Olen nalkuttava akka! (apua)

[uupunut]

Otsikossapa se tulikin.
Olen nalkuttava akka, mitä en todellakaan haluaisi.
Voin pahoin kuunnellessani itseäni, mutta olen niin uupunut, etten muuta voi.

Kaipaisin siis miehisiä neuvoja ja apua asiaan.

Tässäpä meidän tilanne:
Olen päivät reilun vuoden ikäisen lapsen kanssa kotona. Odotan toista lastamme, olen ihan viimeisilläni raskaana. (tosin meno on ollut samanlaista koko ajan.)
Mies käy töissä, tekee pitkää päivää, tosin tulee töistä aina niin pian, kuin mahdollista, mutta työmatkatkin vievät osansa, samoin työ on sen luonteista, että usein on ylitöitä ym. jotka täytyy tehdä.
Samoin rahatilanne on sen verran tiukka, että joka penni on kyllä tarpeen.

Asumme omakotitalossa, jossa riittää työtä.
Pääasiassa minä hoidan lapsen (mies toki on mielellään lapsen kanssa kotona ollessaan ja hoitaa tätä, mitä arvostan suuresti) ja teen kotityöt; hoidan tiskit, pyykit, eläimet, siivoan, kannan polttopuut sisälle, lämmitän talon ym. mitä nyt eteen tulee.

Mies tekee enimmäkseen pihatöitä, lumitöitä talvella, linkoaa tiet ym. Viime talvena tosin portaiden lakaisu ym. oli minun hommani, vaikka usein pyysin miestä sen tekemään. Toki mies siis käy töissä, ja huolehtii lisäksi polttopuiden teon, kaikenlaiset korjaustyöt ym, mutta päivittäisiä hommia hänellä on (tähän aikaan vuodesta) vain saunan lämmitys illalla. -ja siihenkin pitää patistaa, että mene nyt laittamaan, että päästään sitten nukkumaan.

Tässäpä se ongelma onkin. Minä ajattelen asian niin, että tällä hetkellä kotiäitiys on minun työtäni, joten ei noissa edellä luetelluissa hommissa mitään; teen sen, mitä ehdin, ja omasta mielestäni olen onnistunut hyvin.

Mutta mua nyppii suunnatomasti se, että joudun koko ajan siivoamaan miehen jälkiä.
Jos mies syöttää lapsen, jää pöytä ja lattia likaiseksi, samoin syöttötuoli, likaiset astiat jäävät pöytään, roskat jäävät roskiksen VIEREEN, jos eivät pöytään. Kun pyydän siivoamaan sotkut, mies vastaa että kohta. koskapa se on jo päässyt telkkarin eteen, sitä kohtaa ei ikinä tule, vaan minun on lopulta siivottava.

Samoin likavaipat jäävät (eteisen) lattialle, matkalle ulos, ei kylläkään tarvitsisi kuin avata yksi ovi lisää ja astua pari askelta ja nakata vaippa ulkona odottavaan roskikseen haisemaan.

Miehen likaiset vaatteet jäävät lattialle, juuri siihen, mihin mies ne riisuu. Kun pyydän laittamaan likapyykit pyykkikoriin, löydän vaatteet pyykkikorin vierestä, josta minun on ne jokatapauksessa kerättävä.

Ennen mies pesi itse pyykkiä, ei kylläkään minun, mutta edes omia vaatteitaan. Nykyään ei tahdo saada puhtaita pyykkejään kaappiin, vaan ne lojuvat niin kauan odottamassa, (pyynnöistä huolimatta) että minä ne kaappiin laitan. No, nyt on mies hieman petrannut, on kai kyllästynyt järjestämään vaatekaappiaan, kun minä olen suutuksissani vain rytännyt vaatteet sinne.
Eikä kyse ole siitä, että miehen vaatteiden laitto kaappiin olisi minulle ylivoimaista, yleensä minulla on vaan niin paljon tekemistä, etten yksin kertaisesti jaksaisi laittaa vielä miehenkin vaatteita -etenkin, kun mies istuu vieressä telkkaria katsellen.

En enää tiedä, olenko passannut tuon ukon pilalle, vai mistä kiikastaa. Mies raivoaa, että hänkin haluaa levätä. Ymmärrän sen, mutta MINÄKIN kaipaan lepoa ja omaa aikaa. Edes sen hetken hengähdystauon.

Olen koittanut selittää, ja mies oikeasti haluaa auttaa ja tarkoittaa hyvää, raivostuttaa vain, kun ei viitsi tehdä hommia loppuun, esimerkiksi puita tuodessaan ei viitsi riisua kenkiä, vaan lompostaa rapaisilla kengillä sisään. Samoin puunroskat jäävät lakaisematta lattialta, josta lapsi ne syö. -kun pyydän siivoamaan jäljet, on vastaus kohta ja olen taas valittava akka.
En ihan totta jaksa koko ajan huomautella asioista, ja pyytää toista tekemään sitä tai tätä, kun jatkuva pyytäminen vie kaiken energiani. -oma-aloitteisesti ei tapahdu mitään.

Olenkin nyt vain hammastapurren tehnyt kaiken itse. Olen tosiaan viimeisilläni raskaana, eikä olo ole enää mitenkään hyvä. Väsyn paljon helpommin, kuin normaalisti, kantamiset ja nostelut ovat vaikeita ja supistuksia tulee liki kaikesta.

Lähinnä tekisi mieli itkeä väsymyksestä, mutta kun kyyneleitäkään ei ole.
Ja mitäpä se itku auttaisikaan.

Mies kyllä huolestuu, kun kerron kivuistani, mutta joka kerta se pitää kertoa erikseen ja pyytää apua erikseen -ja siivota jäljet.

Tiedän, että nalkuttamiseni tukahduttaa miehen auttamishalun, joten siksikin olen vain koittanut pärjätä ja jaksaa itse.

Tiedän myös, että on hankala huomata kaikkia tehtäviä asioita, ja että mieskin on todella väsynyt, mutta siivoaisi edes omat jälkensä.
En jaksaisi olla miehenkin äiti.

Olen tämän takia miettinyt eroa, minulla olisi sama määrä kotitöitä tehtävänä, sillä erotuksella, ettei tarvitsisi nalkuttaa ja siivota miehenkin sotkuja ja olla pahoilla mielin.
En kuitenkaan halua erota; rakastan miestäni, hän on hyvä mies ja loistava isä. Ei eroaminen ole mikään ratkaisu. Etenkään, kun tämä on mieheni ainut "vika", hän ei juo, lyö, eikä tietääkseni petä. Rakastaa lastaan ja tiedän, että rakastaa myös minua.

Olen vain lopen uupunut, enkä halua, että uupumukseni pilaa suhteemme.
Olen todella stressaantunut työmäärästäni, en enää edes pysty istumaan aloillani, vaan kuljen koko ajan olemattomia(kin) sotkuja korjaten.

"Jätä tarpeettomat työt tekemättä" ei auta neuvoksi, sillä olen jo voimieni vähetessä niin tehnytkin, tämän vähempää ei voi tehdä, tai voi, mutta se vaatisi, että mies tekisi työt, en minä. Kun ne pyykit on kuienkin pestävä, ja lattiaakin on luututtsva, jos ei tahdo liimautua siihen kiinni.

Pelottaa myös, miten jaksan, kun toinen lapsi syntyy. Aivan järjetöntä tehdä toinen lapsi näin pian ja tähän tilanteeseen.
Mutta itsepä olen mieheni valinnut ja jalkani levittänyt.

Ja loppukaneetiksi vielä mainittakoon, että saisin edes seksiä, jos mies ei jaksa kotitöitä tehdä. eli kun saisin mieheltä huomiota edes sängyssä, niin jaksaisin itse paremmin. Tai olisin ainakin paremmalla tuulella. Mutta mies ei jaksa/tahdo. Jää nimittäin katsomaan iltaisin telkkaria, kun menen nukkumaan. Vihjailut eivät auta, suora puhe välillä, mutta en viitsi toista alkaa raiskaamaankaan. Voisi edes kerran viikossa jaksaa. Nyt seksiä on ehkä kerran kuussa.
Mutta en halua painostaakaan, ymmärrän kyllä jos ei jaksa/tahdo.

 

[minäkin1]

Heips!

kuulostaa siltä että nyt olisi aika kunnon keskustelulle!
lapsi hoitoon ja keittiön pöydän ääreen asiat pöytään!

ei voi jatkaa noin. tiedän tuon kokemuksesta...
jos ei muu auta niin menkää perhe neuvolaan..
kyllä se lähtee jos se sua rakastaa..

voimia! :hug:

 

[sama täällä]

AP,Toi teksti oli ku mun suusta!
Mulla on ihan sama olotila ku sulla :/
Paitsi en ole raskaana (luojan kiitos!). Tosin,meillä on jo toinen lapsi.
Siis lapsiani rakastan yli kaiken ja heidän eteen teen mitä vain(hakisin vaikka kuun taivaalta). Mutta tämä loputon siivoominen ja toisten eteen passaminen uuvuttaa väliin. Varsinkin kun mieheni on se kolmas lapsi.
Ja suutuspäissäni olen sen hänelle joskus sanonutkin. Ja keskustella olen yrittänyt ja kauniisti/rumastikkin puhunut,mutta mikään ei auta,ei mikään!
Eroakin on tullut mietittyä(melkein joka päivä ja varsinkin silloin kun olen todella uupunu).Koska niinkuin jo sanoitkin,että saman työmäärän joutuis kumminki tekemään jos asuis lasten kans,paitsi että ei tarvitsisi aina olla nalkuttamas jollekkin ja siivoomassa aikuisen ihmisen jälkiä.
Mutta toisaalta kun ajattelee,että mitä se ero auttaisi ja lapsetkin siitä"kärsisivät",kun isänsä poikia ovat :heart:
Mutta kuinka tätä oikein jaksaa??!! Kun kaikki keinot on jo käytetty.
Miestäni en varmaan saisi mihinkää keskusteleen,kun hän ei keskustele mun kanssakaan(tiuskii vain).
Väliin oon niin väsyny,että vain itkettää ja sitten tulee huudettua lapsillekki ihan turhaa. Onneks osaan pyytää käytöstäni anteeks lapsilta..ja he myös antaa anteeks :heart:
Ja juu,se myös tiedetään että ITSE olen mieheni valinnut ja ITSE olen myös jalkani levittänyt..mutta kuinka silloin osasin aavistaa kun vasta seurustelimme, että elämä muuttuukin ajanmyötä tämmöseksi.. :/
...suoraan sanoen, väliin tekisi mieli motata ensimmäisenä ukkoo ku tulee ovesta sisään.
Voimia sulle ap!!!!!!!!

 

[taustalla]

Älä sano asioista kuin kerran ja jos ne jäävät tekemättä, niin anna olla. Kyllä mies herää keräämään omia vaatteitaan viimeistään silloin, kun yhtään ei ole puhtaana. Älä kerää hänen astioitaan tms., niin hän havahtuu itsekin näkemään, miten jättää työt kesken. Nyt kun kuljet hänen perässään ja siivoat, hän ei koskaan varmaan edes tajua, että vaipat rupeavat haisemaan siinä eteisen lattialla. Ei hänen ole niitä koskaan perille asti tarvinnut viedä.

Olet äiti vain lapsillesi, miehesi olet puoliso.

 

[taustalla]

Hei,

Kuulostaa niin tutulta, että. Minä en jaksanut enää nalkuttaa, joten päädyinpä seuraavanlaiseen ratkaisuun, koska en jaksanut enää tehdä kahta työtä (siis työssä ja kodinhoito): Jätin kaiken ylimääräisen tekemättä. Eli jos mies jätti vaatteensa siihen mihin ne putosi, jätin ne siihen. Jätin likaiset astiat pöydälle. Siivosin vain välttämättömät. En tyhjentänyt enää astianpesukonetta puhtaista astioista vaan jätin likaiset lavuaarin. Pesin pyykit ja laitoin kuivumaan, mutten laittanut puhtaita kaappiin jne.

Tuloksena täysi kaaos: Mies alkoi huomauttelemaan asioista, jolloin totesin hänelle, että kuvitteleeko hän astioiden lentävän itse kaappiin tai astianpesukoneeseen tai vaatteet kaappiin. Minä en ole orja enkä mieheni äiti. En myöskään tämän perheen kotiapulainen. Samoin aloin opettaa lapsia siivoamaan jälkensä. Ovat nyt 8- ja 6-vuotiaita. Laittavat likaiset astian ruoan jälkeen astianpesukoneeseen, pyyhkivät pöydän, auttavat kodin siivouksessa, juoksevat kilpaa viemässä puhtaita pyykkejä kaappeihinsa.

Myös mies siivoaa nykyään jälkensä. Vien yleensä pestyt pyykit meidän sängylle, josta mies pistää ne kaappiinsa. Silittää itse työpaitansa ja muutkin vaatteet, sen on kyllä tehnyt aina ja tekee jatkossakin. Osallistuu muutenkin enemmän kodin yhteisiin asioihin ja on paljon perheen kanssa. On vihdoinkin tajunnut, että lapset ovat niin vähän aikaa pieniä ja jos heidän kanssaan ei nyt vietä aikaa, niin tuskin haluavat sitä myöhemmin.

Joten hyvät naiset!!! Älkää nalkuttako, älkääkä olko marttyyreita, miehet mukaan hoitamaan yhteistä kotia ja lapsia, eihän se ole yksin vain meidän naisten tehtävä.

Ja kotiäitit: Ymmärrän loistavasti teitä, olen itsekin ollut kotiäitinä yli 4 vuotta ja olisin vieläkin, jos rahatilanne sallisi, sillä huomaan, että meidän pienelle koululaiselle olisi tosi tärkeää, että joku olisi kotona aamulla ennen kouluun menoa. Meillä ei nimittäin ole mahdollisuutta kerhoon aamuisin, mutta iltapäiväkerho on. Tiedän, että jossain paikoissa on kerho myös aamuisin.

Kotona ollessa sitä käytännöllisesti katsoen on työpaikallaan 24 tuntia vuorokaudessa. Joten omaa aikaa itselle ja omia harrastuksia. Kun mies illalla kotiutuu työstä, niin ihan hyvin voi antaa illan aikana esim. tunnin aikaa itselle, se ei ole pois perheen yhteisestä ajasta ja kun äiti voi hyvin, koko perhe voi hyvin. Ja kyllä mies voi tehdä silti kotona jotakin, ainakin siivota omat sotkunsa vaikka vaimo olisikin kotiäiti.

 

[Mies]

Toi em. miesten avuttomuus saattaa johtua lapsuudenkodin touhuista. Jos ei ole kotona tarvinut hirveesti kotitöihin osallistua ja äiti on kuorinut perunatkin aikuiselle miehelle. Siitä kun muutetaan sitten suoraan yhteiseen kotiin naisen kanssa, niin ehkä jaksetaan vähän aikaa yrittää perus kotitöitä, mutta sitten tulee luonto vastaan. Itse olen aina pitänyt huoneeni ja kämppäni siistinä, onhan se mukava olla kun ei ole rojut ja roskat ympäriinsä lojumassa. Ette te akat turhasta varmaan nalkuta, mullekin on joskus nalkutettu jostain asiasta ja sitten vasta tajunnu että paremminkin vois yrittää. Itse jos saisin tietää, että vaimo edes harkitsisi eroa, niin ollaan jo aika huonossa jamassa. Puhua kannattaa ja jos ukko haluaa keskustella niin voi vielä muuttua parempaan suuntaan.

 

[jou]

aloittajalle.

Mahtavaa jo se että tiedostat asian.

Silloin voit tehdä sille jotain.