Ä
ääliö
Vieras
En oikein tiedä, mitä minun pitäisi tehdä.
Seurustelen pojan kanssa, jonka olen tuntenut viitisen vuotta. Toukokuussa tulee pari vuotta, kun aloimme seurustelemaan. Puhuimme suhteen alussa jo yhteen muutosta, mutta halusin katsella vuoden päivät ennen kuin muutan kenenkään kanssa yhteen.
Hän lähti suhteen alussa pariksi kuukaudeksi kesälomalle keski-suomeen ja sanoin silloin, että ehkä meidän suhteen aloitus oli väärä, koska en kestä tällaisia erossa olemisia.
En sanonut sitä sillä, että olisin vaatinut hänen jäävän kesäksi minun lähelle, vaan sen takia etten vain tykkää olla noin pitkiä aikoja erossa toisesta.
Koko loppuvuosi, seurustelun aloituksesta, meni muutenkin todella vähällä näkemisellä. Hän oli kahdeksan kuukauden aikana varmaan nelisen kuukautta reissussa. (Hänen vanhemmat ja lapsi asuu kaukana ja sen takia meni sinne joka kerta kun vain tuli pitempi loma eteen)
Pistin pillit pussiin jossain vaiheessa, koska en kestänyt tuollaista. Sanoin keskústelussa, että en tiedä uskonko siihen, että meidän tilanne tästä paranee sekä sanoin, etten tiedä uskaltaako hän enää koskaan hankkia lapsia.(Hänellä on vaikea tapaamis ongelma lapsensa kanssa ja itse taas haluan kuitenkin muutaman lapsen jossain vaiheessa. Hän on itse kuitenkin sanonut joskus haluavansa vielä muutaman lapsen) Hän ehdotti tuon keskustelun yhteydessä yhteen muuttoa, mutta kieltäydyin siitä sen vuoksi, koska olin päättänyt etten halua jatkaa suhdetta.
Jatkoimme kuitenkin seurustelua noin kuukausi eron jälkeen.
Sama touhu jatkui, ei kuitenkaan niin, että hän olisi ollut paljon reissussa, hän ei vain saanut järjestettyä meille aikaa.(Turha puhua toisesta naisesta, koska sellaista ei ole)
Hänellä oli paljon töitä, työ""huvittelureissuja"" sekä koulujuttuja.
Tuli uusi kesä ja uusi kesäloma hänelle. Olin ahdistunut näkemisen vähyydestä ja pistettiin taas pillit pussiin hetkeksi. Mutta halusimme kuitenkin jatkaa seurustelua myöhemmin...
Olemme tänä vajaan kahden vuoden aikana nähneet keski-arvolla muutamia kertoja kuukaudessa(ehkä kerran viikossa ja silloinkin vain arkisin kun olen mennyt hänen luo töistä suoraan ja sieltä aamulla töihin) Olemme koko aikana viettäneet ehkä kolme-neljä viikonloppua yhdessä.
Tällä hetkellä hän on todella masentunut. (On ollut mielestäni yli vuoden jo hieman maissa) Olen yrittänyt ottaa esille meidän suhteen tilannetta, koska en vain jaksa tällaista harvoin näkemistä. Hän sanoo, ettei hänen pää kestä asioiden pohtimista. Sanoin hänelle, että minua ahdistaa se, että hänen koulujutut menee minun edelle, mutta ei hänen kavereiden edelle.(Vaikka hän ei juurikaan kavereitaankaan enää näe, mutta vituttaa se siltikin, kun mekään ei nähdä)
Muutin tuossa joulukuun lopulla ja ehdotin ennen muuttoa, josko jättäisin oman muuton väliin ja että muutettaisiin yhteen. Tähän hän vastasi, että haluaa tutustua muhun vielä enemmän ja ettei meille riitä hänen asunto vaan pitäisi hommata isompi.
Vaikka se niin uskomattomalta teistä varmaan tuntuukin niin tiedän hänen välittävän minusta ja minä hänestä. En vain tiedä mitä pitäisi tehdä.
En tiedä, pystyykö meidän suhde normalisoitumaan tästä.
Ollaan nähty viimeksi kaksi viikkoa sitten, puhutaan puhelimessa joka päivä. En edes tiedä milloin seuraavan kerran nähdään vaikka menen joka päivä työ/kotimatkallani hänen kodin ohi bussilla.
Mua vituttaa tämä tilanne, mutta en haluaisi luovuttaa, koska tiedän ettei hän ole tällainen kun on normaalissa tilassa.
Hänen viimeiset pari vuotta ovat olleet vain henkisesti ja fyysisesti rankkaa aikaa.
Jos vihjailenkaan erosta, hän menee ihan vaisuksi. En uskalla ajatella edes, miten hän reagoisi jos sanoisin että tämä juttu oli tässä lopullisesti.
Olen yrittänyt vihjailla hänelle, että hidastaisi tahtiaan. Opiskelee työn ohessa ja olen yrittänyt vihjata, että jättäisi koulujutut vaikka hetkeksi ja tekisi niitä sitten kun pääkoppa on taas kunnossa. Mutta ei sekään ole auttanut...
Tuntuu vain, että kohta itselläni poksahtaa suoni päässä näiden asioiden vatvomisen vuoksi.
En oikein tiedä, mitä minun pitäisi tehdä.
Seurustelen pojan kanssa, jonka olen tuntenut viitisen vuotta. Toukokuussa tulee pari vuotta, kun aloimme seurustelemaan. Puhuimme jo yhteenmuutosta, mutta halusin katsella vuoden päivät ennenkuin muutan kenenkään kanssa yhteen.
Hän lähti suhteen alussa pariksi kuukaudeksi kesälomalle keski-suomeen ja sanoin silloin, että ehkä meidän suhteen aloitus oli väärä, koska en kestä tällaisia erossa olemisia.
En sanonut sitä sillä, että olisin vaatinut hänen jäävän kesäksi minun lähelle, vaan sen takia etten vain tykkää olla noin pitkiä aikoja erossa toisesta.
Koko loppuvuosi, seurustelun aloituksesta, meni muutenkin todella vähällä näkemisellä. Hän oli reilun puolen vuoden aikana varmaan nelisen kuukautta reissussa. (Hänen vanhemmat ja lapsi asuu kaukana ja sen takia meni sinne joka kerta kun vain tuli pitempi loma eteen)
Pistin pillit pussiin jossain vaiheessa, koska en kestänyt tuollaista.
Jatkoimme kuitenkin seurustelua noin kuukausi eron jälkeen.
Sama touhu jatkui, ei kuitenkaan niin, että hän olisi ollut paljon reissussa, hän ei vain saanut järjestettyä meille aikaa.(Turha puhua toisesta naisesta, koska sellaista ei ole)
Tuli uusi kesä ja uusi kesäloma hänelle. Olin ahdistunut näkemisen vähyydestä ja pistettiin taas pillit pussiin hetkeksi. Mutta halusimme kuitenkin jatkaa seurustelua myöhemmin...
Olemme tänä vajaan kahden vuoden aikana nähneet keski-arvolla muutamia kertoja kuukaudessa(ehkä kerran viikossa ja silloinkin vain arkisin kun olen mennyt hänen luo töistä suoraan ja sieltä aamulla töihin) Olemme koko aikana viettäneet ehkä kolme-neljä viikonloppua yhdessä.
Jossain vaiheessa hän kävi usein viikonloppuisin kännäämässä ja hänen viikonloput meni juomiseen ja krapulasta toipumiseen.
Tällä hetkellä hän on todella masentunut. (On ollut mielestäni yli vuoden jo hieman maissa) Olen yrittänyt ottaa esille meidän suhteen tilannetta, koska en vain jaksa tällaista harvoin näkemistä. Hän sanoo, ettei hänen pää kestä asioiden pohtimista.
Tiedän hänen välittävän minusta ja minä hänestä. En vain tiedä mitä pitäisi tehdä.
En tiedä, pystyykö meidän suhde normalisoitumaan tästä.
Vittu että ihminen osaa olla tyhmä ja roikkua tällaisessa suhteessa. Ei siinä silloin mitään, jos olisi alle 20v mutta kun olen jo 25v enkä haluaisi alkaa rakentamaan parisuhdetta/perustamaan perhettä kovin paljoa yli 30-vuotiaana. Mutta kun luulee tavanneensa sellaisen ihmisen, johon pystyy luottamaan, niin vaikea siitä on tällaisena aikana irti päästää. Miehiä kyllä saisi, mutta ei sellaisia joihin aidosti pystyisi luottamaan.
Vedän itseni kohta hirteen, eipä tarvitse miettiä tulevaisuutta sitten enää.
Seurustelen pojan kanssa, jonka olen tuntenut viitisen vuotta. Toukokuussa tulee pari vuotta, kun aloimme seurustelemaan. Puhuimme suhteen alussa jo yhteen muutosta, mutta halusin katsella vuoden päivät ennen kuin muutan kenenkään kanssa yhteen.
Hän lähti suhteen alussa pariksi kuukaudeksi kesälomalle keski-suomeen ja sanoin silloin, että ehkä meidän suhteen aloitus oli väärä, koska en kestä tällaisia erossa olemisia.
En sanonut sitä sillä, että olisin vaatinut hänen jäävän kesäksi minun lähelle, vaan sen takia etten vain tykkää olla noin pitkiä aikoja erossa toisesta.
Koko loppuvuosi, seurustelun aloituksesta, meni muutenkin todella vähällä näkemisellä. Hän oli kahdeksan kuukauden aikana varmaan nelisen kuukautta reissussa. (Hänen vanhemmat ja lapsi asuu kaukana ja sen takia meni sinne joka kerta kun vain tuli pitempi loma eteen)
Pistin pillit pussiin jossain vaiheessa, koska en kestänyt tuollaista. Sanoin keskústelussa, että en tiedä uskonko siihen, että meidän tilanne tästä paranee sekä sanoin, etten tiedä uskaltaako hän enää koskaan hankkia lapsia.(Hänellä on vaikea tapaamis ongelma lapsensa kanssa ja itse taas haluan kuitenkin muutaman lapsen jossain vaiheessa. Hän on itse kuitenkin sanonut joskus haluavansa vielä muutaman lapsen) Hän ehdotti tuon keskustelun yhteydessä yhteen muuttoa, mutta kieltäydyin siitä sen vuoksi, koska olin päättänyt etten halua jatkaa suhdetta.
Jatkoimme kuitenkin seurustelua noin kuukausi eron jälkeen.
Sama touhu jatkui, ei kuitenkaan niin, että hän olisi ollut paljon reissussa, hän ei vain saanut järjestettyä meille aikaa.(Turha puhua toisesta naisesta, koska sellaista ei ole)
Hänellä oli paljon töitä, työ""huvittelureissuja"" sekä koulujuttuja.
Tuli uusi kesä ja uusi kesäloma hänelle. Olin ahdistunut näkemisen vähyydestä ja pistettiin taas pillit pussiin hetkeksi. Mutta halusimme kuitenkin jatkaa seurustelua myöhemmin...
Olemme tänä vajaan kahden vuoden aikana nähneet keski-arvolla muutamia kertoja kuukaudessa(ehkä kerran viikossa ja silloinkin vain arkisin kun olen mennyt hänen luo töistä suoraan ja sieltä aamulla töihin) Olemme koko aikana viettäneet ehkä kolme-neljä viikonloppua yhdessä.
Tällä hetkellä hän on todella masentunut. (On ollut mielestäni yli vuoden jo hieman maissa) Olen yrittänyt ottaa esille meidän suhteen tilannetta, koska en vain jaksa tällaista harvoin näkemistä. Hän sanoo, ettei hänen pää kestä asioiden pohtimista. Sanoin hänelle, että minua ahdistaa se, että hänen koulujutut menee minun edelle, mutta ei hänen kavereiden edelle.(Vaikka hän ei juurikaan kavereitaankaan enää näe, mutta vituttaa se siltikin, kun mekään ei nähdä)
Muutin tuossa joulukuun lopulla ja ehdotin ennen muuttoa, josko jättäisin oman muuton väliin ja että muutettaisiin yhteen. Tähän hän vastasi, että haluaa tutustua muhun vielä enemmän ja ettei meille riitä hänen asunto vaan pitäisi hommata isompi.
Vaikka se niin uskomattomalta teistä varmaan tuntuukin niin tiedän hänen välittävän minusta ja minä hänestä. En vain tiedä mitä pitäisi tehdä.
En tiedä, pystyykö meidän suhde normalisoitumaan tästä.
Ollaan nähty viimeksi kaksi viikkoa sitten, puhutaan puhelimessa joka päivä. En edes tiedä milloin seuraavan kerran nähdään vaikka menen joka päivä työ/kotimatkallani hänen kodin ohi bussilla.
Mua vituttaa tämä tilanne, mutta en haluaisi luovuttaa, koska tiedän ettei hän ole tällainen kun on normaalissa tilassa.
Hänen viimeiset pari vuotta ovat olleet vain henkisesti ja fyysisesti rankkaa aikaa.
Jos vihjailenkaan erosta, hän menee ihan vaisuksi. En uskalla ajatella edes, miten hän reagoisi jos sanoisin että tämä juttu oli tässä lopullisesti.
Olen yrittänyt vihjailla hänelle, että hidastaisi tahtiaan. Opiskelee työn ohessa ja olen yrittänyt vihjata, että jättäisi koulujutut vaikka hetkeksi ja tekisi niitä sitten kun pääkoppa on taas kunnossa. Mutta ei sekään ole auttanut...
Tuntuu vain, että kohta itselläni poksahtaa suoni päässä näiden asioiden vatvomisen vuoksi.
En oikein tiedä, mitä minun pitäisi tehdä.
Seurustelen pojan kanssa, jonka olen tuntenut viitisen vuotta. Toukokuussa tulee pari vuotta, kun aloimme seurustelemaan. Puhuimme jo yhteenmuutosta, mutta halusin katsella vuoden päivät ennenkuin muutan kenenkään kanssa yhteen.
Hän lähti suhteen alussa pariksi kuukaudeksi kesälomalle keski-suomeen ja sanoin silloin, että ehkä meidän suhteen aloitus oli väärä, koska en kestä tällaisia erossa olemisia.
En sanonut sitä sillä, että olisin vaatinut hänen jäävän kesäksi minun lähelle, vaan sen takia etten vain tykkää olla noin pitkiä aikoja erossa toisesta.
Koko loppuvuosi, seurustelun aloituksesta, meni muutenkin todella vähällä näkemisellä. Hän oli reilun puolen vuoden aikana varmaan nelisen kuukautta reissussa. (Hänen vanhemmat ja lapsi asuu kaukana ja sen takia meni sinne joka kerta kun vain tuli pitempi loma eteen)
Pistin pillit pussiin jossain vaiheessa, koska en kestänyt tuollaista.
Jatkoimme kuitenkin seurustelua noin kuukausi eron jälkeen.
Sama touhu jatkui, ei kuitenkaan niin, että hän olisi ollut paljon reissussa, hän ei vain saanut järjestettyä meille aikaa.(Turha puhua toisesta naisesta, koska sellaista ei ole)
Tuli uusi kesä ja uusi kesäloma hänelle. Olin ahdistunut näkemisen vähyydestä ja pistettiin taas pillit pussiin hetkeksi. Mutta halusimme kuitenkin jatkaa seurustelua myöhemmin...
Olemme tänä vajaan kahden vuoden aikana nähneet keski-arvolla muutamia kertoja kuukaudessa(ehkä kerran viikossa ja silloinkin vain arkisin kun olen mennyt hänen luo töistä suoraan ja sieltä aamulla töihin) Olemme koko aikana viettäneet ehkä kolme-neljä viikonloppua yhdessä.
Jossain vaiheessa hän kävi usein viikonloppuisin kännäämässä ja hänen viikonloput meni juomiseen ja krapulasta toipumiseen.
Tällä hetkellä hän on todella masentunut. (On ollut mielestäni yli vuoden jo hieman maissa) Olen yrittänyt ottaa esille meidän suhteen tilannetta, koska en vain jaksa tällaista harvoin näkemistä. Hän sanoo, ettei hänen pää kestä asioiden pohtimista.
Tiedän hänen välittävän minusta ja minä hänestä. En vain tiedä mitä pitäisi tehdä.
En tiedä, pystyykö meidän suhde normalisoitumaan tästä.
Vittu että ihminen osaa olla tyhmä ja roikkua tällaisessa suhteessa. Ei siinä silloin mitään, jos olisi alle 20v mutta kun olen jo 25v enkä haluaisi alkaa rakentamaan parisuhdetta/perustamaan perhettä kovin paljoa yli 30-vuotiaana. Mutta kun luulee tavanneensa sellaisen ihmisen, johon pystyy luottamaan, niin vaikea siitä on tällaisena aikana irti päästää. Miehiä kyllä saisi, mutta ei sellaisia joihin aidosti pystyisi luottamaan.
Vedän itseni kohta hirteen, eipä tarvitse miettiä tulevaisuutta sitten enää.
