Olenko onnistunut kehittämään itselleni anoreksian tässä iässä??

[laihaksi jälleen]

Minulla on kolme lasta ja jokaisesta raskaudesta on aina jäänyt vähän ylimääräistä. Olen aina ollut hoikka ja kyllä painoni on nyt kolmannen lapsenkin jälkeen vielä normaalipainon rajoissa, vaikka laihtumisen varaa on varmasti ollutkin. Jotenkin olin kuitenkin uskotellut itselleni etten voikaan enää olla samassa kunnossa kuin ennen lapsia. Että muutamat ylimääräiset kilot kuuluvat elämään jo tässä vaiheessa.

No... Alkuvuodesta juhlimme miehen pyöreitä vuosia. Minulla oli päälläni vanha tuttu ja turvallinen pikkumusta jossa kuvittelin näyttäväni kovinkin hyvältä. Jälkeenpäin näin kuvia itse tilaisuudesta ja järkytyin... Kauhea pömppövatsa, löysät käsivarret ja muutenkin oikein sellainen kulahtanut kotiäidin kroppa (enkä tarkoita että kaikilla kotiäideillä olisi kulahtanut kroppa, mutta omani oli).

Päätin saada ylimääräiset pois ja kropan kuntoon. Aloin katsomaan syömisiäni, ilmoittauduin pilates kurssille ja nyt olen myös alkanut lenkkeilemään. Kiloja onkin lähtenyt viimeisen parin kuukauden aikana hyvin ja jonkinlaista kiinteytystäkin on tapahtunut.

Nyt vaan tuntuu, että olen kehittänyt tästä liian suuren pakkomielteen itselleni. Viimeisen kuukauden aikana olen juossut 1-1,5h lenkin 5-6 päivänä viikossa, käynyt salilla tai pilateksessa 4kert. viikossa ja lisäksi vielä jumpannut kotona aina lenkin päätteeksi. Poikkeuksetta voisi sanoa, että treenaan ainakin 2tuntia päivässä ja minulla on sentään päivätyö ja kolme alle 8-vuotiasta lasta, joista nuorin on vasta 2v.!

Eilen illalla ynnäsin päivän ruokia. Aamupalaa en syönyt, join vain kahvia, koska tiesin että joutuisin lounaspalaveriin ja siellä on pakko syödä jottein vaikuttaisi ihan kummalliselta... Lounaaksi söin salaatin (en kokonaan enkä missään nimessä leipää). Kun tulin kotiin tein itselleni tomaattikeiton jossa oli 100kaloria (muu perhe söi muuta ruokaa). Iltapalaksi söin lasillisen rasvatonta jogurttia jossa oli kourallinen mustikoita (tämä puolentoistatunnin lenkin + puolen tunnin vatsalihastreenin jälkeen).

Eihän tämä ole mitään elämää? Mieleni teki illalla niin perhanasti palasta leipää tai vaikka lasillista punaviiniä perjantain kunniaksi, mutta en vain voinut... Olenko nyt tosiaan tällä iällä sairastunut näin naurettavalla tavalla???

 

[laihaksi jälleen]

Ja nyt kun luin oman tekstini läpi niin tuntuu että olen syönyt eilen ihan liikaa.....

 

[Neilee harmaana]

No jonkinasteinen liian kova itsesi tarkkailu on nyt menossa, tosta on pieni matka enää anoreksiaan jollei se sitä jo ole.

Ja syöt LIIAN VÄHÄN! Hetken voit tuota jaksaa, mutta kohta olet huonossa kunnossa, treenaat tosi paljon ja syöt kulutukseen nähden aivan liian vähän. Paljonko siis on pituus ja paino? Kiinteytyä saat, mutta nyt on menty mun mielestä jo aivan yli, niin kuin itsekin tajuat.

 

[katatsu]

Mun mielestä kyse ei ole anoreksiasta. Anorektikko ei ymmärrä olevansa sairas ja kyseinen sairaus on muutenkin enemmän psyykkinen kuin fyysinen sairaus, laihtuminen on oire sairaudesta. Oletko kuullut ortoreksiasta?

 

["tähti"]

No ainakin olet saanut aikaan vakavan ongelman syömisen kanssa, ehkä anoreksian/ortoreksiankin. Etenkin tuon toisen kommenttisi valossa.

Salaatista riippuen olet syönyt n. 500-700 kaloria eilen. Se on tuo liikuntamäärä huomioiden VÄHINTÄÄN 1400 kaloria liian VÄHÄN, ja tämä oli hyvin alakanttiin laskettu. Huolestuttava kalorivaje siis.

Hae nyt hyvä ihminen apua heti tässä alkuvaiheessa. Saat asian vielä kuriin, ennen kuin olet todella pahoissa ongelmissa! Oikeasti! Näytä vaikka miehellesi tämä kirjoitus, ja maanantaina alatte etsiä sinulle apua. Vaikka työterveyshuoltoon ensimmäiseksi... Äläkä anna itsesi jatkaa tekosyillä "heti kun olen vielä vähän laihtunut" tms., sillä niitähän riittää!

Nimim. nainen, joka vuosia kävi kaikissa juhlissa omien alle 5g rasvaa/100 g eväiden kanssa. Ei ikinä takaisin enää!

 

[hhk]

Aivan sama millä nimellä sitä kutsutaan, mutta ei tuo tervettä ole. Sulle tuntuu jääneen joku pakkomielle ulkonäöstäsi. Ja kuten Neilee sanoi, syöt liian vähän. Mieti millaisen esimerkin annat lapsillesi tuolla menolla.

 

[Eih]

No pahalta kuulostaa. Onneksi alat tajuta tuon kuvion sairauden. Se vain, että anoreksiaan sairastumisessa ei kyllä ole mitään naurettavaa, ja siihen voi ihan oikeasti kuolla.

Tahtisi on hullu. Puhu miehellesi ja hae ammattiapua. Työstä asiaa mielessäsi, opettele taas hemmottelemaan itseäsi ja kehoasi. Pyri tietoisesti pois ruokaan liittyvistä syyllisyydentunteista. Uhmaa niitä!

Terveesti ja terveellisesti kannattaa elää, mutta tuo on mennyt pahasti yli niin liikkumisen kuin syömisen vähyydenkin suhteen.

 

[mitä väliä tilan nimellä]

vakavaa se on nimestä riippumatta. hae apua ennen kuin vajoat syvemmälle tuohon. mitä enemmän addiktoidut tuommoiseen, sen vaikeampi siitä on päästä eroon.

ja kyllähän lapset jäävät ilman, jos sinun pääsi täyttää tuommoinen. myös sen aikaa he ovat heitteillä, jonka olet fyysisesti läsnä mutta henkisesti poissa.

 

[laihaksi jälleen]

Ei tarkoitukseni ollut ikinä laihtua sairaalloisen laihaksi, vaan ihan vilpittömästi parantaa kuntoa, kiinteyttää ja tiputtaa muutama kilo. Tällä hetkellä painan 62kg, olen 178cm pitkä. Alkuvuodesta on tippunut kahdeksan kiloa, alkuperäinen tarkoitus taisi olla kolme-neljä kiloa. Minulla on kaksi tyttöä, enkä ikimaailmassa haluaisi opettaa heitä vihaamaan itseään sellaisina kuin ovat!

Mikä on ortoreksia? Ihan uusi sana minulle... (lähden googlettamaan)

 

[laihaksi jälleen]

Nopealla googlettamisella sanoisin etten ihan sovi tuohon ortoreksia termiin, mutta yhtäläisyyksiäkin on. En esimerkiksi ole syönyt pastaa, perunaa tai punaista lihaa sitten viime syksyn koska olin jo silloin vakuuttunut että ne ovat minulle pahaksi. Myös vaaleaa leipää syön aniharvoin. Ainoa mitä syön oikeasti hyvällä omalla tunnolla (mutta vähän kerrallaan) ovat hedelmät (ei banaani), vähäkaloriset vihannekset kuten paprika tai kurkku, marjat vähärasvaisessa jogurtissa.... Salaattiakin syön nykyään vain pakollisissa tilanteissa (kuten lounaspalaveri), normaalisti syön töissä lounaaksi sellaisen pienen kuppikeiton. Nyt en ole syönyt perheen kanssa samaa ruokaa enää kuukausiin ja se kai eniten harmittaa. Lapset eivät ole asiaa toistaiseksi ääneen ihmetelleet, mutta toki huomaavat.

 

[Eih]

Lapset on älyttömän tarkkoja ja huomaavia! Niiden takia hommaat apua ja lopetat tuon.

Et tosiaan halua, että sinua ihailevat tyttösi saavat vaikutteita normaalipainoisesta, kauniista ja jo hoikasta äidistään, joka tarkkailee vähäisiä syömisiään ja liikkuu hullun lailla osaamatta silti muuta kuin syyllistyä.

 

["tähti"]

Lasten viisautta ei pidä aliarvioida eikä myöskään sinun antamasi mallin vaikutusta. Siinä sinulle syytä hakea apua, ja kuten joku jo sanoikin niin lapsesi saattavat olla henkisesti heitteillä jos sinun päässäsi pyörii vain tuo. Eli tee asialle jotain, ennenkuin olet liian syvällä!

Eiväthän mitkään nimet täyty lähes koskaan kaikilta piirteiltään, ja anoreksia-ortoreksia-bulimia voivat mennä monella sekaisinkin keskenään. Eikä sillä ole väliäkään, koska selvää on että syömisesi ja liikkumisesi eivät ole terveellä pohjalla. Painollakaan ei ole tässä väliä (pahakin anorektikko esimerkiksi saattaa olla normaalipainoinen), vaan sairasluokitusta tehdessä väliä on sillä mitä pään sisällä tapahtuu. Ja sinä et ole terve, valitettavasti. Mene sinne työterveyshuoltoon heti maanantaina ja hae apua! Jookos, lastesi ja itsesikin takia!

 

[laihaksi jälleen]

Kiitos vastauksistanne! Tiedostan kyllä ettei kaikki ole ihan kunnossa... Asia tuskin korjaantuu jos tunkaisen suuhuni nyt suuren kinkkuleivän, vaan vaatii jotain muuta (enkä kyllä voi kuvitella noin edes tekeväni). Juuri nyt on vaikea kuvitella menevänsä minneen juttelemaan, mutta yritän nyt hieman jäsentää ajatuksiani ja... ja sitten kai teen jotain....

 

[iipunen]

tuohan on muhinut sun ajatuksissa jo kauan, jos kerran viime syksynä jo lihankin jätit? Mulla on ollut ortoreksia ja bulimia, bulimia muuttui ortoreksiaksi, koska tajusin että pystyn olemaan laiha oksentamattakin...

Mutta tiedätkö mihin havahduin, tajusin sen, että pakkomielteisen liikkumisen ja syömisen tarkkailun takia en enää pystynyt tapaamaan kavereita ja tajusin olevani tosi ahdistunut ja YKSINÄINEN. Tunsin syyllisyyttä jos kerran kuukaudessa poikkesin ystävää moikkaamaan, tuntui että ihan silmissä lihakset pieneni ja alkoi turvottaa, kun jäi yksi juoksulenkki, vatsalihas ym. treeni välistä! Ulkoisesti olin aika hyvässä kunnossa ja iho kukoisti, mutta henkisesti olin ihan rikki eikä päässä pyörinyt muu kuin syömisten laskeminen ja se olinko nyt varmasti tehnyt yli 100toistoa vastalihaksia...

 

[Eih]

Kiitos vastauksistanne! Tiedostan kyllä ettei kaikki ole ihan kunnossa... Asia tuskin korjaantuu jos tunkaisen suuhuni nyt suuren kinkkuleivän, vaan vaatii jotain muuta (enkä kyllä voi kuvitella noin edes tekeväni). Juuri nyt on vaikea kuvitella menevänsä minneen juttelemaan, mutta yritän nyt hieman jäsentää ajatuksiani ja... ja sitten kai teen jotain....

Aloita kertomalla miehellesi, äidillesi, läheiselle ystävällesi - jollekulle sellaiselle, joka jo läsnäolollaan auttaa siihen, ettet ainakaan kenenkään tajuamatta vajoa tuosta vielä pahempaan jamaan.

 

["hippi"]

Ja nyt kun luin oman tekstini läpi niin tuntuu että olen syönyt eilen ihan liikaa.....

... että treenaan ainakin 2tuntia päivässä ...

Keskiverto ammattilaisuuteen tähtäävä urheilijanuori treenaa aivan liian vähän suomessa. Sitä pidetään suurimpana esteenä kehittymiselle. Treenitunteja tulee keskimäärin vain 17 viikossa eli vajaa 2,5 tuntia päivää kohden.