Olenko mä ihan toivoton tapaus?

[Utopiaa?]

Siis sinisilmäinen idealisti, jonka realiteetit on ihan hukassa..
Kun oletan, että on mahdolllista ja normaaliakin sellainen parisuhde, jossa tasa-arvo ja toisen kunnioittaminen on ihan arkipäivää. Jossa on itsestään selvää, että molemmilla on samat "säännöt", eikä tilanne "vain luisu" siihen, että nainen tekee kotona kaiken, mies elää poikamieselämää vaimon hoitaessa kodin ja lapset. Siis eihän tuollainen ole mahdollista, mikäli mies rakastaa ja arvostaa kumppaniaan, eihän?

Jäänkö mä ikuiseksi sinkuksi, kun vaadin ja oletan, että parisuhde on kahden ihmisen juttu, jossa molemmat tekee kaikkensa toisen eteen, ei siis itsensä eteen? Jossa toisen arvostus ja rakastaminen kulkee käsikädessä niin, että ei halua tehdä mitään mikä loukkaisi toista tai satuttaisi? Ja jos sellainen päivä joskus tulisi eteen, ettei sen kumppanin tunteilla ole mitään väliä, vaan minä itse olen se tärkein, niin eikö se olisi suhteen loppu?

 

[Emilyn]

Et, mutta melkein. Jos aiheesta puhuu, nuo piirteet ja muutamat muut lueteltuna, sellaista miestä ei kuulemma ole olemassakaan, jollaisen minä haluan. Tyytyväisenä sitten vietän sinkkuelämää, kohta pyörähtääkin jo kolmas vuosi käyntiin. Jei

 

[Mep]

Mun mielestä ihan normaaleja toiveita ;-)

Nim. naimisissa 7. vuotta. Myötä- ja vastamäessä ;-)
Töitä joutuu hyvänkin suhteen eteen tekemään, mutta hei, ei mikään ole ilmaista. Varsinkin kun lapset on pieniä.

Ei pidäkään sitoutua keskinkertaisiin tai surkeisiin suhteisiin. Lue vaan näitä yh juttuja täällä palstalla....

 

[Utopiaa?]

Et, mutta melkein. Jos aiheesta puhuu, nuo piirteet ja muutamat muut lueteltuna, sellaista miestä ei kuulemma ole olemassakaan, jollaisen minä haluan. Tyytyväisenä sitten vietän sinkkuelämää, kohta pyörähtääkin jo kolmas vuosi käyntiin. Jei

Sähän oot ihan alussa vasta. Mulla pyörähtää kohta jo seitsemäs vuosi sinkkuutta käyntiin.. eli siis ilmeisesti oon toivoton tapaus.

Mä en vaan ihan oikeasti halua sellaista parisuhdetta (enää), jossa mä oon lähinnä äiti miehelle, jonka pikkupojan rooli on jäänyt pysyvästi päälle. En todellakaan aio löytää itseäni suhteesta, jossa mua ei arvosteta ihmisenä, saati sitten että olisin miehelle vain "joku" tai "hyvä pano" tai "ihan ok", mä ansaitsen oikeaa rakkautta. Ja jollen semmoista saa, niin jatkanpa yksinoloa. En vaihtaisi tätä mistään hinnasta parisuhteeseen, jossa ollaan kuitenkin lopulta yksin, kun kumppanina onkin itsekäs apina.

 

[IhaNainen]

Mulla on ainakin tollanen parisuhde, eli en usko että et oo toivoton tapaus. Kyllä hyviäkin miehiä vielä on, ne pitää vaan osata tunnistaa. Myös se auttaa asiaan ettei itse ole se ilkeä osapuoli parisuhteessa, nalkuta, pihtaa, vaadi liikoja, loukkaannu turhasta, koita lukea toisen ajatuksia, valehtele tai muuta mistä itsekään ei tykkää.

 

[Utopiaa?]

Mulla on ainakin tollanen parisuhde, eli en usko että et oo toivoton tapaus. Kyllä hyviäkin miehiä vielä on, ne pitää vaan osata tunnistaa. Myös se auttaa asiaan ettei itse ole se ilkeä osapuoli parisuhteessa, nalkuta, pihtaa, vaadi liikoja, loukkaannu turhasta, koita lukea toisen ajatuksia, valehtele tai muuta mistä itsekään ei tykkää.

No mutta jos jompikumpi on edellä kuvatun kaltainen, niin eihän silloin ole kyseessä sellainen parisuhde josta ekassa viestissä kirjoitin, eikö?
Mun unelmieni parisuhteessa kumpikin panostaa suhteeseen samalla tavalla, kumpikin kohtelee toista rakastavasti ja kunnioittaen. Toisen ihmisen kunnioittamista ei ole se, että ilkeilee ja on inhottava ja yrittää pomottaa jne. Saati sitten että tuolloin edes rakastaisi toista. Et kai sä haluaisi olla sellaiselle ihmiselle inhottava ja ilkeä, jota rakastat oikeasti? (Tässä kohtaa se mun sinisilmäisyys pääsee oikein kukoistamaan.. )

 

[vuosikymmenten kokemus]

1. Onnistuu

2. Vaatii molemmilta osapuolilta pinnistelyjä. Luonnollisesti siis itseltäkin, mutta kun kukaan ei ole täydellinen, niin tuossa joskus tulee ongelmaa. Esim. kun pitkässä suhteessa hullaantuu uudesta ihmisestä, tahtomattaan saattaa loukata. Sellaisestakin kyllä selvitään

 

[IhaNainen]

No mutta jos jompikumpi on edellä kuvatun kaltainen, niin eihän silloin ole kyseessä sellainen parisuhde josta ekassa viestissä kirjoitin, eikö?
Mun unelmieni parisuhteessa kumpikin panostaa suhteeseen samalla tavalla, kumpikin kohtelee toista rakastavasti ja kunnioittaen. Toisen ihmisen kunnioittamista ei ole se, että ilkeilee ja on inhottava ja yrittää pomottaa jne. Saati sitten että tuolloin edes rakastaisi toista. Et kai sä haluaisi olla sellaiselle ihmiselle inhottava ja ilkeä, jota rakastat oikeasti? (Tässä kohtaa se mun sinisilmäisyys pääsee oikein kukoistamaan.. )

Enhän mä sanonut että mä olisin tuollainen? Kyllä meillä molemmat kunnioittaa toisiaan, ajattelee aina toista minkä asian suhteen tahansa, tahtoo ja toivoo hyviä asioita toiselle, välittää, jaksaa kuunnella toisen murheet ja muistaa kertoa rakastavansa. Ihan tasavertaisia ollaan kaikissa asioissa, ja kumpikin voi pyytää apua tai minkälasta palvelusta tahansa ja toinen pyrkii sen omien kykyjensä mukaan toteuttamaan. Meillä myös kotityöt ja lapsen hoito on jaettu mahdollisimman tasapuolisesti, rahat ovat yhteiset ja kaikki päätökset, niin isot kuin pienetkin tehdään yhdessä.

 

[Utopiaa?]

Enhän mä sanonut että mä olisin tuollainen? Kyllä meillä molemmat kunnioittaa toisiaan, ajattelee aina toista minkä asian suhteen tahansa, tahtoo ja toivoo hyviä asioita toiselle, välittää, jaksaa kuunnella toisen murheet ja muistaa kertoa rakastavansa. Ihan tasavertaisia ollaan kaikissa asioissa, ja kumpikin voi pyytää apua tai minkälasta palvelusta tahansa ja toinen pyrkii sen omien kykyjensä mukaan toteuttamaan. Meillä myös kotityöt ja lapsen hoito on jaettu mahdollisimman tasapuolisesti, rahat ovat yhteiset ja kaikki päätökset, niin isot kuin pienetkin tehdään yhdessä.

En mä kyllä missään kohtaa kommentoinut sun parisuhdettas. Tuo "ethän sä halua olla inhottava.." oli pelkkä retorinen kysymys, jolla mä viittasin sun kommentointia mun alkuperäiseen viestiin.

 

["Milja"]

Meillä kyllä on tas-arvoinen suhde, jonka eteen molemmat tekee yhtä paljon. Lapset on olempien vastuulla yhtälailla jne. Kumpikaan ei luisu eikä luista mistään. Musta on ihan normaalia ja tavlallista, että näin on. Ehkä jotkut ääripäät on jotain muuta, mutta kyllä meidän tuttavistakin lötyy juuri näitä vanhempia jotka elävät normaalia perhe-elämää, ovat sitoutuneita toisiinsa, lapsiinsa ja kotiin.