Olenko mä aivan kamala vaimo? tai no olen kamala, mutta kuinka kamala?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ap

Vieras
Mä en pidä mieheni juomisesta, luottamus on 0 kun juo. Iso syy luottamuksen puutteeseen on se, että viimeisen neljän vuoden aikana on usein lähtenyt "yhdelle", mutta onkin tullut aamuyöstä kotiin sammummaan. Monet muutkin sopimukset unohtaa kännissä. Hänellä on joskus ollut myös väkivaltaisuutta kännissä, ei kuitenkaan koskaan mua kohtaan.

No nyt mies on kutsuttu vanhan kaveriporukan kanssa risteilylle, mutta mä olen kauhusta jäykkänä jo ajatuksestakin. Sanoin sitten miehelle, että koska mä en voi häneen luottaa, mä lähden risteilylle mukaan.
Tähän mies vastasi niin, että jää koko risteilyltä pois, jos mä lähden mukaan. On kuulema noloa tuoda vaimo sinne.
 
No oishan se noloa tunkea jonnekin vanhan kaveriporukan risteilylle mukaan, jos sua ei ole varsinaisesti kutsuttu myös.

Mutta ymmärrän ajatusmaailmaasi, en mäkään tuossa tapauksessa olisi mielissäni :/
 
en siis koko aikaa aikoisi miehen perässä roikkua, ottaisin itse jonkun kaverin mukaan ja viettäisin kaverin kanssa risteilyä.
Jotenkin vaan uskon, että pelkkä tieto lähellä olostani pitäisi miestä edes vähän aisoissa.
 
Olishan se miehelle ihan karmean noloa, jos vaimo lähtisi kaveriporukan reissulle mukaan vahtimaan miestään. Mehevän riidan ainakin saisitte siellä aikaiseksi, sen voi luvata jo nyt. Tietääkö miehesi tuon mitä kirjoitit, siis että et pysty luottamaan häneen? Fiksu mies jäisi rannalle ja paikkaisi ensin luottamuksen kuntoon, mutta pystyttekö siihen? Keskinäinen luottamus on kuitenkin hyvän ja toimivan parisuhteen perusta.
 
Anna mennä. Siellä sä sen kintereillä roikkuisit vai miten ajattelit isoa äijää vahtia. Tollaset muka avuliaat vaimot mahdollistaa äijiensä juomisen ku joku on koko ajan varmistelemassa ettei vaan mitään satu. Mikäs siinä ryypätessä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Miten se on eri asia juoko risteilyllä vai maissa? Vai ootko sä aina sen kännireissuilla mukana?

en, vaan mä odotan peloissani kotona pystymättä nukkumaan.

koska mä ihan tosissani pelkään, että mies onnistuu hankkiutumaan suuriin hankaluuksiin humalassa.
Ja sitten kun on se vanha rymyporukka koolla, vielä helpommin nousee vanhat tavat pintaan.
 
kyllä tietää mun ajatukset, saman olen miehellekin sanonut. on se ehkä kymmenen kertaa hyvässä lykyssä pitänyt lupauksensa juomiseen liittyen, siis viimeisen neljän vuoden aikana. Eli aika paljon vaatii aikaa, että tässä asiassa saadaan luottamus kuntoon!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Miten se on eri asia juoko risteilyllä vai maissa? Vai ootko sä aina sen kännireissuilla mukana?

en, vaan mä odotan peloissani kotona pystymättä nukkumaan.

koska mä ihan tosissani pelkään, että mies onnistuu hankkiutumaan suuriin hankaluuksiin humalassa.
Ja sitten kun on se vanha rymyporukka koolla, vielä helpommin nousee vanhat tavat pintaan.

Tuskin sun läsnäolo vaikuttaa miehen käyttäytymiseen.

Paljon helpommalla pääset, kun lakkaat ajattelemasta koko asiaa. Kun se ei tilannetta muuta miksikään. Aikuinen ihminen on ihan itse vastuussa teoistaan/tekemättä jättämisistään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Mä en pidä mieheni juomisesta, luottamus on 0 kun juo. Iso syy luottamuksen puutteeseen on se, että viimeisen neljän vuoden aikana on usein lähtenyt "yhdelle", mutta onkin tullut aamuyöstä kotiin sammummaan. Monet muutkin sopimukset unohtaa kännissä. Hänellä on joskus ollut myös väkivaltaisuutta kännissä, ei kuitenkaan koskaan mua kohtaan.

No nyt mies on kutsuttu vanhan kaveriporukan kanssa risteilylle, mutta mä olen kauhusta jäykkänä jo ajatuksestakin. Sanoin sitten miehelle, että koska mä en voi häneen luottaa, mä lähden risteilylle mukaan.
Tähän mies vastasi niin, että jää koko risteilyltä pois, jos mä lähden mukaan. On kuulema noloa tuoda vaimo sinne.
Siis tavallaan ymmärrän sua hyvin, mutta en todellakaan edes haluis lähteä mukaan. En kestäis katsoa sitä kännissä heilumista, parempi vaan kun ois pois silmistä. Ja jos toista täytyy lähteä vahtimaan esim. pettämisen pelossa, niin sit on jo perustavampaa laatua oleva ongelma suhteessa.

Ja jos on pettääkseen, niin ei se laiva lopulta ole sen kummempi kuin mikä tahansa baari.

Ja ois musta miehenä noloa ottaa vaimo mukaan, jos muillakaan ei oo ja idea on sellanen miesten reissu.
 
Olis aika kauhea ajatus jos joku seurais mua koko ajna etten joutuisi hankaluuksiin tai vielä pahempaa mun pitäis seurata jota kuta. Ehkäpä se hankaluus vihdoin avaisi silmät vai kuinka?
 
ei se pelkkä miesten reissu ole, sinne tulee kyllä miehiä ja naisiakin, eikä missään ole kielletty puolison mukaan ottamista.

Ja en pelkää niinkään pettämistä, vaan sitä, että mies pieksää jonkun :ashamed:
Ja silloin mä pystyn mennä väliin, jos ollaan samassa baarissa.

Täällä kun mies lähtee baariin, tiedän, että aina on mukana joku meidän yhteisistä kavereistamme, joka voi mennä väliin. Noita risteilylle lähtijöitä en tunne, tiedän vaan miehen puheiden kautta. Ja samanlaisia ääliötä ovat hekin ilmeisesti kännissä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Ja en pelkää niinkään pettämistä, vaan sitä, että mies pieksää jonkun :ashamed:
Ja silloin mä pystyn mennä väliin, jos ollaan samassa baarissa.

Jopas onkin fiksua mennä väliin jos kunnon käsirysy käynnissä...!

Sä et oikeasti pysty vaikuttamaan miehen käyttäytymiseen vaikka itselles ehkä niin uskotteletkin.
 
Mä pistäsin ukon ehdottomasti yksin matkaan ja pitäisin omille ystäville kotona juhlat. Olis upeeta juhlia kavereiden kanssa, kun kerrankin ei tarttis miettiä ja vahtia ukon tekemisiä. Kyllä ne sen putkaan hoitavat jos riehuu, ihan sama.
 
mun mies ilmotti kans muutama vuosi sitte ku suhteemme oli aivan alussa menevänsä bileristeilylle kavereitten kans ja sit se koko ajan kehuskeli ku yks sen kavereista oli kutsunu muijia niiten hyttiin että: nyt meijän hyttiin on tulossa jo ainaki 10 muijaa...noh.. mulla tietty oli veren paine taivaissa ja vitutuskäyrä jossai linnunradan ulkopuolella, varattiin sitte mun kaverin kans myös tälle risteilylle paikat ja viikko ennen lähtöö ilmotin ukolle että niin joo.. unohin sanoo että meki lähetään kaverin kaa sinne :P voi ristus olisittepa nähneet sen ilmeen :D sinne mentiin ja kivaa oli. mut vieläki kaivelee et mitähän sielä olis tapahtunu jos en olis ollu mukana ku tämä mieheni kaveri seurusteli ja petti siellä tyttöystäväänsä 3 eri naisen kanssa.. :( ja sama oli mieheni toisen kaverin kanssa joka oli myös mukana.. varattu ihminen ja harrasti seksiä toisen kanssa siellä :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Ja en pelkää niinkään pettämistä, vaan sitä, että mies pieksää jonkun :ashamed:
Ja silloin mä pystyn mennä väliin, jos ollaan samassa baarissa.

Jopas onkin fiksua mennä väliin jos kunnon käsirysy käynnissä...!

Sä et oikeasti pysty vaikuttamaan miehen käyttäytymiseen vaikka itselles ehkä niin uskotteletkin.

no, kyllä mä olen pari kertaa tullut baariin jossa mies on, ja saanut sen rauhoiteltua, kun olen ensin mennyt väliin, jo ennen kuin rähinä on kunnolla alkanut. Fiksua tai ei, mutta yhtän pahoinpitely syytettä en halua tähän taloon tuotavan.

 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Ja en pelkää niinkään pettämistä, vaan sitä, että mies pieksää jonkun :ashamed:
Ja silloin mä pystyn mennä väliin, jos ollaan samassa baarissa.
No huh. Sun miehen oikeesti pitäis lopettaa ryyppääminen, jos se voi käydä muiden päälle. Mutta oikeesti se ei oo sun vastuulla. Sun mies on aikuinen ja sen täytyy se vastuu ottaa. Niin paljon kuin haluisitkin suojella muita tältä rähinäviinan juojalta, niin se ei oikeesti ole sun homma. Et voi ikuisesti kulkea mukana paimentamassa aikuista ihmistä.
 
no huh huh mitä holhoamista. älä nyt hyvä ihminen lähde minnekään risteilylle mukaan. anna miehen mennä kavereittensa kanssa. onhan tuo jotenkin pärjännyt ilman sinuakin. siis aikana ennen sinua.

älä. mene. sinne.

sulla on jotenkin epärealistiset ajatukset omista kyvyistäsi/tarpeellisuudestasi. lähdet muka viettämään kaverisi kanssa laivareissua ja sitten yhtäkkiä oletkin baarissa m enossa väliin miehesi mahdolliseen tappeluun.

ei. ei. ei.
 

Yhteistyössä