R
"RIIKKA"
Vieras
Yritän kertoa lyhyesti tilanteemme. Kysykää, jos jotain jää epäselväksi. Ennenkaikkea kuitenkin nyt tarvitsen apua selvittääkseni pikkaisen ajatuksiani ja elämäämme.
Poikani täytti keväällä 3-vuotta. On aina ollut todella arka lapsi, mutta mielettömän älykäs ja pohtiva. Kesäloman jälkeen palasi tuttuun päiväkotiinsa keskikesällä ja siitä alkoivat ongelmat. Lapsi on ollut 1,5-vuotiaasta asti pk:ssa klo 16-21 ja nyt kesällä työaikani takia 11-16, eli käytännössä alle 7 tuntia, mutta koko päivän silti. Yhteistä aikaa on todella niukasti. Olen antanut kaiken vapaa-aikani lapselle. Askartelemme, puistoilemme, leikimme dubloilla jne. Lapsi nukkuu yöllä 12h, mutta ei ole nukkunut vuoteen päiväunia kuin joskus aivan satunnaisesti.
Olemme eronneet lapsen isän kanssa vuoden alussa. Lapsi näkee isää useita kertoja kuussa, mutta ikävöi isää paljon. Isän kanssa käymme joskus kolmistaan puistossa tai syömässä ja meillä on todella tasapainoiset välit. Lapsen isällä on kuitenkin uusi kumppani, joka on lapseni ja isän elämässä kaikkina isäpäivinä mukana.
Kotona käytös alkoi muuttua keväällä. Lapsi alkoi uhmaamaan ja heittelemään tavaroita. Pari kertaa otin lempilelun pois vuorokaudeksi ja tavaroiden paiskominen loppui. Kotona meillä on tasaista, tietty jotain kiukutteluja mutta aivan normaalia elämää kuten ennekin. Nyt se uhma on siirtynyt isän luokse ja lapsen isä on kertonut kuinka on joutunut kaupasta lähtemään kesken tai kuinka lapsi on lyönyt isäänsä jne.
Päiväkodissa ne ongelmat nyt sitten ovat pahimmillaan. Keskikesällä kerrottiin, että lapsi on todella lahjakas älyllisesti, ikäistään fiksumpi, keskittyväinen, herkkä, mutta tarpeen vaatiessa kiukutteleva ikäisensä. Tämän jälkeen jo kuukauden olen saanut viitteitä tulevasta kun on tullut palautetta lapsen tottelemattomuudesta ja käytöksestä. Ensin asiat olivat pieniä, tyyliin "tänään on ollut aika paljon virtaa ja mitään ei oikein meinaa kuunnella". Viimeviikolla kerrottiin joka päivä jotain negatiivista "lapsi on poistettu ruokapöydästä käytöksen takia, on heittänyt kaveria haarukalla jne". Eilen päiväkotiryhmän hoitotäti sanoi, että kommentit pojan käytöksestä eivät tarkoita millään lailla, että lapsi olisi ilkeä, mutta haluavat vain aikuisten olevan kartalla asioista. No tänään tuli sitten kiva pommi kun kerrottiin, että ulkona on tapahtunut kiusaamista, jossa lapseni ollut mukana. Lapseni on läpsinyt kahta uutta poikaa ulkona ja nauranut sen jälkeen ja lällätellyt. Olin aivan järkyttynyt! Mitä on tapahtunut sille pojalle joka kevääseen asti oli kiltti, tottelevainen "kaikkien kaveri", joka ei kiusannut ketään ja alkoi itkeä jos vahingossa kävellessään kaatoi pienempänsä kumoon. Joka pyysi anteeksi pienintäkin vahinkoa tai sattumusta. Nyt siitä pienestä kiltistä keskittyjästä on kuoriutunut joku outo poika, joka käyttäytyy aivan toisin kuin koskaan ennen.
Tänään kotona juttelimme tuosta jupakasta. Sanoin, että ketään ei kiusata, sanoin, miltä se tuntuu ja miksi niin ei saa tehdä. Kerroin, että olen todella vihainen ja surullinen asiasta. Kysyin miksi poika tekee niin, onko hänellä paha olla. Onko surllinen olo tai vihainen. Poika kuunteli ja pohti, pyysi anteeksi ja sanoi ettei enää koskaan kiusaa. Ja lopuksi poika sanoi näin "me kiusattiin x:n kanssa sitä poikaa, koska x:n mielestä se oli uusi kiva leikki ja se käski minun lyödä sitä poikaa. Sitten kun C (pojan paras pk-kaveri) palaa kesälomalta, minä en ole enää x:n kaveri, kun X on ilkeä. Minä olen taas C:n kaveri ja minusta tulee kiltti poika." Kysyin on ko poika vielä kahden lempi tyttökaverinsa kanssa leikeissä päiväkodissa niin poika vastasi, että ei leiki niiden kanssa enää kun x ei tykkää niistä. ??? What? siis ne likat ja poikani on olleet kun paidat ja peppu sieltä 1,5-vuotiaasta.
Poikani on kertonut tuon x:n tulon jälkeen, että on oppinut painimaan päiväkodissa ja lyömään. Ja miten x aina kaataa pojan lattiaan ja makaa päällä. Luulin sen oikeasti olevan tavallista, mutta eikö olekaan? Poikani mielestä se on leikkiä. Olisi helppo syyttää tätä uutta poikaa x, kaikesta, mutta itse poikani lähtee noihin kamaluuksiin mukaan. Eikö tuon ikäinen osaa jo erottaa oikean väärästä?!
Olen aivan hukassa tilanteesta. En tiedä miten toimisin. Lapseni on äärimmäisen väsynyt uuteen elämänrytmiimme (päiväunettomuuskin vaikuttaa) ja pitkiin poissaoloihin kotoa. (Onneksi tämä kesä on ohi ja 2 viikon päästä alkaa normaalit 16-21 päivät). Sitten on tämä uusi kaveri. Uusi elämäntilanne erolapsena yms. Mistä tämä käytöksen raju muuttuminen voi johtua? Olen aivan toivoton. Yritän kaikkeni tuon lapsen kanssa. Poika on maailman kiltein ja ihanin, huomioon ottava ja ajattelevainen, joka päivä kiipeää syliin ja rutistaa, kerrotaan monta kertaa päivässä kuinka rakkaita ollaan toisillemme. Minä kerron joka ilta kuinka isä ja äiti rakastaa yli kaiken ja miten lapsi on maailman tärkeintä minulle. Silti on tämä uusi kääntöpuoli ja välillä tuntuu niin epäonnistuneelta kun kuulen miten lapsi on käyttäytynyt. Voiko tämä olla huomionhakua? Koska näitä juttuja sattuu vain pk:ssa ja isällä. Minua lapsi testaa ajoittain, mutta tietää että saa minulta kaiken huomion ja rakkauden, kurin ja säännöt, ilman kippaskonstejakin. Painetaanko tämä nyt sitten 3-vuotiaan normaalilla uhmalla vai onko kyse muusta?
Poikani täytti keväällä 3-vuotta. On aina ollut todella arka lapsi, mutta mielettömän älykäs ja pohtiva. Kesäloman jälkeen palasi tuttuun päiväkotiinsa keskikesällä ja siitä alkoivat ongelmat. Lapsi on ollut 1,5-vuotiaasta asti pk:ssa klo 16-21 ja nyt kesällä työaikani takia 11-16, eli käytännössä alle 7 tuntia, mutta koko päivän silti. Yhteistä aikaa on todella niukasti. Olen antanut kaiken vapaa-aikani lapselle. Askartelemme, puistoilemme, leikimme dubloilla jne. Lapsi nukkuu yöllä 12h, mutta ei ole nukkunut vuoteen päiväunia kuin joskus aivan satunnaisesti.
Olemme eronneet lapsen isän kanssa vuoden alussa. Lapsi näkee isää useita kertoja kuussa, mutta ikävöi isää paljon. Isän kanssa käymme joskus kolmistaan puistossa tai syömässä ja meillä on todella tasapainoiset välit. Lapsen isällä on kuitenkin uusi kumppani, joka on lapseni ja isän elämässä kaikkina isäpäivinä mukana.
Kotona käytös alkoi muuttua keväällä. Lapsi alkoi uhmaamaan ja heittelemään tavaroita. Pari kertaa otin lempilelun pois vuorokaudeksi ja tavaroiden paiskominen loppui. Kotona meillä on tasaista, tietty jotain kiukutteluja mutta aivan normaalia elämää kuten ennekin. Nyt se uhma on siirtynyt isän luokse ja lapsen isä on kertonut kuinka on joutunut kaupasta lähtemään kesken tai kuinka lapsi on lyönyt isäänsä jne.
Päiväkodissa ne ongelmat nyt sitten ovat pahimmillaan. Keskikesällä kerrottiin, että lapsi on todella lahjakas älyllisesti, ikäistään fiksumpi, keskittyväinen, herkkä, mutta tarpeen vaatiessa kiukutteleva ikäisensä. Tämän jälkeen jo kuukauden olen saanut viitteitä tulevasta kun on tullut palautetta lapsen tottelemattomuudesta ja käytöksestä. Ensin asiat olivat pieniä, tyyliin "tänään on ollut aika paljon virtaa ja mitään ei oikein meinaa kuunnella". Viimeviikolla kerrottiin joka päivä jotain negatiivista "lapsi on poistettu ruokapöydästä käytöksen takia, on heittänyt kaveria haarukalla jne". Eilen päiväkotiryhmän hoitotäti sanoi, että kommentit pojan käytöksestä eivät tarkoita millään lailla, että lapsi olisi ilkeä, mutta haluavat vain aikuisten olevan kartalla asioista. No tänään tuli sitten kiva pommi kun kerrottiin, että ulkona on tapahtunut kiusaamista, jossa lapseni ollut mukana. Lapseni on läpsinyt kahta uutta poikaa ulkona ja nauranut sen jälkeen ja lällätellyt. Olin aivan järkyttynyt! Mitä on tapahtunut sille pojalle joka kevääseen asti oli kiltti, tottelevainen "kaikkien kaveri", joka ei kiusannut ketään ja alkoi itkeä jos vahingossa kävellessään kaatoi pienempänsä kumoon. Joka pyysi anteeksi pienintäkin vahinkoa tai sattumusta. Nyt siitä pienestä kiltistä keskittyjästä on kuoriutunut joku outo poika, joka käyttäytyy aivan toisin kuin koskaan ennen.
Tänään kotona juttelimme tuosta jupakasta. Sanoin, että ketään ei kiusata, sanoin, miltä se tuntuu ja miksi niin ei saa tehdä. Kerroin, että olen todella vihainen ja surullinen asiasta. Kysyin miksi poika tekee niin, onko hänellä paha olla. Onko surllinen olo tai vihainen. Poika kuunteli ja pohti, pyysi anteeksi ja sanoi ettei enää koskaan kiusaa. Ja lopuksi poika sanoi näin "me kiusattiin x:n kanssa sitä poikaa, koska x:n mielestä se oli uusi kiva leikki ja se käski minun lyödä sitä poikaa. Sitten kun C (pojan paras pk-kaveri) palaa kesälomalta, minä en ole enää x:n kaveri, kun X on ilkeä. Minä olen taas C:n kaveri ja minusta tulee kiltti poika." Kysyin on ko poika vielä kahden lempi tyttökaverinsa kanssa leikeissä päiväkodissa niin poika vastasi, että ei leiki niiden kanssa enää kun x ei tykkää niistä. ??? What? siis ne likat ja poikani on olleet kun paidat ja peppu sieltä 1,5-vuotiaasta.
Poikani on kertonut tuon x:n tulon jälkeen, että on oppinut painimaan päiväkodissa ja lyömään. Ja miten x aina kaataa pojan lattiaan ja makaa päällä. Luulin sen oikeasti olevan tavallista, mutta eikö olekaan? Poikani mielestä se on leikkiä. Olisi helppo syyttää tätä uutta poikaa x, kaikesta, mutta itse poikani lähtee noihin kamaluuksiin mukaan. Eikö tuon ikäinen osaa jo erottaa oikean väärästä?!
Olen aivan hukassa tilanteesta. En tiedä miten toimisin. Lapseni on äärimmäisen väsynyt uuteen elämänrytmiimme (päiväunettomuuskin vaikuttaa) ja pitkiin poissaoloihin kotoa. (Onneksi tämä kesä on ohi ja 2 viikon päästä alkaa normaalit 16-21 päivät). Sitten on tämä uusi kaveri. Uusi elämäntilanne erolapsena yms. Mistä tämä käytöksen raju muuttuminen voi johtua? Olen aivan toivoton. Yritän kaikkeni tuon lapsen kanssa. Poika on maailman kiltein ja ihanin, huomioon ottava ja ajattelevainen, joka päivä kiipeää syliin ja rutistaa, kerrotaan monta kertaa päivässä kuinka rakkaita ollaan toisillemme. Minä kerron joka ilta kuinka isä ja äiti rakastaa yli kaiken ja miten lapsi on maailman tärkeintä minulle. Silti on tämä uusi kääntöpuoli ja välillä tuntuu niin epäonnistuneelta kun kuulen miten lapsi on käyttäytynyt. Voiko tämä olla huomionhakua? Koska näitä juttuja sattuu vain pk:ssa ja isällä. Minua lapsi testaa ajoittain, mutta tietää että saa minulta kaiken huomion ja rakkauden, kurin ja säännöt, ilman kippaskonstejakin. Painetaanko tämä nyt sitten 3-vuotiaan normaalilla uhmalla vai onko kyse muusta?
Jotenkin vaan se järkytys on ollut valtava, että oma lapsi on kiusaaja ja väkivaltainen. Jotain mitä ei koskaan omasta lapsesta toivo. Tässä kun itse vasta opettelee tätä äitiyttä kun ei ole lasta koskaan kasvattanut, en ollenkaan tiedä mikä on lapsille normaalia käytöstä minkäkin ikäisenä. Jotenkin tämänlaiset käyttäytymiset ovat vaan niin ulkopuolella siitä lapsesta joka meillä vielä keväällä asui. Siksi pisti miettimään josko olisi jostain isommasta solmusta lapsen pään sisällä kyse.
Keskustele päiväkodissa tästä ja pyri minimoimaan X:n vaikutus kaikin tavoin.