan? kotoa saatu malli? kavereiden ym vähyys? kunnianhimo?

Monesti miehet ei tosiaan ymmärrä ennenkuin on liian myöhäistä. Niin kävi meilläkin. Ravattiin terapiat, puhuttiin puhumasta päästyämme, yritettiin ja mikään ei muuttunut.

Mä varmaan yritin niin kauan lapsemme takia ja siksi että en olisi halunnut erota. Kuka sellaista oikeasti omalle kohdalle haluaa? Ajattelin, että on sentään talous turvassa ja ehjä koti. Sekin oli mielessä, mitä teen kun olen sitten yh, kaikilla kavereilla perhe, mies, lapset, omat jutut. Lopulta olin niin loppu, että en voinut muuta. Nyt minulla on edes se jokin oma aika. Viikonloppu kerran kuussa, parisssa, mutta kuitenkin, niin niin paljon enemmän kuin koskaan kolmen vuoden aikana.

Tyhmä syy erota? Rikkoa koti? Sitä mietin...

 

["mama"]

Mä ymmärrän ihmisen tarpeen omalle ajalle mutten sitä että ihmiset ei ymmärrä mit vanhemmuus on. Silloin joutuu luopumaan siitä omasta ajasta. Jos ei ole isovanhempia tai muita tuttavia jotka lapsen joskus yökylään ottaisivat niin sitä se elämä on ja tosiaankin huono syy erolle ja perheen rikkomiselle. Se ei montaa vuotta vie kun lapsi on jo niin iso että vanhemmille jää taas enemmän omaakin aikaa ja kohta onkin se hetki kun lapset jo lentää pesästä.