Olen ilkeä ihminen ja yksin, mutta silti niin pirun vahva!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Miss mean
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Miss mean

Vieras
Minun tekee jostain kumman syystä mieli avautua, koska nyt tuntuu siltä, ettei monikaan minua ymmärrä (en kyllä odota sitä täältäkään).

Asiahan nyt on niin, että minä olen ilkeä ihminen. Siis ihan käsittämättömän suorasanainen. En kestä yhtään teeskentelyä, mitä naiset yleensä harrastaa. En kestä huomionhakua, joka tuntuu kuuluvan samaan harrastusmuotoon, enkä varsinkaan lusmuilua.

Tästä voi jo päätellä kuinka vaikea olen. En kestä lähestulkoon mitään, paitsi itseään kunnioittavia saavuttajia. Minua itseä ottaa päähän ihan mielettömästi, että tiedostan tämän ongelman enkä silti mahda sille mitään.

Näen punaista samantien kun kuulen ruikutusta ja marinaa helpoista työtehtävistä tai jos näen kun joku lusmuaa ja keksii henkistä migreeniä joka maanantaille. Ai jumalauta.
Punainen valo värähtää verkkokalvoille myös itsestäni kun en pysty olemaan hiljaa ja olla sanomatta mitään. Miksi siis miksi en kestä mitään, en itseänikään?

Itsesäälissä en silti vello, ärsyttää vaan. Kunpa osaisin olla solidaarinen ja tulla erilaistenkin ihmisten kanssa toimeen ja yrittää ymmärtää. Olen itse helvetin vahva pässinpää, jonka työmoraali ei ikinä kestäisi krapulamaanantaita tai lusmuttua kuntosalikeskiviikkoa.

Tässä nyt ei ollut varmaan mitään järkeä, mutta sainpahan sanottua!
 
No niin, sait sanottua. Se oli ihan hyvä.
Halaisin sua, mutta sä et varmaan hyväksy sellaista. Siksi sanon vaan ja laitan räpylänikin tähän: että HIGH FIVE!
 
No itse en näe sinua vahvana, päinvastoin, vahva ihminen kestäisi toisen ihmisen epätäydellisyyttä.
Jostain syystä tuollainen kuvaamasi käytös korostaa omaa epävarmuuttasi ja laittaa sinut hyökkäämään.

Vaadit itseltäsi täydellisyyttä joten muidenkin tulisi olla täydellisiä, ehkä sä olisit kuitenkin ihan ok ihminen, vaikka et aina suoriutuisi kaikesta ihan täydellisesti ja oikein?
 
Kuulostat helvetin estoiselta ja henkisesti solmussa olevalta ihmiseltä.
Olisi varmaan rankkaa olla sinä - ja rankkaa olla sinun läheisesi.

Toivottavasti vapaudut joskus ja saavutat sisäisen tasapainon ja rauhan.
 
Minun tekee jostain kumman syystä mieli avautua, koska nyt tuntuu siltä, ettei monikaan minua ymmärrä (en kyllä odota sitä täältäkään).

Asiahan nyt on niin, että minä olen ilkeä ihminen. Siis ihan käsittämättömän suorasanainen. En kestä yhtään teeskentelyä, mitä naiset yleensä harrastaa. En kestä huomionhakua, joka tuntuu kuuluvan samaan harrastusmuotoon, enkä varsinkaan lusmuilua.

Tästä voi jo päätellä kuinka vaikea olen. En kestä lähestulkoon mitään, paitsi itseään kunnioittavia saavuttajia. Minua itseä ottaa päähän ihan mielettömästi, että tiedostan tämän ongelman enkä silti mahda sille mitään.

Näen punaista samantien kun kuulen ruikutusta ja marinaa helpoista työtehtävistä tai jos näen kun joku lusmuaa ja keksii henkistä migreeniä joka maanantaille. Ai jumalauta.
Punainen valo värähtää verkkokalvoille myös itsestäni kun en pysty olemaan hiljaa ja olla sanomatta mitään. Miksi siis miksi en kestä mitään, en itseänikään?

Itsesäälissä en silti vello, ärsyttää vaan. Kunpa osaisin olla solidaarinen ja tulla erilaistenkin ihmisten kanssa toimeen ja yrittää ymmärtää. Olen itse helvetin vahva pässinpää, jonka työmoraali ei ikinä kestäisi krapulamaanantaita tai lusmuttua kuntosalikeskiviikkoa.

Tässä nyt ei ollut varmaan mitään järkeä, mutta sainpahan sanottua!

Mä en tykkää kans siitä jos joku menee töissä jatkuvasti siitä missä aita on matalin (ja en nyt puhu tilapäisestä väsymyksestä ja kiireestä), koska sen korjailu kaatuu usein muiden niskaan. Lusmuilijat ovat itsekkäitä.

Mutta jos on koko ajan semmoinen olo että pitää puhua epäkohdista, niin se kertoo siitä mikä on päällimmäisenä ajatusmaailmassa: epäkohdat, kritisointi jne.
On hyvä että sulla on moraali kunnossa, mutta elämässä ja ihmisissä on paljon muutakin.

Ja joskus on hyvä olla hiljaa ja antaa ajan tehdä tehtävänsä. Lusmuilijat pistetään kuriin usein jollakin tapaa tai he jotenkin vaan törmäävät itse käytöksensä seurauksiin.
 
Miksi noin? Itse kestän laiskuutta muissa ja itsessäni koska harvemmin se on minulta pois. tietysti jos joku teetättää työnsä juuri minulla, nin silloin vituttaa.
Inhoan kylläkin kiusaajia ja epärehellisyyttä itsekin.

en ole maailman ahkerin tai täydellisyyteen pyrkivät, enkä suorittajakaan.
Ja ne suorittajat yleensä suorittavat toisten kustannuksella.
 

Similar threads

S
Viestiä
8
Luettu
3K
Seksi
nimimerkitön elli jatkaa
N

Yhteistyössä