Olenko lapsellinen jos eroan tämän takia? Seksistä..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja neuvoton..
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

neuvoton..

Vieras
Olen kohta vuoden seurustellut erään miehen kanssa. Asuttu yhdessäkin puoli vuotta. Suhde toimii suurimmilta osin hyvin, eikä meillä ole koskaan riitoja tms. Mutta mulla häiritsee se, että mies ei sängyssä tunnu piittaavan kuin omasta nautinnostaan. On joskus sanonut näin yleisestikin että tietää olevansa välillä turhan itsekäs ihminen.. Ja sängyssä ainakin on.

Tykkään antaa suuseksiä, nautin siitä kun saan tuottaa puolisolle mielihyvää. Mielellään annan myös "käsihoitoa" silloin tällöin.
Mies on mua hyväillyt käsillä kerran, siis loppuun asti. Silloinkin meinasi jättää pariin kertaan kesken kun sanoi että "en osaa tehdä tätä", vaikka osasi ihan hyvin ja neuvoin häntä sitten ja sanoin että tuntuu hyvältä jne..

Kertaakaan en ole saanut suuseksiä, kunnolla. Kuusysissä mies yks kerta pari kertaa lipaisi, mutta tuntui keskittyvän enemmän siihen omaan nautintoonsa..
Eikä itsestäkään tuntunut kovin hyvältä, sillä oli vaikea keskittyä itse nauttimaan juuri yhtään kun olin miehen kimpussa. Mietin, että pitääkö hän minua jotenkin ällöttävänä eikä siksi halua nuolla? Olen kuitenkin kertonut hänelle että pitäisin siitä.

Miehelle suurimmaksi osaksi riittäisi se, että hän hyväilee vähäsen jalkovälistä, ja tulee sitten sisälle. Pelkkä yhdyntä, ilman kummempia esileikkejä siis.. Minä taas haluaisin nauttia sänkyleikeistä välillä pitempäänkin, vaikka joskus tuollaiset "nopeat" kelpaa vallan mainiosti. Mutta kun mä en vaan saa orgasmia yhdynnässä kuin harvoin.
Haluaisin, että mies hyväilisi kehoa, muualtakin kuin alapäästä ja välillä tisseistä. Eksä oli sellainen, joka hyväili päästä varpaisiin, helli kosketuksilla, suukotteli ympäri kehoa, ja antoi suuseksiäkin, sanoi että minun nautintoni on hänelle jopa hänen omaansa tärkeämpää.. Muuten en eksää kaipaa mutta hänen kanssaan seksi oli paljon parempaa.

Tuntuu välillä seksiin liittyen, ettei miestä kiinnosta minussa kuin se p*llu ja se että hän saa tyydyttää omat tarpeensa.

Mutta toisaalta muutoin mies on tosi rakastava jne, eli tuskin tuosta kyse ettei hänellä olisi tunteita minua kohtaan..

Mutta musta vaan tuntuu pahalta, kun janoaisin kaikkia kosketuksia ja hellyyttä ja miestä ei tunnu kiinnostavan yhtään. Musta ihan oikeasti tuntuu että muuten hyvä suhde kaatuu kohta siihen, että mä en saa hellyyttä sängyssä, enkä sitä suuseksiäkään, joka on about ainoa tapa millä mut saa tulemaan. Tai vähintäänkin alan johonkin seksilakkoon, mikä olisi typerää, mutta minkäs teet kun oon miehelle yrittänyt puhua että haluaisin enemmän hellyyttä yms, ja hän ei suostu keskustelemaan asiasta yhtään.

Olenko typerä jos vakavissaan jo mietin eroa tämän takia..? Muuten kaikki on suhteessa hyvin..
 
No aika iso osa suhdetta on kyllä toimiva seksielämä. Että jos tökkii tuossa vaiheessa niin paljon että mietit eroa, niin saattaisinpa jopa toteuttaa aikeet. Ei kuulosta silloin, että on sellainen mies jonka kanssa haluaa olla.
 
No kun suhde toimii muilta osin hyvin. Mutta seksi.. Mies tietää kyllä mistä pidän - ainakin olen hänelle aiemmin kertonut, ja luulisi että hän muistaisi.. Ja kun mies ei kunnolla edes suostu puhumaan. Yhteen väliin mulla kyllä harmitti taas tosi paljon tuo seksihomma ja mies vaan sanoi, että "miksen tee aloitteita kuin tosi harvoin, hänestä tuntuu se pahalta". No miksiköhän, jos herraa ei kiinnosta mun miellyttäminen yhtään, ja ei suostu edes aiheesta puhumaan kunnolla..
 
Voisitko puhua tosta kumppanin kanssa. Kertoisit saman kun tässä kirjoitit? Voisitko jopa paljastaa tämän kirjoituksesi kumppanillesi? Ei tosta tilanteesta pidemmän päälle tule mitään, kyllä sinun pitää saada myös kaipaamaasi hellyys. Muuten katkeroidut...
 
No sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa.

1. jommankumman teistä on muututtava. Sinun on puhuttava miehellesi kerta toisen jälkeen, että tarvitset hyväilyä. Jos tämä ei onnistu ja haluat jatkaa liitossa, sinun on sitten opittava pitämään tuollaisesta seksistä, jossa nainen on tyhjennysastia.

2. eroat ja etsit miehen jonka kanssa homma sujuu

Itse eroaisin, mutta sinun on tehtävä päätös sen mukaan miten tärkeää sinulle on saada seksissä tyydytys tai keskitytkö muihin elämän osa-alueihin liitossanne
 
Toimiva seksielämä on mun mielestä aika tärkeässä osassa parisuhdetta. Mä en alkaisi miettiä eroa kovin helposti siksi, ettei mies ole sängyssä sellainen kuin toivoisin, vaan tuossa tapauksessa ennemminkin sen takia, että mies ei suostu keskustelemaan asiasta. Kertoo aika paljon miehen kyvystä ja halukkuudesta ratkoa ongelmia, jos kumppanin kanssa tulee jotain ristiriitoja - muitakin kuin seksiin liittyviä. Jos edes tuollaisesta "pikkuasiasta" ei pysty keskustelemaan, eikä välitä kumppanin tarpeista, mitenkäs jos tulee eteen joku isompikin ongelma?
 
Mä jotenkin niin toivon, ettei sun kohtalo ole joutua tuon kanssa naimisiin. Muutama vuosi ja muutama lapsi ja lisää kylmyyttä miehen taholta. Varmaan muitakin ongelmia, kun mieskään ei tunnu saavan suhteestanne juuri mitään.
 
Entä jos mies ei olekaan itsekäs vaan epävarma itsestään. Itselle tuli ainakin semmoinen mieleen kerta oli kommentoinut "ettei osaa" tyydyttäessään käsillään. Suosittelisin itse ensin kokeilemaan kaikkea ja miettimään eroa vasta jos mikään ei auta. Ensin ehkä kannattaa pyytää suoraan seksin aikana esim "voisitko suudella kaulaa" ja sitten kehua heti samalla että tuntuupas hyvältä ym. Niin että miehen itsevarmuus kasvaa. Kannattaa kehua miestä oikein kunnolla mikäli hän yrittää tosissaan. Itse olen huomannut että tämäntyyppinen "koulutus" toimii parhaiten, mollaamatta toista tai varsinkaan ettei saa miestä tuntemaan itseään "vähemmän mieheksi." Jos ei auta niin suora puhe sitten. Toivottavasti tepsii. Tulehan kertomaan miten kävi.
 
Yleensä vika on siinä, ettei hän tiedä mitä haluat.

Jos hän on kokematon, niin siinä aluksi tarvitsee paljon opastusta. Sun exälläsi on selvästi ollut kokemusta vaikka muille jakaa, ja varmasti on jakanutkin. Kun ensin nait pitkään sellaista, jolta homma harjoituksen ansiosta sujuu kuin vettä valaen, niin kokematon voi tuntua varsin mitäänsanomattomalta erityisesti kun itsekin olet hyvin kokenut.

Sanot suoraan mitä haluat ja mikä tuntuu hyvältä. Hän saattaa olla ujo puhumaan noista asioista, mutta hänen ei tarvitsekaan puhua. Senkun päästät tulemaan. Jos kokemattomuudesta on kyse, niin kyllä hänkin ajan myötä (voi mennä parikin vuotta) kehtaa asioista puhua, kun sinä puhut asiasta avoimesti. Kyllä hän tosin saa varmaan sen pointin puheestasi.

Kannattaa myös tarkastaa ettei alapäässäsi ole kovin paljon hiivaa ja että peset sen tarpeeksi usein. Yleensä vika ei ole tässä, koska kokematon voi tuntea nuolemisen ehkä jopa inhottavana, vaikka nuoltava olisikin puhdas. Mutta jos hygieniassa ei ole vikaa, niin luulen että kun sinä puhut asiasta, niin se varmaan korjaantuu ajan myötä. Se on aina vähän sellaista, että kokematon kaipaa opastusta enemmän, ja olettaa että kokenut sitä myös antaa. Jos kyse on pelkästä nuolemisen inhosta, niin en oikein osaa tietää mikä siihen auttaisi. Ehkä jos hän käyttäisi jotain seksilelua apunaan. Kyllä se inho sen kielensä asettelusta sinne pilluun katoaa yleensä jossain vaiheessa, kun on tarpeeksi halukkaalla päällä, ja kun sen on tehnyt muutaman kerran, niin homma menee helpommaksi.

Eli extravinkkinä. Koittakaa odotella hieman, että äijän halut kohoavat. Viikon tai parin odottelu luulisi nostavan kiihkon jo sille taholle, että alkaa pillu maistumaan.
 

Similar threads

S
Viestiä
9
Luettu
424
V
A
Viestiä
7
Luettu
704
A
V
Viestiä
4
Luettu
401
Aihe vapaa
"huhheijaa"
H
V
Viestiä
22
Luettu
398
C

Yhteistyössä