V
M
"marinka"
Vieras
Ai, toi tulistuva lapsi linkki ei näyttänyt toimivan, mutta laita kuukeliin "tulistuva lapsi" niin pääset jyvälle.
M
"marinka"
Vieras
[QUOTE="marinka";25584289]Ai, toi tulistuva lapsi linkki ei näyttänyt toimivan, mutta laita kuukeliin "tulistuva lapsi" niin pääset jyvälle.[/QUOTE]
tuos tiivistelmä kirjasta:
Tämä on kirja lapsista, jotka saattavat käyttäytyä äärimmäisen silmiinpistävästi saamalla raivokohtauksia joko kotona tai koulussa ja olemalla tottelemattomia ja uhmakkaita niin verbaalisesti kuin fyysisestikin. Heidän elämänsä on erityisen vaativaa heille itselleen, heidän vanhemmilleen, sisaruksilleen, opettajilleen ja kaikille, jotka ovat vuorovaikutuksessa heidän kanssaan. Tässä kirjassa heitä kutsutaan tulistuviksi lapsiksi.Viime vuosikymmeninä tehty tutkimustyö on osoittanut, että tulistuvien lasten vaikeudet saattavat olla paljon mutkikkaampia kuin aikaisemmin on luultu ja ne saattavat olla monen eri tekijän aikaansaamia.Kirjoittajan päämääränä on auttaa meitä ymmärtämään näitä lapsia. Teoksessaan hän esittää käytännöllisesti ja kattavasti, miten voimme lähestyä tulistuvia lapsia niin, että vähennämme epäsuotuisia vuorovaikutustilanteita päivähoidossa, koulussa ja kotona.
tuos tiivistelmä kirjasta:
Tämä on kirja lapsista, jotka saattavat käyttäytyä äärimmäisen silmiinpistävästi saamalla raivokohtauksia joko kotona tai koulussa ja olemalla tottelemattomia ja uhmakkaita niin verbaalisesti kuin fyysisestikin. Heidän elämänsä on erityisen vaativaa heille itselleen, heidän vanhemmilleen, sisaruksilleen, opettajilleen ja kaikille, jotka ovat vuorovaikutuksessa heidän kanssaan. Tässä kirjassa heitä kutsutaan tulistuviksi lapsiksi.Viime vuosikymmeninä tehty tutkimustyö on osoittanut, että tulistuvien lasten vaikeudet saattavat olla paljon mutkikkaampia kuin aikaisemmin on luultu ja ne saattavat olla monen eri tekijän aikaansaamia.Kirjoittajan päämääränä on auttaa meitä ymmärtämään näitä lapsia. Teoksessaan hän esittää käytännöllisesti ja kattavasti, miten voimme lähestyä tulistuvia lapsia niin, että vähennämme epäsuotuisia vuorovaikutustilanteita päivähoidossa, koulussa ja kotona.
P
pomo
Vieras
Voi pyhä sylvi! oppaita siihen, että tulee kiukuttelevan lapsen kanssa toimeen... Eipä ihme että nykynuoriso on ihan kuutamolla, kun vanhemmat opiskelevat vasta äideiksi ja isiksi....
A
"ap."
Vieras
[QUOTE="kolmen äiti";25584245]Jos puhut tästä neuvolassa, ja esität toiveen päästä perheneuvolaan ei teistä tämän perusteella tehdä lastensuojeluun ilmoitusta. Se että haet apua, ja keinoja kasvattaa haastavaa lasta on hyvä asia!! Ole itsellesi armollisempi, vaikka se vaikeaa onkin. Ja se ei varmasti lohduta, mutta ajan kanssa helpottaa, lapsi mieltää se että pikkusisarus on ihan kiva leikkikaveri kun kasvaa. Ja toisaalta alkaa laittaa myös vähän isoveljelleen vastaan.
Meillä oli samanlaista keskimmäisen kanssa, tuntui että lapsi tekee hulluksi mikään ei tehoa. Meillä auttoi se kun aloin oikeasti tiedostaa miten hermostunut olen ja jatkuvasti jännittynyt. Odotin mitä seuraavaksi tapahtuu, ja siitä syntyi kierre missä lapsi sai huomiota ja koko perhe tuntui hyppäävän yhden tahtiin. Aloin nähdä oikeasti hyviä asoita lapsessa, enkä vain syyllisyydentunnosta osoitettuja kehuja ja kannustuksia. Tiedän sen olevan vaikeaa, ja helpommin sanottu kuin tehty! Laitoin itselleni vaatimustason alemmaksi, se riitti että sai lapset tekemään 10 minuuttia jotain ilman lyömistä, potkimista, puremista ja raapimista. Otin poikaa mukaan "isoveljen" juttuihin, laitoimme yhdessä pyykkiä, hän sai osallistua ruuan laittoon yms. Huomasin että lapsi tarvitsi tekemistä jossa aikuinen ohjaa ja opastaa alkuun, mutta silti jotain selkeästi isomman juttua. Teimme palapeliä, muovailimme muovailuvahasta juttuja. Hän huomasi että pikkusisarus ei kaikkea osaa, mutta hänpä voi opettaa ja neuvoa. Kannustin ja kehuin aiheesta, kun satutti aloin vedota että nyt sattuu pieni itkee kun tuntuu niin pahalta, ei se aluksi mitään auttanut mutta ajan kanssa alkoi mennä perille. Ja menin välillä vessaan, ja laskin tuhanteen että rauhoittuisin.Eii kannata sortua vertailemaan itseään muihin, tai yrittää liikaa. Se ilo on otettava todella pienestä. Meillä tuo jäähypenkki alkoi kunnolla toimia vasta 4-vuotiaana. Pikkuhiljaa meillä on alkanut elämä asettua, poika aloittaa syksyllä eskarin ja on erittäin tunteellinen, herkkä, nokkela ja toisaalta taas todella tuliluonteinen. Mutta suurimmilta vältytään nykyään, kun asioihin puuttuu ajoissa ja alkaa puhua ja kysellä että mistäs nyt tuulee. Rauhoittumiseen vaatii nykyään sen että saa olla itsekseen, ja asiat selvitetään vasta kun pahin kuohu on ohi.[/QUOTE]
Kiitos, tässä olikin ihan hyviä vinkkejä!
Tai olen tätä kyllä koettanutkin, mutta en ehkä vielä täysin sisäistänyt ja luopunut leikistä tai menettänyt malttini liian pian... Tuntuu vaan usein niin vaikealta saada poika innostumaan mistään. Luulen, että jos pyydän häntä vaikka laittamaan pyykkejä yhdessä kanssani tai muovailemaan, niin hän jotenkin luulee, että odotan hänen osaavan laittaa pyykkejä oikein tai muovailla samalla tavalla kuin minä itse. Jotenkin pelkään, että lapsella on hirveät paineet kaikesta, vaikka tietenkin painostamista on koetettu välttää, mutta lapsi kokee kannustuksenkin painostamisena. Meidän pitäisi löytää nyt jotain tekemistä josta lapsi itse aidosti nauttisi ja kokisi onnistumisen tunnetta, se jo helpottaisi.
Meillä oli samanlaista keskimmäisen kanssa, tuntui että lapsi tekee hulluksi mikään ei tehoa. Meillä auttoi se kun aloin oikeasti tiedostaa miten hermostunut olen ja jatkuvasti jännittynyt. Odotin mitä seuraavaksi tapahtuu, ja siitä syntyi kierre missä lapsi sai huomiota ja koko perhe tuntui hyppäävän yhden tahtiin. Aloin nähdä oikeasti hyviä asoita lapsessa, enkä vain syyllisyydentunnosta osoitettuja kehuja ja kannustuksia. Tiedän sen olevan vaikeaa, ja helpommin sanottu kuin tehty! Laitoin itselleni vaatimustason alemmaksi, se riitti että sai lapset tekemään 10 minuuttia jotain ilman lyömistä, potkimista, puremista ja raapimista. Otin poikaa mukaan "isoveljen" juttuihin, laitoimme yhdessä pyykkiä, hän sai osallistua ruuan laittoon yms. Huomasin että lapsi tarvitsi tekemistä jossa aikuinen ohjaa ja opastaa alkuun, mutta silti jotain selkeästi isomman juttua. Teimme palapeliä, muovailimme muovailuvahasta juttuja. Hän huomasi että pikkusisarus ei kaikkea osaa, mutta hänpä voi opettaa ja neuvoa. Kannustin ja kehuin aiheesta, kun satutti aloin vedota että nyt sattuu pieni itkee kun tuntuu niin pahalta, ei se aluksi mitään auttanut mutta ajan kanssa alkoi mennä perille. Ja menin välillä vessaan, ja laskin tuhanteen että rauhoittuisin.Eii kannata sortua vertailemaan itseään muihin, tai yrittää liikaa. Se ilo on otettava todella pienestä. Meillä tuo jäähypenkki alkoi kunnolla toimia vasta 4-vuotiaana. Pikkuhiljaa meillä on alkanut elämä asettua, poika aloittaa syksyllä eskarin ja on erittäin tunteellinen, herkkä, nokkela ja toisaalta taas todella tuliluonteinen. Mutta suurimmilta vältytään nykyään, kun asioihin puuttuu ajoissa ja alkaa puhua ja kysellä että mistäs nyt tuulee. Rauhoittumiseen vaatii nykyään sen että saa olla itsekseen, ja asiat selvitetään vasta kun pahin kuohu on ohi.[/QUOTE]
Kiitos, tässä olikin ihan hyviä vinkkejä!
Tai olen tätä kyllä koettanutkin, mutta en ehkä vielä täysin sisäistänyt ja luopunut leikistä tai menettänyt malttini liian pian... Tuntuu vaan usein niin vaikealta saada poika innostumaan mistään. Luulen, että jos pyydän häntä vaikka laittamaan pyykkejä yhdessä kanssani tai muovailemaan, niin hän jotenkin luulee, että odotan hänen osaavan laittaa pyykkejä oikein tai muovailla samalla tavalla kuin minä itse. Jotenkin pelkään, että lapsella on hirveät paineet kaikesta, vaikka tietenkin painostamista on koetettu välttää, mutta lapsi kokee kannustuksenkin painostamisena. Meidän pitäisi löytää nyt jotain tekemistä josta lapsi itse aidosti nauttisi ja kokisi onnistumisen tunnetta, se jo helpottaisi.
M
"marinka"
Vieras
Jos on erilaisia vanhempia, niin kyl erilaisia lapsiakin...kaikkiin lapsiin vaan ei tepsi samat keinot joita ehkä sinä olet käyttänyt.
N
noup
Vieras
kuinkahan moni normaali ylivilkas lapsi saa tänäpäivänä ADHD leima? voi herranjestas, onkohan se mätä nykyään jossain muualla kuin niissä lapsissa!! Toki on oikeastikin ADHD lapsia, mut tuntuu vaan et vanhemmat hakee nykyään "helpotusta" jos lapsen kans kusee kasvatus ja kaikki!!! Jokainen lapsi on vanhempiensa kasvatuksen tulos. Olen kuullut sanottavan lähes kehuttavan sellaisen ihmisen, joka on täysin vapaan kasvatuksen ja kurittomuuden tulos, jottei hänellä ole mitään tapoja ja saa aina kaiken haluamansa. Voi sitten miettiä kukin tuleeko kullanmurusta toisia kunnioittava vai vain omaa napaa tuijottava.
K
"kolmen äiti"
Vieras
"marikan" linkissä oli ainakin vinkkejä joilla meidän perheessä on menty eteenpäin oman pojan kanssa. Noihin vaipanlaitto ja pissa housu juttuihin sanoisin että tilannetta ainakin meillä pahensi se että lapsen pissaamiseen puuttuttiin ja huomioitiin negatiivisesti. Se on ymmärrettävää että se ärsyttää, mutta 3- vuotiaalla ei ole hirveästi sanoja tai loogisia keinoja näyttää suuttumustaan. Ja huomiota hän saa kun sen tekee, joten siten hän onnistuu siinä. Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan huomionhausta, ei mistään kiusanteosta tuon ikäisellä. Mitäs jos ensikerralla et noteeraisi koko pissamista? Antaisit housut jalkaan kun tilanne on rauhoittunut. Hän huomaa että äitiin ei saa vauhtia vaikka pissaisi, ja jäähy jatkuu sitten vaikka ilman housuja.
A
"ap."
Vieras
Ai niin että kesken jäähyn otetaan sieltä pois ja aletaan väkisin pitää märkiä housuja jalassa...?
Minusta se menee juuri siihen älyttömään valtataisteluun jota meillä päivittäin käydään, aina poika keksii siihen jotain muuta tilalle. Ja kun näitä tilanteita tulee muitakin spontaanisti, niin aina ei voi keksiä jotain nerokasta ratkaisua siinä pienessä hetkessä... Pitäisi mieluumin keksiä jokin selkeä toimintamalli.
P
pomo
Vieras
Ei kai toimi, kun ei kokeile. Ovela lapsi. Vanhempiaan ovelampi. Musta vika on kyllä mielikuvituksessa, jos ei osaa keksiä rangaistuksia, jotka lapsi ymmärtää ja tajuaa. Ei noin pienten kanssa keskustella. Voi kertoa asioita ja syy-yhteyksiä, mutta leiki toki samaa leikkiä lapsen kanssa. Tässä tapauksessa pissaleikkiä.
M
"mjau"
Vieras
ohhoh mikä pari ootte miehen kanssa ku ette edes riitele. Tais pieni valkonen valhe tulla ku kaikki riitelee. Yrität pitää jotai täydellisyyden kulissia. Otat poikaa hartioista kiinni ja sanot et tää pompottelu loppuu nyt ja uskot siihen itsekin etkä oo tommonen nössykkä lakiopus kourassa.
P
pomo
Vieras
No just. Mitäpä jos vaikka ihan sanot sille jäähylle mennessä, että jos pissit nyt housuun, saat pitää ne housut jalassasi. Kuivia ei nyt ole muita ja on liian kylmää olla alasti.
K
"kolmen äiti"
Vieras
Ja tuohon mielekkääseen tekemiseen.. Sen ei tarvitse olla mitään erikoista joku pieni teko tai ele, josta lapsi saa onnistumisen tunteen. Antaa lusikan laatikosta, laittaa sukan jalkaan ja oppii huomaamaan että hän onkin jo niin taitava että osasi tehdä niin. Niistä meillä alkoi lapsi saada luottamusta itseensä, ja meidän poika on myös aika kova itsensä piiskaaja ollut aina. Se että epäonnistuu on ihan hyvä huomioida myös, maitolasi kaatuu siihen voi sanoa että huomaatko se saatiin kuivattua ja antaa lapsen vaikka itse kuivata. Tällaista hermoja vaativaa, mutta toisaalta palkitsevaa kun vain jaksaa.. tsemppiä teidän perheelle kovasti!!
A
"ap."
Vieras
[QUOTE="kolmen äiti";25584352]"marikan" linkissä oli ainakin vinkkejä joilla meidän perheessä on menty eteenpäin oman pojan kanssa. Noihin vaipanlaitto ja pissa housu juttuihin sanoisin että tilannetta ainakin meillä pahensi se että lapsen pissaamiseen puuttuttiin ja huomioitiin negatiivisesti. Se on ymmärrettävää että se ärsyttää, mutta 3- vuotiaalla ei ole hirveästi sanoja tai loogisia keinoja näyttää suuttumustaan. Ja huomiota hän saa kun sen tekee, joten siten hän onnistuu siinä. Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan huomionhausta, ei mistään kiusanteosta tuon ikäisellä. Mitäs jos ensikerralla et noteeraisi koko pissamista? Antaisit housut jalkaan kun tilanne on rauhoittunut. Hän huomaa että äitiin ei saa vauhtia vaikka pissaisi, ja jäähy jatkuu sitten vaikka ilman housuja.[/QUOTE]
Joo, näin meillä on nyt tehtykin, että jäähy jatkuu ilman housujakin, enkä ole huomioinut sitä lorotusta... Toistaiseksi ei ole auttanut, mutta luulen että tuo pissaamisjuttu menee kyllä ohi pian. Se oli vain lähinnä esimerkki siitä, mitä kaikkea lapsi keksii, koko ajan tulee uutta juttua joilla lapsi provosoi ja hakee huomion. Vaikea se on silti kestää...
Tuossa "tulistuva lapsi" -kirjassa tuntui olevan järkeä, se auttaisi ainakin minua ymmärtämään lasta paremmin. Itse en ole lastani ADHD-lapseksi koskaan epäillyt, en edes varsinaisesti tiedä minkätyyppinen käytös siihen sopii. Ihan sama onko joku kasvatusvinkki tarkoitettu erityisesti adhd-lapsille vai ei, pääasia että se toimii ja auttaa ymmärtämään.
Ja vaikka se nyt ei asiaan varsinaisesti kuulukaan, niin ei tosiaan miehen kanssa riidellä, se ei ole mikään vale. Emme kumpikaan pidä siitä ja riitely on mielestäni järjetöntä, sillä asioilla on aina se toinenkin puoli ja se on hyvä kuulla ennen kuin alkaa syyttelemään. Meillä keskustellaan tai jos ei keskustella niin sitten vaan pahoitetaan mieli hiljaa. Siksi tätä nyt jotenkin on niin vaikea käsitellä kun en voi ymmärtää tuollasta aggressiivisuutta. Täydellisiä ei tosiaankaan olla.
Joo, näin meillä on nyt tehtykin, että jäähy jatkuu ilman housujakin, enkä ole huomioinut sitä lorotusta... Toistaiseksi ei ole auttanut, mutta luulen että tuo pissaamisjuttu menee kyllä ohi pian. Se oli vain lähinnä esimerkki siitä, mitä kaikkea lapsi keksii, koko ajan tulee uutta juttua joilla lapsi provosoi ja hakee huomion. Vaikea se on silti kestää...
Tuossa "tulistuva lapsi" -kirjassa tuntui olevan järkeä, se auttaisi ainakin minua ymmärtämään lasta paremmin. Itse en ole lastani ADHD-lapseksi koskaan epäillyt, en edes varsinaisesti tiedä minkätyyppinen käytös siihen sopii. Ihan sama onko joku kasvatusvinkki tarkoitettu erityisesti adhd-lapsille vai ei, pääasia että se toimii ja auttaa ymmärtämään.
Ja vaikka se nyt ei asiaan varsinaisesti kuulukaan, niin ei tosiaan miehen kanssa riidellä, se ei ole mikään vale. Emme kumpikaan pidä siitä ja riitely on mielestäni järjetöntä, sillä asioilla on aina se toinenkin puoli ja se on hyvä kuulla ennen kuin alkaa syyttelemään. Meillä keskustellaan tai jos ei keskustella niin sitten vaan pahoitetaan mieli hiljaa. Siksi tätä nyt jotenkin on niin vaikea käsitellä kun en voi ymmärtää tuollasta aggressiivisuutta. Täydellisiä ei tosiaankaan olla.
