Olen maailman vittumaisin ihminen.

[zenn]

Näin sanoi appikandidaattini :heart:

Tuli pidettyä tunnekeskustelu appivanhempien kanssa, kerroin miten loukkaavalta minusta tuntuu kun meitä (melki kolmekymppisiä) ihmisiä pidetään pikkulapsina ja holhousta vaativina. Eli, miehen porukat on joka asiaan puuttuvaa päällepäsmäröivää tyyppiä, jotka ei tunnu uskovan, että me osaamme hoitaa omaa lastamme ja omaa elämäämme vaan ovat aina kertomassa miten asioita pitäisi tehdä.. Appiukkokandidaatti suuttui, lähti ovet paiskoen menemään, todeten, että hän ei tule enää ikinä olemaan minun tai lapseni kanssa missään tekemisissä, koska olen maailman ilkein ja vittumaisin ihminen. Hänen sanoin, hänen ainoa vihamies.

Myönnän kyllä, että on minussakin vikaa. Olisi pitänyt jo aikaa sitten puhua asiat läpi, ettei välit olisi päässeet ihan näin tulehtumaan ja olisin toivoni mieheni, heidän oman lapsensa, käyvän sen keskustelun. Nyt rohkenin käyttäytyä aikuismaisesti ja nostin kissan pöydälle ja pistin sormet ristiin, että voisimme keskustella asiat halki, mutta tässä tulos.

 

[zenn]

Ja huomautan vielä, minä en haukkunut ketään. Sanoin, että minua loukkaa teidän käytöksenne. Phuuh. Tarkoitushan oli saada kunnioitusta heiltä ja sitä, että meitä kohdeltaisiin tasavertaisina aikuisina ihmisiä.

 

[Huspati Huta]

Jos se vaatii vähän sulattelua?

 

[---]

Minua kyllä ihmetyttää, että jos kyse on miehen vanhemmista niin miksi hän ei puhunut vanhemmilleen.

 

[no]

Sinä yritit, ehkä et sillä menestyksellä millä toivoit. Minä olen ihan samantyyppisessä tilanteessa. Rajojen asettaminen ei ole koskaan ollut kivaa. Aina siinä on saanut vihat omaan niskaan, halveksuntaa ja syyttelyä. On ollut appivanhempien tosi vaikea katsoa "peiliin".

Miniä on aina se ulkopuolinen.

Ehkä meillä miniöillä on tarvetta opetella ilmaisemaan asiat rakentavasti, eikä tunteella, kuten ne yleensä kärjistyessä tulee sitten paukautettua pöytään.

Anna asian muhia ja katso mitä siitä seuraa. Viilipyttymäisen rauhallisia ainakin pitäisi yrittää olla, ystävällisen lujia oman perheen asioissa ja kuitenkin kiitollisia avustakin.

 

["liisa"]

no, nyt ei tarvitse olla tekemisissä!

 

[zenn]

Minua kyllä ihmetyttää, että jos kyse on miehen vanhemmista niin miksi hän ei puhunut vanhemmilleen.

Ei uskaltanut. Myönnän, että minullekin oli todella vaikeaa ottaa asia puheeksi. Olemme Suomalaisia, me emme puhu tunteista!

 

[v]

Mitä miehesi sanoi tästä keskustelusta ja isänsä käytöksestä? Ei varmaan mitään, kuulostaa olevan mammari, mutta niinhän monet miehet loppujen lopuksi ovat, äitin ja isin sana painaa.

 

[boå]

miehesi olisi pitänyt ola keskustelussa mukana tukemassa sinua? Kaikkien yhdessä käydä tämä keskustelu eikä niin, että sinä yksin käyt sen? Missä miehesi oli?

 

[no]

Ei uskaltanut. Myönnän, että minullekin oli todella vaikeaa ottaa asia puheeksi. Olemme Suomalaisia, me emme puhu tunteista!

Meilläkin minä olen saanut olla "äänitorvi", mies ei osaa puhua, mutta pysyy rinnalla ja myöntelee.

 

["Jonna"]

Meillä mies kävi samantyyppisen keskustelun omien vanhempien kanssa. Minun ei tarvinnut ottaa osaa koko keskusteluun. Nyt kun asiat selvitetty on elämä helpompaa ja välit hyvät. Minusta tämä ei ollut sinun asiasi ja miehellä pitää olla sen verran "munaa" puhua OMIEN vanhempien kanssa.

 

[Tallu -]

Me äidit ja isät olemme aina niitä äitejä ja isiä... Mulla oli oman äitini kanssa vähän sama tilanne menneinä vuosina. Hän saattoi soittaa jopa sellaisesta asiasta, että ulkona sataa, laita lapsille kumisaappaat ja sadevaatteet... (en millään olisi itse älynnyt!?! ), mutta mä otin tavakseni tuumata vain hymyillen "joojoo äiti", ja vähitellen neuvominen loppui.

On muuten hirveän vaikeaa määritellä sitä, että miten ja kuinka paljon puuttua ja määräillä omia lapsiaan, kun he kasvavat. Meidän esikoinen on nyt 15v, meillä on hyvät ja avoimet välit, mutta missä asiassa annan hänen itse kokeilla siipiään ja missä opastan tai määrään. Keskustelemalla yleensä löydämme yhteisymmärryksen. Mutta äidin sydän sanoo, että joka kerta pitää huikata kehotus ajaa varovasti, kun poika laittaa kypärän päähänsä ja suuntaa mopollensa.

Ja sitten vielä tuo, että kuinka sitä tässä jossain vaiheessa osaa olla oikeanlainen anoppi, ettei liikaa puuttuisi, eikä toisaalta vaikuttaisi välinpitämättömältä. Kyllä se tasapainoilua varmaan on ja vaaditaan herkkiä tuntosarvia, ettei astuisi lapsensa ja tämän puolison varpaille.

Toivottavasti teidänkin tilanne vielä selkiää ja saatte jonkinlaisen rauhan aikaiseksi. Ei vihassa ole hyvä elää kenenkään :hug:

 

[zenn]

Mitä miehesi sanoi tästä keskustelusta ja isänsä käytöksestä? Ei varmaan mitään, kuulostaa olevan mammari, mutta niinhän monet miehet loppujen lopuksi ovat, äitin ja isin sana painaa.

Ei oikeastaan mitään tai oikeastaan "Mitä minä sanoin". Mieheni on oikeasti ihana ja ajattelevainen, mutta asteen verran liikaa peräkammarikaipuinen. Minähän olen hänen mielestään kohtuuton, kun en pidä holhouksesta. Eihän ne pahaa tarkoita? :headwall:

 

[zenn]

miehesi olisi pitänyt ola keskustelussa mukana tukemassa sinua? Kaikkien yhdessä käydä tämä keskustelu eikä niin, että sinä yksin käyt sen? Missä miehesi oli?

Sohvalla hiljaa

 

[zenn]

Me äidit ja isät olemme aina niitä äitejä ja isiä... Mulla oli oman äitini kanssa vähän sama tilanne menneinä vuosina. Hän saattoi soittaa jopa sellaisesta asiasta, että ulkona sataa, laita lapsille kumisaappaat ja sadevaatteet... (en millään olisi itse älynnyt!?! ), mutta mä otin tavakseni tuumata vain hymyillen "joojoo äiti", ja vähitellen neuvominen loppui.

On muuten hirveän vaikeaa määritellä sitä, että miten ja kuinka paljon puuttua ja määräillä omia lapsiaan, kun he kasvavat. Meidän esikoinen on nyt 15v, meillä on hyvät ja avoimet välit, mutta missä asiassa annan hänen itse kokeilla siipiään ja missä opastan tai määrään. Keskustelemalla yleensä löydämme yhteisymmärryksen. Mutta äidin sydän sanoo, että joka kerta pitää huikata kehotus ajaa varovasti, kun poika laittaa kypärän päähänsä ja suuntaa mopollensa.

Ja sitten vielä tuo, että kuinka sitä tässä jossain vaiheessa osaa olla oikeanlainen anoppi, ettei liikaa puuttuisi, eikä toisaalta vaikuttaisi välinpitämättömältä. Kyllä se tasapainoilua varmaan on ja vaaditaan herkkiä tuntosarvia, ettei astuisi lapsensa ja tämän puolison varpaille.

Toivottavasti teidänkin tilanne vielä selkiää ja saatte jonkinlaisen rauhan aikaiseksi. Ei vihassa ole hyvä elää kenenkään :hug:

Minäkin toivon ja yritän ymmärtää. En vain halua olla ainoa, joka ymmärtää. Näin kolmenkympin kynnyksellä toivoisin jo olevani ihan omillani toimeentuleva aikuinen. Toivottavasti pölyn laskeuduttua syntyisi rehellinen toisiamme kunnioittava sopu. Kiitos.

Yritän itse petrata anoppina oloa sitten 20 vuoden päästä. Toivottavasti muistan tämän kokemuksen!

 

[poh]

Sohvalla hiljaa

en voi uskoa!!! jos joku haukkuisi minua vittumaiseksi ihmiseksi ilman mitään syytä niin mieheni olisi kyllä haukkana puolustamassa!!!!

 

[zenn]

en voi uskoa!!! jos joku haukkuisi minua vittumaiseksi ihmiseksi ilman mitään syytä niin mieheni olisi kyllä haukkana puolustamassa!!!!

Kuten jo sanoin, niin mieheni on peräkammarikaipuinen (kuiskaan selän takana: mammari) Ja kun kyseessä on hänen vanhemmat.. :heart: Hän tunnustaa ongelman, vaikkei se häntä niin haittaa ja hänen mielestään se pitäisi hyväksyä! Hän ei siis halunnut puuttua asiaan.

 

[Minerva McGarmiwa]

Me ollaan kans otettu appiukon kans välillä yhteen, mut pienien alkukahnausten jälkeen (ja appiukon selvänä pysyttelyn) on meilläkin välit parantunut selvästi ja tullaan nykyään hyvin juttuun.
Joskus se ilmanpuhdistaminen tekee vaan hyvää.

 

[zenn]

Toivotaan, että meilläkin tilanne paranee. Ainakaan nyt ei voi pahentua

 

[---]

Kuten jo sanoin, niin mieheni on peräkammarikaipuinen (kuiskaan selän takana: mammari) Ja kun kyseessä on hänen vanhemmat.. :heart: Hän tunnustaa ongelman, vaikkei se häntä niin haittaa ja hänen mielestään se pitäisi hyväksyä! Hän ei siis halunnut puuttua asiaan.

No tämäpä antaa appivanhemmillesi juuri sen viestin, että asia on ok kaikille muille paitsi sulle joten sussahan se vika sitten on...

 

[zenn]

No tämäpä antaa appivanhemmillesi juuri sen viestin, että asia on ok kaikille muille paitsi sulle joten sussahan se vika sitten on...

Niinpäniin. No, mutta asiassahan on hyväkin puoli. Mä en oikeasti tarvitse heiltä yhtikäs mitään! Tietenkin olisi mukavaa, jos lapseni voisi olla isovanhempiensa kanssa tekemisissä

 

[zenn]

Nyt hyvin nukutun ja mietityn yön jälkeen tulin siihen tulokseen, että kyllä aikuinen mies voi olla lapsellinen.