T
tyydynkö liian vähään
Vieras
Olen omasta mielestäni kehittynyt ihmisenä hirmuisesti erojen ja elämänkoulun myötä. Nuorempana itsetunto oli huono ja olin ujo. Nyt minusta tuntuu, että itsetunto on ihan normaalilla tasolla.
Olen kokenut eron kahdesta pitkästä suhteesta ja parista lyhyemmästä seurustelusuhteesta. Juttelin eilen hyvän ystäväni kanssa siitä, miten voi olla mahdollista, että en ole koskaan löytänyt rinnalleni ketään kelvollista miestä. Baarissa en tykkää käydä, koska en juo ja netissä miehet tuntuvat olevan liian hyviä, liian vaativia tai liian huonoja. Ystäväni sanoi suoraan, että hänen mielestään minä valitsen aina minulle liian huonoja miehiä eli alitan riman. Hän nimitti minua "rakkauden alisuorittajaksi". Puhelun jälkeen jäin miettimään, että hän taitaa olla oikeassa.
Miksi minä valitsen aina tasoani huonompia miehiä? Miehet ovat nimittäin koulutukseltaan, ulkonäöltään ja usein jopa palkassa minuun verrattuna huonompia. Se puolestaan aiheuttaa usein riitaa. Haluaisin tasa-arvoisen parisuhteen seksin, rakkauden, kotitöiden ja raha-asioiden osalta. Kuitenkin olen saanut sovinisteja sohvaperunoita, joiden mielestä mies on perheen pää. Sen tajusin, että alkuhuumassa teen parisuhteen eteen enemmän töitä kuin mies ja tykkään hemmotella miestä, mutta tajuan myös sen, että mies ei hemmottele minua eikä näe niin paljon vaivaa.
Haluan elämässä eteenpäin enkä tahtoisi jäädä ikuisesti sinkuksi. Tykkään olla yksinkin, mutta minusta parasta olisi hyvä parisuhde. Eroaminen sattuu aina kovasti, joten en halua jatkaa enää tälläkään linjalla, että seurustellessa menee OK, mutta yhteenmuutettaessa kaikki romahtaa. Lopulta minä olen aina se, joka jättää, kun miehellä ei ole mielenkiintoa saada asioita kuntoon.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Onko jollain toisella kokemusta asiasta? Haluaisin oppia tästä jotakin, etten taas valitse sellaista miestä, mistä ei tule yhtään mitään.
Olen kokenut eron kahdesta pitkästä suhteesta ja parista lyhyemmästä seurustelusuhteesta. Juttelin eilen hyvän ystäväni kanssa siitä, miten voi olla mahdollista, että en ole koskaan löytänyt rinnalleni ketään kelvollista miestä. Baarissa en tykkää käydä, koska en juo ja netissä miehet tuntuvat olevan liian hyviä, liian vaativia tai liian huonoja. Ystäväni sanoi suoraan, että hänen mielestään minä valitsen aina minulle liian huonoja miehiä eli alitan riman. Hän nimitti minua "rakkauden alisuorittajaksi". Puhelun jälkeen jäin miettimään, että hän taitaa olla oikeassa.
Miksi minä valitsen aina tasoani huonompia miehiä? Miehet ovat nimittäin koulutukseltaan, ulkonäöltään ja usein jopa palkassa minuun verrattuna huonompia. Se puolestaan aiheuttaa usein riitaa. Haluaisin tasa-arvoisen parisuhteen seksin, rakkauden, kotitöiden ja raha-asioiden osalta. Kuitenkin olen saanut sovinisteja sohvaperunoita, joiden mielestä mies on perheen pää. Sen tajusin, että alkuhuumassa teen parisuhteen eteen enemmän töitä kuin mies ja tykkään hemmotella miestä, mutta tajuan myös sen, että mies ei hemmottele minua eikä näe niin paljon vaivaa.
Haluan elämässä eteenpäin enkä tahtoisi jäädä ikuisesti sinkuksi. Tykkään olla yksinkin, mutta minusta parasta olisi hyvä parisuhde. Eroaminen sattuu aina kovasti, joten en halua jatkaa enää tälläkään linjalla, että seurustellessa menee OK, mutta yhteenmuutettaessa kaikki romahtaa. Lopulta minä olen aina se, joka jättää, kun miehellä ei ole mielenkiintoa saada asioita kuntoon.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Onko jollain toisella kokemusta asiasta? Haluaisin oppia tästä jotakin, etten taas valitse sellaista miestä, mistä ei tule yhtään mitään.