Olen ylpeä itsestäni - miehen kanssa riitelystä

[ylpö]

Olen vuosien varrella pystynyt kehittämään riitelytapaani. Lapsuudenkodissani vanhempani riitelivät paljon ja oli tiuskintaa jne. Sieltä kai olen riitelytapani oppinut. Eli sen, että yritetään satuttaa toista kaikin mahdollisin keinoin.

Nyt toissapäivänä tuli riita mieheni kanssa, mies sanoi pahasti väsyneenä muttei tarkoittanut sitä. Suutuin. Mielessäni pyöri tuolloin vaikka mitä asioita... kuten se, että mies on joka viikonloppu äitinsä luona ja hoitaa tämän asioita harva se ilta puhelimessa. tätä on jatkunut jo pari vuotta. Anoppi on neurologisesti sairas ja joutunut vastikään muuttamaan palvelutaloon koska ei enää pärjää appiukon kanssa kotona.
Joskus aiemmin riidellessä olisin sivaltanut miestäni tällä asialla, vaikka mies kärsii äitinsä tilanteesta tosi paljon ja se kuormittaa häntä suunnattomasti. Omat vanhempani ovat vielä hyväkuntoisia, joten en kunnolla osaa asettua hänen asemaansa. Kerran jo anoppi oli keskussairaalassa tajuttomana ja jätimme kaikki hyvästejäkin. Mutta siitä hän virkosi - onneksi

Mutta asiani pointti on se, että kerrankin osasin analysoida mielessäni asiat ja pohtia riidan syytä ja niitä asioita, jotka eivät kuulu tähän riitaan. Ja jätin sanomatta. Ja siitä olen siis hieman ylpeä nyt.

 

[tike]

Hienoa!
Mulla on ihan järkyttävä tapa myös latoa miehelle kaikki päinnäköä....siis pitkäkin pinna katkeaa joskus, ja puolustuksen puheenvuorona, että jos minä osaan sanoa pahasti, mieheni on mestari saamaan mut siihen pisteeseen

 

["vieras"]

Mitenhän mä pystyisin samaan? Oon niin kyllästynyt itseeni tässä asiassa, ja miehen kanssa ollaan niin erilaisia riitelytavoissamme Mies ei oikeastaan ikinä sano mitään oikeasti loukkavaa tms. ja mä en muuta teekkään

 

[nöppäri]

=) Toi on hieno asia, varsinkin kun itse tiedostaa nämä omat ongelmakohtansa ja vielä osaa tehdä asialle jotakin.

Voi tätä elämän vaikeutta aina välillä, mutta kyllä se tästä ja vielä tämänkin ikäisenä joutuu itseään skarppaamaan kehittämään jotta elämä soljuisi omassa perheesäkin eteenpäin mukavasti, myös muilla kuin itsellään.

 

[Hanseka]

Mä tunnistan itsessäni myös näitä samoja piirteitä kuin AP. Olin ennen kova huutamaan, nimenomaan henkilökohtaisuuksia ja yritin jotenkin tiedostamatta loukata toista osapuolta riidellessä. Nyt oppinut paremman - toimivamman tekniikan

Nyt "uuden" miehen kanssa (yhdessä 2 vuotta) ei enää ole tarvinnut riidellä huutaen tai toista loukaten, vaan asiat riitelee - ei ihmiset. Vaikea selittää... Mutta mielestäni on tooosi tärkeetä ettei sano asioita ellei niitä tarkoita. Ja mun mies on opettanut mulle yhden asian: Never speak when you are angry. ja siis tarkoitti tällä sitä, että suutuspäissään kannattaa ehkä hetken olla hiljaa ja miettiä itse asiaa, ajatella sen toisen kantaa eikä vaan sanoa mitä sylki suuhun tuo. Miettiä valmiiksi miksi on vihainen ja sitten sanoa se ääneen, eikä vaan huutaa.

Jos mies on nyt korottanu mulle ääntä niin sanon ettei tarvitse huutaa kun kuulen ihan normaalillakin äänellä. Meillä toimii