H
hysteerinenko?
Vieras
Isommat lapsemme (nyt 4v ja 6v) ovat olleet noin kerran tai pari vuodessa yökylässä mummilla tai kummilla (tämä itse lapseton, 30v nainen). Nämä ihan siitä syystä että yökyläily nyt vaan on niin mukavaa puolin ja toisin, ja joskus meillä ollut ihan sitä vaativa menokin.
No alusta asti olen itse ohjeistanut aika paljon - varsinkin silloin kun lapset oli vähän alta parivuotiaita ekoilla reissuillansa. Tiedän että mummin/kummin mielestä osa tuntuu mun liioittelulta.
Mutta pariin kertaan olen sitten saanut kuulla lasten kautta että ei ole mennyt jutut ihan niin kuin sovittu. Esim. isompi oli alta 4v kun kummi oli tämän kanssa poikennut autolla kaupungilla - lapsi etupenkillä ilman turvaistuinta (joita olisi ollut kaksikin saatavilla). Selitys 'mutta kun me ihan vaan kukkakaupassa käytiin...'.
Toinen juttu oli kun lapset oli noin 2v ja 4v, ja mummi + kummi oli lähteneet heitä viemään uimahalliin toiselle puolelle kaupunkia. Pienempi oli laitettu tavan turvavyöistuimeen ja isompi korokkeelle - ei taas lainkaan meidän ohjeiden mukaan. Tämäkin kuultiin lapsilta.
Kolmas juttu että isomman ollessa 4v oli kummi jättänyt hänet kaupan ulkopuolelle koiraansa hihnassa taluttamaan kun itse kävi kaupassa - vaikka koira ei kovin iso olekaan niin lapselle ihan vierasta taluttaa koiraa + vieressä meni autotiet molemmin puolin.
Pointti on siis se että vaikka molemmissa paikoissa pidetään lapsia erittäin ihanasti hoivaten ja huolehtien, niin mua ahdistaa älyttömästi nämä meille isot turvallisuusasiat joista oiotaan. Näistä olemme sanoneet ja meille on luvattu ettei enää ikinä näin käy, silti jotenkin luotto mennyt.
Seuraavan kerran kun tytöt menee, olenko mä ihan kauhea jos taas erikseen korostan ettei ilman istuimia mennä Mihinkään? Ja paria muutakin juttua? Kuitenkaan ei kokonaan haluttaisi yökyläilyä lopettaa :/