Nyt mä sanon tän ääneen...
Mulla yx tyttö, reilu 6 vee. Tälläkin alotussivulla useita aloituksia vaikeuksista lasten kanssa. Mun tytöllä ei ikinä mitään ole ollut. Terve on kuin mikäkin! Yhden antibioottikuurin saanut ennen nielurisaleikkausta ja yhden kuurin silmätippoja silmätulehdukseen koko elämänsä aikana. On tottakai jotain nuha-yskä juttuja mut ei mitään sellasta että esim. saikulle joutuis.
Joskus tottakai kiukustuu jos ei jotain saa tai joku ei mee mielen mukaan muuta se unohtuu viidessä minuutissa. Puhutaan asioista, niin hyvästä mielestä kuin siitä mikä mielen on pahoittanut. Ihan joka ikinen päivä halitaan ja kerrotaan että rakastetaan...
Tarhasta kehutaan viikoittain kuinka ystävällinen, iloinen, aurinkoinen, auttavainen ja tietäväinen tyttö on ja aina kaikkien kaveri.
Voisin jatkaa tarinaa vaikka kuinka pitkään mutta jutun pointti on: Mä en halua enempää lapsia siitä syystä että musta tuntuu että olen niin hyvin onnistunut tämän kanssa että en halua ottaa riskejä että ENTÄS JOS se seuraava ei olekaan näin helppo!?
Mistä sitä tietää, ei mistään! Mut esim. mun serkku jonka kanssa ollaan hirveesti yhteydessä ja hänellä kolme lasta ja jokaisen kanssa omat vaikeutensa. Jos mä jotain hänelle kerron/neuvon (jos itse kysyy) että meillä tää homma meni näin, tai asia tehtiin näin, niin hän suuttuu ja sanoo suoraan että ei halua kuulla koska olen päässyt niin helpolla omani kanssa. On siis kateellinen! Mut kuka on "pakottanut"?
Oox mä ihan oikeasti niin omahyväinen että haluan päästä helpolla ja oon vaan niin ylpee tästä mitä mulla on... Onx se pahasta!? Okei muitakin syitä mix ei enempää lapsia pysty saamaan (ainakaan terveitä ) mut tää päällimmäinen syy.
En oo ikinä kirjottanut tänne näin pitkää tekstiä ja olen huono kirjoittamaan mut toivottavasti joku ymmärsi mitä haen takaa... :ashamed:
Mulla yx tyttö, reilu 6 vee. Tälläkin alotussivulla useita aloituksia vaikeuksista lasten kanssa. Mun tytöllä ei ikinä mitään ole ollut. Terve on kuin mikäkin! Yhden antibioottikuurin saanut ennen nielurisaleikkausta ja yhden kuurin silmätippoja silmätulehdukseen koko elämänsä aikana. On tottakai jotain nuha-yskä juttuja mut ei mitään sellasta että esim. saikulle joutuis.
Joskus tottakai kiukustuu jos ei jotain saa tai joku ei mee mielen mukaan muuta se unohtuu viidessä minuutissa. Puhutaan asioista, niin hyvästä mielestä kuin siitä mikä mielen on pahoittanut. Ihan joka ikinen päivä halitaan ja kerrotaan että rakastetaan...
Tarhasta kehutaan viikoittain kuinka ystävällinen, iloinen, aurinkoinen, auttavainen ja tietäväinen tyttö on ja aina kaikkien kaveri.
Voisin jatkaa tarinaa vaikka kuinka pitkään mutta jutun pointti on: Mä en halua enempää lapsia siitä syystä että musta tuntuu että olen niin hyvin onnistunut tämän kanssa että en halua ottaa riskejä että ENTÄS JOS se seuraava ei olekaan näin helppo!?
Mistä sitä tietää, ei mistään! Mut esim. mun serkku jonka kanssa ollaan hirveesti yhteydessä ja hänellä kolme lasta ja jokaisen kanssa omat vaikeutensa. Jos mä jotain hänelle kerron/neuvon (jos itse kysyy) että meillä tää homma meni näin, tai asia tehtiin näin, niin hän suuttuu ja sanoo suoraan että ei halua kuulla koska olen päässyt niin helpolla omani kanssa. On siis kateellinen! Mut kuka on "pakottanut"?
Oox mä ihan oikeasti niin omahyväinen että haluan päästä helpolla ja oon vaan niin ylpee tästä mitä mulla on... Onx se pahasta!? Okei muitakin syitä mix ei enempää lapsia pysty saamaan (ainakaan terveitä ) mut tää päällimmäinen syy.
En oo ikinä kirjottanut tänne näin pitkää tekstiä ja olen huono kirjoittamaan mut toivottavasti joku ymmärsi mitä haen takaa... :ashamed:
Ja toiseks, tuntuu, että sun serkku pitää sua kommentteineen omahyväisenä ja ehkä sulla on sellainen tyyli "neuvoa" häntä, tavallaan yläpuolelta onnistuneena.
