H
huono äiti
Vieras
Vanhemmuus on minulle taakka. Olen hoitoalalla töissä ja luulin, että pystyisin oman lapsenikin hoitamaan, mutta taas tänään iski kamala ahdistus, kun lapsi heräsi puoli kuusi ja yritin häntä viihdyttää koko pitkän aamun. Tuntuu pahalta, mutta en meinaa millään jaksaa hoitaa lasta. Veinkin hänet perhepäivähoitajalle, vaikka ei olisi ollut pakko.
Lapsi on vasta vähän yli vuoden vanha. Siitäkin koen nyt syyllisyyttä, että hän on hoidossa. Mummolan apua käytän niin paljon kuin mahdollista ja mies osallistuu kaikkeen, yrittää vielä tehdä minulta tekemättä jääneet kotityöt illalla pitkän työpäivän jälkeen.
Koen ajoittain onnen hetkiä lapseni kanssa, mutta helpotus on suuri, kun ei tarvitse olla kahden lapsen kanssa. Olen jo töissä, taloudellinen tilanne pakotti siihen ja en olisi kotona oloa enää jaksanut pitempään.
Perheemme asiat pitäisivät olla kaikin puolin kunnossa ja pidämme todella hyvän huolen lapsestamme, mutta kaksin lapsen kanssa pitkään oleminen saa usein aikaan kovan ahdistuksen.