Olenkos minä nyt sitten juoppo ja hyväksikäyttäjä?

lapsuudenusko

Jäsen
17.02.2007
79
0
6
Siispä kun vanhempani olivat juoppoja ja minua myös käytettiin hyväksi pikku lapsena. Nyt sitten kun olen ajatellut, että voisi jollekkin vaikka puhua asiasta niin eipä se olekkaan helppoa, koska....... Helvet.ti soikoon aina kun aiheista jotain lukee niin pistää silmään syyllistäminen. Eli siis, jos vanhempasi ovat alkoholisteja on todennäköistä että sinustakin tulee, jos sinua on käytetty hyväksi lapsena on todennäköisyys että itse teet samoin :headwall: Ilmankos kaikki ei uskallakkaan puhua näistä asioista kun pelkäävät että heitä itseään aletaan syyttämään. :( :o
 
No et ole. Ja eikös alkoholistin lapsellakin ole 50-50% mahdollisuus tulla aikuisena alkkikseksi tai ei. Minusta tuo 50% on aika hyvä luku.
Ja ensimmäisenä kun ajattelen ihmistä, jota on käytetty lapsena hyväksi, niin enemmänkin ajattelen sitä, että on kovia kokenut ja paljon joutunut varmasti elämässään tekemään töitä päästäkseen asian yli. Eikä todellakaan kaikki hyväksikäytetyt ole pedofiileja. Ja toisaalta, pedofiili voi olla ilman, että olisi hyväksi käytetty.
 
Nämä on vaikeita asioita. En osaa sinua auttaa, koska itellä ei oo kokemusta tollasesta. Helppo tietty kuvitella miltä tuntuu jos syyllistäminen paistaa läpi kun aihetta tutkiskelee.
 
No, ei varmaan ammatti-ihmiset syyllistä. Ehkä kyse on just siitä, että jos näitä lapsuudenkokemuksia ei kenenkään kanssa käsittele vaan esim. kieltää ne, niin ajautuu huomaamattaan toimimaan samoin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja maijon:
No et ole. Ja eikös alkoholistin lapsellakin ole 50-50% mahdollisuus tulla aikuisena alkkikseksi tai ei. Minusta tuo 50% on aika hyvä luku.
Ja ensimmäisenä kun ajattelen ihmistä, jota on käytetty lapsena hyväksi, niin enemmänkin ajattelen sitä, että on kovia kokenut ja paljon joutunut varmasti elämässään tekemään töitä päästäkseen asian yli. Eikä todellakaan kaikki hyväksikäytetyt ole pedofiileja. Ja toisaalta, pedofiili voi olla ilman, että olisi hyväksi käytetty.
Niin kyllähän minä toki itseni tunnen ja tiijän että ei syytä huoleen, koska en juo ollenkaan ja ei ole mitään seksuaaliasia tarkoituksia lapsiani kohtaan, päinvastoin, yritän suojella lapsiani kaikelta vastaavalta pas.kalta niin hyvin kun vaan pystyn ja kykenen, eli todella hyvin

:) Ylipäänsä aihe on kyllä niin takalistosta... kaikille asia ei välttämättä ole yhtä helppo.
 
Alkuperäinen kirjoittaja heidilei:
Nämä on vaikeita asioita. En osaa sinua auttaa, koska itellä ei oo kokemusta tollasesta. Helppo tietty kuvitella miltä tuntuu jos syyllistäminen paistaa läpi kun aihetta tutkiskelee.
Tietenkin sitä itse itsensä tuntee ja tietää minkälainen on, mutta onhan se inhottava jos menis jollekkin puhumaan asiasta niin saa pelätä, että mitä se toinen sitten ajattelee ja luulla että jos se kuvittelee että itse on tehny samoin....hmm....

 
Tiedän tuon syyllistämisen tunteen. Oma äiti on alkoholisti, ja aika usein sen kerrottuani minua katsotaan kuin.. no, en osaa sanoa oikea sanaa siihen.

Samoin on ystävälläni, joka on adoptoitu vauvana, ja jonka biologiset vanhemmat molemmat on alkoholisteja. Hänen taustansa kun joku ulkopuolinen kuulee, on kommentit juuri sitä luokkaa, että juoko ystäväni jo? Käyttääkö huumeita? Hakkaako lapsiaan?? Ja ei, ei tee mitään näistä vaan on vastuuntuntoisin ihminen jonka tunnen!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ChiChi:
Tiedän tuon syyllistämisen tunteen. Oma äiti on alkoholisti, ja aika usein sen kerrottuani minua katsotaan kuin.. no, en osaa sanoa oikea sanaa siihen.

Samoin on ystävälläni, joka on adoptoitu vauvana, ja jonka biologiset vanhemmat molemmat on alkoholisteja. Hänen taustansa kun joku ulkopuolinen kuulee, on kommentit juuri sitä luokkaa, että juoko ystäväni jo? Käyttääkö huumeita? Hakkaako lapsiaan?? Ja ei, ei tee mitään näistä vaan on vastuuntuntoisin ihminen jonka tunnen!
Juuri näin, samaa olen monesti kuullut , että minustakin on kyselty, kuinka usein juon, oonko hyvä äiti ym. no sitten onkin yleensä hämmästyneitä ilmeitä kun kuulevat ettei se juo yhtään ja juu on hyvä äiti.

=)
 
Jos nuo asiat on sua nyt alkaneet ahdistaa, niin varmasti kannattaa käydä niistä puhumassa jollekin, vaikka varmasti sen kynnyksen ylittäminen on vaikeeta. En usko et ammattilaiset sua leimaa, ei todellakaan ole syytä. Olen itsekin katellut juoppoa isää ja ei musta ole juoppoa tullut. Mutta huomasin, kun sain itse lapsia että jotenkin oireilin sitä lapsuuttani, kun en ollut siitä koskaan kenenkään kanssa käynyt puhumassa. Nykyään on olemassa sellaisia alkoholistien aikuiset lapset ryhmiä, joissa voi halutessaan käydä puhumassa eletystä elämästään vaikka vanhempi/vanhemmat ois jo kuolleitakin. Joskus olen itsekin sellaiseen ajatellut mennä. :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mamma-78:
Jos nuo asiat on sua nyt alkaneet ahdistaa, niin varmasti kannattaa käydä niistä puhumassa jollekin, vaikka varmasti sen kynnyksen ylittäminen on vaikeeta. En usko et ammattilaiset sua leimaa, ei todellakaan ole syytä. Olen itsekin katellut juoppoa isää ja ei musta ole juoppoa tullut. Mutta huomasin, kun sain itse lapsia että jotenkin oireilin sitä lapsuuttani, kun en ollut siitä koskaan kenenkään kanssa käynyt puhumassa. Nykyään on olemassa sellaisia alkoholistien aikuiset lapset ryhmiä, joissa voi halutessaan käydä puhumassa eletystä elämästään vaikka vanhempi/vanhemmat ois jo kuolleitakin. Joskus olen itsekin sellaiseen ajatellut mennä. :hug:
Todellisuudessa kyllä varmasti olisi tarvetta puhua, mutta aina kun itse alkaa myöntymään ajatukselle, että puhuis jollekkin ns. ammatti ihmiselle, niin sitten tuleekin mieleen että olenhan minä tähänkin asti pärjänny ilman mitään, niin eikö tuota pärjää tulevaisuudessakin. Tosissaan meinasin kyllä että otan asian esiin vaikka neuvolassa, niin eiköhän he sieltä osaa auttaa sitten eteen päin.

 
mua on kanssa käytetty hyväksi lapsena,enkä ole koskaan kehdannut siitä puhua,miehelleni kerroin koska ihmetteli mikä minulla on kun en voinut joitain asioita tehdä kun rakasteltiin,pakko oli puhua sillon ettei parisuhteemme olisi mennyt niinkuin edellinen oli kaatunut näihin ongelmiin
 
sitähän pohditaan ja tutkitaan onko "juoppousgeeni" olemassa, mutta sekin jos on, niin kyllä sen voi välttää kun ei ensimmäistäkään juo. Ei siis voi missään nimessä sanoa että juopon lapsista tulee juoppoja. Useinkin kun se voi olla juuri päinvsastoin eli kun näkee mitä se juopottelu tekee, niin ei sitten itse juokaan "koskaan mitään"
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
mua on kanssa käytetty hyväksi lapsena,enkä ole koskaan kehdannut siitä puhua,miehelleni kerroin koska ihmetteli mikä minulla on kun en voinut joitain asioita tehdä kun rakasteltiin,pakko oli puhua sillon ettei parisuhteemme olisi mennyt niinkuin edellinen oli kaatunut näihin ongelmiin
Tämä on juuri se asia josta ei voi avoimesti puhua ihan kelle hyvänsä. Minäkin olen miehelleni kertonut asiasta, mutta en muille. Paljon helpompi on puhua esim. vanhempien alkoholi ongelmasta vaikka äitiysneuvolassa, mutta koskaan en voinut puhua siitä, että minua on hyväksi käytetty lapsena. Otetaan yhdessä itseämme niskasta kiinni ja yritetään päästä ison kynnyksen yli ja käydä puhumassa asiasta jollekkin

:hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 40plusplus:
sitähän pohditaan ja tutkitaan onko "juoppousgeeni" olemassa, mutta sekin jos on, niin kyllä sen voi välttää kun ei ensimmäistäkään juo. Ei siis voi missään nimessä sanoa että juopon lapsista tulee juoppoja. Useinkin kun se voi olla juuri päinvsastoin eli kun näkee mitä se juopottelu tekee, niin ei sitten itse juokaan "koskaan mitään"

Minä en pidä siitä humalan tunteesta yhtään! En voi kuvitella että joisin monta päivää putkeen! Eikä mieleni ole koskaan tehnyt alkoholia! Hassua sinänsä, jos sellainen geeni on, toivottavasti se ei aktivoidu missään vaiheessa, saa uinua mun puolesta koko ikäni.
 

[/quote]Todellisuudessa kyllä varmasti olisi tarvetta puhua, mutta aina kun itse alkaa myöntymään ajatukselle, että puhuis jollekkin ns. ammatti ihmiselle, niin sitten tuleekin mieleen että olenhan minä tähänkin asti pärjänny ilman mitään, niin eikö tuota pärjää tulevaisuudessakin. Tosissaan meinasin kyllä että otan asian esiin vaikka neuvolassa, niin eiköhän he sieltä osaa auttaa sitten eteen päin.

[/quote]

Tuttu tunne just toi et olenhan minä tähänkin asti pärjännyt. Hyvä kuitenkin et olet miehellesi voinut puhua, sekin varmasti helpottaa, ymmärtää sua paremmin.

 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 40plusplus:
sitähän pohditaan ja tutkitaan onko "juoppousgeeni" olemassa, mutta sekin jos on, niin kyllä sen voi välttää kun ei ensimmäistäkään juo. Ei siis voi missään nimessä sanoa että juopon lapsista tulee juoppoja. Useinkin kun se voi olla juuri päinvsastoin eli kun näkee mitä se juopottelu tekee, niin ei sitten itse juokaan "koskaan mitään"
Ei sitä kyllä toivo omille lapsille samanlaista lapsuutta kun itsellä oli. Vaikka kyllähän sitä minäkin paljon otin ennen ensimmäistä tenavaa, mutta sitten se vaan väheni vähenemistään ja nyt kun näitä on jo kolme niin on "juopottelut" jääny kokonaan. Ja saatanhan minä vielä joskus yhen situkan juoda tai toisenkin, tiedä sitten millon

=)
 
Alkuperäinen kirjoittaja lapsuudenusko:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
mua on kanssa käytetty hyväksi lapsena,enkä ole koskaan kehdannut siitä puhua,miehelleni kerroin koska ihmetteli mikä minulla on kun en voinut joitain asioita tehdä kun rakasteltiin,pakko oli puhua sillon ettei parisuhteemme olisi mennyt niinkuin edellinen oli kaatunut näihin ongelmiin
Tämä on juuri se asia josta ei voi avoimesti puhua ihan kelle hyvänsä. Minäkin olen miehelleni kertonut asiasta, mutta en muille. Paljon helpompi on puhua esim. vanhempien alkoholi ongelmasta vaikka äitiysneuvolassa, mutta koskaan en voinut puhua siitä, että minua on hyväksi käytetty lapsena. Otetaan yhdessä itseämme niskasta kiinni ja yritetään päästä ison kynnyksen yli ja käydä puhumassa asiasta jollekkin

:hug:

niin voisi tietenkin tehdä mutta en pysty,luulen että parempi on jättää taakseen koko juttu,tekee niin kipeetä ajatellakin sitä.voimia sinulle kuitenkin jos päädyt puhumaan jollekin,se varmasti on oikea päätös!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja lapsuudenusko:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
mua on kanssa käytetty hyväksi lapsena,enkä ole koskaan kehdannut siitä puhua,miehelleni kerroin koska ihmetteli mikä minulla on kun en voinut joitain asioita tehdä kun rakasteltiin,pakko oli puhua sillon ettei parisuhteemme olisi mennyt niinkuin edellinen oli kaatunut näihin ongelmiin
Tämä on juuri se asia josta ei voi avoimesti puhua ihan kelle hyvänsä. Minäkin olen miehelleni kertonut asiasta, mutta en muille. Paljon helpompi on puhua esim. vanhempien alkoholi ongelmasta vaikka äitiysneuvolassa, mutta koskaan en voinut puhua siitä, että minua on hyväksi käytetty lapsena. Otetaan yhdessä itseämme niskasta kiinni ja yritetään päästä ison kynnyksen yli ja käydä puhumassa asiasta jollekkin

:hug:

niin voisi tietenkin tehdä mutta en pysty,luulen että parempi on jättää taakseen koko juttu,tekee niin kipeetä ajatellakin sitä.voimia sinulle kuitenkin jos päädyt puhumaan jollekin,se varmasti on oikea päätös!
Toivon todella, että yrittäisit puhua jollekkin. Kuitenkin nämä asiat päivittäin kummittelee mielessä, eikä niitä ole helppo unohtaa.
Minulle saa laittaa yv.tä jos haluat vaihtaa ajatuksia.

 
Tiedän tuon tunteen. Mun lapsuuteen kuului alkoholia melko paljon. En kuitenkaan ole siitä saanut tuollaista syyllistämistä.
http://keskustelu.kaksplus.fi/t816046 Kirjoitin tuollaisen jutun tänne jonkun aikaa sitten. Noista asioista kun yrittää puhua niin vastaanotto on vähän eri. En edes ole puhunut kuin miehelle. Eikä sitä tunnu kiinnostavan, alkaa puhua jostain turhasta jos yritän keskustella.
 
Hyvin harvoilla ihmisillä, ns. oikeassa elämässä, oikeasti, on sydämen viisaus ja kyky kuunnella ja olla (vaikka sanattomastikin) tukena. He saattavat tietämättömyyttään/vajavaisuuttaan ja ehkä vain "osaamattomuuttaan" kohdata kipeitä asioita/niitä kokeneita, satuttaa. Ja ehkä syyllistääkin, tai ehkä se vain tuntuu siltä. Pohjalla voi olla "vain" kykenemättömyys kohdata kovia kokenut ihmisenä, siinä ja nyt. Se EI ole sinun vikasi. Voimia! Kun rohkeasti uskaltaa puhua, kohtaa takuulla joskus ihmisen isolla iillä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tiedän tuon tunteen. Mun lapsuuteen kuului alkoholia melko paljon. En kuitenkaan ole siitä saanut tuollaista syyllistämistä.
http://keskustelu.kaksplus.fi/t816046 Kirjoitin tuollaisen jutun tänne jonkun aikaa sitten. Noista asioista kun yrittää puhua niin vastaanotto on vähän eri. En edes ole puhunut kuin miehelle. Eikä sitä tunnu kiinnostavan, alkaa puhua jostain turhasta jos yritän keskustella.
Minun mies kyllä kuuntelee, yleensä hiljaa, kun asiasta alan puhumaan ja lopuks vaan sanoo että tekis mieli käyä tappamassa ne jotka on minua hyväks käyttäny. Ei siis oikein osaa sanoa mitään muuta. Sitä alkaa oikein niin kun v.ituttamaan kun asiasta puhuu ja johtuu kyllä varmasti siitä kun ei pysty asialle mitään tekemään.

 

Yhteistyössä