Toggle sidebar

Olenko jotenkin tunnevammanen, kun en itke tai ikävöi kuolleen lemmikin perään?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja koiranomistaja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
K

koiranomistaja

Vieras
Meidän piti lopettaa joulukuussa koira, pitkällisen sairastamisen jälkeen.
Koirasta oli viimeisinä viikkoina tosi paljon työtä ja olin vain helpottunut sen jälkeen, kun se ei enää hengittänyt. Kun tulin eläinlääkäriltä kotiin, toki itkin vähäsen ja seuraavana aamuna porasin vähän aikaa, kun kuuntelin musiikkia.
Sen jälkeen en ole itkenyt ja mies totesi minulle, että olen muuttunut paljon iloisemmaksi, mitä olin silloin, kun koira vielä eli.

Meillä kuitenkin on vielä yksi koira ja uutta olemme kovasti etsiskelemässä. Miks koin suurta helpotusta, koirasta luopumisen jälkeen, vaikka koira siis joduttiin lopettamaan?
 
Mulle itselleni on äärimmäisen vaikeaa katsoa koiraa joka on sairas tai kipeä, jos sairastelulle ei voi mitään tai ei voi olla täysin varma onko koiralla jotain kipuja, tai kuoleeko tai onko sairaus sittenkin vakavampaa mitä lääkäri diagnosoi.

Siksi voisin kuvitella että helpotuksen tunne selittyisi itselläni sillä että se menettämisen pelko poistuu ja voi olla varma ettei koira enää ainakaan tunne kipua tai kärsi.
Se jatkuva sairastaminen on omistajallekin tosi raskasta.

Mutta itse kyllä varmasti itkisin, paljon ja pitkään, jos joutuisin koirastani luopumaan.

Miksi teillä on kiire hankkia seuraava tilalle, vaikka et vielä ole tätäkään menetystä täysin käsitellyt?
 
Itkithän sinä.

Mekin lopetettiin koira jokin aika sitten, sen pitkällisen sairastamisen jälkeen. Ja vaikka molemmat surimme, koimme asiasta myös suurta helpotusta. Kun lemmikki oli poissa ja vain yksi terve yksilö jäljellä, tajusimme kuinka raskasta sen sairaan hoito olikaan ollut. Oli lääkitystä, kaikenlaisia erityistoimia lenkityksen jne suhteen, jatkuvia eläinlääkärikäyntejä, huolta ja murhetta. Suurimmat itkut itkettiin jo ennen lopetuspäätöstä, vaikeinta oli viimeinen ilta ennen lopetusta. Lopetuksen jälkeen helpotti heti, tiedettiin että se oli oikea päätös. Edelleen muistelen rakasta hauvaani lämmöllä ja rakkaudella, mutta tiedän että teimme sen suhteen oikean päätöksen. Ei kukaan halua kärsivää eläintäkään katsella, se on äärettömän raskasta etenkin pitkittyessään.
 
Olen pohtinut ihan samaa, jouduttiin lopemaan koiramme alkuvuodesta ja itkin siinä viimeisenä päivänä koiran kanssa ja eläinlääkärissä, mutta sen jälkeen oli oikeastaan helpottunut olo jostain syystä. Meillekin on tulossa toinen koira kesällä ja sitä odotan ilolla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja bopkss:
Miksi teillä on kiire hankkia seuraava tilalle, vaikka et vielä ole tätäkään menetystä täysin käsitellyt?
Click to expand...

Miten niin kiire? Koira kuoli joulukuussa ja nyt on kevät jo. :O
Me ollaan vasta etsimässä uutta koiraa, niin hankkeeseen voi mennä vaikka vuosi tai kaksi, riippuen mihin rotuun päädymme.
Tämä toinen koiramme tarvitsee koirakaverin myös.
 
Meillä piti maanantaina hevonen nukuttaa, tuli vanhuus ja voimat vain loppuivat eikä jaksanut nousta enää ylös. Aamu ennen eläinlääkärin tuloa oli kamala, itketti, sydän hakkas, kädet tärisi ja kamala tuska kun tiesi että kahden tunnin päästä heppa on muiden kavereiden luona siellä jossain. Kuitenkin kun hevonen oli nukutettu ja ilme rauhallinen tuli helpotus siitä että sai rauhassa omassa karsinassa nukkua pois. Aina on yhtä vaikea luopua, koiria, kissoja ja hevosia on nukutettu aiemminkin, kaikki vanhuuden vaivojen vuoksi ja aina se tuntuu yhtä pahalta. Silti on halu antaa koti kun joku on sitä vailla vaikka tietää että se sama tuska on aina edessä. Kuitenkin eläimet ovat saaneet jokainen pitkän ja hyvän elämän ja ennemmin suon sen heille ja nautin joka hetkestä minkä meillä ovat.
 
Mä EN ymmärrä, miksi ihmiset pitää elukoitaan niin kauan, että on pakko tyrkätä lääkkeitä kourakaupalla, on satojen eurojen erikoisruoat ku ei sisäelimet kestä, ell käyntejä tuhkatiheässä, liikkuminen hankalaa/kivuliasta, ulkoilu hankalaa/laskee alleen jne jne jne. Että onko se rakkautta? Jos koira kuitenkin ennemmin tai myöhemmin lopetetaan, niin miten olisi vähän ennemmin. Kärsisi vähemmän sekä omistaja että koira.

Minä itken, kun omani joudun lopettamaan. Mutta sitä ennen ei koiran ole tarvinnut itkuja itkeä omissa ongelmissaan. Ensimmäinen koira eli 15v reippaana, sitten alkoi lonkat kipeytyä, mutta vielä hyppäsi itse autoon, kun viimeiselle matkalle lähdettiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ällikkä..;29695548:
Mä EN ymmärrä, miksi ihmiset pitää elukoitaan niin kauan, että on pakko tyrkätä lääkkeitä kourakaupalla, on satojen eurojen erikoisruoat ku ei sisäelimet kestä, ell käyntejä tuhkatiheässä, liikkuminen hankalaa/kivuliasta, ulkoilu hankalaa/laskee alleen jne jne jne. Että onko se rakkautta? Jos koira kuitenkin ennemmin tai myöhemmin lopetetaan, niin miten olisi vähän ennemmin. Kärsisi vähemmän sekä omistaja että koira.

Minä itken, kun omani joudun lopettamaan. Mutta sitä ennen ei koiran ole tarvinnut itkuja itkeä omissa ongelmissaan. Ensimmäinen koira eli 15v reippaana, sitten alkoi lonkat kipeytyä, mutta vielä hyppäsi itse autoon, kun viimeiselle matkalle lähdettiin.
Click to expand...

Aina se raja ei ole helppo määrittää, milloin eläimen hoito ei enään ole järkevää. Meidän koiran vaivat oli sellaisia, että ne vei paljon aikaa ja rahaa mutta niiden ansiosta koira eli hyvää elämää, ei kärsinyt. Vaikka se oli omistajalle rankkaa miettiä, kuinka kauan hoito tehoaa. Minusta eläin hoidetaan jos se on mahdollista. Toki jos on selvästi kipeä hoidosta huolimatta niin ei kannata hoitaa.

Meidän koiralla oli vaikka mitä, silti se oli tosi reipas loppuun saakka. Kun sille lopulta tuli selittämätön vatsatauti, joka ei mennyt 5 päivässä ohi niin vietiin piikille. Silloinkin se kyllä vielä hyppäsi ihan itse autoon, vaikka tiesin että se ei enään siinä hetkessä voinut hyvin. Ei tuollainen asia vielä mitään kerro.
 
Samanlailla minullakin meni, vaikka koiran lopetus olikin äkillinen, edellisenä päivänä ei vielä mitään oireita. Toki oli jo vanha.

Uusi koira tuli parin viikon päästä, kun en osannut ilmakaan olla. Nopeasti saatiin uusi koira, koska tiedettiin jo etukäteen, millainen koira haluttiin ja sellainen löytyikin helposti (aikuinen keskikokoinen kodinvaihtaja, joka saa vaatia paljonkin työtä ja tekemistä).
 
Riippuen tilanteesta kuinka kauan lemmikin kuolema aiheuttaa surua. Eikä ole olemassa tiettyä suruaikaa, mikä pitää surra koiran perään.

1,5kk sitten menetimme nuorimman koiramme onnettomuudessa. Pari päivää koiran kuoleman jälkeen laitoin vireille uuden koiran etsimisen ja viikon päästä olikin jo pentu varattuna. Nyt odottelemme pentua kotiutuvaksi. Mutta kyllä se kuollut koira surettaa edelleen hiljaisina hetkinä. Tiedän etten sen kuolemasta pääse kunnolla yli vielä vuosiin.
 
Aikana ennen lapseni menehtymistä liikenneonnettomuudessa itkin ja kaipasin poisnukutettuja lemmikkejämme.

Lapsen menehtymisen jälkeen joukosta poistuneet eivät ole yksikään saaneet kaipausta peräänsä mutta edelleenkin ne, jotka olen viimeiselle reissulleen saattanut ennen lapsen kuolemaa ovat kaipauksissani.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jahuu:
Riippuen tilanteesta kuinka kauan lemmikin kuolema aiheuttaa surua. Eikä ole olemassa tiettyä suruaikaa, mikä pitää surra koiran perään.

1,5kk sitten menetimme nuorimman koiramme onnettomuudessa. Pari päivää koiran kuoleman jälkeen laitoin vireille uuden koiran etsimisen ja viikon päästä olikin jo pentu varattuna. Nyt odottelemme pentua kotiutuvaksi. Mutta kyllä se kuollut koira surettaa edelleen hiljaisina hetkinä. Tiedän etten sen kuolemasta pääse kunnolla yli vielä vuosiin.
Click to expand...

Saako udella että minkälainen onnettomuus tapahtui, jossa koira kuoli?

Olen pohtinut tuota paljon kun kerran selvisimme "lähelläpiti"-tilanteesta ja mietin että pääseekö siitä syyllisyydestä eroon ja voiko tuntea "ansaitsevansa" uuden koiran, jos aiempi onnettomuus olisi ollut ehkä estettävissä?

Esim. koiriahan kuolee liikenteessä todella paljon, usein ovat vain päässeet karkuun.
 
[QUOTE="sarpppis";29697322]Saako udella että minkälainen onnettomuus tapahtui, jossa koira kuoli?

Olen pohtinut tuota paljon kun kerran selvisimme "lähelläpiti"-tilanteesta ja mietin että pääseekö siitä syyllisyydestä eroon ja voiko tuntea "ansaitsevansa" uuden koiran, jos aiempi onnettomuus olisi ollut ehkä estettävissä?

Esim. koiriahan kuolee liikenteessä todella paljon, usein ovat vain päässeet karkuun.[/QUOTE]

Juoksi tielle auton eteen ja auto törmäsi (En ollut itse paikalla silloin). Kyllä, tapaus olisi ollut estettävissä. Asiasta voisi helposti syyllistää ja syyttää. Kallis hinta virheelle. Syyllisyys tapauhtuneeseen seuraa varmasti pitkään. Vaikka suoranaisesti ei virhe ollutkaan oma, niin silti itsekin mietin mitä olisin voinut tehdä toisin.
 
Ihan normaalia tuo on. Ja normaalia on sekin että ikävöi lemmikkiään voimakkaasti.

Olen eläinrakas mutta mulle selvisi joku vuosi sitten mitä tarkoittaa olla tosissaan koiraihminen ja mä en sitä ole: kaverilta kuoli koira ja oli monta päivää työkyvytön, viikonkin päästä alkoi itkeä kun puhuttiin hänen koirastaan.
Ihailen tuommoista, mutta mä en saa itseäni millään kiintymään niin vahvasti johonkin eläimeen, ihmisiin kylläkin.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa