S
Skeje
Vieras
Olimme ex-mieheni kanssa päättäneet jättää ehkäisyn ja lapsi sai tulla jos oli tullakseen. Noin vuoden päivät kerkesimme olla ilman ehkäisyä kunnes napsahti plussa raskaustestiin. Kun kerroin miehelle exälle olevani raskaana, hän sanoi olevansa iloinen, mutta tämän jälkeen kaikki muuttui. Kun raskaus eteni, alkoi läheisyys loppumaan. Ex ei halunnut enään minun halaavan häntä tai istuvan hänen viereensä sohvalla, ihmettelin kovin mutta ajattelin että jotenkin ohimenevää. Hän ei enään halunnut halata minua, suudella tai saatika harrastaa seksiä. Viimeisin kerta kun harrastimme seksiä oli kun olin 4-kuulla raskaana, ja silloinkaan miehellä ei seisonut loppuun saakka..
Ymmärrän että seksi ei välttämättä raskaana olevan naisen kanssa maistu, mutta se että kaikki läheisyys loppui.. oli aivan hirveätä. Olin raskaana, henkisesti yksin raskaana vaikka piti olla kaksin.
Mies alkoi juomaan. Joka viikonloppu hän juoksi kapakoissa tai tinttasi kotona jurrin, ei auttanut vaikka kuinka pyysin häntä lopettamaan ja jäämään kotiin kanssasi että olisimme voineet yhdessä viettää aikaa.. ei. Joka vitun viikonloppu hän lähti juomaan, välillä sanoi menevänsä kahville mutta jäi sille reissulle..
Olin niin yksin :'( . Koko raskauden aikana mies halasi minua 3 kertaa, ja nekin humalassa ollessaan. Silloin hän lupasi lopettavansa juomisen kun vauva on syntynyt.
Kun kysyin mitä pahaa olen tehnyt että minua ei voi enään edes halata, ei hän osannut vastata. Minussa ei kuulema ollut vika, vaan hänessä. Ajattelin että tulevaa isää jännittää ja ehkä lapsen syntymän jälkeen hän sitten muuttuu. Toisin kävi. Tyttäreni oli 1½vko vanha kun hän lähti taas baariin.
Edes sinä päivänä kun lapsemme syntyi, hän ei halannut minua.Synnytys kesti 22-tuntia, koko sinä aikana hän ei kertaakaan tarjonnut apuaa tms.. Ponnistusvaiheessa häädin hänet pois huoneesta. En halunnut häntä vierelleni, olin ollut yksin raskauden joten synnytinkin yksin. Koin että näin on parempi.
Tämä läheisyyden puute jatkui tytön syntymän jälkeen. Kertaakaan hän ei koskenut minuun, nukuimme eri huoneissa. Koskaan hän ei nähnyt minua alasti.
Ei halauksia, läheisyyttä, suukkoja.. ei yhteisiä vaunulenkkejä. Se kaikki mitä olin perheestä haaveillut ei tapahtunut. Tunsin itseni niin rumaksi.
Olin synnyttänyt lapsen, eikä lapsen isä edes halunnut hipasita minua. Olin kuin ilmaa.. :'(
Tästä kaikesta aiheutui tietenkin riitoja. Kun tyttäreni oli 5kk, päätin että hän ei tule enään koskaan kuulemaan vanhempien riitelyä, äidin itkua ja katsomaan kun isä konttaa kännissä kotiin. Erosin miehestä. Nyt olemme asuneet tyttäreni kanssa puoli vuotta kaksin uudessa kodissa, ja olen alkanut saamaan jo itsetuntoani palautettua. Nykyään kun katson itseäni peilistä näen äidin, en rumaa raskausarpia täynnä olevaa lehmää. Eksäni tuhosi itsetuntoni ihan totaallisesti.
Nyt olenkin miettinyt että mitä tulevaisuudessa? Kuinka pystyn tai paremmin sanottuna rohkenen ottamaan askeleen uuteen suhteeseen? Pystynkö enään luottamaan mieheen? Ajattelin että jos alkuun ei mitään vakavaa, vaikka seksisuhde.. mutta minua pelottaa pelkkä ajatuskin. Kukaan ei ole nähnyt minua alastomana raskausajan jälkeen, ei edes lapseni isä. Hän näki vilauksen vatsani arvista, ei muuta.
Kuinka uskallan riisuutua miehen edessä ja sen lisäksi vielä kertoa että en ole ollut miehen kanssa lapseni syntymän jälkeen? Onko teillä antaa jotain neuvoja / vinkkejä mitä minun kannattaisi tehdä jotta saisin rohkeutta olla taas nainen? Olen vasta 23-vuotias ja tuntuu kuin koko elämä olisi jo eletty. Vain minä ja raskauden runtelema vartalo, jotta edes lapsen isä ei halunnut koskea :'( Olenko ihan menetetty tapaus?
Kiitos jos jaksoit lukea ja kiitos jos jaksat auttaa omilla neuvoillasi. Olen niin surullinen ja toivon että täältä saisin edes jotain apua.
Ymmärrän että seksi ei välttämättä raskaana olevan naisen kanssa maistu, mutta se että kaikki läheisyys loppui.. oli aivan hirveätä. Olin raskaana, henkisesti yksin raskaana vaikka piti olla kaksin.
Mies alkoi juomaan. Joka viikonloppu hän juoksi kapakoissa tai tinttasi kotona jurrin, ei auttanut vaikka kuinka pyysin häntä lopettamaan ja jäämään kotiin kanssasi että olisimme voineet yhdessä viettää aikaa.. ei. Joka vitun viikonloppu hän lähti juomaan, välillä sanoi menevänsä kahville mutta jäi sille reissulle..
Olin niin yksin :'( . Koko raskauden aikana mies halasi minua 3 kertaa, ja nekin humalassa ollessaan. Silloin hän lupasi lopettavansa juomisen kun vauva on syntynyt.
Kun kysyin mitä pahaa olen tehnyt että minua ei voi enään edes halata, ei hän osannut vastata. Minussa ei kuulema ollut vika, vaan hänessä. Ajattelin että tulevaa isää jännittää ja ehkä lapsen syntymän jälkeen hän sitten muuttuu. Toisin kävi. Tyttäreni oli 1½vko vanha kun hän lähti taas baariin.
Edes sinä päivänä kun lapsemme syntyi, hän ei halannut minua.Synnytys kesti 22-tuntia, koko sinä aikana hän ei kertaakaan tarjonnut apuaa tms.. Ponnistusvaiheessa häädin hänet pois huoneesta. En halunnut häntä vierelleni, olin ollut yksin raskauden joten synnytinkin yksin. Koin että näin on parempi.
Tämä läheisyyden puute jatkui tytön syntymän jälkeen. Kertaakaan hän ei koskenut minuun, nukuimme eri huoneissa. Koskaan hän ei nähnyt minua alasti.
Ei halauksia, läheisyyttä, suukkoja.. ei yhteisiä vaunulenkkejä. Se kaikki mitä olin perheestä haaveillut ei tapahtunut. Tunsin itseni niin rumaksi.
Olin synnyttänyt lapsen, eikä lapsen isä edes halunnut hipasita minua. Olin kuin ilmaa.. :'(
Tästä kaikesta aiheutui tietenkin riitoja. Kun tyttäreni oli 5kk, päätin että hän ei tule enään koskaan kuulemaan vanhempien riitelyä, äidin itkua ja katsomaan kun isä konttaa kännissä kotiin. Erosin miehestä. Nyt olemme asuneet tyttäreni kanssa puoli vuotta kaksin uudessa kodissa, ja olen alkanut saamaan jo itsetuntoani palautettua. Nykyään kun katson itseäni peilistä näen äidin, en rumaa raskausarpia täynnä olevaa lehmää. Eksäni tuhosi itsetuntoni ihan totaallisesti.
Nyt olenkin miettinyt että mitä tulevaisuudessa? Kuinka pystyn tai paremmin sanottuna rohkenen ottamaan askeleen uuteen suhteeseen? Pystynkö enään luottamaan mieheen? Ajattelin että jos alkuun ei mitään vakavaa, vaikka seksisuhde.. mutta minua pelottaa pelkkä ajatuskin. Kukaan ei ole nähnyt minua alastomana raskausajan jälkeen, ei edes lapseni isä. Hän näki vilauksen vatsani arvista, ei muuta.
Kuinka uskallan riisuutua miehen edessä ja sen lisäksi vielä kertoa että en ole ollut miehen kanssa lapseni syntymän jälkeen? Onko teillä antaa jotain neuvoja / vinkkejä mitä minun kannattaisi tehdä jotta saisin rohkeutta olla taas nainen? Olen vasta 23-vuotias ja tuntuu kuin koko elämä olisi jo eletty. Vain minä ja raskauden runtelema vartalo, jotta edes lapsen isä ei halunnut koskea :'( Olenko ihan menetetty tapaus?
Kiitos jos jaksoit lukea ja kiitos jos jaksat auttaa omilla neuvoillasi. Olen niin surullinen ja toivon että täältä saisin edes jotain apua.
hyi kun tuli kylmät väreet! kaikenlaisia idiootteja sitä onkin olemassa! Pää pystyyn vaan nyt, enpä usko että monikaan mies osaa sanoa vällyjen välissä eroa synnytäneen ja synnyttämättömän välillä. Raskausarpiakin on monilla naisilla riippumatta siitä ovatko he raskaana olleet.
