Olenko outo?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja outoko
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

outoko

Vieras
Kaikki muut tuntuu hinkuvan pikkujouluihin ja surevan sitä, jos niitä ei ole. Mä jätin ihan vapaaehtoisesti työpaikan kekkerit väliin. Ajatus kännisistä työkavereista vapaa-ajalla ei houkuta. Mulle riittää, kun näen niitä ihmisiä päivittäin ihan tarpeeksi. Ihan kivaa porukkaa, ei siinä mitään, mut ei vaan kiinnosta mennä katsomaan örvellystä, kun oma alkoholinkäyttö rajoittuu max pariin siideriin/kerta. Meillä on pienet lapset ja näen heitä aivan liian vähän tällä hetkellä, kun olen päivät töissä ja lapset hoidossa. Vietän senkin pikkujouluillan mieluummin omien lasten kanssa ja jos tulee tarve omaan aikaan ilman lapsia, niin teen ihan jotain muuta kuin ryyppään työkavereiden kanssa. Olenko poikkeava?
 
Et ole.

Mutta saanko mä nyt rauhassa kumminkin mennä sinne pikkujouluihin (olematta outo), kun se on ainoa kerta vuodessa kun mä käyn juhlimassa. Ja minusta on paljon hauskempi juhlia tuttujen ihmisten kanssa kuin ventovieraiden (jos siis baariin menisisi). Paljon mukavampi tanssia työkavereitten kanssa, kun se ei johda mihinkään vonkaustilanteeseen.
(ja mäkin join vain pari-kolme, mutta olen siitä määrästä tuhannen tuiskeessa, kun on harjoittelu jäänyt viime aikoina vähälle)
 
Alkuperäinen kirjoittaja juuei:

Sanoinko mä jossain, et kaikki pikkujouluihin menijät on omituisia? Senkus menet vaan, vaikka joka viikonloppu. Ei se kellekään mitään kuulu. Mut mua vaan ärsyttää se ihmettely, kun joku ei halua mennä. Sitä pitää oikeen selitellä, et miksi ihmeessä et osallistu.
 
En mäkään mee työpaikan pikkujouluihin. Syy on kyl siinä, että matkaa tulis kotiin yli 100km ja joku fiksu keksi pitää ne pikkujoulut keskellä viikkoo. Olisin kyllä halunnut mennä, kun on ensimmäiset tämän työpaikan pikkujoulut. Musta taas ois kiva nähdä työkaverit siviilissä. Monella kun on se työminä ja vapaaminä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja RobottiRuttunen:

Mut sä olisit halunnut mennä. Nyt oli kyse siitä, et onko ketään muuta kuin minä, joka ei edes halua osallistua. Ei mulla mitään muuta estettä ole osallistumiseen kuin että ei vaan vois vähempää kiinnostaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Jepjep. No mut eipä se susta outoa tee, jos et haluu mennä. Ja oikeesti kyllähän noi joittenkin työpaikkojen pikkujoulut on just sellasia hirveitä kännäämis sekoilu hävetys kekkereitä.
 
Siis oudon susta tekee se, että sä luulet kaikki pikkujoulut olevan samanlaisia. Mulla ei ole kyllä mitään vastaan firman pikkujouluihinkaan missä on riittävästi ilmaista viinaa tarjolla. Mutta kaikkein kivoimpia on ne oman porukan pikkujoulut, joissa viihtyvät myös ne raskaanaolevat tai muuten alkoa välttelevät. Niitä pikkujouluja mä kaipaisin täälläkin.
 
Yhteistyössä