Olen kasvattanut lapseni kiltiksi, kohteliaaksi ja hyväkäytöksiseksi, mutta...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja en nyt ymmärrä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

en nyt ymmärrä

Vieras
nyt saan kuulla että lapsellani ei ole luonnetta. Siis onko se hyvä että lapsi tiuskii, äyskii ja käyttäytyy huonosti? Sittenkö vasta on luonnetta? Eikö hyvyys ole luonnetta? :o
 
Hyvät käytöstavat on hyvä aina olla, mutta jos liian kiltti, niin tullaan polkemaan jalkoihin mennen tullen ja palatessa. Eikä tule pärjäämään "kovassa kilpailussa".
 
Liiallinen pehmeys ja mukautuminen aina siihen mitä muut toivovat ei sekään ole hyvä asia. Lapsella olisi hyvä olla myös hiukan omaa tahtoa, ettei tule aikuisenankin jyrätyksi mielipiteineen.
 
[QUOTE="vieras";25094524]Miten sä olet kasvattanut kiltiksi?[/QUOTE]

Kiltteys lienee perusluonne, aivan kuten minulla ja isälläänkin. Tavat olen sitten opettanut niin että kaikille puhutaan nätisti, ketään ei koskaan kiusata/loukata/haukuta. Aikuisia kunnioitetaan, sovitut asiat tehdään, myös pyytämättä erikseen.
Ikää siis on lähemmäs 7v. ja on poika. Ei ikinä ole sanonut minulle rumasti, eikä ole käyttäytynyt huonosti. Ei saa raivareita, ei menetä malttiaan. Jne.
 
Kohtelias ja hyväkäytöksinen ovat tietysti niitä, mihin me kaikki toivottavasti pyrimme, sekä lapset että aikuiset. Mutta mullakin tuo "kiltti" särähtää korvaan. Ei lapsen tarvitse olla kiltti, eikä se ettei ole kiltti tarkoita sitä, että lapsi olisi paha! Kyllä omaa tahtoa ja luonnetta täytyy löytyä! Kiltti kuulostaa minusta sellaiselta, että lapsi mukautuu myöntyväisesti kaikkeen, mitä ulkopuolelta ohjaillaan. Hänellä ei ole omaa poikkeavaa tahtoa tai mielipidettä, tai ainakaan rohkeutta niiden ilmaisemiseen.

No mitä voisit sitten tehdä. Rohkaise lastasi ajattelemaan ja tahtomaan itse. Kysy, mitä mieltä sinä tästä olet. Anna lapsesi joskus olla, kohtuudessa määrin, johtaja. Kun hän sitten osoittaa sulle temperamenttiaan ja rohkenee olla pontevasti eri mieltä, hurraa mielessäsi.

Kohteliaisuus ja kauniit käytöstavat ovat sitten aivan eri asia, ne kannattaa tietysti säilyttää.
 
Eihän sitä lasta tartte pahaksi kehottaa alkamaan. Opetat lasta pitämään puolesi ja teet jotain mikä vahvistaa lapsen itsetuntoa, jotain siis missä se on hyvä. Mua opetettiin koko lapsuus ottamaan muut huomioon eka ja pistämään itteni viimeseks. Vieläkin 30-kymppisenä iskee välillä kapinavaiheita, ottaa päähän ihan kohtuuttomasti jos joku alkaa puhua päälle tai tuntuu et mut jotenkin sivuutetaan. Välillä menee taas överiksi sit toiseen suuntaan kun on pitänyt kapinoida kiltteyskasvatustaan vastaan. Kyllähän ihmisille tavat pitää opettaa, mut et muistaa ettei anna toisten jyrätä.
 
Että mua sitten raivostuttaa tämä nykyajan vouhotus tästä "sosiaalisuudesta" ja siitä kuinka koko ajan pitää olla reipas ja suuna päänä joka paikassa. Rauhallisia lapsia sitten syyllistetään vetäytymisestä ja hiljaisuudesta, vaikka pärjäävät varmasti ihan hyvin arkielämässä...sosiaaliset häiriöt on erikseen, mutta mun mielestäni sellaisella hiljaisella lapsella on ihan samalla tavalla LUONNE kuin hölösuillakin. PERKELE!
 
Tuo on tavallinen väärä yleistys. Yleensä mielletään, että temperamentti ja luonne on sellainen räiskyvä, näkyvä, itsepäinen. Mutta myös rauhallinen luonne ja temperamentti on olemassa, ap:n lapsella taitaa olla sellainen, eli kyllä hänelläkin on luonnetta =)

Räiskyvää itsepäistä määräilevää lasta on vaikea lähes mahdoton kasvattaa kiltiksi ja jatkuvasti hyväkäytöksiseksi, kun taas sopeutuva ja rauhallinen lapsi ohjautuu sellaiseksi lähes itsestään =) Molempiahan täällä arvostetaan, vähän vaan eri piireissä.
 
[QUOTE="a p";25094563]Ikää siis on lähemmäs 7v. ja on poika. Ei ikinä ole sanonut minulle rumasti, eikä ole käyttäytynyt huonosti. Ei saa raivareita, ei menetä malttiaan. Jne.[/QUOTE]

Ei kuulosta hyvältä. Tuo voi vielä kostautua murrosiässä tai aikuisena. Annatteko hänen koskaan "menettää malttiaan", vai torutteko että se on huonoa ja pahaa käytöstä? Lapsesi kuulostaa minusta pelokkaalta.

Kyllä meillä saa kotona tunteita näyttää ja pahaakin oloa purkaa. Ei ole inhimillistä, että aina vain hymyillään ja ollaan ystävällisiä kaikille ja kaikesta.
 
Saa hän menettää malttinsa, mutta kun ei menetä. Hetkeksi lyö homman seis jos ei onnistu ja yrittää sitten uudestaan. Pelokas ei ole, on reipas ja sosiaalinen, mutta hyvin rauhallisella tavalla.
 
Onhan se aivan eri asia, että jos lapsella on hiljainen ja rauhallinen temperamentti, kuin se, että hän on kaikkeen mukautuvainen nyhverö. Miettikää nyt vähän. Eivät ne vaihtoehdot ole ne äärilaidat, kyllä rauhallisellakin lapsella on hyvä olla riittävä itseilmaisun taito.
 
Itse olin liian kiltti lapsi, koska jouduin koko ajan pelkäämään vanhempieni reaktioita ja hakemaan hyväksyntää.
Teillä tuskin on tuommoisesta kysymys, vaan enemmänkin lapsen luonteesta.
 
Rauhallisuus on myös luonteenpiirre. Ja jos lapsella itsellään ei ole ongelmaa ujoudesta tms niin ei sitä ongelmaa pitäisi olla kellään muullakaan.

Oma 5-vuotias poikani on myös hyvin tottelevainen, rauhallinen ja hyvä käytöksinen. Ongelmaa ei kuitenkaan mielestäni ole sillä hän on myös sosiaalinen ja reilu kaveri.

Nämä rauhalliset pojat eivät ehkä lähde mukaan kaikkiin mahdollisiin päättömyyksiin, mutta usein ovat silti varsin haluttuja kavereita. Etenkin, jos sosiaaliset taidot ovat vahvat. Luulenpa, että suurin osa vanhemmista toivoo, että oman pojan kaverina on tällainen rauhallisempi lapsi.
 
Tiedatko ap mika minua arsyttaa? Se etta perus rauhallisten ja 'kilttien' lasten vanhemmat kuvittelee sen johtuvan puhtaasti kasvatuksesta ja heidan mielestaan lapset jotka kayttaytyvat toisinaan vahemman 'kiltisti' ovat vain huonosti kasvatettuja. Ah, jos meilla olisi vain yksi meidan kolmesta lapsesta olisimme varmaan taydellisia kasvattajia kuten ap, mutta onneksi emme ole ja ymmarran etta lapsen kayttaytymiseen vaikuttaa niin moni muukin asia kuin vanhempien kasvatus.
 
Kuka on sitten sanonut luonteettomaksi ja missä? Joku katkera koulukiusaajanicopetterin mammako? Jos, niin jätä omaan arvoonsa, sellaisten ihmisten omat lapset käyttäytyvät ikävästi ja ongelmallisesti, mutta nämä narsistivanhemmat eivät kykene yhtään katsomaan peiliin ja ottamaan vastuuta siitä, että auttaisivat muksujaan kasvamaan sosiaalisiksi. Sitten pitää syyllistää muita lapsia ja perheitä, koska jos meidän nicopetteri lyö, sehän johtuu vain turhautumisesta siihen, että toinen kehtaa olla luonteeton vässykkä.

Jos taas ihan joku ammatti-ihminen on ollut huolissaan pojastasi, juttelisin, millaisissa tilanteissa tämä huoli nousee. Tarvittaessa voisi sitten rohkaista esim. kertomaan omia mielipiteitään, ja kieltäytymään esim. kavereiden taholta tulevista jutuista, joissa ei halua olla osallisena.

Jokaisen lapsen tulisi saada kokea, että hän on arvostettu sellaisena kuin on, ja toisaalta käytöstavat kuuluvat kaikille. Toisia lapsia joutuu vähän enemmän hillitsemään ja jarruttelemaan, toisia taas saa rohkaista pitämään puolensa tarvittaessa.
 
Pitää opettaa lapsi olemaan tyytväinen luonteeseensa ja suhtautua siihen myös itse realistisesti. Tämä aloitus huokuu nössöyttä, mutta lapsi on varmaan ihan oma itsensä. Nyt pudistat pois tuollaiset satunnaisten ihmisten sanomat naurettavat loukkaukset.
 
Meilläkin on 7v täyttävä poika ja samantyylinen. Ongelma tuntuu ympäristölle olevan isompi joten olkoon. Jos poika olisi tottelematon rasavilli niin kai sekin huono juttu olis. Täytyy vaan tottua siihen että koskaan ei ole hyvin :D
 

Yhteistyössä