Odotan toista lasta, mutta miksi musta ei tunnu miltään? :(

[ihmeissään]

Ihmettelen omia tuntemuksiani, kun olen raskaana ja musta ei tunnu yhtään miltään. Raskausoireita siis on, mutta henkinen puoli on ihan jumissa. Kyseessä on toinen lapsi ja erittäin "tehty" ja suunniteltu. Ultrassa käydessä oli ihan kiva nähdä, että lapsi voi hyvin, mutta mitään onnentunnetta en kokenut. Ekaa odottaessa olin aivan taivaissa jokaisen ultran jälkeen monta päivää. Nyt vain fiilikset ovat, että "ok, kiva että asiat ovat ok, mitäs illallla syötäis?".

Oliko tämä lapsi sittenkin virhe... Vai mikä minussa on vikana, kun onnentunteet puuttuvat??? Voinkohan koskaan rakastaa tätä lasta hullun lailla kuten esikoista...

 

[Nellah]

eiköhän se tunne sieltä tule viimestään sitten kun sen lapsen saat

 

[liina-lotta]

Mulla tuntui raskausaikana noin ja nyt vauva on 1 kk ikäinen ja edelleen tuntuu noin. Siis tyhjältä. Muuttuuko nää tunteet tästä?

 

[vieras]

Nooh, kyllä ne tunteet siitä kehittyvät myös vauvaa kohtaan. Älä huoli, luonto tekee hommansa.

 

[ap]

Mulla tuntui raskausaikana noin ja nyt vauva on 1 kk ikäinen ja edelleen tuntuu noin. Siis tyhjältä. Muuttuuko nää tunteet tästä?

Kuvasit tunnetta hyvin. Se tuntuu todellakin "tyhjältä"

Äitini sanoi aina, että hänen on kestänyt tutustua jokaiseen lapseensa aina pari kuukautta, mutta silti tämä "tyhjä" tunne tuntuu kyllä niin oudolta, kun viimeksi olin niin onneni huipussa raskaudestani.

Tuntuu itseasiassa niin tyhjältä, etten ole edes halunnut kertoa tästä raskaudesta pahemmin kenellekään...

 

[´´]

mulla samanlaisia tunteita, luulen vaan että se johtuu siitä kun on esikoinen joka vie voimia ja sitten tietty se ensimmäinen oli niiiiiin uutta ja ihanaa ja oli niin ihanaa olla raskaana jne! nyt vaan olen raskaana siitä ns pakosta että saamme vauvan.

 

[´´]

minäkään en ole kellekkään raskautta hehkuttanut tai pitänyt edes samanlaisena salaisuutena kun esikoisesta. nyt vaan osa tutuista tietää ja se leviää se sana pikkuhiljaa, itseäni ei kiinnosta kellekkään sanoa.

 

[shihtzu]

Ei minustakaan raskausaikana tuntunut oikein miltään, muuten kun oli aika kiusaantunut olo sen mahan takia. Kun lapsi syntyi, niin laitoksella ajattelin, että tuossa se nyt on, pitäisikö mun olla onneni kukkoloilla, sillä en mä sellaisia tuntemuksia tunne. Tosin olen tullut siihen tulokseen, että mä olen niin vahvasti järki-ihminen, että nuo suuret tunnepuolen tuntemukset on mulle aika vieraita asioita.

 

[v]

Mä olin ainakin sen verta väsynyt tokaa ja kolmatta oottaissa että en tuntenut muuta kuin että kappas siellähän se vauva on köllimässä, kun ultrassa näin. Loppu raskaudesta jo vähän odotinkin sitä, ja vasta kun vauva on sylissä ja siihen on kiintynyt niin se alkaa tuntua joltain. Ekan kohdalla oli ihan eri, sitä eli niin siinä raskaudessa kiinni.

 

[Ammuli]

Minulla oli samankaltaisia tunteita esikoista odotettaesssani. Tunsin etten ole valmis, enkä halua sitä ym. Itkin ja raivosin haluavani abortin (mitä en olis ikuna pystynyt tekemään). Nyt toinen raskaus on jotenkin neutraalimpi, on tässäkin ollut epäilyksen hetket varsinkin jos ukon kanssa on otettu yhteen niin tuntuu että mitä järkeä vauvaa enää tähän soppaan. Enimmäkseen vauva tuntuu ihanalta ajatukselta.

Ole huoleti, uskon että tuon kaltaiset tunteet ovat kutakuinkin normaaleja. Luulisin että kaikilla odottajilla on jossain vaiheessa raskautta jotain epäilyksen tunnetta. Onko sinulla parisuhde kunnossa? Onko sinulla joku läheinen ystävä, sisko tai äiti jonka kanssa voisit keskustella? Usein keskustelemalla asiasta jonkun läheisesi kanssa auttaa sinua näkemään ettei asia olekaan niin harmaa peikko.

 

[erri]

Mulla oli sama juttu toista odottaessa kaikki oli ns tyhjää,esikon syntymää ootin kovasti ja suunnilleen laskin päiviä syntymään.
Tunteet tuli vasta joskus kun kakkonen oli joku 1kk.

 

[ap]

Kiitos kaikille vastauksista! Tämä on mulle jotenkin ollut hieman hävettävä asia, kun meillä on vielä lapsettomuutta taustalla. Ehkä kyse on tosiaankin siitä, että olen niin väsynyt pitkään jatkuneeseen huonovointisuuteen ja hoitovapaalla ei pääse edes töihin "lepäämään". Pelottaa kuitenkin se, että tuleeko ne tunteet mukaan sitten lopulta vai ei?