Olenko minä itsetuhoinen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja masentunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

masentunut

Vieras
Vähän outo kysymys, mutta olen miettinyt, että lasketaanko mut itsetuhoiseksi.
Mulla on tunne, että haluan kuolla tai olla kuollut, mutta en kuitenkaan halua tappaa itseäni. En edes ikinä mieti itseni tappamista, mutta en silti haluaisi elää ja usein iltaisin mietin, että kunpa en aamulla heräisi. Omasta mielestäni en ole itsetuhoinen, mutta kuulunko silti siihen kategoriaan?
 
Minulla samanlaista ja lisäksi sitä, että koska en jaksa/halua itseäni tappaa, toivon että saisin itselleni jonkun sairauden jonka myötä kuolisin ja mun ei tarviis tehdä mitään muuta kuin maata sairaalassa loppuaika.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ev:
Minulla samanlaista ja lisäksi sitä, että koska en jaksa/halua itseäni tappaa, toivon että saisin itselleni jonkun sairauden jonka myötä kuolisin ja mun ei tarviis tehdä mitään muuta kuin maata sairaalassa loppuaika.

Kuulostaa tutulta
 
Mulla on ihan samanlaisia ajatuksia ollut jo vuosia. Ajattelen että jos joskus tulee sellainen tilanne että pitäisi taistella hengestäni, niin en taistelisi... Ja iltaisin toivon että vaan en heräisi aamulla. En myöskään pelkää mitään, esim. liikkua yksin kadulla; mikä olisi pahinta mitä joku voisi tehdä - tappaa minut? Ei haittaa. En luokittele kuitenkaan itsetuhoiseksi. Parasta vaan olla murehtimatta näitä asioita, pahinta mitä voi tehdä on rypeä asiassa ja vatvoa sitä loputtomiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ee:
Mulla on ihan samanlaisia ajatuksia ollut jo vuosia. Ajattelen että jos joskus tulee sellainen tilanne että pitäisi taistella hengestäni, niin en taistelisi... Ja iltaisin toivon että vaan en heräisi aamulla. En myöskään pelkää mitään, esim. liikkua yksin kadulla; mikä olisi pahinta mitä joku voisi tehdä - tappaa minut? Ei haittaa. En luokittele kuitenkaan itsetuhoiseksi. Parasta vaan olla murehtimatta näitä asioita, pahinta mitä voi tehdä on rypeä asiassa ja vatvoa sitä loputtomiin.

Kyllä se itseasiassa luetaan passiiviseksi itsetuhoiseksi käyttäytymiseksi esim. melko varomaton liikennekäyttäytyminen, kehonsa hoitamattomuus (ylensyönti, aliravitsemus) jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja op:
Alkuperäinen kirjoittaja ee:
Mulla on ihan samanlaisia ajatuksia ollut jo vuosia. Ajattelen että jos joskus tulee sellainen tilanne että pitäisi taistella hengestäni, niin en taistelisi... Ja iltaisin toivon että vaan en heräisi aamulla. En myöskään pelkää mitään, esim. liikkua yksin kadulla; mikä olisi pahinta mitä joku voisi tehdä - tappaa minut? Ei haittaa. En luokittele kuitenkaan itsetuhoiseksi. Parasta vaan olla murehtimatta näitä asioita, pahinta mitä voi tehdä on rypeä asiassa ja vatvoa sitä loputtomiin.

Kyllä se itseasiassa luetaan passiiviseksi itsetuhoiseksi käyttäytymiseksi esim. melko varomaton liikennekäyttäytyminen, kehonsa hoitamattomuus (ylensyönti, aliravitsemus) jne.

Siis liittyen masennukseen. Ystäväni ei ikinä ole ollut esimerkiksi suoraan itsetuhoinen, mutta saattoi tokaista "mitä väliä", kun ajoi risteyksen yli tai kävellessään suojatielle. Tai jos tiesi, että tuohon ja tuohon koskeminen ei ole viisasta "Mitä väliä?" kysyi aina sörkkäisi sormet koneen sisään jne.
 
Minäkin toivon toisinaan olevani kuollut. En siksi, että elämäni olisi kauheaa. En myöskään laiminlöi itseäni. En ole varomaton, enkä aktiivisesti etsi kuolemaa. Joskus vaan tulee ajatus kuullessani jonkun toisen kuolleen, että miksen minä, miksi hän. Elämä on kuoleman odottamista samassa mittakaavassa kuin työpäivänä odottaa sitä, että pääsee omaan sänkyynsä lepäämään.

Minulle kuolema on päätepysäkki. Jotkut ovat ehtineet sinne ennen minua. Eniten pelottaa, etten saa mitään järkevää aikaiseksi ennen sitä. Olisi jotenkin "helpotus", jos voisi antaa henkensä jonkun järkevän asian eteen jo kohtuullisen nuorella iällä, eikä vain näivettyä pois hissukseen.
 
Mä ainakin masentuneena toivoin usein, että jäisinpä auton alle tai sairastuisin vakavasti, ettei tarvitsisi itse vaivautua tappamaan itseäni. Uskoin, että se olisi ollut läheisillekin helpompaa, jos olisin kuollut muuten kuin suoraan oman käden kautta. Söin aivan liian vähän ja laihduin vaikeasti alipainoiseksi enkä juuri liikenteessäkään varonut jos kyse oli vain omasta turvallisuudestani.

Voimakas ahdistus sitten on aiheuttanut ihan suoranaista itsetuhoisuutta. Vaikka edelleen toivoin kuolevani, en silti tehnyt mitään sillälailla itsetuhoista, enemmän vaan kipua aiheuttavaa, ja itseasiassa läheisiä suojellakseni vältin tekemästä mitään, mistä jää senkaltaisia jälkiä, joita ei voi selittää luonnollisesti syntyneiksi. Esim. en viillellyt koskaan tästä syystä. Joksikin aikaa normaalit vaistot välttää kipua lakkasivat jopa toimimasta: esim. kuuma ei tuottanut enää refleksiä vetää käsi pois vaan satuttaa itseä.
 

Similar threads

N
Viestiä
6
Luettu
346
L
V
Viestiä
0
Luettu
288
Aihe vapaa
vierailija
V
E
Viestiä
8
Luettu
579
A

Yhteistyössä