Nyt tuli esiteinille itkut taas lahjoista..voi huoh sentään!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "tinttinen"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tuollainne keskustelu rahan arvosta on hyvä käydä sikälikin, että jos pojalla ei ole ollut sitä kahdeksaa euroa suurempia summia käytössään eikä tosiaan oikein hahmota mitä milläkin summalla saa niin se viidenkympinkin lahjakortti tulee tosi äkkiä tuhlattua turhaan kun tuntuu siltä että sehän on iso raha ja riittää vaikka ja mihin. Sitten jälkeenpäin harmittaa kun raha on sulanut pikkukrääsään ja hesburgerille kuin voi auringossa eikä käteen jäänyt mitään.
 
Kannattaa ihan oikeasti tehdä niin, että käytte pojan kanssa sen budjetin konkreettisesti läpi. Ja vaikka teette ostoslistan niin, että poika tekee sen sinun avustamanasi. Eli konkretisoituu mitä mikin maksaa. Sitten voit myös selittää paljonko tietokone maksaa ja minkä verran kuussa pitää sivuun laittaa sitä varten. Sen jälkeen pyydät pojaltasi vastauksen siihen, mistä kyseinen raha otetaan.
Ja jos tämänkin jälkeen poika mankuu konetta, hommaa hänelle mainostenjakopaikka. Kerrot minkä verran töitä tarvitsee tässä tehdä ja kuinka pitkään jos koneen haluaa. Oppii, ettei raha tule tyhjästä.
 
  • Tykkää
Reactions: Millenia
Musta vaikuttais, että pojan ongelmana on nyt se, että ap pönkittää auktoriteettiaan väärin. Eli lapsen pitäisi ymmärtää että ollaan tiukilla, koska minä sanon, ja harmittaa että sälli jankuttaa aina vaan.

Ei ole reilua tehdä tilanteesta usko nyt pentele äitiäs -asetelmaa, kun tuon ikäinen tosiaan voisi saada asiallisissa ja hyväntahtoisissa keskusteluissa todella hienon kasvatuskokemuksen, niinkuin täällä moni oivaltaa. Voisi sekä alkaa ymmärtää rahan arvon, että päästä osallistumaan myös rahan tuomiseen eikä vain viemiseen. Poika epäilee nyt nimenomaan äidin rakkautta, ja niin epäilisin minäkin poikana, vaikka aikuisena toki ymmärrän äitiäkin, ja nostan hattua hänen periaatteellisuudelleen siinä, että vippi- tai osamaksukierteeseen ei suostuta.

Myötätunto ja halu antaa pojalle jotain mitä hän oikeasti haluaa ovat tärkeitä kokemuksia lapselle. Mutta on välttämätöntä ja myös erittäin toivottavaa äidin vaikuttaa siihen, mikä sen halun sisältö lopulta on. On vain ero kuin yöllä ja päivällä siinä, missä sävyssä tämä vaikuttaminen tapahtuu. Myötäeläen ja ymmärtäen, vai suuttuen ja tuomiten.

Mutta en ole huomannut ap:n ymmärtäneen keskustelun kuluessa, miten tärkeää nimenomaan on ehkäistä pettymykset varmistamalla etukäteen, että poika ymmärtää etukäteen missä hintaluokassa liikutaan. Sen sijaan on jumiuduttu lahjojen lukumäärään.

Olin itse kymmenvuotias, kun vanhemmat erosivat juuri joulun alla. Meidät kutsuttiin rikkaaseen tuttavaperheeseen aatoksi, ja niiden poika sai kovan lootan yksi toisensa perään. Minä sain pelkkiä pehmeitä paketteja, sukat oli suunnilleen vielä paketoitu erikseen, että määrä näytti kivalta. Lämpöistä oli sisältö mutta mieli oli kyllä matala. En silti ruvennut itkemään tai riehumaan, enkä usko että nykylapset lopulta voittavat riehumisvapaudessaan paljonkaan. Eihän se takaa myötätuntoa että saa ilmaista moitteensa vanhemmille rumasti, päinvastoin.

Ymmärsin itsekin fiksuna lapsena, että eron yhteydessä köyhdytään. Mutta olisin arvostanut erittäin paljon pientä etukäteisvaroitusta ja lahjatoivekyselyä, vaikka varaa olisi sitten ollut vain viitosen lahjaan. Tärkeintä olisi ollut kokea, että minun tunteillani on väliä silloinkin, vaikka olisin väärässä.

Ei niitä murheentunteita surullisessa tilanteessa tarvitse yrittää ehkäistä ostamalla yli varojen, päinvastoin minun oli tärkeää ymmärtää että rahankäyttö tulee muuttumaan, enkä koe joutuneeni vääryyden uhriksi vaatelahjojen takia sinänsä. Vaan siksi, että äiti ei eleelläkään osoittanut mitään myötätuntoa. Minut jätettiin yksin käsittelemään asiaa, joka oli kuitenkin paljon raskaampi kestää kuin äidin mahdollinen pihiys tai epätaloudellisuus tai laiskuus: se että äidille oli tärkeämpää kokea olevansa oikeassa ja sankariäiti kuin kokea ymmärtävänsä lastaan.

Jos äidillä on hauras itsetunto, hänelle lapsen kannan ymmärtäminen tarkoittaa periksiantamista tai auktoriteetin menettämistä tai jollain muulla tavoin häviämistä ja tuhon alkua. Ja tätä minä tästä keskustelusta jäin kaipaamaan. Että puhuttaisiin siitä, että on tärkeää ymmärtää ja kestää pojan tunteet ilman, että luullaan että on pakko hyväksyä niiden tunteiden ilmentämistapa ja pojan epärealistiset käsitykset ja vaatimukset.

Kilpavarustelukierteeseen mukaan lähteminen on kuin hullaantuneessa karusellissa roikkumista. Mitä pidempään pysyy kyydissä, sen kovemmassa vauhdissa sitten ote irtoaa. Jos äiti nöyristelee tilanteessa ja miettii jotain sekundaversiota edes keskustelematta asiasta pojan kanssa, tulee loukattua poikaa samalla, kun opettaa että pelko ja alistuminen ovat ainoa vaihtoehto (vaikka tosiasiassa ap ei ole ollenkaan ainoa köyhä esiteinin äiti, ja köyhät voivat myös liittoutua keskenään ja vaikka sijoittaa rahansa kaveripiirin yhteiseen kiertävään pelikoneeseen sen sijaan että ryhtyvät öykkäriporukan hännystelijöiksi). Jos semmoista pelikonetta nyt sitten edes tarvitaan - en ymmärrä miksi vanhemmat ovat niin kiltisti ne huusholleihinsa hyväksyneetkään. Niistä on kuitenkin tiettävästi kaikenlaista terveydellistäkin haittaa, ja hyvin vähän hyötyä.

Aikuiset vain ovat parinkymmenen vuoden aikana luopuneet täysin kasvatusoikeudestaan ja kansa on yhdenmukaistunut. Nyt enää ääriälymystö uskaltaa sanoa konekaipuiselle lapselle, että pelaa poika monopolia ja on tuolla pelikortitkin. Jos hekään, koska älymystö on ultrajoviaalia nykyisin. Äitini vielä kehtasi kieltäytyä ostamasta edes aku ankkaa tai barbia, koska ne olivat amerikkalaista hapatusta. Tällä hetkellä ainoa käypä
poliittinen ohjenuora on holtittomuudeksi höltynyt vapaamielisyys.

Tyydyin barbittomuuteen yllättävän kivuttomasti, koska minulle oli suvaittu antaa perustelu, vaikken siitä mitään ymmärtänytkään. Olin kuitenkin sillä kertaa osoittautunut perustelun arvoiseksi. Ja sainhan sentään ystävän loppuuntakutetut nuket ennakkoperinnöksi. ;)

Sekä aikuisten että lasten pitää alistua elämään tilanteen mukaan. Mutta se voidaan tehdä joko niin, että keskinäinen ymmärrys ja luottamus lisääntyvät, tai sitten päinvastoin.
 
[QUOTE="KIfa";25302091]Ei tässä nyt ollut välttämättä kyse siitä että aloittaja käytti kalsareihin rahat joilla olisi saanut kivempaakin. Kun itse olin pieni ja rahat välillä tiukilla niin kyllä vanhemmat välillä käärivät lahjapakettiin ihan käyttötavaraakin, siis sellaista joka olisi pitänyt samoihin aikoihin joka tapauksessa ostaa (kuten vaikka ehjät sukkikset tai alusvaatteet) mutta kääräistiin nyt pakettiin nekin. Koska pienelle lapselle se pakettien repiminen kuitenkin on hupi sinänsä, vaikka siellä nyt sitten vaikka olisikin ne villasukat.[/QUOTE]


Meillä ei ollut edes rahasta kiinni, mutta mun lahjat oli yhtä kahta lelua lukuunottamatta hyötylahjoja. Kaikki kummit ja mummitkin lahjoivat lakanoilla jA pyjamilla, vähän isompana sitten shampoilla ja voiteilla.
 

Yhteistyössä