Olen ÄITI ja mulla ei ole oikeutta nukkua pitkään tässä talossa. Saati muutakaan. Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia.

[Väsyttää]

Miks mulla ei oo oikeutta nukkua kun olen äiti?
Miksi mun pitää olla aina skarppina jos lapsi pissaa sänkyyn tai menee vessaan yöllä?
Miksi mä olen se joka aina hädän tullen rientää apuun?
Miksi mä olen se joka EI saa pitää vapaa-aikaa kuin pari kertaa vuodessa, miehen rampatessa kavereilla lähes joka päivä?
Miks mun pitää vapaa-aikakin käyttää takapihalla, että voin olla valmiudessa vaihtamaan vaippaa ja laittamaan lapset nukkumaan?
Kun taas mies lähtee pämppäämään kavereiden kanssa joka viikonloppu, enemmän tai vähemmän. ei välttis pämppää mut on poissa kotoo.
Miks mies kitisee, kun haluis olla kotona meidän kanssa, mut valitsee silti kaverinsa ensin?
Miksi mä käytän kaiken aikani ja rahani vain lasten hyvinvointiin? Eikö mulla ole oikeus ostaa mitään itselleni ilman että olen velkaa johonkin nettifirmaan kun on pakko tilata vaatteet tilille?
Miksi mun pitää välillä (nykyään liian usein) ottaa pikavippejä laskujen maksuun?
Miks mulla ei enää ole kavereita kun mies ei koskaan kotona ja mä en pääse mihinkään, aina on este.

Aaaah, ymmärrän, hän on TÖISSÄ ja minä KOTONA. Miehellä työpäivänpituus vaihtelee 2-9h paikkeilla, mun "työ" jatkuu läpi yönkin. Ennen ei äitiys ollut työtä, mutta mitä enemmän tämä jatkuu, sitä työläämmäksi se käy.

Siinäpä pienen pieni tunteen purkaus.
Jaa, mitä teen täällä enää? No, tää kappale on aika hel**tin kuvaava: Laura Närhi- Kaksi irrallaan.
Mä en osaa vaikka kuinka huutelisitte, että kerää ittes ja lähde ni ei tuu onnistumaan, ei ole ainakaan vielä voimia siihen.

 

["tööt"]

Olet onnistunut valitsemaan äidin pikku mussukan mieheksesi. Pistä tiukka eteen tai lukot sarjoitukseen.

 

[Phoebsi]

Elämä on valintoja. Älä ole tossun alla, eikä kannata tehdä lapsia poikien kanssa.

 

["kotona"]

MInäkin odotan sitä hetkeä kun työt taas alkaa. Sitten loppuu KAIKKIEN kuluvien menojen maksaminen, ruokailujen hoitaminen yöllä herääminen, lasten nukkumaan laittaminen, ruuan tekeminen ja siivoaminen.

Töiden jälkeen tulen kotiin ja menen hetksi nukkumaan, kun töissä on niin raskasta ja viikonloppuisin sanon vaan et "mä taidan lähtä pubiin, moi".


En minäkään saa sanottua että nyt riittää. En tiedä miksi.

 

[meuu]

Kukaan muu ei sinulle oikeuksia tule antamaan - sinun on otettava ne itse.

Valintoja, valintoja.... Ja jossittelu on nyt turhaan.

 

["nakki"]

Nyt on kyllä miehessä vikaa, ei sinussa.

 

[isoäiti mölykylästä]

siksi kun sinä olet se äiti ja nykyisin ei ole tätä piika systeemiäkään. että se äiti sais vaan perseellään istua ja piika tekisi työt. ja omavalintahan se on. ei ketään pakoteta äidiksi

 

[lig]

No jos lapsiluku on täynnä, niin luulen, että kahden vuoden päästä tilanne on jo aivan toisin! Voimia siihen saakka! Hyödynnä kaikki hoitoapu, mitä irtoaa kunnilta, seurakunnilta, sukulaisilta, naapureilta... Ja ota rennommin. Älä siivoa ihan niin tarkkaan kuin ennen, osta valmisruokia. Nuku se aika, kun lapsetkin nukkuu. Ulkoile paljon lasten kanssa, niin nukkuvat sikeämmin yöt ja saat itsekin nukkua. Älä edes odota, että miehesi auttaa, niin et pety. Jos voisit neuvotella miehesi kanssa, että yhtenä iltana viikossa mies kävisi lasten kanssa leikkipuistossa vaikka tunnin, jonka ajan sinä saat nukkua.

Voimia Sinulle! Yritä jaksaa! Pikkulapsiaika on rankkaa, mutta kun lapset kasvavat ja alkavat tulla itsenäisemmiksi (ihan oikeasti, muutama vuosi vain), niin elämä rauhoittuu, saat nukutuksi ja elämä alkaa näyttämään valoisammalta! Ja muista syödä terveellisesti, huolehdi vitamiinien saanneista!

 

["vieras"]

Jaksamisia!! Ehkäpä olisi keskustelun paikka perheessänne, jos lähteminen ei kerran tule kysymykseenkään. Kerro miehellesi että sinuakin joskus väsyttää ja tarvitset omaa aikaa. Kyllä jokainen kaipaa myös aikuista seuraa itselleen.

Minkä ikäisiä lapset ovat, voisivatko aloittaa tarhan? Voisivat olla vaikka 3pv viikossa siellä ja saisit näin omaa aikaa. Onko isomvanhempia, kummeja muuta tukiverkostoa? Voisivat ottaa lapset vaikka ensi viikonloppuna yökylään? Tai sitten laitat miehesi tiukille ja sanot jos ei asiat muutu sinä lähdet.Kyllä mies on yhtälailla vastuussa laskuista, lapsista ja heidän tarpeistaan ja huolenpidosta kuin sinäkin. Jos mies on töissä, miksi sinä maksat laskut? Voithan myös soittaa lastensuojeluun ja kertoa tilanteestanne, ehkäpä sieltä tulisi joku hyvä ehdotus.
Minkä ikäisiä lapsenne ovat? On myös paljon erilaisia kerhoja, jumppia yms. lapsille. Saisit edes tunnin omaa aikaa Kavereita saat myös varmasti kun lähdette vaikka leikkipuistoon/perhepuistoon.

 

[Ap-]

[QUOTE="nakki";23713047]Nyt on kyllä miehessä vikaa, ei sinussa.[/QUOTE]

Omana vikanani pidän, kun mies söi selkärangan jo aikoja sitten. Sukulaiset surkuttelee, kun kovasta naisesta ja jääräpäästä on tullut tämmönen tossukka. Se vasta hyvää tekeekin. Siltinkään eivät tarjoa apua ja olen sitä lakannut pyytämästä, mitä mä niillä kun nekään ei osaa muuta kun surkutella ja valittaa. Siis en ole taloudellisesti apua pyytänyt vaan toivonut, että joku kuuntelisi mutta turhaan.

 

[ap.]

siksi kun sinä olet se äiti ja nykyisin ei ole tätä piika systeemiäkään. että se äiti sais vaan perseellään istua ja piika tekisi työt. ja omavalintahan se on. ei ketään pakoteta äidiksi

Ja lisään siis tähän, että mies sanoi tämän syyksi siihen kun kysyin häneltä samat asiat kun täältä. Koska sinä olet äiti, se on sun velvollisuus. Olla aina läsnä ja paikalla. Et sä voi mennä enää.

 

[isoäiti mölykylästä]

Ja lisään siis tähän, että mies sanoi tämän syyksi siihen kun kysyin häneltä samat asiat kun täältä. Koska sinä olet äiti, se on sun velvollisuus. Olla aina läsnä ja paikalla. Et sä voi mennä enää.

tosiasiassa sen miehenkin pitäis kasvaa isäksi ja jättää menemiset vähemmälle ja jos menee olla sitten valmis vastavuoroisesti päästämään se äiti menemään

 

["kukka"]

mie nyt sitte sanoin tuossa tilanteessa että nyt riittää.viikko sitten ja olen hajalla -kannan saatananmoista syyllisyyttä päätöksestäni vaikka tiedän että itseäni ajatellen se on ainoa oikea päätös,ei mikään hetken huumaa vaan ainakin kaksi vuotta olen sitä pohtinut ja on siitä puhuttukin, silti mikään ei ole muuttunut.

meillä siis kolmevuotias poika jonka olen hoitanu aina yksin, kaiken.olen vastannut taloudesta yksin, kokoajan (en mikään isotuloinen ole). mutta silti tuo "jättäjän syyllisyys" on ihan älyttömän kova taakka kannettavaksi, kun ei ole mitään "oikeaa"syytä eroon :mies ei ryyppää eikä lyö eikä edes petä...ei sillä, ei tee paljoa muutakaan. meiltä loppui keskusteluyhteys ja läheisyys.arkemme oli hiljaista mököttämistä päivästä toiseen ja minusta se antaa jo lapselle ihan kummallisen kuvan elämästä. mies ei tee lapsen kanssa oma-aloitteisesti mitään, pyynnöstäkin hyvin nihkeästi. Toki meillä on ihan erilaiset haaveet elämällekin, minä haluan lisää lapsia - hän ei. minä haluan naimisiin - hän ei. nyt sitten mietin että miksi ihmeessä tässä suhteessa olin melkein kymmenen vuotta...no onneksi sain siitä ihanan ja rakkaan pojan, joka joutuu nyt kärsimään minun virheistäni ja päätöksistäni...

okei, itsesääli ja syyllisyys on nyt vallanneet minut mutta josko tästä noustaisiin...joskus....

 

["tööt"]

Ja lisään siis tähän, että mies sanoi tämän syyksi siihen kun kysyin häneltä samat asiat kun täältä. Koska sinä olet äiti, se on sun velvollisuus. Olla aina läsnä ja paikalla. Et sä voi mennä enää.

Laita ukko mäkeen ja tuumaa: sinä maksat mukavat elarit, mitäs kastoit jormaasi. It's payback time.

 

["tööt"]

[QUOTE="kukka";23713090]mie nyt sitte sanoin tuossa tilanteessa että nyt riittää.viikko sitten ja olen hajalla -kannan saatananmoista syyllisyyttä päätöksestäni vaikka tiedän että itseäni ajatellen se on ainoa oikea päätös,ei mikään hetken huumaa vaan ainakin kaksi vuotta olen sitä pohtinut ja on siitä puhuttukin, silti mikään ei ole muuttunut.

meillä siis kolmevuotias poika jonka olen hoitanu aina yksin, kaiken.olen vastannut taloudesta yksin, kokoajan (en mikään isotuloinen ole). mutta silti tuo "jättäjän syyllisyys" on ihan älyttömän kova taakka kannettavaksi, kun ei ole mitään "oikeaa"syytä eroon :mies ei ryyppää eikä lyö eikä edes petä...ei sillä, ei tee paljoa muutakaan. meiltä loppui keskusteluyhteys ja läheisyys.arkemme oli hiljaista mököttämistä päivästä toiseen ja minusta se antaa jo lapselle ihan kummallisen kuvan elämästä. mies ei tee lapsen kanssa oma-aloitteisesti mitään, pyynnöstäkin hyvin nihkeästi. Toki meillä on ihan erilaiset haaveet elämällekin, minä haluan lisää lapsia - hän ei. minä haluan naimisiin - hän ei. nyt sitten mietin että miksi ihmeessä tässä suhteessa olin melkein kymmenen vuotta...no onneksi sain siitä ihanan ja rakkaan pojan, joka joutuu nyt kärsimään minun virheistäni ja päätöksistäni...

okei, itsesääli ja syyllisyys on nyt vallanneet minut mutta josko tästä noustaisiin...joskus....[/QUOTE]

Hyvän päätöksen teit

 

[dfdf]

Ala vaatia oikeuksiasi ja miestä kantamaan oman osansa vastuusta. Kysy ensimmäisenä, onko miehen mielestä lasten- ja kodinhoito työtä. Jos ei ole, niin silloin miehen tulee olla töidensä jälkeen puolet ajastaan vetovastuussa. Jos taas on työtä, niin silloin miehesi velvollisuus on helpottaa sinun työtaakkaasi, joka on nyt 24 h vuorokaudessa. Eli sama homma. Hän hoitaa lapsia ja kotia puolet ajasta työpäivänsä jälkeen.

Älä kysele tai ole liian kiltti, vaan vaadi oikeuksiasi. Ilmoitat vain, että nyt on sinun vuorosi olla vapaalla ja mies hoitaa jokaikisen ihanduksen ja heräämisen seuraavan puolen vuorokauden aikana.

 

[ap.]

[QUOTE="kukka";23713090]mie nyt sitte sanoin tuossa tilanteessa että nyt riittää.viikko sitten ja olen hajalla -kannan saatananmoista syyllisyyttä päätöksestäni vaikka tiedän että itseäni ajatellen se on ainoa oikea päätös,ei mikään hetken huumaa vaan ainakin kaksi vuotta olen sitä pohtinut ja on siitä puhuttukin, silti mikään ei ole muuttunut.

meillä siis kolmevuotias poika jonka olen hoitanu aina yksin, kaiken.olen vastannut taloudesta yksin, kokoajan (en mikään isotuloinen ole). mutta silti tuo "jättäjän syyllisyys" on ihan älyttömän kova taakka kannettavaksi, kun ei ole mitään "oikeaa"syytä eroon :mies ei ryyppää eikä lyö eikä edes petä...ei sillä, ei tee paljoa muutakaan. meiltä loppui keskusteluyhteys ja läheisyys.arkemme oli hiljaista mököttämistä päivästä toiseen ja minusta se antaa jo lapselle ihan kummallisen kuvan elämästä. mies ei tee lapsen kanssa oma-aloitteisesti mitään, pyynnöstäkin hyvin nihkeästi. Toki meillä on ihan erilaiset haaveet elämällekin, minä haluan lisää lapsia - hän ei. minä haluan naimisiin - hän ei. nyt sitten mietin että miksi ihmeessä tässä suhteessa olin melkein kymmenen vuotta...no onneksi sain siitä ihanan ja rakkaan pojan, joka joutuu nyt kärsimään minun virheistäni ja päätöksistäni...

okei, itsesääli ja syyllisyys on nyt vallanneet minut mutta josko tästä noustaisiin...joskus....[/QUOTE]

Ehkä mullakin joskus on oikeesti voimaa tehdä toi. Miehellä ei uskoa siihen että mä täältä lähtisin. Muutama hellä sana ja olen koukussa. Lähteä olen uhannut jo kolme vuotta mutta silti olen täällä.. edelleen.

 

[mieli]

Lähde sinäkin töihin. Saat jotain omaa elämään ja miehellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin alkaa ottaa osaltaan vastuuta. Taloudellinen tilanne kohenee myös siinä sivussa. Lapset ei siitä kärsi, päinvastoin sun väsymyksestä ja kokoajan kasvavasta katkeruudesta kärsivät, eivät vieraan hoidosta.

 

[ap.]

Ala vaatia oikeuksiasi ja miestä kantamaan oman osansa vastuusta. Kysy ensimmäisenä, onko miehen mielestä lasten- ja kodinhoito työtä. Jos ei ole, niin silloin miehen tulee olla töidensä jälkeen puolet ajastaan vetovastuussa. Jos taas on työtä, niin silloin miehesi velvollisuus on helpottaa sinun työtaakkaasi, joka on nyt 24 h vuorokaudessa. Eli sama homma. Hän hoitaa lapsia ja kotia puolet ajasta työpäivänsä jälkeen.

Älä kysele tai ole liian kiltti, vaan vaadi oikeuksiasi. Ilmoitat vain, että nyt on sinun vuorosi olla vapaalla ja mies hoitaa jokaikisen ihanduksen ja heräämisen seuraavan puolen vuorokauden aikana.

Olen yrittänyt. Mies vaan ei liikauta eväänsä, kun lapsi pyytää jotain tai huutaa. Ja minä riennän apuun. Tottakai riennän. Ei ole lapsen vika että isä on tuollainen.

 

[ap.]

Lähde sinäkin töihin. Saat jotain omaa elämään ja miehellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin alkaa ottaa osaltaan vastuuta. Taloudellinen tilanne kohenee myös siinä sivussa. Lapset ei siitä kärsi, päinvastoin sun väsymyksestä ja kokoajan kasvavasta katkeruudesta kärsivät, eivät vieraan hoidosta.

Olen yrittänyt kaikkeni löytääkseni töitä viimeisen kaksi vuotta mutta en pääse edes haastatteluun mihinkään. Soitan ja lähetän hakemuksia tauotta.

 

["xxxx"]

Laita lapset tarhaan ja mies parisuhdeterapiaan.

 

[ap.]

[QUOTE="xxxx";23713171]Laita lapset tarhaan ja mies parisuhdeterapiaan.[/QUOTE]

Toinen on kolme kertaa vko:ssa päikkärissä ja toinen on vasta kaksi joten en viitsi/halua vielä laittaa. Ja minä maksan hoitomaksut kun kerta lapsen sinne halusin joten varaa ei ole.

 

["katmat"]

Miks mulla ei oo oikeutta nukkua kun olen äiti?
Miksi mun pitää olla aina skarppina jos lapsi pissaa sänkyyn tai menee vessaan yöllä?
Miksi mä olen se joka aina hädän tullen rientää apuun?
Miksi mä olen se joka EI saa pitää vapaa-aikaa kuin pari kertaa vuodessa, miehen rampatessa kavereilla lähes joka päivä?
Miks mun pitää vapaa-aikakin käyttää takapihalla, että voin olla valmiudessa vaihtamaan vaippaa ja laittamaan lapset nukkumaan?
Kun taas mies lähtee pämppäämään kavereiden kanssa joka viikonloppu, enemmän tai vähemmän. ei välttis pämppää mut on poissa kotoo.
Miks mies kitisee, kun haluis olla kotona meidän kanssa, mut valitsee silti kaverinsa ensin?
Miksi mä käytän kaiken aikani ja rahani vain lasten hyvinvointiin? Eikö mulla ole oikeus ostaa mitään itselleni ilman että olen velkaa johonkin nettifirmaan kun on pakko tilata vaatteet tilille?
Miksi mun pitää välillä (nykyään liian usein) ottaa pikavippejä laskujen maksuun?
Miks mulla ei enää ole kavereita kun mies ei koskaan kotona ja mä en pääse mihinkään, aina on este.

Aaaah, ymmärrän, hän on TÖISSÄ ja minä KOTONA. Miehellä työpäivänpituus vaihtelee 2-9h paikkeilla, mun "työ" jatkuu läpi yönkin. Ennen ei äitiys ollut työtä, mutta mitä enemmän tämä jatkuu, sitä työläämmäksi se käy.

Siinäpä pienen pieni tunteen purkaus.
Jaa, mitä teen täällä enää? No, tää kappale on aika hel**tin kuvaava: Laura Närhi- Kaksi irrallaan.
Mä en osaa vaikka kuinka huutelisitte, että kerää ittes ja lähde ni ei tuu onnistumaan, ei ole ainakaan vielä voimia siihen.

Oot valinnu vähä huonosti miehen. Sori vaan. ILmeisesti hän on yks lapsi muiden joukossa. Nyt laitat kovan kovaa vastaan ja pakotat miehen tekemään oman osuutensa. ja mitä tuohon raha-asiaan tulee niin kai sun miehes yhtälailla osallistuu lasten hankintoihin kuin sinäkin, eikös ne teiän yhteisiä lapsia oo? Mä en ikinä oo voinu ymmärtää tuota että kun ollaan samaa perhettä niin rahat pidetään visusti omina. Ei se pelitä jos toinen on kotona ja toinen töissä. Meillä ainakin on yhteiset rahat ja meillä sujuu hyvin.

 

[riiviöiden äiti]

Eihän tuo johdu siitä että olet ÄITI vaan siitä että sinulla on huono mies.