Olen kuulema curling-vanhempi, koska...

[Voi luoja!]

...en ole ainakaan vielä kertaakaan huutanut tai tiuskinut lapselleni.

Tyttöni on nyt 3v ja risat. On ollut uhmaa, kiukuttelua, itkupotkuraivareita, kaikenlaisia tempauksia mutta koskaan en ole ääntäni korottanut. En tietääkseni ole ikinä menettänyt hermojani lapsen takia, vaikka välillä on kieltämättä ollut työn takana pysyä viilipyttynä.

Tänään tuli suora syytös siskoltani että olen curling-vanhempi, kun en osaa ääntä korottaa lapselle. Lapsi sai raivarin mitättömästä jutusta, vetäisi parit temput ja minä rauhallisesti vein hänet omaan huoneeseen ja sanoin että kahvipöytään palataan kun osataan käyttäytyä, tästä pidin myös kiinni vaikken asiaa ilmoittanutkaan huutamalla. Olisi kuulema pitänyt ärähtää ja korottaa ääntä, siskoni mukaan että lapsi oppisi miten käyttäydytään. Sanoin etten ole ikinä huutanut enkä tiuskinut ja sitten tuli tämä että lapseni kasvaa pumpulissa sen johdosta.

Sanokaapa nyt, pitääkö lapsia kasvattaa huutamisella? Itse en iedä huutamista missään tilanteessa, pidän sitä moukkamaisena käytöksenä. Lastani kohtaan olen aina rauhallinen, mutta en koskaan anna periksi. Lapsi saa raivota kun ei saa tahtoaan läpi, mutta periksi ei sillä saa vaikken koe tarpeelliseksi karjua lasta hiljaiseksi. Kyllä se pinna kiristyy täälläkin välillä, se on myönnettävä. Mutta onko se helkkarin huutaminen ihan pakollista?

 

["vieras"]

Mieheni huutaa lapsille ja meillä se on ainakin saanut vain aikaan sen, etteivät lapset sitten enää puhetta usko. En tosiaan ajattele, että huutamattomuus tarkottaisi sitä, että siloittaa lapsen elämän. Ja esimerkissäsi sinähän puutuit tilanteeseen, etkä antanut periksi.

 

[Yh-isä]

...en ole ainakaan vielä kertaakaan huutanut tai tiuskinut lapselleni.

Tyttöni on nyt 3v ja risat. On ollut uhmaa, kiukuttelua, itkupotkuraivareita, kaikenlaisia tempauksia mutta koskaan en ole ääntäni korottanut. En tietääkseni ole ikinä menettänyt hermojani lapsen takia, vaikka välillä on kieltämättä ollut työn takana pysyä viilipyttynä.

Tänään tuli suora syytös siskoltani että olen curling-vanhempi, kun en osaa ääntä korottaa lapselle. Lapsi sai raivarin mitättömästä jutusta, vetäisi parit temput ja minä rauhallisesti vein hänet omaan huoneeseen ja sanoin että kahvipöytään palataan kun osataan käyttäytyä, tästä pidin myös kiinni vaikken asiaa ilmoittanutkaan huutamalla. Olisi kuulema pitänyt ärähtää ja korottaa ääntä, siskoni mukaan että lapsi oppisi miten käyttäydytään. Sanoin etten ole ikinä huutanut enkä tiuskinut ja sitten tuli tämä että lapseni kasvaa pumpulissa sen johdosta.

Sanokaapa nyt, pitääkö lapsia kasvattaa huutamisella? Itse en iedä huutamista missään tilanteessa, pidän sitä moukkamaisena käytöksenä. Lastani kohtaan olen aina rauhallinen, mutta en koskaan anna periksi. Lapsi saa raivota kun ei saa tahtoaan läpi, mutta periksi ei sillä saa vaikken koe tarpeelliseksi karjua lasta hiljaiseksi. Kyllä se pinna kiristyy täälläkin välillä, se on myönnettävä. Mutta onko se helkkarin huutaminen ihan pakollista?

En minäkään huuda, minun mielestäni kun vanhempi hermostuu niin peli on jo menetetty. Sekö on sitä hyvää esimerkkiä? Pitää olla rauhallinen ja johdonmukainen. Mielestäni olet toiminut oikein

 

[halipupu harmaana]

Sanopa ap siskollesi, että ottaa ensin asioista selvää ennen kuin "syyttelee" ketään miksikään. Curling-vanhemmuus on jotain ihan muuta kuin sitä ettei huuda lapselleen.

 

[Eedla]

Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

 

[Teinien äiti]

Hienoa toimintaa sinulta! Jatka vaan samaan malliin, kokemuksesta voin sanoa, että kyllä kannattaa (olen "alentunut" korottamaan ääntäni kunnolla ehkä noin kaksi kertaa, ja silloin se todellakin tehosi, koska oli aika yllättävää, ei jokapäiväistä).

 

["vieras"]

Ei aikuisen huutaminen niissä itkupotkuraivarikohtauksissa auta yhtään. Mun mielestä huutaminen ei ole kasvatuskeino, mutta kyllä meillä tulee tilanteita että pitää ääntä korottaa ja joskus karjaista aika rumastikin. Itsellä vaikka kädet lihapullataikinassa ettei pääse heti fyysisesti puuttumaan tilanteeseen, eikä lapsi usko tavallisella äänellä sanomista - näin kävi viimeksi, jouduin ärähtämään kun lapsi alkoi kiusata lemmikkiä.

 

[Rosabella]

No täällä sitten toinen curlingmamma jos lapsille pitäisi muka huutaa ja tiuskia. Ihan oikein toimit ap

 

[Coffee Break]

Mun mielestä tiuskiminen ja huutaminen on inhimillistä. Tietyissä tapauksissa myös luonteeseen kuuluvia "ominaisuuksia", tai mulle ainakin on vaikeaa kuvitalla jotain hiljaista hissukkaa kilahtelemassa lapselle tai muillekaan Ja ennen kuin joku ehtii väittää että ap on mun mielestä hiljainen hissukka, niin ei, en ajatellut niin.

 

["viidenäiti"]

Sinulla on siis vaan yksi lapsi..? Ei ole pikkusisarrusta jota 3v kullannuppusi moukaroi sillä aikaa kun sinä pyörähdät pissalla..? Ei ole vauvaa jota imetät ja sillä samaisella hetkellä kullannuppusi kaataa kahvinpöhöt pitkin keittiön tasoja..?

En itsekkään ole karjumisen kannalla. Mutta kyllä tähän maailmaan ääntä mahtuu, eikä se lapsesi mene rikki jos sille toisinaan ääntä korottaakin. En aivan täysin ymmärrä tuota päänsilittelykasvatusta, kun elämä ei varmasti silitä lapsesi päätä siinä vaiheessa kun hän alkaa irtaantua sinusta ja kohtaa naapuruston pikkupahiksia, myöhemmin koulunkoviksia ja löytyyhän niitä vielä työelämästäkin.

Meilläkin lasten kanssa puhutaan, on säännöt ja toisia kunniotetaan (ei siis moukaroida, nakella niskoja ja puhuta rumasti edes niille omille sisarruksille). Mutta silti tulee tilanteita jolloin on pakko korottaa ääntä. On tilanteita jossa itse imetän (imetän usein seisaalteni ja kävellessäni) ja taapero keksii jotain supertyperää esim. kiipeää keittiötasoille ja pudottaa kahvinkeittimen. Tällaisessa tilanteessa ei sievästi puhuminen auta kun taapero ei ihan varmasti edes kuule kieltoja enkä itse ennätä paikalle niin nopeasti, että pystyisin rauhallisesti ohjaamaan taaperon kehittävempien askareiden ääreen. Tulee karjaistua ja kovaa OIS SIELTÄ JA HETI!

Isommat kun tappelee, vauva kiikkuu portaissa, äidillä puurokattila kiehuu yli ja yks huutaa että pissa tuli housuun... Mitä äiti silloin tekee? Hän HUUTAA isommille tappelu seis ja pelastakaa vauva, hän HUUTAA taapero vessaan ,ettei joka matto sotkeennu pissaan. Hän yrittää samalla pelastaa lieden puurokatastrofilta.. Näin siis meillä

Mielestä on myös hyvä, että lapset näkevät kotona aitoja tunteenpurkauksia, sillä silloin he näkevät myös sen ettei se huuto mitään haittaa. Äiti hetken karjui ja nyt on kaikki taas normaalia. Ketään ei sattunut, ketään ei syyllistetä, äiti ei ole vihainen. Päivä menee eteenpäin.

 

[Saraldo]

Usein lapsi uskoo paremmin hillittyä, mutta kuitenkin "tiukkasävyistä" ääntä, kuin karjumista ja huutamista. Se huutaminen menettää ihan merkityksensä, etenkin jos sitä tapahtuu jatkuvasti. Itse olen ainakin huomannut, että huutamalla mä en saa lasta tekemään niin kuin haluan, mutta jos katson silmiin ja puhun kiihkottomasti, mutta selvästi ja painokkaasti, asia menee paremmin perille. Ja tässä kohtaa myönnetään, että mä olen katsonut Supernannya ja todennut monet hänen ohjeensa varsin kelvollisiksi .

Curling-vanhemmuus on lyhyesti sitä, että tekee kaikkensa, ettei lapsen tarvitse kokea pettymyksiä. Jos ap vie lapsen omaan huoneeseen rauhoittumaan ja sanoo, että takaisin voit tulla kun olet rauhoittunut, niin onhan se lapselle pettymys, kun ei saakaan riehua kahvipöydässä. Jos ap olisi curling-vanhempi, hän antaisi lapsen riehua kahvipöydässä ja jos piltille meinaa tulla jostain paha mieli, koittaa äkkiä korjata tilanteen.

 

[Saraldo]

Ja kyllä mäkin huudan ja karjun, välillä niin että hävettää. Mutta rauhallisella puheella olen saanut parhaiten tilanteet hoidettua. Aina ei vaan jaksa olla rauhallinen.

 

[Rosabella]

[QUOTE="viidenäiti";28717414]Sinulla on siis vaan yksi lapsi..? Ei ole pikkusisarrusta jota 3v kullannuppusi moukaroi sillä aikaa kun sinä pyörähdät pissalla..? Ei ole vauvaa jota imetät ja sillä samaisella hetkellä kullannuppusi kaataa kahvinpöhöt pitkin keittiön tasoja..?.[/QUOTE]

Meillä on täällä ainakin 3,5kk vauva ja 2,5v esikoinen. Ja kyllähän isompi välillä keksii jotain älytöntä, mutta en usko huutamisesta olevan mitään hyötyä. Lapsuudenperheessäni on kokemusta tuosta huutamisesta yms ja en todellakaan halua sitä tapaa omaa perheeseen. Tietty kunnon vaaratilanteet on sellaiset joissa ääntä pitääkin käyttää.

 

[kultainen keskitie]

Periaatteessa ap toimii ihan oikein, mutta en myöskään pidä ajatuksesta että lapsen edessä pitäisi aina olla viilipytty. Kyllä lapsellekkin saa ja pitää näyttää aitoja tunteita, ja äänen korottaminen silloin tällöin on ihan paikallaan, eikä tee kenestäkään huonoa vanhempaa.

Eli periaatteessa mielestäni sekä ap että siskonsa ovat molemmat väärässä..

 

["vieras"]

Mun mielestä ap toimit ihan oikein. Ei lapsia kasvateta huutamalla/tiuskimalla. Vaan nimen omaan pitää pysyä rauhallisena ja selittää lapselle mitä teki väärin ja miksi sai rangaistuksen. Tärkeää on että vanhempi pysyy tiukkana ja uskottavana, mutta rauhallisena. Myös ammattilaiset käsittääkseni kannattaa toimintatapaa jossa lapselle luodaan selvät rajat huutamatta. Ymmärrän että joskus kiukuttelevaan lapseen hermo ja tulee sanottua rumasti/korotettua ääntä, mutta mielestäni tähän ei missään nimessä pidä pyrkiä. Jatka siis ap samaan malliin!