S
Se mielensäpahoittaja (taas)
Vieras
Mies ei pidä minun ajatuksia / toiveita / haaveita / tekemisiä kovinkaan tärkeinä. Onhan se jo nähty ja nyt vasta itsellenikin ovat "silmät avautuneet" asian suhteen.
Valitukseksi menee tämäkin posti. Lukekaa silti, jos kiinnostaa.
Meillä oli ihana aamu. Aamukahvia, jutustelua, makoiltiin sängyssä ja kiusoiteltiin. Todella ihanaa. Mieli oli korkealla, iloinen. Suunnittelin päivän askareita.
(joo, kyllä, olemme molemmat täysillä työelämässä emmekä makoile kotosalla. Paitsi tänään....mutta ei siitä sen enempää).
Pohdin tuossa, että pikkulinnuille pitäisi laittaa ruokinta-laitteet ulos. Muistin viime vuodelta, että se ruokintalauta, mikä meillä on, päästää veden ja lumen sinne siemenien ja jyvien ynnä muiden sekaan, jotka jäätyvät ja sulavat ja jäätyvät ja sulavat ja homehtuvatkin kai ja muutenkin on hankala kapistus, kun jäätyneet jyvät estävät säiliössä olevien jyvien valumisen sinne kaukaloon. Mietin sitten, että voisikohan sitä "kattoa" jotenkin korjata.
Ja mitä mies sanoi: No ei mua ny jaksa tuollaiset kiinnostaa, ei mua kiinnosta noi päätä ny ite, laita sä.
Ainoa asia, mitä puoliksi kysyin, puoliksi pohdin oli, että voisiko sitä kattoa jotenkin korjata.
Kyllä, osaisin tehdä sen itsekin ja näin. Pointti tässä oli se miehen suhtautuminen mun huoleen kuoliaaksi paleltuvista pikkulinnuista, jotka ei saa ruokaa.
Meni mielenkiinto kaikkea kohtaan, taidampa lojua koko päivän sohvalla tekemättä yhtään mitään ja mulkoilla miestä ja pimppaa en anna tänään.
Enkä huomenna.
Koska _mun_ pitäisi olla niin saatanan kiinnostunu AINA siitä kaikesta, mitä mies tekee. Pitää kehua ja kysellä ja onnitella ja kannustaa.
Se taitaa pitää mua onnettomana harmaana hiirulaisena joka piipittää jotain ja jolle voi sitte sanoa EI KIINNOSTA.
Vittu.
Miten kasvattaa paksumpi nahka? Miten oppisin itsekin välinpitämättömäksi ja tunteettomaksi?
Mä en vaan voi mitenkään sanoa toiselle, ettei sen jutut kiinnosta mua. En varsinkaan avopuolisolle.
Valitukseksi menee tämäkin posti. Lukekaa silti, jos kiinnostaa.
Meillä oli ihana aamu. Aamukahvia, jutustelua, makoiltiin sängyssä ja kiusoiteltiin. Todella ihanaa. Mieli oli korkealla, iloinen. Suunnittelin päivän askareita.
(joo, kyllä, olemme molemmat täysillä työelämässä emmekä makoile kotosalla. Paitsi tänään....mutta ei siitä sen enempää).
Pohdin tuossa, että pikkulinnuille pitäisi laittaa ruokinta-laitteet ulos. Muistin viime vuodelta, että se ruokintalauta, mikä meillä on, päästää veden ja lumen sinne siemenien ja jyvien ynnä muiden sekaan, jotka jäätyvät ja sulavat ja jäätyvät ja sulavat ja homehtuvatkin kai ja muutenkin on hankala kapistus, kun jäätyneet jyvät estävät säiliössä olevien jyvien valumisen sinne kaukaloon. Mietin sitten, että voisikohan sitä "kattoa" jotenkin korjata.
Ja mitä mies sanoi: No ei mua ny jaksa tuollaiset kiinnostaa, ei mua kiinnosta noi päätä ny ite, laita sä.
Ainoa asia, mitä puoliksi kysyin, puoliksi pohdin oli, että voisiko sitä kattoa jotenkin korjata.
Kyllä, osaisin tehdä sen itsekin ja näin. Pointti tässä oli se miehen suhtautuminen mun huoleen kuoliaaksi paleltuvista pikkulinnuista, jotka ei saa ruokaa.
Meni mielenkiinto kaikkea kohtaan, taidampa lojua koko päivän sohvalla tekemättä yhtään mitään ja mulkoilla miestä ja pimppaa en anna tänään.
Enkä huomenna.
Koska _mun_ pitäisi olla niin saatanan kiinnostunu AINA siitä kaikesta, mitä mies tekee. Pitää kehua ja kysellä ja onnitella ja kannustaa.
Se taitaa pitää mua onnettomana harmaana hiirulaisena joka piipittää jotain ja jolle voi sitte sanoa EI KIINNOSTA.
Vittu.
Miten kasvattaa paksumpi nahka? Miten oppisin itsekin välinpitämättömäksi ja tunteettomaksi?
Mä en vaan voi mitenkään sanoa toiselle, ettei sen jutut kiinnosta mua. En varsinkaan avopuolisolle.