M
minä vaan
Vieras
En tiedä mihin ottaisin yhteyttä mutta tuntuu että tulen vähintäänkin hulluksi 
olo on pahentunut kuukausi kuukaudelta ja tätä kestänyt kohta vuoden. Meillä kaksi pientä lasta 4-vuotias ja 1,2 -vuotias. Avioliitto voi mielestäni hyvin ja meillä ei suurempia murheita talouspuolella. Tällä hetkellä olen hoitovapaalla mutta tarkoitus on palata töihin ensi vuoden alkupuolella. Kuopus on superallerginen (ruoka-aineet) ja infektiokierteinen. Meillä siis valvotaan paljon tai nukutaan pätkittäin. Mutta vuorottelemme miehen kanssa niin että molemmat saa nukkua hyvin vuoroöin. Aluksi omat tuntemukset alkoi pikemminkin huolena pienestä allergisesta lapsesta, sydämessä kaihersi kuin kivi mutta pienesti. Kesän aikana lapsen allergiaoireet pahenivat merkittävästi ja tuntui että uppoan koko asian kanssa suohon, että kukaan ei ymmärrä kukaan ei auta eikä mistään tunnu löytyvän apuja. Olin väsynyt selittämään ja selittämään ja nyt olenkin lakannut selittämästä. Alkusyksystä perheessä sattui onnettomuus toiselle lapselle, joka pysäytti elämän hetkeksi kokonaan. Hän toipui kuitenkin loistavasti ja on taas reipas oma itsensä. Kuopus aloittaa pian hoidossa ja hänellä pitäisi jo olla monenlaisia taitoja hoitoon mennessään, mutta allergiaviidakossa pyörittyämme en ole saattanut ajatustakaan nokkamukeihin, oman syömisen opetteluun, pottailuun tai sisällä nukkumiseen. Nyt ne alkoivat ahdistaa todella kun viikkoja kotosalla ei ole enää montaa jäljellä.
Itsellä on jatkuvasti hälytystila päällä, seuraan toisen lapsen ruoka-aineoireita hetkittäin, pidän päiväkirjaa ja listaa sitä mitä milloinkin syötän, keitän, soseutan ja pakastan. Yhtä keittiössä seisomista koko ajan. Toisen lapsen hyvinvointia seuraan onnettomuuden johdosta. Itse koitan tässä samalla opiskella kieliä kaksi kertaa viikossa koska olen huono niissä ja työssä tulen kieltä tarvitsemaan ensi vuonna, joten sitäkään en voi jättää tekemättä. Arki pyörii ahdistuksen alla koko ajan, minulla on tuhat tekemätöntä asiaa ja koitan selviytyä niistä kaikista, lapset kaipaavat omaa huomiotaan ja vahtimista ja allergialapsi ruuanlaittoa, valmisruokia ei ole hänelle. Eli siitäkään ei voi helpottaa, että lintsaisin ja ostaisin saarioiselta.
Tuntuu että pää hajoaa, koska muisti ja jaksaminen alkaa olla äärirajoilla. Nukkuakin pitäisi, mutta viimeiseksi illalla on tehtävä opiskeluun liittyviä tehtäviä. Pitää muistaa lääkitä, ruokkia, laittaa ruokaa, juosta tutkimuksissa, hoitaa kotityöt, opiskella ja olla myös lasten kanssa. Kamalinta kaikista on se että räyhään lapsille, tuntuu että he keskeyttävät minut koko ajan ja jos ajatukset ja tekemiseni keskeyttää koko korttitalo kaatuu, jota yritän koko päivän pitää pystyssä. Minusta on tulossa hirviö. Toisinaan tuntuu, että meillä menee oikein hyvin ja toisinaan tuntuu että olen vähintäänkin masentunut. näin telkkarista ohjelman jossa puhuttiin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja mietin voiko minulla olla sellainen sekä äärimmäisen huono stressinsietokyky, mitä en aikaisemmin esim. työelämässä ole koskaan huomannut. Ymmärrän kyllä että stressi tekee toisinaan hyvääkin mutta nyt tuntuu että sitä on kestänyt liian kauan ja se on jäänyt vähän kuin päälle vaikkei syytä enää olisikaan, koska onnettomuudestakin selvittiin. En tiedä keneltä pyytää apuja, enkä tahdo mitään lääkehoitoja. Toisinaan tuntuu, että haluaisin vain hetkeksi lomaa kaikesta tästä edes yksi kokonainen päivä ja yö.
olo on pahentunut kuukausi kuukaudelta ja tätä kestänyt kohta vuoden. Meillä kaksi pientä lasta 4-vuotias ja 1,2 -vuotias. Avioliitto voi mielestäni hyvin ja meillä ei suurempia murheita talouspuolella. Tällä hetkellä olen hoitovapaalla mutta tarkoitus on palata töihin ensi vuoden alkupuolella. Kuopus on superallerginen (ruoka-aineet) ja infektiokierteinen. Meillä siis valvotaan paljon tai nukutaan pätkittäin. Mutta vuorottelemme miehen kanssa niin että molemmat saa nukkua hyvin vuoroöin. Aluksi omat tuntemukset alkoi pikemminkin huolena pienestä allergisesta lapsesta, sydämessä kaihersi kuin kivi mutta pienesti. Kesän aikana lapsen allergiaoireet pahenivat merkittävästi ja tuntui että uppoan koko asian kanssa suohon, että kukaan ei ymmärrä kukaan ei auta eikä mistään tunnu löytyvän apuja. Olin väsynyt selittämään ja selittämään ja nyt olenkin lakannut selittämästä. Alkusyksystä perheessä sattui onnettomuus toiselle lapselle, joka pysäytti elämän hetkeksi kokonaan. Hän toipui kuitenkin loistavasti ja on taas reipas oma itsensä. Kuopus aloittaa pian hoidossa ja hänellä pitäisi jo olla monenlaisia taitoja hoitoon mennessään, mutta allergiaviidakossa pyörittyämme en ole saattanut ajatustakaan nokkamukeihin, oman syömisen opetteluun, pottailuun tai sisällä nukkumiseen. Nyt ne alkoivat ahdistaa todella kun viikkoja kotosalla ei ole enää montaa jäljellä. Itsellä on jatkuvasti hälytystila päällä, seuraan toisen lapsen ruoka-aineoireita hetkittäin, pidän päiväkirjaa ja listaa sitä mitä milloinkin syötän, keitän, soseutan ja pakastan. Yhtä keittiössä seisomista koko ajan. Toisen lapsen hyvinvointia seuraan onnettomuuden johdosta. Itse koitan tässä samalla opiskella kieliä kaksi kertaa viikossa koska olen huono niissä ja työssä tulen kieltä tarvitsemaan ensi vuonna, joten sitäkään en voi jättää tekemättä. Arki pyörii ahdistuksen alla koko ajan, minulla on tuhat tekemätöntä asiaa ja koitan selviytyä niistä kaikista, lapset kaipaavat omaa huomiotaan ja vahtimista ja allergialapsi ruuanlaittoa, valmisruokia ei ole hänelle. Eli siitäkään ei voi helpottaa, että lintsaisin ja ostaisin saarioiselta.
Tuntuu että pää hajoaa, koska muisti ja jaksaminen alkaa olla äärirajoilla. Nukkuakin pitäisi, mutta viimeiseksi illalla on tehtävä opiskeluun liittyviä tehtäviä. Pitää muistaa lääkitä, ruokkia, laittaa ruokaa, juosta tutkimuksissa, hoitaa kotityöt, opiskella ja olla myös lasten kanssa. Kamalinta kaikista on se että räyhään lapsille, tuntuu että he keskeyttävät minut koko ajan ja jos ajatukset ja tekemiseni keskeyttää koko korttitalo kaatuu, jota yritän koko päivän pitää pystyssä. Minusta on tulossa hirviö. Toisinaan tuntuu, että meillä menee oikein hyvin ja toisinaan tuntuu että olen vähintäänkin masentunut. näin telkkarista ohjelman jossa puhuttiin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja mietin voiko minulla olla sellainen sekä äärimmäisen huono stressinsietokyky, mitä en aikaisemmin esim. työelämässä ole koskaan huomannut. Ymmärrän kyllä että stressi tekee toisinaan hyvääkin mutta nyt tuntuu että sitä on kestänyt liian kauan ja se on jäänyt vähän kuin päälle vaikkei syytä enää olisikaan, koska onnettomuudestakin selvittiin. En tiedä keneltä pyytää apuja, enkä tahdo mitään lääkehoitoja. Toisinaan tuntuu, että haluaisin vain hetkeksi lomaa kaikesta tästä edes yksi kokonainen päivä ja yö.
