Olen varmaan tulossa hulluksi :( *turha*

["surullinen"]

Menetin rakkaan koiramme perheenjäsenemme alle kuukausi sitten ja olo on vieläkin niin kamala,et aina yksin ollessani vaan itken. Yritän pyörittää arkea ihan normaalisti lasten kanssa,mutta aina kun lapset eivät ole paikalla alkaa kamala olo. En saa enää mistään asioista kiinni. Töissä käyn ihan normaalisti ja siellä on helppo olla ja kotona lasten kanssa käydään leikkipuistoissa ja leikitään, olo ihan normaali. Suunnittelen tekeväni vapaapäivinä vaikka mitä,mutta en saa enää edes aloitettua. Tuntuu niin hassulta puhua ihmisille,että otin koiran menettämisen niin raskaasti enkä edes kenelläkään ole siitä puhunut, edes miehelle en ole kertonut kuinka paha olla minun on.
Turha tämä oli mutta pakko oli johonkin edes kirjoittaa

 

["vieras"]

kyllä. se rakas lemmikki kun vaan ON perheenjäsen siinä missä muutkin.itselläni ollut myös vaikea luopua,mutta ei tosin noin koville ole ottanut, jokainen suree tavallaan, eikä rakkaan lemmikin poismeno ole sen vähemmän surtava asia kuin mikään muukaan.kerro miehellesi,se auttaa.päivä kerrallaan, kyllä se siitä ajan kanssa surukin helpottaa.ikäväkin muuttaa muotoaan, ja kauniit muistot kulkevat aina mukana, ja jonakin kauniina päivänä niille voi hymyillä ilman kyyneliä, lämpö sydämessä <3

 

[höpsistä]

Puhu hyvä ihminen nyt edes miehellesi. Olet jäännyt junttura tilaan - tietty "järjenäänen" kuuleminen voi auttaa sua kummasti.

Eläin on rakas. Mutta kuitenkin vain eläin. Asioita on hyvä suhteuttaa. Mikään ei rakasta lemmikkiä korvaa, mutta kuten itsekin sanot sulla on muutakin arvokasta ja tärkeää. Eikös ole ihana että olet saannut omistaa sellaisen ihanan kaverin? Kaikki ihanat muistot on voimaa - ja niin ne pitää ottaa. Luopuminen on se elämän negatiivinen ominaisuus. Mutta sille me emme vaan voi mitään. Surulle elämää ei kannata uhrata kuitenkaan.

 

[niin minäkin]

Minä myös aikoinani surin ihan mahdottomasti vanhaa pois nukutettua koiraamme. Järki sanoi, että olemme olleet onnekkaita saatuamme pitää 15 v vehnää niinkin kauan. Mutta ne tunteet. Kävelin paljon metsässä meidän lenkkimaastossa ja itkin. Kun ihan hävetti miten paljon asia itketti.
Nyt kun on vuosia kulunut, hymyilyttää kun ajattelinkin ihanaa koiraamme. Tiedän tasan tarkkaan tunteesi. Itke vain muista välittämättä. Huomenna tuntuu vähän paremmalta.